Mulla olisi semmoinen ongelma että mieheni ei kykene irrottautumaan perheestäänsä ollenkaan, ei vaikka meillä on oma koti ja vauvakin. Vanhempansa ja veljensä menevät kaiken edelle..meidän suhteen ja jopa lapsen edelle.
Tästä syystä meillä on hirveä kasa riitoja ja ongelmia, ei esim hyväksy lemmikkejäni koska "elukat ei kuulu sisälle" asenne on ollut jo heillä kotona. Minä puolisona kiinnnostan häntä vain seksin nimissä. Tunteistaan ja ns henkeviä hän ei osaa puhua ollenkaan. Ja hän ei ole valmis tekemään muutosta tämän meidän pikku perheen eteen...että meillä olisi ne meidän tavat ja omat jutut. Tunnekylmä on sana joka hänestä tulee mieleen ja en saa häneen mitään yhteyttä jos yritän puhua asioista, sanoo vaan että "mitä mitä pidä turpa kiinni ja en jaksa kuunnella tommoista lässytystä".
Tunnen oloni tosi voimattomaksi ja arvottomaksi vanhempiensa ja veljien rinnalla...olen tosi yksinäinen tässä suhteessa ja toivoisin että vierelläni olisi minua tukeva ja rakastava mies...kait hän "rakastaa" mutta ei sitä näytä tai jotain.
Tästä syystä meillä on hirveä kasa riitoja ja ongelmia, ei esim hyväksy lemmikkejäni koska "elukat ei kuulu sisälle" asenne on ollut jo heillä kotona. Minä puolisona kiinnnostan häntä vain seksin nimissä. Tunteistaan ja ns henkeviä hän ei osaa puhua ollenkaan. Ja hän ei ole valmis tekemään muutosta tämän meidän pikku perheen eteen...että meillä olisi ne meidän tavat ja omat jutut. Tunnekylmä on sana joka hänestä tulee mieleen ja en saa häneen mitään yhteyttä jos yritän puhua asioista, sanoo vaan että "mitä mitä pidä turpa kiinni ja en jaksa kuunnella tommoista lässytystä".
Tunnen oloni tosi voimattomaksi ja arvottomaksi vanhempiensa ja veljien rinnalla...olen tosi yksinäinen tässä suhteessa ja toivoisin että vierelläni olisi minua tukeva ja rakastava mies...kait hän "rakastaa" mutta ei sitä näytä tai jotain.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Eikö oma pää varoittanut ajoissa vai miksi lisäännyit tuollaisen miehen kanssa?
Varotti kyllä...mutta nyt tilanne on niinkun levinnyt käsiin lopullisesti. Ajattelin ehkä että toivomamme lapsi muuttaisi häntä mutta ei niin tehnyt. Kertokaa nyt onko mitä tehdä ja pliis asiallista txt ku masentaa ja itkettää jo muutenki
Jos nyt jotain ihmisistä voi oppia, niin se on, että ihmistä ei voi muuttaa. Moni kohtaa aina samat ongelmat parisuhteissa, koska ne ovat seurausta samoista käsittelemättömistä ongelmista. Joku hakee aina väkivaltaisen miehen, koska hakee jännittävää miestä tai koska ei koe ansaitsevansa hyvää miestä jne.
Parisuhdeterapia voisi auttaa ratkomaan yhteisiä ongelmia. Asumisero voisi myös auttaa. Muutosta tuskin tulee tapahtumaan, jos jatkatte tekemättä mitään. Lapselle on tärkeää, että saa kasvaa vanhempien hyvässä parisuhteessa.
...aika. Olisi pitänyt hälyytyskellojen soida jo ajat sitten. Ja lapsenkin menit miehelle tekemään.
Miehessä ei ole mitään vikaa. Sinussa ei ole mitään vikaa, paitsi, että luulit voivasi muuttaa miestä. Nyt huomaat erehtyneesi ja syytät miestä omista virheistäsi.
Tiedät itsekin, että keinot ovat vähissä. Olet nyt oppinut elämästä jotakin eli sen, että toista ei voi muuttaa.
Niin minäkin aikoinaan avioiduin väkivaltaisen, juopottelevan ja saamattoman miehen kanssa. Luulin rakkauteni "parantavan" miehen. mutta olin pahasti väärässä. Nyt eronneena olen hiukan katkera "menetetyistä" vuosista. Mutta sen olen oppinut, että toista ei voi muuttaa ja myös sen, että tekemisistään joutuu kantamaan vastuun (mm. lapset ja heidän traumansa).
En toki yritä miestäni muuttaa..mutta olen yrittänyt hälle sanoa että tämä perhe ei tule pysymään yhdessä jos hän ei mieti arvomaailmaansa uusiksi ja mieti mikä on tärkeintä..voihan olla että hälle ei tommoinen puhe merkitse yhtään mitään.
Lapsesta olen ikionnellinen ja jos "huonosti" käy niin kasvatan hänet yksin. Mutta teiltä kokeneilta sitä yritän kysyä että onko mitään keinoa jolla saisin hänet itse miettimään noita juttuja ja sitä kautta ehkä hieman muuttumaan..kun tosiaan on kuin jääkalikka joka ei sula kun yriottää jutella hänelle.
Olisiko jonkin aikavälin asumusero niin mikään vaihtoehto? en haluais luovuttaa kun toivon että hän itse tajuais tilanteen
nii just, ei toista voi muuttaa... mutta kyllä sitä kun parisuhteessa ollaan, pitää molempien tehdä kompromisseja ja elää elämää myös toisen kannalta. muuten ei suhde toimi. että silleens ei voi sanoa, ettei toista voi muuttaa.. ehkä pikemminkin että pitää pystyä muuttumaan.
Pitätä miehesi valitsemaan kumpi on tärkeämpi oma vaimo ja lapsi vai miehyen omat vanhemmat. Sanot miehellesi että taitaa olla mammanpoika kun ei kykene irroittautumaan lapsuudenkodistaan. Jos tilanne ei muutu niin sanot että ei tähän suhteeseen seksikään kuulu kun muut ovatb tärkrimpiä kun oma perhe. Kyllä se mies muuttuu jos oam vaimo on tärkeä muuta jos hän ei nää sitä terkeänä niin heitätä pihalle vaan ja kunnon elatusmaksu lapsesta. Tai hänet on kasvatettu niin ettei ole omaa tahtoa irroittautua lapsuudenkodistaan ja eikä pysty sanomaan vanhemmilleen vastaan tai että ei käy kun on oma perhe.
Mammanpojat ovat justiinsa tuommoisia ja pistä takaisin aitinsä helmoihin kun ei aikuistu.
et tosta tulee riita eikä mies siltikään aio valita muuta kuin vanhempansa. Miehestä tämä tilanne on riittävä ja edullinenkin hänelle. Hän on vaan tän tyyppinen mies; kotoa saa seksiä(ja kun vaimo alkaa valittamaan voi häippästä muualle) ja lapsuudenkodista apuja esim. äiti antaa rahaa tai vaikka uudet äidin valitsemat kalsarit kun poika-raukka tulee käymään äitiä katsomassa...Mie henkilökohtasesti tykkään erityylisistä miehistä,miehistä jotka on terveellä tavalla irrottautunut vanhemmistaan ja ymmärtävät, miten aikuisen miehen kuuluu elää.....Mies ja hänen luontonsa ei taida muuttua koskaan, eli kannattaa tutustua kunnolla siihen mieheen jonka kanssa haluaa perheen.
...paitsi että meillä lopulta mies ymmärsi että perhe ja koti on ensisijaisesti vaimon ja lasten luona. Monta kertaa tein jo lähtöä kodista kun näytti että napanuora ei löysty. Appivanhemmat teettää vielä töitä koska eivät ymmärä miksi yksi pojista ei nyt alvariinsa heillä vierailekaan...
olipa ihanaa tekstiä..elikkä kokeilla tiukkaa linjaa..
Ninis!! onko miehesi "luonnollisesti" irrottautunu vanhemmistaan...vaan onko se väkinäistä häneltä. ja miten sait sen "irrottautumisen" aikaan?
ja millon kannattaa oikeesti luovuttaa?
Puhuttiin asiasta moneen kertaan ja kerroin että lapsi tarttee isäänsä, koska olin aidosti huolissani kun tuntui että mies vietti aikaansa vanhemmillaan enemmän kuin lapsen kanssa. Ilmeisesti tämä tehosi, koska vierailut alkoi pikkuhiljaa harvenemaan...tai sitten mies alkoi ajatella itsekin.
Tää miehen kyläilyvimma juontaa jo seurusteluajoilta, ollaan oltu yhdessä 10 vuotta joten aika kauan sai katsella, lapsi 2 v. Luulisin että tuo irrottautuminen on ollu luonnollista nyt lapsen syntymän jälkeen kun mies on alkanut ajatella enemmän isänä kuin poikana olemista.
Itse aikanaan aattelin että jos muutan viikoksi pois ja katson mitä mies tuumaa, jollei ois auttanu niin sitten olisin luovuttanut.
No miten mun nyt tulisi teidän mielestä käyttäytyä...sanoin eilen miehelle että joko minä ja laps tai sitten hänen lapsuudenperhe, ja että kaikkia siteitä ei tietty tarvi katkoa mutta jonkinlainen asennemuutos on tultava. Eihän mieheni silleen kovin usein vieraile sielä mutta on samassa työpaikassa vanhempiensa kans, soittelevat päivittäin...ja sunnuntaisin täytyy tasan klo 16 olla lapsuuden kodissa syömässä...suunnittelee menot ennemmin vanhempien aikatauluun passaavaksi mitä minun ja lapsen...(esim jos kyläilee sielä).
en tiedä tapahtuuko mitään mutta olisi kiva saada itselle tukeva ja rehti perheestään huolehtiva mies...tulee loppupeleissä turvaton olo ku ei ole tietynlaista "kalliota" vieressä
On se kyllä aika usein, jos teidän täytyy joka sunnuntai mennä anoppilaan syömään. Varsinkin sen lisäksi, että miehesi soittelee äidilleen päivittäin ja on vielä samassa paikassa töissäkin. Ehkä hän kasvaa joskus aikuiseksi, ehkä ei. Jotkut eivät kasva. Tällaisen palstan välityksellä sitä ei voi mitenkään päätellä.
Minä olen tavallaan menettänyt tyttäreni tuollaiselle miehelle ja kaikkinielevälle anopille. Anoppi jopa hankki kotipaikkakunnaltaan heille vuokra-asunnon omin päin, nuoria kuulematta (ainakin minulle kerrottu versio). Anoppi oli myös mukana vuokrasopimuksen allekirjoittamistilaisuudessa. Ei kai uskonut, että poikansa olisi osannut itse vääntää puumerkkinsä oikealle riville. On aivan järjettömän kallis asunto kahdelle nuorelle, joista toisella on kolmen kuukauden pätkätyö, eikä mitään tietoa tulevasta, ja toinen opiskelee täytekurssilla, josta ei valmistu miksikään. Anoppi vaatii heitä käymään jatkuvasti, useita kertoja viikossa, päättää huonekalujen järjestyksen, kaappien järjestyksen...
Eikä poika (mieheksi ei tuota 26-vuotiasta voi parhaalla tahdollakaan sanoa) uskalla laittaa hanttiin missään. On jopa sanonut, että ei rupea vanhempiensa kanssa riitelemään, kun tytär suunnitteli taloudellisesti järkevämpää asumismuotoa.
Minä en heidän asioihinsa puutu, mutta olen tehnyt selväksi, että apua on saatavilla, jos tarvitaan. Toivon parasta.
Lähes joka sunnuntai käydään..tai mä en itse ole läheskään aina mutta veljensä kanssa menee...ja ruoka on aina tasan klo 16 valmis....muu maailma järjestää aika taulun sen mukaa (heidän periaate,ihan sama vaikka olis 100 pikkuvauvaa hoidettavana ennen sitä).
Meillä ei ihan noin "paha" ole tilanne mitä edellä kirjoittanut...mutta samoja juttuja. Potut kuorii valmiiksi, ostaa sukat ja kalsarit, aikoinaan kun mies asui kotona vielä niin eväät valmiiksi ja työvaatteet valmiiksi.
Voi elämä sanon mä...tässähän tää kahen mukulan kans elämä meneekin, toinen mukula alkaa olla jo aika vanhanpuoleinen.
OMG, tutulta kuulostaa edelleen...siis vaikka meilläkin mies vähensi kyläilyt viikolla niin tuo sunnuntai on sellanen että sillon mennään syömään...onkohan tää kui yleistä, mun mielestä joka viikko on ihan liikaa ainakin itselleni. Sunnuntaivierailulle alettiin kinuta jo odotusaikana.
Muistan vaan kun mies jutteli joskus seurusteluaikana siitä että he menivät koko perhe sunnuntaisin syömään mummolaan, eikä aina olisi heitä lapsiakaan oikein huvittanut. Mutta kummasti samoihin uriin on mennty. Ja anoppi pitää kynsin hampain kiinni k.o. päivästä. Oon jättäny väliin muutaman kerran ja melkeen on saanu lääkärintodistus olla poissaolosta, syynä varmaan se että jos en oo mukana niin lapsikaan ei ole, koska mies ei halua kahdestaan lapsen kanssa mennä. On se hirveää kun ei saisi sunnuntaita viettää kuten itse haluaa. Kun menen takaisin töihin niin en tasan joka sunnuntaita uhraa anoppilassa lehtienlukuun...
Hehaa...kylläpäs meillä on samanlaiset tarinat =D
usein käyty anoppilassa, joka toinen viikko kuitenkin. Eikä aina syömässä, jotain pikku hommaa tekemässä kumminkin. Meni vuosia näin, kunnes mies itse alkoi sitten itsenäistyä oikein rytinällä. Nyt on tilanne se, että välit on poikki sinne päin, miehen omasta aloitteesta. Anoppi kyllä käy vielä meillä, mutta sovittaa tulemiset niin, ettei tarvitse poikansa kanssa kahden jäädä. Eivät ole puheväleissä. Minun kanssani välit on kunnossa, tavallaan säälin molempia. Kumpikaan ei osaa selittää, missä mättää. Ei tämäkään mukavaa ole.
että kirjoittaja kertoo miehensä tavoista, eikä moiti suoraan että anoppi odottaa sitä tai tätä...Kyllähän se on aikuisesta miehestä itsestään kiinni kenet etusijalle asettaa. Anopin luonteen laadusta riippumatta.