Lapuan Virkiä

kaaponenkin

Sivuilla kehutaan kuinka upea saavutus hopeamitali. Sanoisin ettei se ollut kyllä sinnepäinkään. Toki hopeamitali jonkinlainen saavutus on, mutta kyllä kultamitali olisi ollut otettavissa. Pelajaamateriaali olisi riittänyt kultaan. Tällä kertaa pelinjohtokaksikko hävisi hopeat! Ei voi olla tuollaista pelinjohtokaksikkoa, mikä pelaa koko kauden samalla kaavalla eikä tapahdu pelin sisällä minkäänlaista yllättävää. Ei ollut kovin vaikea Jyväskylän tyttöjen hoitaa tarvittavia paloja taululle ja riittävä määrä juoksuja otteluiden voittoon. Harmittaa Lapuan tyttöjen puolesta, että kaksi miestä voi kauden tärkeimmällä hetkellä olla noin huonoja!

Eteenpäin mentiin yksi sija, mutta kultamitaleista ei voi puhua niin pitkään kun pelataan pesiskoulupesäpalloa. Onnittelut kuitenkin hopeamitaleista. Jos asia on joukkueessa niin että hopeaakin juhlitaan niin hyvä niin. Jos häviötä tykkää juhlia niin antaa vain mennä!

Toivottavasti ensi kesäksi saadaan myös kilpailukykyinen joukkue kasaan. Vaikka huhut kertovat että kausi oli taloudellisesti todella raskas ja tappiollinen?

Sen verran vielä pitää nostaa Jyväskylän suoritusten arvoa, että ilmeisesti tytöillä oli ollut perjantaisin aika rankkoja "valmistavia" henkisiä treenejä Jyväskylän yössä? Eikä silti Lapua saanut taistelua aikaan?

3

760

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kannustus palkitsee

      Ilmeisesti joku katkera ihminen kirjoittaa tuollaista sontaa hopeajoukkueesta. Ei syytä voi laittaa kahden miehen niskoille. Hyvin on hatusta vedetty kirittärien perjaitaitreenit kaupungilla. Kuulemani mukaan joukkue on viimeksi juhlinut kesäkuussa. Eli ei tänne ihan kaikkea kannata kirjoittaa.

      Mikä nykyihmisissä on, kun ei osata enää rehellisesti kannustaa ja olla onnellisia toisten puolesta.

      • kukutus

        Todellakin Jyväskylä on keskittynyt vain ja ainoastaan finaalien voittamiseen. Ei ole ollut juhliminen mielessä varmasti yhdelläkään joukkueeseen kuuluneella. Jos kaupungilla on oltu niin mielessä on kuitenkin ollut seuraavan päivän finaali ja sen voittaminen. Lapuan likoista ei näkynyt se voittamisen tahto mikä olisi ehkä pitänyt. Harmi että Virkiä ei uskonut edes itse voittoonsa vaan luovuttivat kultamitalit Jyväskylälle jo ennen finaalien alkua!


      • tiedonjyvä
        kukutus kirjoitti:

        Todellakin Jyväskylä on keskittynyt vain ja ainoastaan finaalien voittamiseen. Ei ole ollut juhliminen mielessä varmasti yhdelläkään joukkueeseen kuuluneella. Jos kaupungilla on oltu niin mielessä on kuitenkin ollut seuraavan päivän finaali ja sen voittaminen. Lapuan likoista ei näkynyt se voittamisen tahto mikä olisi ehkä pitänyt. Harmi että Virkiä ei uskonut edes itse voittoonsa vaan luovuttivat kultamitalit Jyväskylälle jo ennen finaalien alkua!

        Jos Lapua tai kuka tahansa muukin joukkue ottaisi edes vähän mallia kirittärien peleihin valmistautumisesta niin voisivat ehkä joskus pärjätäkin. Toisaalta se taitaa olla todella - todella - monelle joukkueelle täysin mahdotonta, koska vaatii niin helvetinmoisen sitoutumisen ja ajankäytön. Että ei varmasti ollut yksikään pelaaja Jyväskylän yössä perjantaina. Että kyllä on aika katkeraa puhetta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      382
      909
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      875
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      198
      695
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      80
      670
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      70
      639
    6. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      635
    7. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      66
      624
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      35
      614
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      571
    Aihe