Miksikö olen sinkku vieläkin vaikka ikää kohta 29? Koska olen nähnyt, että naiset pitää luonnollisena asetelmaa jossa he aivan kuin huomaamatta pyörittävät miestä miten tykkäävät. Jotta mies voisi joskus löytää naisen pysyvästi, on kriteerinä ilmeisesti se että miehen täytyy sietää / tykätä kun saa olla naisen pompoteltavana? Pariskunnissa on yleensä selvä käskynjako: Pintapuolisesti katsoen (eli silloin kun on muita ihmisiä paikalla) vaikuttaa siltä että mies on se johtaja. Oikeasti nainen pyörittää miestä miten tykkää ja jollei pyöritä, niin ei tarvitse kuin pihdata seksiä muutama päivä, jonka jälkeen kapinoiva mies on taas palautettu ruotuun.
Olen tavannut lukuisia naisia. Jotkut jääneet tapailuasteelle, toisten kanssa ollut suhde. Kaikki ovat kaatuneet samaan asiaan naisen käytöksessä, joka tulee esille vasta myöhemmässä vaiheessa. Aluksi naiset on olleet todella ystävällisiä ja kohteliaita ja jotkut ovat olleet suorastaan sydämellisen herttaisia. Nainen on saattanut jopa pyytää anteeksi pienistäkin asioista, jotka ei edes välttämättä tarvis anteeksipyyntöä kuten olimme treffeillä naisen kanssa ja minä lähdin pöydästä hakemaan juotavaa ja nainen sanoi tuo mullekin mä tarjoon kyl takas, ja sitten kun tulin takaisin juomien kanssa nainen pyysi anteeksi "Kiitos, sori että mä nyt pompotin sua täl tavalla mut ku lähdit sopivasti itsekin käymään tiskillä".
Mitä pidemmälle tuttavuus etenee, alkaa naisen käytös pikkuhiljaa muuttua, hän alkaa "kaivautua taisteluasemiin" tai ottaa sitä "itselleen kuuluvaa naisen paikkaa". Muutos naisen käytöksessä alkaa usein ohimenevillä kommenteilla, joissa nainen tekee selväksi: "Minä olen nainen, sinä olet mies. Sinun kuuluu totella minua". Eli nainen alkaa päättää asioista itsekseen ja ottaessaan asian esille miehen seurassa hän ei kysykään minulta mielipidettä vaan esittää sen ilmoitusluontoisena asiana, "ai niin, me tehdään sit niin ja näin". Nainen alkaa myös lievästi kiukutella tai tiuskia mutta juuri niin lievästi, ettei sitä voi pitää riidanhaastamisena ja nainen odottaa että minä herrasmiehenä annan periksi asiassa kuin asiassa.
Tämä naisen pompotteluasenne koskee vain tilanteita sängyn ulkopuolella. Mitä seksiin tulee, nainen odottaa että siellä minä olenkin sitten se joka määrää ja nainen vikisee. Kaikenlainen passiivisuus paistaa naisen käytöksestä läpi, nainen olettaa että hänen vartalonsa on minulle niin uskomaton että se riittää minulle miehenä. Itselleen nainen vaatii pitkiä esileikkejä ja romanttisia sanoja.
Siinä se lyhyesti sanottuna, miksi olen vieläkin sinkkuna vaikka ikää kohta 29.
Olen tavannut lukuisia naisia. Jotkut jääneet tapailuasteelle, toisten kanssa ollut suhde. Kaikki ovat kaatuneet samaan asiaan naisen käytöksessä, joka tulee esille vasta myöhemmässä vaiheessa. Aluksi naiset on olleet todella ystävällisiä ja kohteliaita ja jotkut ovat olleet suorastaan sydämellisen herttaisia. Nainen on saattanut jopa pyytää anteeksi pienistäkin asioista, jotka ei edes välttämättä tarvis anteeksipyyntöä kuten olimme treffeillä naisen kanssa ja minä lähdin pöydästä hakemaan juotavaa ja nainen sanoi tuo mullekin mä tarjoon kyl takas, ja sitten kun tulin takaisin juomien kanssa nainen pyysi anteeksi "Kiitos, sori että mä nyt pompotin sua täl tavalla mut ku lähdit sopivasti itsekin käymään tiskillä".
