Aikuisille naisille kysymys tytöistä.

Naiset, voiko mielestänne teinityttöjen (sanotaan vaikka 15-19) käytöksestä oppia asioita 20-30v. ikäisistä naisista? Mitkä asiat muuttuu ja mitkä pysyy samoina?

Tämä tuli kai mieleen siitä kun usein sanotaan minulle (miksei muillekkin) että ei saisi vetää mitään päätelmiä varttuneempien naisten sielunelämästä teinien perusteella jne.
-
Harvoin kuulee miesten sanovan samaa että naiset ei saisi vetää pojista mitään johtopäätöksiä miehistä. Ja monestihan naiset vitsailee että miehet ovat aina pikkupoikia sisimmässään jne.
Tietysti tätä osin selittää se että toisin kuin miehiä, naisia ei teinit kiinnosta kuin poikkeustapauksissa ja siten miehilläkään ei ole mistä huomauttaa.
24573
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

En tiedä missä tilanteessa ja kontekstissa on kielletty vetämästä naisia koskevia johtopäätöksiä tytöistä, mutta tuonhan voisi tulkita ainakin kahdella eri tavalla.

Jokuhan saattaa omien havaintojensa pohjalta heittää yleistyksiä tyyliin naiset on semmoisia ja tämmöisiä, vaikka havaintoaineistossa ei olisi yli 20-vuotiaita. Yleistäminen yleensäkin on taitolaji, koska me kaikki olemme yksilöitä. Kuitenkin sen verran voi yleistää, että iän ja kokemuksen myötä ihmiselle yleensä tulee lisää järkeä päähän ja lapselliset tavat vähenevät. Kuitenkin usein näkee illanvietoissa yms. viisikymppisiäkin naisseurueita, joiden käytös taantuu teinimäiseksi kikatteluksi kun saavat hiukan siideriä...

Sitten voi toisaalta puhua siitä, että miten joku tietty yksilö muuttuu iän myötä. Eli voiko jostain teinitytöstä päätellä millainen juuri hän tulee olemaan kolmikymppisenä. Tämä on paljon kiinnostavampi ja myös vaikeampi kysymys. Tietyt persoonallisuuspiirteet yleensä säilyvät, esimerkiksi puheliaisuus ja sosiaalisuus, vilkkaus/rauhallisuus, säästäväisyys/tuhlailu, jossain määrin myös kiinnostuksen kohteet (muoti, taide, tiede, urheilu, julkkikset,...) mutta muuttuminen riippuu paljon myös siitä millaista ihmisen elämä ja kokemukset ovat. Alistavassa parisuhteessa iloinen ja sosiaalinen ihminen voi muuttua araksi ja masentuneeksi, toisaalta nuorena ujo tyyppi saattaa muuttua reippaammaksi saadessaan itseluottamusta vaikkapa ammatin tai harrastuksen kautta.

Haluaisitko jotenkin tarkentaa millaisten asioiden muuttuminen tai muuttumattomuus sinulla oli mielessä?

Äänestä

En ole ihan varma ymmärsinkö kysymystä, mutta sen voin sano, että itse ainakin vedän jonkinlaisen kokeilujen ja huolettomuuden vuosien rajan tuohon 19v:n kohdalle. Omasta mielestäni tuossa 16 - 18-vuotiaana on ihan ymmärrettävää vähän viilettää paikasta toiseen ilman sitoutumista ja oppia samalla asioita itsestään ja muista ihmisistä. Sen jälkeen on ainakin omalla kohdalla enimmät asiat opittuna ja voi jo vähän rauhoittua. Tietää jo suurinpiirtein millä mallilla maailma makaa ja kuka itse on. Sen pohjalta on hyvä alkaa rakentaa omaa elämäänsä ja kasvaa aikuiseksi.
Joillakin tämä itse-etsiskelyn aika tosin näyttää venahtavan vähän pitemmälle...

Äänestä
  • tämä nussimista eri miesten kanssa?

