Kuulostaa hassulta tämä täällä usein esiintynyt tilanne, että anoppi ei tykkää miniästään kun tämä ei mukamas ole tarpeeksi hyvä pojalle. Jotenkin äidit tuntuvat täällä kirjoitetun perusteella nostavan poikansa jalustalle ja pitävät heitä täydellisinä. Onko asia monen kohdalla tosiaan näin?
Ainakin minun mieheni ja hänen äitinsä välillä on nimittäin enemmänkin sellaista kiusoittelua yms. Voisi ehkä sanoa että he eivät niin hirveästi "kunnioita" toisiaan, tai ehkä se on huonosti sanottu, mutta esim. seuraavanlaiset repliikit ovat ihan tavallisia: "Sä oot kyllä semmonen lahopää", "mitä sä aina soittelet, en mä jaksa sulle puhua" yms. Siis ei ole kyse mistään haukkumisestakaan, mutta heillä on läheiset välit ja sanovat mitä mieleen tulee. Eikä mitään tuollaista kehumista ja rajatonta pojan ihailua ole anopilta havaittavissa.
Oma poikahan se on, se joka vielä joitain vuosia sitten kotona asuessaan jätti tavarat lojumaan ja sotki paikat ja söi jääkaapin tyhjäksi. Ei se mikään täydellinen otus ole. Eiköhän kaikilla äiti-poika-pareilla ole riitoja pojan asuessa kotona, niin miten se poika kotoa pois muuttaessaan ja aikuistuttuaan jotenkin muuksi muuttuu? Jotenkin siitä räkänokasta sukeutuu täydellinen mies, jolle kukaan nainen ei ole tarpeeksi hyvä?
Minun anoppini ainakin kiusoittelee poikaansa minun kanssani, milloin huonomuistisuudesta tms. tai milloin mistäkin, eikä todellakaan kuvittele poikansa olevan mikään maailman ihanin ja helpoin ja ystävällisluonteisin ihminen. Minullekin naureskelee välillä, että "kyllä on sympatiat sun puolella kun joudut tollasta kattelemaan". Meillä on siis oikein hyvät välit. Ja aivan varmasti riitän pojalle anopinkin mielestä!
Ainakin minun mieheni ja hänen äitinsä välillä on nimittäin enemmänkin sellaista kiusoittelua yms. Voisi ehkä sanoa että he eivät niin hirveästi "kunnioita" toisiaan, tai ehkä se on huonosti sanottu, mutta esim. seuraavanlaiset repliikit ovat ihan tavallisia: "Sä oot kyllä semmonen lahopää", "mitä sä aina soittelet, en mä jaksa sulle puhua" yms. Siis ei ole kyse mistään haukkumisestakaan, mutta heillä on läheiset välit ja sanovat mitä mieleen tulee. Eikä mitään tuollaista kehumista ja rajatonta pojan ihailua ole anopilta havaittavissa.
Oma poikahan se on, se joka vielä joitain vuosia sitten kotona asuessaan jätti tavarat lojumaan ja sotki paikat ja söi jääkaapin tyhjäksi. Ei se mikään täydellinen otus ole. Eiköhän kaikilla äiti-poika-pareilla ole riitoja pojan asuessa kotona, niin miten se poika kotoa pois muuttaessaan ja aikuistuttuaan jotenkin muuksi muuttuu? Jotenkin siitä räkänokasta sukeutuu täydellinen mies, jolle kukaan nainen ei ole tarpeeksi hyvä?
