Arvon naiset, kaipaisin mielipidettänne eräässä asiassa.
Minulla on muuan viehättävä ystävä johon tutustuin ENSIN puhtaasti kaveripohjalta ilman että mukana olisi ollut mitään ihmeempää kipinää tai kemiaa, ainoastaan jotenkin yhteiset ympyrät ja yhteensopivat maailmankatsomukset.
Nyt olen kuitenkin viimeaikoina alkanut tuntemaan ikävällä tavalla vetoa tähän ystävääni, ehkä siksi että hän on niitä harvoja ihmisiä joiden kanssa voi puhua niitä näitä vähän laajemmin ja syvemmin, ja ehkä ennen kaikkea siksi että omaan jokseenkin poikkeuksellisen kunnioituksen häntä kohtaan. Nyt tämä sekoitus on kiehunut erään yhdessä kohdatun kriisin myötä ihastukseksi joka on mielestäni kuitenkin varsin vaivaannuttavaa, sillä pitemmälle vietynä se tarkoittaisi ystävyyssuhteen loppumista, sellaisena kuin se tähän saakka on jatkunut. Oikeastaan se on jo muuttunut heränneen kiinnostukseni myötä enkä usko että tässä on kovinkaan montaa vaihtoehtoa.
1. Kerron asiasta, "hei tota mä luulen että olen ihastunut suhun" tai jotain muuta yhtä tökeröä. Tässä on ehkä kahden prosentin mahdollisuus saada myöntävä vastaus ja luultavasti se johtaisi vain kiusaantuneeseen tilanteeseen ja ystävyyssuhteen päättymiseen kokonaan.
2. Pidän suuni kiinni ja vietän elämääni tunteiden höyrykattilana odottaen joko räjähdystä tai tilanteen jäähtymistä. Tällaisia fiiliksiä ei ole kuitenkaan ollut ehkä ikinä joten "jäähtyminen" on melko epätodennäköistä. Luultavasti sortuisin jonkinlaiseen piilomustasukkailuun ja ylisuojelevaisuuteen tehden vain saatanallista vahinkoa sekä itselleni että hänelle.
3. Koska en oikein voi elää tämän asian kanssa, vähennän yhteydenpitoa ja katoan väin äänin, esirippu lasketaan niin vähin äänin ettei kukaan edes huomaa ja luultavasti nainen jää miettimään että mikä helvetti minua vaivaa (ehkä luulen itsestäni tässä liikoja).
Itse mietin tuota 1. vaihtoehtoa, se tavallaan tuntuisi oikealta mutta aivan helvetin typerältä jos järjellä ajattelee. 2. olisi ehkä se mitä käytännössä tekisin kolmosen ohella. En minä osaa päättää. Kertokaa, kerronko suoraan mikä on meininki, ei sillä että kaikki ne keskustelut olisivat tähän saakka olleet pelkästään ihastuksen ajamaa "joo-joilua" myötäilyä vaikka pelkään sen siltä vaikuttavan. Vai pidänkö vain pääni kiinni ja puren hammasta toivoen että se menee ohi?
Minulla on muuan viehättävä ystävä johon tutustuin ENSIN puhtaasti kaveripohjalta ilman että mukana olisi ollut mitään ihmeempää kipinää tai kemiaa, ainoastaan jotenkin yhteiset ympyrät ja yhteensopivat maailmankatsomukset.
Nyt olen kuitenkin viimeaikoina alkanut tuntemaan ikävällä tavalla vetoa tähän ystävääni, ehkä siksi että hän on niitä harvoja ihmisiä joiden kanssa voi puhua niitä näitä vähän laajemmin ja syvemmin, ja ehkä ennen kaikkea siksi että omaan jokseenkin poikkeuksellisen kunnioituksen häntä kohtaan. Nyt tämä sekoitus on kiehunut erään yhdessä kohdatun kriisin myötä ihastukseksi joka on mielestäni kuitenkin varsin vaivaannuttavaa, sillä pitemmälle vietynä se tarkoittaisi ystävyyssuhteen loppumista, sellaisena kuin se tähän saakka on jatkunut. Oikeastaan se on jo muuttunut heränneen kiinnostukseni myötä enkä usko että tässä on kovinkaan montaa vaihtoehtoa.