    Äänestä

  • TeenLoverMan kirjoitti:

    tämä nussimista eri miesten kanssa?

    Ei välttämättä, vaikka joillekin se tuntuu olevan asian ydin. Yllättävää kyllä maailmasta löytyy muutakin opittavaa...

    Äänestä

  • Tääl on varmaan vaan idealisti joka kohtaa muissa niitä juttuja joita ei itsessään kestä. Sit tulee vuodet ja oppi, ei sen kummempaa.

    Äänestä

  • Tai jotkut luulevat olevansa kypsiä aikuisia 20-vuotiaana, huomatakseen vaan että sen ensimmäisen poikaystävän ja "seesteisen kauden" jälkeen onkin vielä nuoruutta jäljellä. Kyllä 20-vuotias on vielä ihan tyttö, villi opiskeluaika yms. edessä.

    Mitään pahaa ei ole siinäkään että vielä 35-vuotiaaksi viettelee nuoruuttaan ja sitten sitoutuu ja tekee lapset (jos ylipäänsä niitä haluaa). Eipähän sitten kaduta että jäi nuoruus elämättä. Tietysti on heitäkin, jotka ovat jo nuorena vanhoja mummoja/pappoja, eikä muu kuin kotona nyhjääminen kiinnosta.

    Äänestä

  • Ei jaksa niuhottaa kirjoitti:

    Tai jotkut luulevat olevansa kypsiä aikuisia 20-vuotiaana, huomatakseen vaan että sen ensimmäisen poikaystävän ja "seesteisen kauden" jälkeen onkin vielä nuoruutta jäljellä. Kyllä 20-vuotias on vielä ihan tyttö, villi opiskeluaika yms. edessä.

    Mitään pahaa ei ole siinäkään että vielä 35-vuotiaaksi viettelee nuoruuttaan ja sitten sitoutuu ja tekee lapset (jos ylipäänsä niitä haluaa). Eipähän sitten kaduta että jäi nuoruus elämättä. Tietysti on heitäkin, jotka ovat jo nuorena vanhoja mummoja/pappoja, eikä muu kuin kotona nyhjääminen kiinnosta.

    Tarkoitin kyllä että 20 ikävuoden saavuttamisen jälkeen on valmis aloittamaan aikuiseksi kasvamisen. Sitä ennen ei ole niin väliä, mitä tekee, mutta sen jälkeen pitäisi olla tehtynä jo sen verran, että tietää mihin suuntaan aikoo itseään kehittää. En sanonut, että 20 vuotias on täysi aikuinen, kyllä se aikuistuminen vie aikaa 5-15 vuotta.

    Äänestä

Jos en ihan väärin tutkimuksia muista niin aivotoiminta kehittyy 25 ikävuoteen asti. Tottakai tässä on yksilöllisiä eroja, toinen 22v voi olla hyvinkin kypsä ja aikuismainen, kun toinen saman ikäinen on vielä "teinien tasolla". Ja kuten aimmin sanottu, jopa keski-ikäiset naiset osaavat välillä käyttäytyä kuin teinit.

Siitä että millaisia muutoksia tämä aiheuttaa on hankala sanoa. Käyttäytyminen muuttuu, ajatusmaailma "järkevöityy", elämä saattaa rutinoitua (ei välttämättä).

Äänestä

muotoilemaan kysymykset vähän ymmärrettävämmin?

Eli pitääkö 30 vuotiaan naisen oppia jotain 15 vuotiaan käytöksestä?
Vai toisinpäin?

Vai että onko oppinut jotain sen jälkeen kun täytti 15 v?

”…ei saisi vetää mitään päätelmiä varttuneempien naisten sielunelämästä teinien perusteella…” Tuota, etkö ole oppinut mitään ihmisen psykologisesta kehityksestä? Se mitä itse olit 15v ,niin etkö ole mitään oppinut, mitenkään laajentanut ymmärrystäsi siitä ajasta?

