Olen ärsyttävässä tilanteessa, johon en löydä ratkaisua.
Olen seurustellut nyk.mieheni kanssa reilun vuoden. Olemme kihloissa. Rakastan häntä todella paljon, ainakin luulin niin.
Omat vanhempani, siskoni ja suurinosa rakkaimmista ystävistäni asuu eripaikkakunnalla, matkaa on n.300km - eli en näe heitä kovinkaan usein.
Kaipaan "perhettäni" siellä todella usein ja tuntuu kuin olisin täysin vieraassa maailmassa.
Nyk.asuinkaupungissani olen asunut 3-vuotta, joista 2 asuin eksäni kanssa - hänen takiaan tänne muutin.
Nyt mieheni puhuu yhteisestä tulevaisuudesta, talosta ja kaikesta mistä olen aina haaveillut.
Ongelma onkin että en tiedä haluanko jäädä tänne, tähän kaupunkiin jossa oleminen ei ole minulle itsestäänselvyys. Mieheni on elänyt koko elämänsä täällä, hänellä täällä on kaikki eikä hän halua alkaa järjestellä "uutta elämää" uudessa kaupungissa.
Mutta mitä minä teen? Menenkö takaisin "kotiin" eli muutanko täältä entiselle paikkakunnalleni ja jätän ehkäpä elämänirakkauden tänne, vai jäänkö tänne perustamaan perhettä ja elämään mieheni kanssa, yrittäen käydä kotikaupungissani niin usein kuin mahdollista...
En tiedä. Olen jo masentunut asian takia, kun en todellakaan tiedä.
Täällä minulla on työpaikka (jossa en viihdy) sekä mieheni, ei juurikaan ystäviä..
Olen seurustellut nyk.mieheni kanssa reilun vuoden. Olemme kihloissa. Rakastan häntä todella paljon, ainakin luulin niin.
Omat vanhempani, siskoni ja suurinosa rakkaimmista ystävistäni asuu eripaikkakunnalla, matkaa on n.300km - eli en näe heitä kovinkaan usein.
Kaipaan "perhettäni" siellä todella usein ja tuntuu kuin olisin täysin vieraassa maailmassa.
Nyk.asuinkaupungissani olen asunut 3-vuotta, joista 2 asuin eksäni kanssa - hänen takiaan tänne muutin.
Nyt mieheni puhuu yhteisestä tulevaisuudesta, talosta ja kaikesta mistä olen aina haaveillut.
Ongelma onkin että en tiedä haluanko jäädä tänne, tähän kaupunkiin jossa oleminen ei ole minulle itsestäänselvyys. Mieheni on elänyt koko elämänsä täällä, hänellä täällä on kaikki eikä hän halua alkaa järjestellä "uutta elämää" uudessa kaupungissa.
Mutta mitä minä teen? Menenkö takaisin "kotiin" eli muutanko täältä entiselle paikkakunnalleni ja jätän ehkäpä elämänirakkauden tänne, vai jäänkö tänne perustamaan perhettä ja elämään mieheni kanssa, yrittäen käydä kotikaupungissani niin usein kuin mahdollista...
En tiedä. Olen jo masentunut asian takia, kun en todellakaan tiedä.
Täällä minulla on työpaikka (jossa en viihdy) sekä mieheni, ei juurikaan ystäviä..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Eikö mies halua missään nimessä muuttaa sinun kotikaupunkiisi? Kai hänelläkin työpaikka on, ehkä tärkeäkin.
Olethan jo melko kauan asunut nykyisessä kaupungissa ja elit avoliitossakin siellä. Huonoja muistoja?
Älkää vielä ainakaan taloa rakentako.
Ennen ratkaisu oli helppo, naiset otti miehen sukunimen ja meni miehen kotiin. Jos et osaa päättää, tee niinkuin on perinne ollut. Jos haluat elää tuon miehen kanssa.
Miksi sinulla ei ole ystäviä? Tietääko kukaan että olet olemassa? Oletko tullut avoimesti ja reippaasti ulos kolostasi ajatuksella että haluat tutustua muihin ihmisiin? Mitä vikaa näet kaupungin tarjoamissa eri aktiivisuuksissa, kursseissa, luennoissa ja urheilutapahtumissa?? Miksi ne eivät kelpaa sinulle? Oletko liian ennakkoluuloinen naapureitasi kohtaan? Odotatko että ihmiset tulevat kotiisi etsimään seuraasi?
Eikohän olisi aika tulla kuorestasi ulos ja tehdä itse aloite tutustumaan muihin. Etsi kursseja jotka kehittävät tyopaikkaasi liittyvää tietomäärää. Opi yhtiostäsi enemmä, näytä heille että haluat tuottaa lisää omalla panoksellasi. Jos vain tyytymättomänä ilmestyt tyopaikallesi ja teet vain juuri ja juuri sen vaaditun saadaksesi palkkashekin, onko ihme ettei sinua siellä kovin paljon arvosteta!
Kyllä se vain on niin että oma asenne vaikuttaa joka paikassa. Vain sinun henkilokohtaisella positiivisella suhtautumisellasi sinä pärjäät joka paikassa, oli se sitten kotikaupunkisi, naapurikaupunki tai ulkomaa!
Mulla on vähän samanlainen tilanne. Meillä oli ensin kaukosuhde ja sanoin etten koskaan ikinä muuta kullan luokse vaan se saa muuttaa mun luokse. No töiden ja kullan takia muutin sitte kuitenkin tänne 600km päähän mun perheestä ja kavereista, mutta olin varma että muutetaan vielä joskus takas mun kotikaupunkiin. Nyt oon asunu täällä kolme vuotta ja oon melkeen varma ettei poikaystäväni muuttais sinne mun kans jos päättäisin että muutan. Aina jos mietin näitä asioita niin ahdistaa, ku rakastan myös mun vanhempia, sisaruksia ja kummityttöä ja haluaisin todellaki nähdä niitä useammin ku 1krt/3-5kk. Mulla on täälläki hyvä elämä, mutta en halua elää niin kaukana perheestäni loppuelämää. Mutta toisaalta en halua erota poikaystävästänikään tommosen asian takia jos meidän suhde on edelleen näin onnellinen vielä monen vuoden päästä.
Ei millään pahalla, mutta järkyttäviä nysveröitä olette molemmat. :D Olisiko tuohon ikään mennessä hyvä katkaista napanuora, ettei äidin helmoissa tarvi päivittäin pyöriä. Ystäviä saa mistä vaan, jos oma asenne on oikea.
Tekisi muuten varmaan hyvää miehelleskin muuttaa ulos niistä samoista ympyröistä. Eikö hän koskaan pohdi, mitä kaikkea muuta maailmassa on tarjolla?? Mitä jos muuttaisitte kompromissina 3. kaupunkiin, puoliväliin noiden 2 kaupungin välille? :)
edellinen. Ettehän te herran jestas tulevaisuuttanne rakenna isän,äidin,siskojen,veljien tai ystävien kanssa. Vaan oman puolison kanssa! Ystäviä saa ihan mistä vaan jos vaan itse haluaa ja tekee töitä sen eteen.
Itse olen asunut 12 v. 150 km päässä perheestäni,enkä kaipaa lähemmäksi vaikka heitä tajuttomasti rakastan. He ovat aina olemassa ja voin ottaa yhteyttä koska haluan. Ystäviä olen saanut täältä pilvin pimein ja elän mukavaa elämää "kaukana perheestä."
Kumpi on sinulle tärkeämpää? Päättäminen on vaikeaa, mutta ei auta, joudut tekemään tässä asiassa ratkaisun. Kukaan ei pysty etukäteen kertoaan sinulle, onko toinen ratkaisu oikeampi kuin toinen.
Ainoa neuvo, minkä näin ulkopuolelta voi antaa, on elämän jatkaminen. Teit sitten kummin vain, älä jää ratkaisun jälkeen miettimään, mitä olisi voinut tapahtua, jos olisit tehnyt toisin. Tee ratkaisusi ja elä eteenpäin sen mukaan.
tuu kotia sieltä ! kyllä se siitä .
Ei välttämättä se kotiin paluukaan ole hyvä idea, ite voin kertoo oman tarinani eli oon asunu koko ikäni (28v) pienessä kaupungissa ja siellä mulla oli tosi paljon hyviä ystäviä ym ym..kunnes yks päivä kun valmistuin ammattiin sainkin päähäni et voisinkin kokeilla elämää jossain muualla. :) niinpä hain tänne Helsinkiin töihin ja sain heti työpaikan missä viihdyn tosi hyvin ja mulla on tosi kivat työtoverit. : )meijän perheessä kaikki oli sitä mieltä, et ei voi onnistuu et tuut vielä itkien takas kotiin ja myönnät et oli paha vierhe..vaan enpäs palannutkaan ja ite asiassa mulla ei oo ees ikävä kotiseudulle, siis siellä on tosi kiva käydä mut vielä ihanampi tulla takas omaan kotiin. :)
Kavereita sain melkein heti ku tänne muutin, siinä ei mulla oo ollu mitään ongelmaa( ehkä johtuu mun sosiaalisesta luonteesta, meen hyvin avoimesti aina tutustumaan uusiin ihmisiin) ja ekan kerran ku olin baarissa yksin ni enpä ollu ku tunni nverran yksin ku olin jo tutustunu uuteen ihmiseen jonka kans ollaan nykyään hyvät ystävät..näin helppoa se on kun sen vaan osaa. :) ja yhden kaverin kautta tutustuin toiseen kaveriin jonka kans pidetään aika paljon yhteyttä toisiimme ja ollaan hyvät kaverit. :)
Siis tää vaan niille jotka epäilee et ei uudelle paikkakunnalle muutto oo hyvä ratkaisu ni mie oon asiasta ihan toista mieltä, tää oli mun elämäni paras ratkaisu ja takas en oo aikeissakaan muuttaa kotiseudulle. Se riippuu miten oot ite valmis menee tutustumaan uusiin ihmisiin, ottaa kontaktia erilaisten ihmisten kans jne jne..
Ja tässä on vielä se mulle hyvä puoli, et ei oo ainakaan porukat mua kyttäämäs koko ajan mun tekemisiä ym ym.. :)