Mitä pidemmälle tuttavuus etenee, alkaa naisen käytös pikkuhiljaa muuttua, hän alkaa "kaivautua taisteluasemiin" tai ottaa sitä "itselleen kuuluvaa naisen paikkaa". Muutos naisen käytöksessä alkaa usein ohimenevillä kommenteilla, joissa nainen tekee selväksi: "Minä olen nainen, sinä olet mies. Sinun kuuluu totella minua". Eli nainen alkaa päättää asioista itsekseen ja ottaessaan asian esille miehen seurassa hän ei kysykään minulta mielipidettä vaan esittää sen ilmoitusluontoisena asiana, "ai niin, me tehdään sit niin ja näin". Nainen alkaa myös lievästi kiukutella tai tiuskia mutta juuri niin lievästi, ettei sitä voi pitää riidanhaastamisena ja nainen odottaa että minä herrasmiehenä annan periksi asiassa kuin asiassa.
Tämä naisen pompotteluasenne koskee vain tilanteita sängyn ulkopuolella. Mitä seksiin tulee, nainen odottaa että siellä minä olenkin sitten se joka määrää ja nainen vikisee. Kaikenlainen passiivisuus paistaa naisen käytöksestä läpi, nainen olettaa että hänen vartalonsa on minulle niin uskomaton että se riittää minulle miehenä. Itselleen nainen vaatii pitkiä esileikkejä ja romanttisia sanoja.
Siinä se lyhyesti sanottuna, miksi olen vieläkin sinkkuna vaikka ikää kohta 29.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Vielä täytyy lisätä se, että totellakseen naista "oikealla tavalla" miehen täytyy välillä vähän urhoilla ja olla muka-perheenpää. Näin naiselle saadaan tunne naisellisuudesta, vaikka oikeasti nainen kyykyttää miestä mennen tullen. Itse en ole ikinä osannut tätä leikkiä. Miettikää nyt miten naurettavaa: mies leikkii kovaa alfaurosta, jotta naiselle ei tulisi liian varma olo miehen suhteen. Mutta voiko miehen alistuminen enää sen pidemmälle mennä, kuin että leikkii naisen mieliksi naisen haluamia rooleja??
"Vielä täytyy lisätä se, että totellakseen naista "oikealla tavalla" miehen täytyy välillä vähän urhoilla ja olla muka-perheenpää. Näin naiselle saadaan tunne naisellisuudesta, vaikka oikeasti nainen kyykyttää miestä mennen tullen."
Joo ton mäkin sanoin aloituksessa mut en huomannu sen tarkemmin sitä kuvata, just noin se menee ku sanoit: Pientä machon vikaa täytyy miehes olla jotta nainen kiinnostuu ja usein porukassa mies onkin niin polleeta poikaa mut ku päästään kotiin ni nokkimisjärjestys kääntyy toisin.
Uskomattomia lutkia!
ole nostattanut ajatuksia?
Jep. Noin se menee.
Tosin nyt naiset vetää sen kotipiika-kortin esiin, vetäkööt.
Naiset ei oikein tunnu hoksaavan sitä että mies ei ole se kaikkien unelmien ja toiveiden kotiapuri-rakastaja-psykologi-lompakko eikä mies ole se karvainen nurkkiin kuseksiva örkki - vaan jotain siltä väliltä.
On se kummaa kuinka ex-vaimokin onnistui suhteen aikana kehittämään kaikenlaisia vaatimuksia niin kauan että tilanne kärjistyi ja pakkasin tavarani ja lähdin vetään systeemistä. Nyt sitten tää sama paskiainen eli minä olis taas kuuminta hottia just sellaisena kuin olen.
Naiset ei osaa kunnioittaa, ja koska naisille ei nykyään saa opettaa kunnioitusta niin paskaakos tässä asioille enää voi mitään? Joko löytää harvoista toimivista hyvän tai sitten on ilman. Siinä on paras ja toisiksi paras vaihtoehto - muita vaihtoehtoja ei tarvita.
Miksi itsekin olen edelleen single.
En voi sietää minkäänlaista turhaa käskytystä naisilta ulkona tai töissä. Jos joku nainen alkaa pomoilemaan, se saa heti takaisin. Tietäähän siitä mitä tulee. Daami vetää herne nenään tai itkupotkuraivarin. Sit jää mimmi seisomaan mökin pihalle tai baarin lattialle.