En tiedä kuinka tämän ilmaisisin… Ihminen on persoona, tietyt jutut meissä pysyy ja tietyt muuttuu. Yhtälailla kummassakin sukupuolessa pysyy lapsuuden ja nuoruuden kokemukset. Niin pitääkin, me säilymme lopun ikää itsenämme, kummallista kyllä.

Parasta on kun meissä säilyy leikkivä ihminen (lapsi), joka sopivissa tilanteissa tulee esiin. Ei aikuisuus ole kuivettumista tai jäykkää ”järkevyyttä”. Ehkä vain olet ominut väärän mallin tai käsityksen, niin tytötkin haluavat säilyä tyttöinä (käy kysy vaikka vanhainkodista?) . Eri asia taas on jos tuo ”poikamaisuus” tarkoittaa vastuuttomuutta.

Ps. alan olla huolissani sielunelämästäsi!

Äänestä
  • Voiko tässä puhua edes sielunelämästä? Jätkähän on täysin neuroottinen. Tuollaisesta naisesta sanottaisiin että se on hysteerinen. Niitäkin olen nähnyt.

    Äänestä

  • Loistavasti väärinymmärretty. AP:n kysymys kaikessa yksinkertaisuudessaan oli: Voiko teinityttöjen käytöksestä tehdä johtopäätöksiä jotka pätevät myös aikuisiin naisiin, ja jos voi, niin mitä?

    Älä turhaan ole huolissasi AP:n sielunelämästä. Osa miehistä vain on äärimmäisen matemaattis-loogisia ja heillä on pakonomainen tarve ymmärtää kaiken mitä näkevät, mutta naisten käyttäytyminen, mitä romanttisiin ihmissuhteisiin tulee, ei noudata mitään tällaisilla aivoilla käsitettävissä olevaa logiikkaa.

    Tällaiset miehet keksivät painovoiman, halkaisivat atomin, lähettivät ihmisiä kuuhun, ja myös suurella todennäköisyydellä kuol(i/e)vat neitsyenä.

    Äänestä

  • Newtonin jalanjäljissä kirjoitti:

    Loistavasti väärinymmärretty. AP:n kysymys kaikessa yksinkertaisuudessaan oli: Voiko teinityttöjen käytöksestä tehdä johtopäätöksiä jotka pätevät myös aikuisiin naisiin, ja jos voi, niin mitä?

    Älä turhaan ole huolissasi AP:n sielunelämästä. Osa miehistä vain on äärimmäisen matemaattis-loogisia ja heillä on pakonomainen tarve ymmärtää kaiken mitä näkevät, mutta naisten käyttäytyminen, mitä romanttisiin ihmissuhteisiin tulee, ei noudata mitään tällaisilla aivoilla käsitettävissä olevaa logiikkaa.

    Tällaiset miehet keksivät painovoiman, halkaisivat atomin, lähettivät ihmisiä kuuhun, ja myös suurella todennäköisyydellä kuol(i/e)vat neitsyenä.

    Kävi tuokin vaihtoehto mielessä. Jos kysymys olisikin esitetty yhtä loogisesti kuin sinä, se helpottaisi ymmärtämistä.

    Eihän siinä mitään jos haluaa ymmärtää näkemänsä, mutta kun minusta tuntuu, että ap. haluaa nähdä vain ymmärtämänsä, vaikka näkökenttäänsä kaventamalla. Samoin hän on huolestuttavan kiinnostunut teineistä, mikäli nyt itse on aikuisen iässä.

    Eihän se ole mikään salaisuus, mikä on teinin ja aikuisen ero. Joten vastaus löytynee vaikka ihmisenkehityskaarta käsittelevästä oppikirjasta. Arkihavaintoja taas voivat antaa ne vanhemmat joiden lapset ovat aikuisia. Tapahtuiko henkistä kehitystä 15 vuotiaasta 30 kymppiseksi?

    Vastaus on kyllä. Ellei tapahdu, kyse on jo vakavammasta ongelmasta.

    Äänestä

elikkä mielestäni ei voida puhua tietyn ikäisistä, toki yhtäläisyyksiä tietyn ikäisiltä varmasti löytyy, mutta todellisemman kuvan mielestäni antaa se mitä ihminen on kokenut ja mitä siitä oppinut.

Itse olin 13- vuotias, kun siskoni teki itsemurhan. Tapahtuneeseen asti koen olleeni kuin kuka tahansa ikäiseni, sen jälkeen tuli shokki tapahtuneesta, sen jälkeen epätoivo jolloin tein kaikkea tyhmää, sitten kun asian sain jotenkin käsiteltyä (mikä kyl varmasti jatkuu lopun iän) tiedään ymmärtäväni tapahtuneen ja siitä seuranneiden sekoilujeni vuoksi ikääni nähden paljon asioita joista on hyötyä elämässä ja ihmisten kanssa. Toisin sanoen koko elämänkatsomukseni on muuttunut ihan helkutisti, ja vaikka vielä kai kuulunkin iän puolesta teini ikäiseksi, en tunne ajattelevani kuin useimmat oman ikäiseni, ja ymmärrän että he eivät voi tiettyjä asioita ymmärtää ja onnellisia olkoon he siitä niin kauan kuin näin on.

Kerran eräs exäni sisko, joka on minua selkeästi vanhempi 25- vuotias ihan jees tyyppi, meille oli tullut riitaa väitti päin naamaa minulle ettei minulla ole tarvittavaa elämän kokemusta elää hänen veljensä kanssa tasapuolisena kumppanina. Eli veli olisi minulle ilmeisesti lapsenvahti, maksaisi enemmän ym. yhteiseloomme liittyvissä asioissa. Vertasipa vielä itseensä että hänen ja oman kultansa tilanne on aivan erim koka hän on jo töissä (juuri valmistu ja säkäl hyvä vakanssi heti mistä onnellinen puolestaan.) ja mieskin lopputyötä vaille valmis. Siinä kyl heräs ajatus, että naikkonen ei ymmärrä mitä sanoo kun puhuu minun elämän kokemuksesta, ja voin sanoa näin koska olen varmistin vielä silloiselta poikaystävältä että onko hänen siskonsa kokenut joskus jotain mikä ei kuulu ns. normaaleihin nuoruuden draumoihin, eipä ollut, hyvästä ehjästä ja rikkaasta perheestä, vakaa suhde ei erityisen kipeitä eroja, hyvä koulussa, hyvä koulutus ja nyt työ, kavereitakin lapsuudesta asti säilynyt. Siin teki mieli loihelausua:

"Sulla on varmasti enemmän koulutus ja työkokemusta, mut usko pois mul on paljon enemmän sitä elänkokemusta muuten, sun onneks!"

Pidin suuni nätisti supussa kuitenkin, mutta eipä tullu naiselle asia mieleen vaikka jotain elämän tapahtumistani tiesikin, mutta ei kyl tiennyt mistä puhu.

Äänestä
  • eikä välttämättä jonkin trauman myötä. Päinvastoin, usein huomaa, että traumoja kokeneet nuoret tai esim. masennusta sairastaneet nuoret ovat useilla elämän alueilla paljon lapsellisempia kuin normaalin turvallisen nuoruuden eläneet ikätoverinsa. Toki heillä on erilaista ymmärrystä kuin monilla muilla, mutta trauman kokeminen ei tee kenestäkään yhtään kypsempää tai kokeneempaa kohtaamaan tavallisia arkipäivän juttuja ja normaaleja traumattomia ihmissuhteita, joista elämä pääasiassa koostuu tai ainakin tulisi koostua.