1. Kerron asiasta, "hei tota mä luulen että olen ihastunut suhun" tai jotain muuta yhtä tökeröä. Tässä on ehkä kahden prosentin mahdollisuus saada myöntävä vastaus ja luultavasti se johtaisi vain kiusaantuneeseen tilanteeseen ja ystävyyssuhteen päättymiseen kokonaan.
2. Pidän suuni kiinni ja vietän elämääni tunteiden höyrykattilana odottaen joko räjähdystä tai tilanteen jäähtymistä. Tällaisia fiiliksiä ei ole kuitenkaan ollut ehkä ikinä joten "jäähtyminen" on melko epätodennäköistä. Luultavasti sortuisin jonkinlaiseen piilomustasukkailuun ja ylisuojelevaisuuteen tehden vain saatanallista vahinkoa sekä itselleni että hänelle.
3. Koska en oikein voi elää tämän asian kanssa, vähennän yhteydenpitoa ja katoan väin äänin, esirippu lasketaan niin vähin äänin ettei kukaan edes huomaa ja luultavasti nainen jää miettimään että mikä helvetti minua vaivaa (ehkä luulen itsestäni tässä liikoja).
Itse mietin tuota 1. vaihtoehtoa, se tavallaan tuntuisi oikealta mutta aivan helvetin typerältä jos järjellä ajattelee. 2. olisi ehkä se mitä käytännössä tekisin kolmosen ohella. En minä osaa päättää. Kertokaa, kerronko suoraan mikä on meininki, ei sillä että kaikki ne keskustelut olisivat tähän saakka olleet pelkästään ihastuksen ajamaa "joo-joilua" myötäilyä vaikka pelkään sen siltä vaikuttavan. Vai pidänkö vain pääni kiinni ja puren hammasta toivoen että se menee ohi?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kysyit vastauksia naisilta mutta mulla on samanlainen tilanne kuin sinulla joten kerron miesnäkökulman tähän.
Vaihtoehto 1 on paras ratkaisu.
Silloin saat tietää missä mennään eikä asiaa tarvi miettiä enempää.
2. vaihtoehto. Itse olen samassa tilanteessa, ja kerroin jo yli 2v. sitten mitä tunnen mutta tyttö ei ollut eikä ole vieläkään kiinnostunut. Ja nyt kaduttaa kun kerroin mutta silti 1. vaihtoehto on paras.
Edelleenkin olen rakastunut ja on aika kuluttuvaa mutta ainakin oon yrittäny.
3. vaihtoehto on huonoin koska silloin mikään asia ei selviä vaan asiat jää roikkumaan ikiajoiksi.
...itse olen tyytynyt kohtaan 2,koska johtunee myös siitä,että ollaan molemmat naisia, en voisi kertoa heteroystävälleni,että olen( myöskin hetero-ainakin tähän asti:) )päättömästi ihastunut häneen ja välillä myöskin mustis hänen seurastaan.Ollaan molemmat parisuhteessa miehen kanssa.En tosiaankaan halua menettää hyvää ystävää,vaikka meilläkin ollut joitakin "kriisitilanteita".Ehkäpä tämä ajan kanssa laimenee ( kestänyt nyt muutamia vuosia :O ).
Jos arvelet että sulla on edes kahden prosentin mahdollisuus, niin käytä sitä. Sehän on paljon!
Oikeasti, aika ajaa yleensä asioiden ohi. Siis jos et tee mitään, nainen alkaa jossain vaiheessa seurustelemaan jonkun toisen miehen kanssa, koska normaali ihminen kaipaa toisen ihmisen läheisyyttä.
Vuosikausien vetkuttelu johtaa helposti siihen, että tilanne ratkesi itsellään, eli meni ohi.
Itselläni on tilanne että olen ihastunut kaveriini ja en voi missään nimessä kertoa hänelle,koska minulla ei ole rohkeutta ja luulen että hänellä ei ole mitään tunteita minua kohtaan. Se menisi vaan kiusalliseksi ja lopulta en varmaan osaisi olla hänen kanssaan koska hän tietäisi että pidän hänestä. Luulin, että tilanne on hallinnassa ja että pystyn olemaan kuin mitään ei olisi meneillään, mutta kerran kun olimme yhdessä juhlimassa niin olin juuri sellainen mustasukkainen ja lopulta kun pidin tunteeni sisälläni räjähdin ihan täysin ja kaveri hämmästyynenä ihmetteli käytöstäni. keksin hätävalheen ja en ole vieläkään kertonut hänelle. pelkään että räjähdän uudestaan.