Asiaa on tutkittu ja siitä on kirjoitettu. Naiset vaan käyttäytyvät kuin pahaiset pikkulapset. Lasten käytökseen kuuluu jatkuva huomion kärttäminen ja vaatiminen. Jos mies ei tottele, niin sitten itketään. Ja tämä on niille peliä. Kyse ei ole siitä, saako mies tehtävän toimitettua, vaan siitä, totteleeko hän naista. Nainen testaa jatkuvalla syötöllä omaa haluttavuuttaan ja sitä, miten pitkälle mies on hänen puolestaan valmis menemään.
Yhtä paha loukkaus naista kohtaan on totaalinen daissaaminen, eli huomiotta jättäminen. Reaktio on sama kuin vauvalla.
Useimmat suomalaiset naiset haluavat koiran luonteella varustetun miehen. Ja mitä sänkytaitoihin tulee, olit siinäkin oikeassa. Valtaosa suomalaisnaisista makaa sängyssä selällään kuin lahna. Hyvä jos jalat suostuu itse levittämään. Toisaalta ei kyllä nukkuakkaan anna sen jälkeen kun kerran on sänkyyn saanut. Eestiläiset on "pikkuisen" erilaisia sängyssä.
"Asiaa on tutkittu ja siitä on kirjoitettu. Naiset vaan käyttäytyvät kuin pahaiset pikkulapset."
Onko tätä ihan oikeasti tutkittu? Koska tuo naisten käytös tuntuu niin yleinen olevan ja miehet yleensä suhtautuu osaansa kiltisti, vaikka miesten kesken yritetään jotain itsekunnioituksen rippeitä säilyttää nauramalla "voi noita naisten höpinöitä" niin heti ku nainen ilmestyy näköpiiriin ääni kellossa muuttuu.
"Onko tätä ihan oikeasti tutkittu? Koska tuo naisten käytös tuntuu niin yleinen olevan ja miehet yleensä suhtautuu osaansa kiltisti, vaikka miesten kesken yritetään jotain itsekunnioituksen rippeitä säilyttää nauramalla "voi noita naisten höpinöitä" niin heti ku nainen ilmestyy näköpiiriin ääni kellossa muuttuu."
Kai sitä tutkittukin on mutta mielestäni tällä on ihan biologinenkin funktio. Olemalla lapsellinen ja käyttäytymällä vaikeasti nainen saa tietää miehestä että tuleeko se tappamaan lapsensa vai ei, näet kersat osaa olla 10 kertaa ärsyttävämpiä kuin se nainen ollessaan vaikeita.
Tosin biologia on rikki sikäli että naiset ei kuitenkaan arvota miehen oikeaa reagointitapaa juuri lainkaan. (ts. ojentaminen tai asian ollessa merkityksetön kertakaikkinen välinpitämättömyys). Sitten iskee usein vastareaktioksi naiskulttuurin "olen vapaa nainen ja teen mitä haluan lässynlässynlää" jolloin jäädään teini-iän kapinaan roikkumaan jolloin naiseesta tulee aikuismittakaavassa sietämätön. Kuten teinitkin - vaikeat naiset heitetään pihalle oppimaan elämää.
Tuli jotenkin surullinen olo sun puolesta. Miten mies voikin pettyä kaikkiin naisiin noin pahoin tai ainakin yleistää kaikki naiset saman kaavan alle. Olen itse 29vee nainen ja ollut 17veesta asti saman miehen kanssa ja hyvin on mennyt, vaikka elämässä on sattunut suurempia katastrofeja kuin valtaosalle pariskunnista ikinä (onneksi) sattuu. Kumpikaan ei ole suhteessamme pompotellut mihinkään suuntaan, vaan suhteessamme pelaa yksilönvapaus ja tasa-arvo. Mä olenkin feminisiti, joka ei siis edes perusajatukseltaan odota mieheltä kovin kummoisia, vaan suorastaan vaatii, että mies on juuri sellainen kuin haluaa olla. Mun mies on halunnut olla sohvaperuna jo monta vuotta, mutta jos hän sellaisena viihtyy, niin mikäs siinä. Minä haluan olla kunnossa vielä vanhanakin. Kokeile sinäkin seuraavan kerran feministiä.
Semmoinen pompottelu ja jatkuva palveluksien pyytäminen on kieltämättä joillekin naisille luonteenomaista, ehkä sillä haetaan jotain tärkeyden tunnetta ja tyydytetään jotain huomion tarvetta. Läheskään kaikki naiset eivät semmoisia ole, ja väittäisin että semmoisen piirteen huomaa kyllä jo suhteen alkuvaiheessa, esim. jo alkutreffeillä on semmoista "tuotko mulle samalla...", "voisitko hakea mulle...". Ja pahimmat jankkaa niin kauan että mies antaa periksi, koska luulee että se on herrasmiesmäistä käytöstä. Siis hyvää käytöstä on tarjota naiselle kahvi/drinksu vapaaehtoisesti, mutta ei naisen juoksupoikana toimiminen, ainakin siitä kannattaa vetää omat johtopäätökset.
Joillakin naispuolisilla tuttavillani semmoinen piirre on ollut aina, joten ilmeisesti se ei katoa kovin helposti. Suosittelen pysymään kaukana pompottelijoista ja kannattaa opetella pitämään puolensa. Pompottelulla tarkoitan siis palveluksien ruinaamista semmoisissa pikkuasioissa jotka voi ihan hyvin hoitaa itsekin.
Minä olen havainnut täsmälleen saman asian miesten taholta: ensin ollaan niin mukavaa ja itsenäisen aktiivista, mutta kun vähänkin tuttavallisemmiksi ruvetaan, ollaan jo "huomaamatta" vaatimassa passaamista ja auktoriteettiasemaa - siis ei mitään tasavertaista, neuvottelevaa suhdetta, vaan vääristynyttä tilannetta, jossa toinen osapuoli saa päättää ihan kaikesta niin kauan kuin se piilopomo on samaa mieltä. Tilanne on ihan sama, oli miehen luonne sitten mikä tahansa: päällepäsmärit erottaa muusta joukosta hyvin pian, mutta kaiken maailman nössöt ja perässävedettävät patustelijatkin haluavat sekä dominoivan naisen että itselleen auktoriteettiaseman. Naisen pitäisi siis olla jonkinlainen meedio, jotta osaisi esittää lelua oikeaan aikaan ja olla päättäväinen piiskanheiluttaja silloin, kun se miehen mielialaan sopii.
En ole oikeasti niin kyllästynyt miehiin kuin yllä oleva kappale antaa ymmärtää, mutta muutamiin tyyppeihin kyllä. Joskus on ihan pitänyt muistuttaa itseään siitä, että eivät kaikki miehet tosiaan ole tuollaisia, vaikka itse on monenlaiseen seuranetsijään törmännyt. Eivät edes useimmat naiset ole luonnevikaisia piilopassauttajia, vaikka sinä oletkin tavannut jo liian monta. Ota siis ihan rauhallisesti vain, saattaa se kiva sinullekin löytyä. (Minä olen kyllä sinkku ja aion sellaisena myös pysyä, kun olen tähän olotilaan jo tykästynyt.)
Itselläni oli sellainen orastava "tutustuminen" yhden naisen kanssa menossa, hommailtiin siinä vähän ja vietettiin hetki aikaa yhdessä. En kuitenkaan halunnut mitään vakavaa tän naisen kanssa, mutta silti tämä nainen pyrki kontrolloimaan tekemisiäni, en saisi tavata muita naisia, en edes saisi käydä naispuolisten ystävieni luona. Hän lähettelee koko ajan viestejä siitä mitä teen ja miten menee ja kuinka hän edelleen kaipaa minua.
Tämä omistamishaluisuus ei tullut heti alkuun esiin, mutta onneksi katkaisin hommat ennenkuin oltaisiin liian syvästi tutustuttu. Tämä nainen oli tosiaan samassa (entisessä) työpaikassa ja sielläkin aina jos puhuin toiselle työpaikan naiselle niin hän alkoi väijymään vihaisesti jostain nurkalta meitä.
Jotenkin alkaa usko naisiin menemään näiden neitien takia, varmasti sama fiilis kuin naisilla jotka aina törmäävät juoppoihin ja pettäjiin.