Minun anoppini ainakin kiusoittelee poikaansa minun kanssani, milloin huonomuistisuudesta tms. tai milloin mistäkin, eikä todellakaan kuvittele poikansa olevan mikään maailman ihanin ja helpoin ja ystävällisluonteisin ihminen. Minullekin naureskelee välillä, että "kyllä on sympatiat sun puolella kun joudut tollasta kattelemaan". Meillä on siis oikein hyvät välit. Ja aivan varmasti riitän pojalle anopinkin mielestä!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Aikanaan seurasin kuinka omalle äidilleni ei tuntunut kelpaavan veljeni vaimo eikä minun mieheni. En tiedä millaisia heidän olisi pitänyt olla. Hänellä kyllä on "diplomi" toisten asioihin sekaantumisesta ja vanhana (mutta virkeänä) ihmisenä se asenne, että on vain yksi tapa tehdä oikein eli hänen tapansa.
veljeni on akateemisesti kouluttautunut, samoin vaimonsa. Vaimo on taiteellisesti, musiikillisesti lahjakas, varakas ja itsenäisesti ajatteleva. Tuo viimeksi mainittu taitaa olla se epäilyttävä asia. Minä ja mieheni emme ole akateemisesti sivistyneitä, mutta hyvä koulutus kummallakin. Myös mieheni on oman tiensä kulkija. Eli anopille löytyy vastusta.
Nyt itse ole päässyt anopiksi. Kiva miniä - ihmettelen mitenpoikani onkin noin ihanan tytön löytänyt. Järki sanoo, että pojalla on kaikki hyvin. Mutta kauhukseni huomasin tuumivani, ettää onpas kiva kun poika tuli yksin käymään niin voidaan viettää aikaa vain hänen kanssaan. Ehkä välillä näin. On miulla miniääkin välillä oikein ikävä jos eivät ole vähään aikaan käyneet.
Toivottavasti osaan luovia anoppina - ei liian lähelle eikä liian kauas. Sitähän se lasten kasvatuskin oli jo aiemmin...
olen mies. aikanaan äitini kylässä käydessään etsi pölyjä ovenkarmien päältä, käyttäydyttiin kuin oltaisiin oltu kotonaan.
anoppi samallainen luuska, sukujuhliin kutsuttiin, ja siellä oli anoppi odottamassa parturisakset kädessä ja puku mukanaan. vittu, joo.mun oma puku maksoi enemmän kuin appivanhemmat tienas, ennen veroja.
sitten on tällainen ihmeellinen selän takana kieroilu, yritetään vedättää. eniten siinä loukkaa se että pidetään noin tyhmänä. vittu, mitä ääliöitä. minä molemmissa suvuissa ainoa joka on käynyt muutakin kansakoulun puutöissä.
läheiset välit ovat hyvät,mutta kokemusta on kun suhde menee pilalle kun "anoppi" on liian
lähellä poikaansa ja meidän suhteessa.Jatkuva soitteleminen kun on käyty kaupassa mitä
ostettu ja nyt mennään saunaan.matkoilta pitää soittaa nyt nähtiin sitä ja tätä joita viel
anoppi ehdottaa missä olisi hyvä käydä ja mitä hänelle pitäisi tuoda.poika passattu pilalle,
vaatteet pitkin lattioita ja samoin keittiö kauhistuksen jäljiltä.Kaks vuotta olin suhteessa
ja lapsen hoitoki olisi ollut helpompaa kun tuon miehen,onneksi tajusin erota!
kanssa ei vaan millään voi tulla juttuun, se on ihmisen luonto. Voi opetella sietämään toista, olla ystävällinen ja suvaitsevainen, mutta tykkäämistä ei voi opetella. Jos kemiat ei pelaa, ei siinä paljon auta vakuutella, että joo, tykätään me toisistamme. Jos kemiat ei natsaa, niin sen huomaa muutkin, vaikka sitä yrittäisi peitellä. Fiksu ihminen osaa luovia asioissa niin, ettei joudu pahaan tilanteeseen. Ne vähemmän fiksut sitten joutuvat ja saavat kuulla kunniansa täällä.
Tämä on hyvä palsta silleen, että täällä voi nimettömänä päästellä höyryjä. Paha vaan, että se höyryjen päästelijä provosoi joko huomaamattaan tai tarkoituksella pahoja kirjoituksia ihmisiltä, joiden ainoa tarkoitus on tuottaa muille huonoa oloa ja mielenrauhanmenetystä. Tietysti ne muutkin päästelevät höyryjä, mutta joskus voisi ajatella kaksikin kertaa, ennen kuin lähettää kirjoituksensa. Kun lukee oikein kriittisen vuodatuksen uudelleen, saattaakin tulla toisiin aatoksiin, eikä lähetä sitä. Tai ainakin korjaa siitä kaikkein pahimmat kohdat ja räävimmän kielen.