    Äänestä

  • -Neule- kirjoitti:

    eikä välttämättä jonkin trauman myötä. Päinvastoin, usein huomaa, että traumoja kokeneet nuoret tai esim. masennusta sairastaneet nuoret ovat useilla elämän alueilla paljon lapsellisempia kuin normaalin turvallisen nuoruuden eläneet ikätoverinsa. Toki heillä on erilaista ymmärrystä kuin monilla muilla, mutta trauman kokeminen ei tee kenestäkään yhtään kypsempää tai kokeneempaa kohtaamaan tavallisia arkipäivän juttuja ja normaaleja traumattomia ihmissuhteita, joista elämä pääasiassa koostuu tai ainakin tulisi koostua.

    puurot ja vellit sekaisin.

    Olen vähän samoilla linjoilla edellisen kirjoittajan kanssa, joka puhui ”…todellisemman kuvan mielestäni antaa se mitä ihminen on kokenut ja mitä siitä oppinut.” Tätä muuten tarkoitetaan Elämänkoululla.

    Trauma puolestaan on vähän muuta. Se on vakava vastoinkäyminen jota ei ole kyetty käsittelemään ja josta ei ole päästy yli.

    Kokemus, vaikka se olisikin rankka ja kipeä, voi nimenomaan kasvattaa ymmärrystä. Ihminen joka joutuu kehittämään erilaisia tapoja ja keinoja elämässään selviämiseksi ja eteenpäin mennäkseen, on vahvempi, kuin hän joka on elänyt ilman näitä kokemuksia.

    Olen varmaan koko ikäni kapinoinut tätä vääristynyttä turvallisuuden käsitystä vastaan. Turvallisuus syntyy korvien välissä eikä ulkonaisista tapahtumista. Turvallinen ja ”normaali” ei ole tynnyrissä kasvamista. Elämään kuuluu myös vastoinkäymiset ja mullistukset.

    Liian suojattu ihminen on haavoittuvampi. Hänelle ei kehity keinoja käsitellä pieniäkään vastoinkäymisiä. Hänelle voi vaikka kissan kuolema olla trauma. Hänelle ei myöskään kehity ymmärrystä niitä kohtaan, jotka ovat kokeneet elämää. Hän saattaa olla jopa julma tällaista henkilöä kohtaa, joskin silkkaa ymmärtämättömyyttään.

    Traumaattiset ihmissuhteet ovat onneksi kuitenkin harvinaisuuksia. Tätä sanaa tosin käytetään silloinkin, kun se ei sovi asiayhteyteen – ehkä kuulostaa vähän dramaattisemmalta.

    Äänestä

  • mummomuori* kirjoitti:

    Kyllähän normaaliin ja turvalliseenkin nuoruuteen kuuluu vastoinkäymisiä ja pettymyksiä, hullutteluja ja seikkailuja. En tarkoittanut turvallisella nuoruudella mitään pullossa kasvamista kuitenkaan. Usein vaan huomaa, että jos kovasti omaa traumaansa glorifioiva nuori/ nuori aikuinen on monessa asiassa ikäisiään lapsellisempi. Kuvitellaan, etteivät muiden kokemukset ole mitään sen oman rankan kokemuksen rinnalla. Lisäksi jos on sairastanut masennusta teini-iässä, niin monet positiivisen kasvamisen kokemukset ovat ehkä jääneet kokematta.

    "Liian suojattu ihminen on haavoittuvampi. Hänelle ei kehity keinoja käsitellä pieniäkään vastoinkäymisiä."
    Turvassa elävä tai turvallisuutta/ tietynlaista elämän perusvarmuutta kokeva ihminen ei ole sama kuin liian suojattu. Ihmisestä saattaa jopa tulla "liian suojattu" jonkin trauman myötä, kun ympäristö yrittää varjella liikaa eikä tahdo kuormittaa, kun hän on jo saanut niin paljon kärsiä tai on masentunut.

