olemme eläneet miehen kanssa avosuhteessa yli 10 vuotta. lapsia ei vielä ole...hän haluaisi lapsia, mutta minä epäröin ja todnäk en kerkiä tehdä niitä. arkinen yhteiselämämme on muuten kunnossa: kotityöt tehdään sovussa, kummallakin on omat menonsa ja työnsä jms (>ja muuta sellaista). rakastelu sujuu rutiinilla, tyydytämme toisemme:) hän kyllä haluaisi enemmän seksiä, mutta mulle on lähinnä sama rakastellaanko vaiko eikö, tuntuu lähinnä velvollisuudelta:( ei edes huvita keksiä mitään kokeiluja tilanteen parantamiseksi. paitsi jos hän ehdottaa jotain. no, sekin on mulle sama.
sanotaan, että pitkässä suhteessa molemmille tulee ihastumisia, mutta niistä voi selvitä.omaa suhdetta voi jatkaa, kun hoitaa sitä. olen ollut uskoton muutaman kerran. mies ei tiedä tai myönnä. uskottomuus on ollut aina henk.koht kriisi, koska parisuhde kotona nollautuu; paluu arkeen on itselläni kerta kerran jälkeen vaikeampaa.
miksi ihastuminen ja uuden ihmisen löytäminen ei voisi johtaa uuteen kumppanuuteen ja rakkauteen? miksi oman pitäisi olla aina "parempi"? toki välitän miehestäni, ja hänessä on hyvätkin puolensa ja olemmehan ystäviä. en edes uskalla ajatella loppuun saakka, jos eroamme joskus!
en siis ymmärrä yrittää pelastaa suhdettani, enkä näe suhteemme arvoa. en myöskään ymmärrä, että arki tulee aina. tilanne on muuttunut vakavammaksi, sillä olemme toteuttamassa yhteistä suunitelmaa 13 yhdessäolo vuoden jälkeen! olen pelkuri-raukkana siirtänyt vaikeita ratkaisuja. haluaisin kertoa hänelle jotenkin, että en uskalla sitoutua ja minuun ei aina voi luottaa:´(..sillä olen jälleen nollannut tilanteen
sanotaan, että pitkässä suhteessa molemmille tulee ihastumisia, mutta niistä voi selvitä.omaa suhdetta voi jatkaa, kun hoitaa sitä. olen ollut uskoton muutaman kerran. mies ei tiedä tai myönnä. uskottomuus on ollut aina henk.koht kriisi, koska parisuhde kotona nollautuu; paluu arkeen on itselläni kerta kerran jälkeen vaikeampaa.
miksi ihastuminen ja uuden ihmisen löytäminen ei voisi johtaa uuteen kumppanuuteen ja rakkauteen? miksi oman pitäisi olla aina "parempi"? toki välitän miehestäni, ja hänessä on hyvätkin puolensa ja olemmehan ystäviä. en edes uskalla ajatella loppuun saakka, jos eroamme joskus!
en siis ymmärrä yrittää pelastaa suhdettani, enkä näe suhteemme arvoa. en myöskään ymmärrä, että arki tulee aina. tilanne on muuttunut vakavammaksi, sillä olemme toteuttamassa yhteistä suunitelmaa 13 yhdessäolo vuoden jälkeen! olen pelkuri-raukkana siirtänyt vaikeita ratkaisuja. haluaisin kertoa hänelle jotenkin, että en uskalla sitoutua ja minuun ei aina voi luottaa:´(..sillä olen jälleen nollannut tilanteen
Vastaukset 3
Vanhimmat
Täällä on varmaan toinen huono ihminen...Tilanteesi tuntuu kumman tutulta. Tai erona ehkä on että tunnut olevan jo luovuttanut suhteesi suhteen, minä taas en tiedä...
Tiedät, ettei se siitä parane, mutta toisaalta kuitenkin tyydyt siihen tyyliin "ollaanhan ainakin ystäviä".
Jos tuntuu siltä että suhde on lähinnä velvollisuudentunosta niin miksi jatkaa? Se ei ole toistakaan kohtaa reilua uskotella että rakastaa. On molemmille parempi päästää toisesta irti mahdollisimman nopeasti ja jatkaa sitten omaa elämäänsä, jatkamalla vain hukkaatte toistenne aikaa. Eli, ole siis rohkea ja tee ratkaisusi! Ansaitset sen itsekin.
:´(
Olet aikuinen nainen ja viisas. Olet mun mielestäni oman onnesi seppä ja tiedät sen. Et ole vaipunut epätoivoon. Kun et tahdo lasta, niin sano, ettet ole valmis. Teet omalla vartalollasi mitä tahdot jne. Olisimpa samanlainen kuin sinä, uskaltaisin elää noin. Oman luo palaaminen on turvallisempaa, tietää mitä saa. Et ehkä uskalla ottaa riskiä. Jos erotte, niin uutta suhdetta ei. Ole vapaa ja mietiskele ja aloita puhtaalta pöydältä. Mun mielestäni noin on hyvin, mutta entä kumppanisi, tahtoisi lasta. Siinä pulma.
:)