Rakentavia ajatuksia toisten kirjoituksiin, toivon.
Mutta joskus sen kiusoittelun sijaan anopit pitävät poikiaan pikkuisina ja puhe on lässyttävää lepertelyä ja asenne on holhoava..Jos miniä kiusoittelee miestään anopin kuullen kutsuen tätä lahopääksi niin johan anoppi vetää herneet..HÄNEN poikansako lahopää? Ehei, miniä se on.
Poika vielä provosoi tilannetta vaikenemalla kuin muuri eikä voi keventää tilannetta ja siitähän seuraakin se, että miniä ja anoppi ovat napit vastakkain.
Minustakin olisi kiva jos anoppini heittäisi läppää ja kiusoittelisi poikaansa mutta ei.
Silloinhan tämä tippuisi jalustaltaan:D
Kun ostimme talon, appivanhemmat ravasivat tie sonnalla meillä näyttämässä melkeen kädestä pitäen hommia, ei muka osattu tehdä mitään itse, tai siis mies ei osannut ja minulta sitä kai ei edes odotettu..Miestä odotetaan vierailulle kotiinsa monta kertaa viikossa, kerran olin kuulemassa kun sai äidiltään moitteet kun ei ollut käynytkään silloin kun olisi pitänyt... Anoppi hiplaa ja lässyttää miehelle välillä niin että pahaa tekee. Lapsen synnyttyäkään tilanne ei oo muuttunu, miestäni pidetään edelleen lapsena eikä isänä. Esim. jos olemme menossa anopin kanssa ulos, hän sanoo apelle että katsopas lapsen perään vaikka mieheni istuisi vieressä!!!Kaikki menemiset ja tulemiset pitäisi tietää (siis meidän perheemme), onneksi utelut ovat pikkuhiljaa vähentyneet kun en yksinkertaisesti kommentoi mitenkään. Mutta siis pointti oli että omaa miestäni pidetään anoppilassa edelleen keskenkasvuisena, olisi luullut että isäksi tuleminen vahvistaisi aikuisempaa asemaa mutta ei........
hiplata ja lässyttää anopin miehelle...Vitsi..
Samanlainen mun anoppi on..Siks mä lähden aina lenkille kun se tulee niin saavat hiplailla aivan keskenään:D
Ällöä kuunneltavaa ja katseltavaa. Jos ei anoppi lässytä niin narisee kuin vanha sarana ja leikkii marttyyriä..
anoppi - hän oli ystäväni.
Nyt häntä ei enää ole. Olen itse anoppi. Kummallista, mutta huomaan olevani lasteni puolisoiden puolella - onkos tämä nyt laitaa?
Tunnen sympatiaa miniöitä kohtaan - olenhan ollut poikieni isän kanssa naimisissa iät ja ajat. Pojan ex-vaimolla käyn hoitamassa lapsia silloin tällöin. Olen sanonut pojalleni, että jos hänen tapansa eivät muutu eikä hän näe mitään korjattavaa käytöksessään, hän saa kenkää tulevaisuudessakin...
Hmmm... Eivät kaikki anopit jumaloi poikiaan ja tyttäriään. Olisi parasta löytää keskitie, mitä kulkea - eihän vanhempien tarvitse mennä lasten ihmissuhdesotkuihin mukaan. Lapset ovat aina omia lapsia ja heidän puolisonsa (nykyiset ja tulevat ja entiset) ovat ihmisiä, joiden kanssa voi olla tekemisissä ilman tunnelatauksia. Ei lasten epäonnen takia tarvitse hylätä tai halveksia tai olla arvostamatta lasten entisiä puolisoita (nykyisistä nyt puhumattakaan). Jokaisessa ihmisessä on hyviä ja huonoja puolia.
Myös aivan omassa itsessäkin...
vain kohde on eri. samaa puuttumista muiden asioihin.