    Eihän todellakaan vastoinkäymisen ja vaikeudet automaattisesti kasvata, ei nuoria eikä aikuisiakaan. Ehkä tapaan traumatisoituneita nuoria niin harvoin, että kokemusta heistä ei liiemmin ole. Muistelin enemmän omaa nuoruus aikaani. Kovia koettiin, itkettiin, masennuttiin ja varmasti jokaiselle jäi jotain, mutta siitähän se vahvuus juuri kasvaa, että oppii elämään niiden kanssa.

    Tuota masennuksen mukaan tuomista en toisaalta ymmärrä. Sehän voi kehittyä ilman mitään traumaakin, toisaalta se luonnollinen reaktio trauman jälkeen. Olen itse sairastanut depressiota, selviytynyt siitä, sitä kautta saanut niitä positiivisia kokemuksia.

    Tuo kissa esimerkki oli ihan erään aikuisen ihmisen kokemaa. Hän kävi terapiassa tapauksen jälkeen. Hän uskoi ymmärtävänsä tuon kokemuksen jälkeen, mitä on menettäminen. Hän loukkaantui verisesti kun eräs nuori lapsensa menettänyt äiti, jolta juuri oli oma äiti kuollut, yritti selittää, ettei hän oikeasti ymmärrä. Tilanne oli käsittämätön, mutta pitää käsittää että ihminen hahmottaa omien kokemusten kautta, ellei niitä ole, ei välttämättä tavoita sitä ymmärrystä, mitä tuokin tilanne olisi vaatinut.

    Äänestä

  • mummomuori* kirjoitti:

    puurot ja vellit sekaisin.

    Olen vähän samoilla linjoilla edellisen kirjoittajan kanssa, joka puhui ”…todellisemman kuvan mielestäni antaa se mitä ihminen on kokenut ja mitä siitä oppinut.” Tätä muuten tarkoitetaan Elämänkoululla.

    Trauma puolestaan on vähän muuta. Se on vakava vastoinkäyminen jota ei ole kyetty käsittelemään ja josta ei ole päästy yli.

    Kokemus, vaikka se olisikin rankka ja kipeä, voi nimenomaan kasvattaa ymmärrystä. Ihminen joka joutuu kehittämään erilaisia tapoja ja keinoja elämässään selviämiseksi ja eteenpäin mennäkseen, on vahvempi, kuin hän joka on elänyt ilman näitä kokemuksia.

    Olen varmaan koko ikäni kapinoinut tätä vääristynyttä turvallisuuden käsitystä vastaan. Turvallisuus syntyy korvien välissä eikä ulkonaisista tapahtumista. Turvallinen ja ”normaali” ei ole tynnyrissä kasvamista. Elämään kuuluu myös vastoinkäymiset ja mullistukset.

    Liian suojattu ihminen on haavoittuvampi. Hänelle ei kehity keinoja käsitellä pieniäkään vastoinkäymisiä. Hänelle voi vaikka kissan kuolema olla trauma. Hänelle ei myöskään kehity ymmärrystä niitä kohtaan, jotka ovat kokeneet elämää. Hän saattaa olla jopa julma tällaista henkilöä kohtaa, joskin silkkaa ymmärtämättömyyttään.

    Traumaattiset ihmissuhteet ovat onneksi kuitenkin harvinaisuuksia. Tätä sanaa tosin käytetään silloinkin, kun se ei sovi asiayhteyteen – ehkä kuulostaa vähän dramaattisemmalta.

    Ikä on ensisijaisesti elämänkokemusta, sillä eläminen on kokemista, ja iäkkäämpä on ehtinyt kokea elämää enemmän. Mitä iäkkäämpi, sitä enemmän elämänkokemusta. Samanikäisillä ihmisillä on periaatteessa yhtäpaljon elämänkokemusta, mutta ne ovat suuntautuneet eri tavalla, eri voimakkuudella ja eri elämänosa-alueille. Jonkin asian kokeminen on pois aina jonkin toisen mahdollisen asian kokemisesta, koska aika on rajallista. Näin ollen ikä on yleisestiottaen parempi elämänkokemuksen mittari kuin vertaamalla vain joitakin yksittäistä osa-aluetta tai jopa kokemuksia.

