Yhteistyökykyinen - kenen ehdoilla?

Jatkuvasti saa kuullla että työnantajat panevat ehdoksi yhteistyökykyisen työntekijän.
Tämä on minusta jo sinänsä KIUSAAMISTA, koska tällä tavoinhan otetaan jo työntekijältä oikeus omaan eriävään mielipiteeseen pois.
Työpaikan ja työnjohdon diktatuuria.

Epämukavat on jo asetettu sivuun.
NAtsimeininkiä.

TYöpaikka voi olla vaikka kuinka huono ja johtajat huonoja ja sitten pitäisi vielä sopeutua sinne.
Voihan s-tana.
81014
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sanat yhteistyökyvyn puutteesta mitätöityy vastaamalla että haluaa kehittää työyhteisöä ja kehittyä itse, kyse ei ole muusta. Asiallinen vastaus ja täysin totta.

Äänestä
  • omalla kohdallani halu kehittää työtä järkevämäksi ja helpommin hallittavaksi,josta seuraisi myös kustannussäästöjä,aiheutti sen että olinkin pomoni kanssa ns.hankala tyyppi ja yhteistyöhaluton.pomoni jonka kanssa esitin asian ylemmälle johdolle sai lähteä ja itselleni tuli muuten vaan hankalaa...

    Ja kyse olivain siitä että osastomme olisi halunnut tilaukset kirjallisena eikä suullisena puhelimessa, vessajonossa jne...

    "täällä on aina toimittu näin,ja jos tilauksia ei osaa ottaa puhuttuna on väärällä alalla.jos sen muuten osaa niin aina voi kirjoittaa sen itselle muistiin" ("tilauksesta" ei aina tullut selville kuka tilasi ja minne).

    kyllästyin ja lähdin pois.helpotti.

    Äänestä

  • kokenut kirjoitti:

    omalla kohdallani halu kehittää työtä järkevämäksi ja helpommin hallittavaksi,josta seuraisi myös kustannussäästöjä,aiheutti sen että olinkin pomoni kanssa ns.hankala tyyppi ja yhteistyöhaluton.pomoni jonka kanssa esitin asian ylemmälle johdolle sai lähteä ja itselleni tuli muuten vaan hankalaa...

    No yrityksessä ei siis haluttu panostaa laatuun. Suullisten tilausten hyväksyminen on aika naurettavaa puuhaa.

    Kyllä ne olisi tietysti voitu pakottaa siihen toteamalla, että tilauksia ei ole hyväksytty ennen kuin niistä lähtee kirjallinen vahvistus teiltä. "Tämä olisi vain tilaajan parhaaksi."

    Niin, millaisia ne tilaajat olivat? Onko nyt ihan varmaa, että ne kaikki osaavat kirjoittaa?

    Äänestä

  • Ihan mahdollista kirjoitti:

    Niin, millaisia ne tilaajat olivat? Onko nyt ihan varmaa, että ne kaikki osaavat kirjoittaa?

    ehkei kyse ole kirjoitustaidosta.

    Äänestä

  • Työhössötys kirjoitti:

    No yrityksessä ei siis haluttu panostaa laatuun. Suullisten tilausten hyväksyminen on aika naurettavaa puuhaa.

    Kyllä ne olisi tietysti voitu pakottaa siihen toteamalla, että tilauksia ei ole hyväksytty ennen kuin niistä lähtee kirjallinen vahvistus teiltä. "Tämä olisi vain tilaajan parhaaksi."

    siinähän se,kun pomo "löi nyrkkiä pöytään" että on saatava kirjallisena koska muuten homma kusoo,sai pomo saapiskaa.joten jälkikäteen korjailtiin sitten tilauksia, ja puutteita.niin ja tilaajana oli lähinnä vain yksi reppureiska jolla on ilmesesti riittävän ruskeakieli jotta sai toiminnalleen siunauksen johdolta.

    Äänestä

Jos joku viitsii elättää sinua, niin ole tyytyväinen. Sinun mielipiteellä on merkitystä, jos lyöt rahat pöytään. Paljonko olet laittanut likoon?

Äänestä

Kinastelevan ja hankalan työnantajan kanssa kannattaa aina olla samaa mieltä, joten loppujenlopuksi työnantaja kinastelee itsensä kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

elmeri kirjoitti:

Jatkuvasti saa kuullla että työnantajat panevat ehdoksi yhteistyökykyisen työntekijän.
Tämä on minusta jo sinänsä KIUSAAMISTA, koska tällä tavoinhan otetaan jo työntekijältä oikeus omaan eriävään mielipiteeseen pois.
Työpaikan ja työnjohdon diktatuuria.

Epämukavat on jo asetettu sivuun.
NAtsimeininkiä.

TYöpaikka voi olla vaikka kuinka huono ja johtajat huonoja ja sitten pitäisi vielä sopeutua sinne.
Voihan s-tana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu