On se kumma, miten nämä pettäjät osaavat. Ensin pettävät, sitten itkevät kun jäävät kiinni. Vuodatetaan krokotiilin kyyneleitä, vannotaan rakkautta jne. Yhtäkkiä siitä pettäjästä tuleekin se, jonka päätä pitää silittää, jolla on nyt niin vaikeaa ja blaa blaa. Ja kaikki kääntyykin sen petetyn syyksi. Petetty on yleensä se heikompi osapuoli, heikompi ihminen monessa suhteessa, ja petetty vahvempana joutuu tukipilariksi.
Petetty ei sitten edes aina raaski jättää petettyä, koska hänhän nyt on niin masentunut eikä kykene omien sanojensa mukaan elää ilman petettyä. Näinhän tämä kuvio usein menee. Joku mainitsi täällä kerran, että heikot ovat kusipäitä ja hyvin totta puhuikin.
Petetty ei sitten edes aina raaski jättää petettyä, koska hänhän nyt on niin masentunut eikä kykene omien sanojensa mukaan elää ilman petettyä. Näinhän tämä kuvio usein menee. Joku mainitsi täällä kerran, että heikot ovat kusipäitä ja hyvin totta puhuikin.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Piti kirjoittaa: Petetty on yleensä se heikompi osapuoli, heikompi ihminen monessa suhteessa, ja petetty vahvempana joutuu tukipilariksi.
Siis pettäjä on se heikompi osapuoli :) :)
Paitsi että heikkoja me kaikki täällä olemme. Niin petetyt kuin pettäjätkin.
Ymmärrys (toivottavasti) kasvaa elämänkokemuksen ja iän myötä?
Viha ja katkeruus ei todellakaan auta kenenkään elämää. Jollei nyt itse siinä olotilassa halua elellä.
ihminen, jota on petetty kokee varmasti vihaa ja katkeruutta pitkään. Hemmetti, elät onnellista elämää, saat kuulla olevasi rakastettu, kuvittelet että olet jollekin kaikki kaikessa ja PUM. Illuusio hajoaa. Jos ei siinä tunne vihaa tai katkeruutta, on aika tunteeton ihminen. Pettäjät, ne tunteettomat, käyttävät juuri tuota viha ja katkeruus eivät ole hyväksi-fraasia. Sehän sopii heille mainiosti.
ihmettelen. Kirjoitin tuonne alemmas aiheesta, että tunnen vihaa myös naista kohtaan, jonka kanssa mieheni minua petti (ja tottakai myös miestäni kohtaan).
Tuli monta vastausta kuinka olen lapsellinen ja ei pidä vihata, varsinkaan sitä toista naista, vaikka hän hyvin tiesi mieheni olleen varattu.
Mutta helv*tti soikoon, kai tuollaisessa tilanteessa on ihan normaalia tuntea vihaa!!! ehkä se on lapsellista tai jotain (mutta mitäs sitten?!). Jos tuntee vihaa niin silloin tuntee, ja piste. Ja eiköhän se ole pelkästään hyvä asia, jos pystyy ilmaisemaan tunteensa (vaikka sitten niin että kävisi haukkumassa sen naikkosen, kunhan jotenkin!).
Kukaan nyt sitä mieltä ole täällä ollutkaan, etteikö vihata saisi. Ja olla katkerakin.. Toki ne kuuluvat tuollaisessa tilanteessa aivan normaaleihin tunteisiin ja reaktioihin.
Mutta vihaan ja katkeruuteen ei minunkaan mielestäni pidä jäädä. Siitä lienee kysymys?
Jos vihastaan ei pääse irti, silloin on aika erota. Ja alkaa rakentamaan elämäänsä uudestaan. Ja kuvitella taas , että se täydellinen, virheetön, erehtymätön ihminen osuu kohdalle. En itse ole sellaista vielä tavannut. Tällaisen asian olen tajunnut ja hyväksynyt.
P.S. Olen tullut itsekin petetyksi elämässäni. Ja kokenut vihaa ja katkeruutta. Kukapa ei olisi näitä tunteita kokenut. Vaikka ei olisi uskottomuudestakaan kyse. Kuuluvat ihmiseen.
miten vihasta voi päästä irti, kun tulee ensin petetyksi (miehellä seksisuhde toiseen), ja sitten myös jätetyksi??
tuntuu ihan järjettömän pahalta, vihaan ja suren vuorotellen.
Jos mies haluaisi kuitenkin jatkaa kanssani, voisin varmasti raivota aikani, ja sitten ehkä uskoa että mies haluaa kuitenkin minut. Jos vihakin sitten hellittäisi.
Mutta miten nyt voin päästä vihasta? hän petti ja se sattuu hirveästi. Ja sitten myös ilmoittaa ettei halua olla enää kanssani.
Tarvitsen oikeasti neuvoa tähän, välillä tuntuu että räjähdän.
vähän alkuperäisen asian vierestä. mutta jos jollain olisi kommenttia silti.
tuli nyt mieleeni, kun luin kokemuksestasi. Olet joutunut hylätyksi. Se on elämässä ainakin minulle se suurin pelko. Ja se on tapahtunut nyt sinulle. Niin kuin on minullekin käynyt jo pari kertaa elämäni aikana. Se on se riski, minkä oikeasti ottaa siinä vaiheessa, kun toisen ihmisen kanssa tätä eloaan alkaa kulkemaan.
Itse olen sitä mieltä, että tuosta tilanteesta ei järjissään selviä, jos ei ala rakentamaan vaan sitkeästii itseään ja elämäänsä uudestaan. Tulevaisuus on täysin auki. Siitä ei aluksi tietenkään pysty iloitsemaan tai näkemään sitä mahdollisuutena.
Viha laantuu ajan myötä. Mutta se viha voi juuri olla siinä uudelleenrakentamisen vaiheessa se hyvä moottori. Sen avulla voi päästä eteenpäin. Eli vihaa vaan niin kauan, kuin sitä tuntuu riittävän. Siinä vaiheessa, kun viha alkaa tuntumaan jo häiritsevältä ja rajoittaa ajatuksiasi/tai tekojasi/valintojasi. Pysähdy. Mieti haluatko elää vihassa ja katkeruudessa? Piinata itseäsi ja voida huonosti? Tuskin. Joten ala antamaan anteeksi. Jos et muuta keksi, niin iltaisin vaikka pariinkymmeneen kertaan sanot ääneen tai mielessäsi : minä annan anteeksi (vaikka miehen nimi perään). Olen itse harjoittanut tätä, kun muuten on ollut liian vaikeaa ajatella anteeksiantoa Mutta se auttaa. pikkuhiljaa..
Sinun täytyy vaan alkaa löytämään itsestäsi ne hyvät piirteet. Muistaa ja uskoa, että olet rakkauden arvoinen. Arvokas ja hyvä ihminen. Ja ansaitset parempaa. Koska niin se on. Miehesi rakkautta et voi saada, mutta olisiko hän rakkautesi arvoinen enää?
luonnollinen tunne voimakkaan pettymyksen jälkeen – hylkäämisen pelko on peruspelkojamme. Lue tuo toinen vastaus joka mielestäni oli todella hyvä!
Vihaa ei voi päästää irti ennen kuin on elänyt sen läpi. Itse olen kokeillut seuraavia
fyysinen tekeminen. Olipa se sitten vaikka lattioiden puunaamista, puutarhan hoitoa, halon hakkuuta, mutta sellaista, että siihen voi käyttää voimiaan. Siinä voi kuvitella vaikka hinkkaavan toisen nahkaa vereslihalle, katkoa käsiä tai muuta, sillä mielikuvat eivät ole vahingollisia. Kun väsyy, ei niin jaksa tuntea sitä vihaakaan ja on saanut turvallisesti käydä vihan aiheuttamia mielikuviaan läpi.
paradoksit. Eli kun vihan tunteet alkavat nousta, yritän nostaa sitä mahdollisemman voimakkaaksi. ”Enkö muka tämän enempää pysty vihaamaan”, keskityn vain tuohon tuntemukseen fyysisesti ja henkisesti. Pyrin löytämään aiheita lisää, mitä itse asiassa voisin vielä enemmän vihata.
Eroprosessiin kuuluu myös vastakkaiset tunteet, eli kaipuu ja ikävä fyysistä läheisyyttä. Näitäkin voi elää läpi samaan tapaan. Järjestää ihan aikaa ”itkusessioihin”. Apuna voi käyttää elokuvia, kirjoja. Ideana on ihan tietoisesti ja luvalla itkeminen.
Tunteet syntyvät näet omien mielikuvien ja ajattelun kautta. Siksi mikään tunne ei pysy kauaa, koska väkisinkin haluaa välillä ajatella jotain muuta. Sellainen tunne ei katoa, joka yritetään kieltää ja unohtaa. Jos osaa, niin kirjoittaminen ja kuvien tekeminen on yksi keino, joissa voi pala palalta käydä vihan kohteita ja tuntemuksiaan läpi. Hyvät ystävät jos vain jaksavat kuunnella, ovat suuri apu.
Jonkin sellaisen tekeminen joka tuottaa mielihyvää. Pitää opetella lupa itselleen myös iloon ja mielihyvään. ”Tietäisip toinen kuinka nyt nautin”, on yksi tapa lähestyä. Moni alkaa laittaa itseään, kuntoilemaan, harrastamaan jne.
Tätä vihan kautta ei yleensä kestä kuin muutama kuukausi. Sitten vain huomaa, ettei jaksa uhrata aikaa enää mokomalle. Vihakaudet harvenevat ja miedontuvat lopulta niin, että ne eivät enää hallitse elämää. Sitten prosessi on ohi, kun sitä pystyy tarkkailemaan ja analysoimaan ikään kuin ulkopuolelta.
Jos jättää käymättä tämän surutyön, se purkautuu silloin hallitsemattomina tekoina. Omia mielikuviaan ei kanavoidakaan vaan ne purkautuvat suoraan teoiksi. Tämä muuten on yksi suuri tekijä erilaisissa väkivalta ja rikostapauksissa. Etenkin miehet eivät osaa hallita itseään. Harvoin ”kostaja” saa myötätuntoa jos sortuu mauttomuuksiin tai solvauksiin.
Onhan se pettäjälle kriisi, kun jää kiinni. Jos on saanut elää elämää, johon kuuluu kaksi rakasta, niin on tosi ankea palata tilanteeseen, jossa on vain yksi. Sellainenkin tilanne, kun kakkonen jostain syystä joutuu lähtemään suhteesta, ja pettäjä jää ykkösen varaan kaipauksensa kanssa. Eipä siitä voi kenellekkään puhua. Uuden rakkaan kakkosen löytämiseen voi mennä vuosiakin ja se aika on vaikeaa. Sellainen tilanne, että on jäänyt kiinni eikä voi enää elää ihannetilassa ja sitten vielä ykkösen vihat päälle. Pettäjä ei voi kertoa todellisista tunteistaan mitään ykköselle. Kyllä siinä pettäjä itsensä uhriksi tuntee.
ironiaa?
tuota kirjoitustasi on vähän vaikeaa ymmärtää. Viittaat ehkä aloitukseen?
Tuo oli aika kaukaa haettu juttu, että pettäjä on uhri? Vain sellainen voi ehkä niin sanoa että on joutunut jonkun viettelemäksi ja ehkä kiristämällä tai uhkailemalla saanut hänet seksuaaliseen kanssakäymiseen.
Ihminen saa olla heikko. Se että ei ole löytänyt muuta ratkaisua kuin uskottomuuden, ja huomaa ettei se ollut hyvä ratkaisu, on inhimillistä kasvua. Etenkin jos MOLEMMAT ovat valmiita tapauksesta jotain oppimaan.
Ap. n kuvaus nyt vain tuntui enemmän vallankäytöltä. Kun toinen katuu ja voi huonosti, niin ai kun on mukavaa katsella kärsimystä ja tehdä kaikkensa, ettei vain toinen saa anteeksi. Mielellään vaikka laitaa toinen matelemaan edessään, ellei keksi muuta yhtä nöyryyttävää. Sitten on hyvä ihmetellä, miksi ollaan riidoissa tai tilanteeseen ei tule muutosta?
Olin pitkään kakkosena juuri tälläiselle "heikolle" miehelle. Uskoin häntä pitkään, mutta eräät ilmi tulleet faktat saivat minut epäilemään. En silti osaa vieläkään sanoa oliko se hänen surkuttelunsa aitoa, vai kylmää manipulointia. Eli aina kun jompikumpi, minä tai ykkönen, uhkasi heittää hanskat tiskiin, miehelle tuli joku kriisi, masennus tai ah ja voih vain niin vaikeaa, että lohduttaa piti. Ja tunnontuskat oli suuret, kuinka pahalta tuntui kun piti pettää. Sitten vähän lohtulempeä päälle. Silloin kun kummankin kanssa sujui hyvin, ei ollut merkkiäkään masennuksesta saati katumuksesta, vaan iloisesti hän porskutti projektiensa ja kavereidensa kanssa menemään. Hänellä ei ollut aikomustakaan ratkaista tilannetta valitsemalla. Eikö se jo kerro surkuttelun olleen vain suurta yhdenmiehen showta? Hän vain halusi pitää molemmat kivasti siinä. Mutta eihän se niin mene.