    Äänestä

  • Perustelut kärjistäen kirjoitti:

    Tuli otetettua huono nimimerkki, kun sopii otsikon jatkoksi. Olen kuitenkin uusi keskustelija tässä ketjussa.

    Äänestä

  • Perustelut kärjistäen kirjoitti:

    Ikä on ensisijaisesti elämänkokemusta, sillä eläminen on kokemista, ja iäkkäämpä on ehtinyt kokea elämää enemmän. Mitä iäkkäämpi, sitä enemmän elämänkokemusta. Samanikäisillä ihmisillä on periaatteessa yhtäpaljon elämänkokemusta, mutta ne ovat suuntautuneet eri tavalla, eri voimakkuudella ja eri elämänosa-alueille. Jonkin asian kokeminen on pois aina jonkin toisen mahdollisen asian kokemisesta, koska aika on rajallista. Näin ollen ikä on yleisestiottaen parempi elämänkokemuksen mittari kuin vertaamalla vain joitakin yksittäistä osa-aluetta tai jopa kokemuksia.

    allekirjoita tuota.

    En tiedä minkä ikäinen olet, mutta ikä ei ole suoraan verrannollinen ymmärryksen kasvuun. Elämän kokemus voi vaihdella hurjasti, eli se mitä asioita on elämän aikana tullut vastaan ja kuinka niistä on osattu ottaa oppia.

    On lukuisa joukko niitä jotka ovat jymähtäneet paikoilleen joko ihan fyysisesti tai psyykkisesti. On tapauksia jotka eivät uskalla muuttaa mitään elämässään siitä kun he olivat 20 v. Maailma jää kapeaksi ja ahtaaksi, jopa kaupungin osasta toiseen muuttaminen laukaisee kriisin. Sitten on näitä, jotka ovat jääneet johonkin ikävaiheeseen kiinni. Samoja käytösmalleja toistetaan vaikka ne eivät enää toimisi. Toisinaan näitä virheellisesti pidetään ”nuorekkaina”. Se mikä ehkä toimii 20 v näyttää jo irvokkaalta 60v.

    Aika on todella rajallista. Ei ihmisikä millään riitä kaiken kokemiseen ja on pakko asettaa ne johonkin järjestykseen. Kuten tyttäreni sanoi ” Elämässä on niin paljon kaikkea mielenkiintoista ja koettavaa, ettei tässä millään jouda istuksimaan ja odottamaan.”.

    Parhaiten kokemuksen tuoma viisaus näkyy, kun olet vanhusten kanssa. Huomaat että vaikka ikää olisi, ei viisautta ole juurikaan kasvanut. Tai sen että on vanhuksia joiden kokemuspiiri on ollut hyvin ahdas ja kapea.

    Äänestä

Jos joku nainen mieltää itsensä sopivan ikäiseksi tekemään kiisseleitä himassa,mä sanon son moroo.
Silloin kun liekki ei enää palaa ei ole enää mulle sopivanikäinen ystäväksi.Liekki=halu tehdä vaik mitä!

Äänestä
  • kiisselit on hyviä.

    Äänestä

Kyllähän kaikista ihmisistä varmaan voi jotain oppia, nuorilla monesti on elämän riemua ja ennakkoluulottomuutta, mitä poistuu sinisilmäisyyden myötä... Tavallaan tilalle hyvässä lykyssä tulee viisautta ja ymmärrystä, ja rauhallisempaa iloa asioista, vaikkei enää niin ehdoton olekaan.

Kyllä nuoret on paljon mustavalkoisempia, ja sillä tavalla yksinkertaisempia, että asioitten moninaisuutta on vaikea ymmärtää: eikä tarviikaan! Kyllä vastuu, kokemus ja elämiän eri sävyjen tajuaminen pitäisi olla jo 3kymppisenä eri luokkaa. Suvaitsevaisuus myös. Muut ihmiset vaikuttaa enemmän nuoreen. Samoin julkisuus ja media-jutut. Muoti-ilmiöt.

Sitä pikkuhiljaa löytää toivottavasti oikeat arvonsa ja asioita, mitä saa vaan kokemuksen kautta, ja se matkahan jatkuu koko elämän! Mutta mä en ainakaan ole niin ehdoton, ymmärrän enemmän ihmisten syitä ja toisaalta, omaan jo varsin toisen (paremman) itseluottamuksen. Eli en myöskään toisaalta ymmärrä enää niitä vääriä asioita. Vastuun kanto ja isompien kokonaisuuksien tajuaminen on kasvanut paljonkin. Enkä koskaan ole ollut vastuuton, enkä sillai päässyt helpolla, asioita on ollut, mutta vasta myöhemmin monia asioita osaa käsitellä.

Todella paljon on asiat ja suhtautuminen muuttunut, mielipiteetkin, vaikka tietyt perusarvot, kuten rehellisyys, oikeuden mukaisuus, jne. on säilynyt, niin mä en samalla tavalla ole ääri-idealisti enää, mikä on todella hyvä asia: mun ei tarviikaan yksinäni pelastaa enää koko maailmaa eikä olla sille niin vihainenkaan. Omia väärintekijöitäni olen ymmärtänyt niin, että vaikken koskaan voisi täysin antaa anteeksi, voin jotain ymmärtää, ja turhahan on kauhalla vaatia, kun on lusikalla annettu. Niin itseltään kun muiltakaan.

Olen enemmän oma itseni, vapaampi, itsevarmempi, avoimempi... Vaikka jossain asioissa myös kyynisempi ja tietyllä tavalla arempikin. Mutta enivei. Ei ole niin ehdoton enää. Idealismista ja huumorin tajusta en ole luopunut, leikkimielisyyttä on edelleen... Mutta olen paljon empaattisempi kyllä.
Ahkerampi ja sitkeämpi, vaikka aina olen ollut, mutta nyt osaan fokusoida paremmin. Tulosta (tai "tulosta" tavallaan) tulee enemmän... Kaikilla elämän osa-alueille.
Niin, niin paljon on asioita, että vaikea mahduttaa, mutta en kävisi edes siitä yhdestä ihmisestä lukemaan koko ihmisyyttä ja tulevaisuutta muutaman vuoden perusteella, etenkään jos se on alle 25-vuotias. Enkä ihan heti tuomitsisi ainakaan, ja muistutan ihan noin vaan kaikille, että kokemus on opettanut myös sen, että muutaman vuoden, tai muutaman lisää, ei tarvitse määrätä kenenkään loppuelämää. Asiat voi muuttua ja asiat muuttuu.

Äänestä

Teinit ja aikuiset on 2 eri asiaa eikä teineistä mallia ainakaa pidä ottaa.
Mulla on ainakin omapäisyys ja tietynasteinen anarkismi pysynyt ja saa pysyäkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mies1985 kirjoitti:

Naiset, voiko mielestänne teinityttöjen (sanotaan vaikka 15-19) käytöksestä oppia asioita 20-30v. ikäisistä naisista? Mitkä asiat muuttuu ja mitkä pysyy samoina?

Tämä tuli kai mieleen siitä kun usein sanotaan minulle (miksei muillekkin) että ei saisi vetää mitään päätelmiä varttuneempien naisten sielunelämästä teinien perusteella jne.
-
Harvoin kuulee miesten sanovan samaa että naiset ei saisi vetää pojista mitään johtopäätöksiä miehistä. Ja monestihan naiset vitsailee että miehet ovat aina pikkupoikia sisimmässään jne.
Tietysti tätä osin selittää se että toisin kuin miehiä, naisia ei teinit kiinnosta kuin poikkeustapauksissa ja siten miehilläkään ei ole mistä huomauttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu