Olen ollut aviossa 23 vuotta ja olen edelleen mieheni kanssa.
Minulle kävi näin. Eräässä sairaalassa työskenneltyäni aloin kyselemään löytyisikö, työpaikan sisältä keskustelijaa, koska koin olevani vaikeuksissa ja uuvuksissa. Olin yrittänyt auttaa huumeongelmissa kamppailevaa pikkuveljeäni ja jouduin melkoisiin tunne-elämän vaikeuksiin hänen kanssaan. No, sain vastaukseksi , että eräs psykiatrian alan ihminen halusi auttaa minua. Tapasin tämän miehen ja käytiin läpi asioita, mitä veljeni ja minun tilanteessani olisi viisasta tehdä ja kesksutelu silloin oli täysin ammatillista. Mies kuitenkin sen jälkeen sanoi, että ole rohkeasti yhteydessä ja niin aloin kirjoittamaan tälle miehelle sähköpostia. Kerroin elämästäni ja käsittelin kirjoituksissani paljon myös tunteita, mitä herätti veljeni huumeongelma. Alusta alkaen kirjoitin perheestäni ja avioliitostani. Sain kuuntelijalatani vinkkejä henkiseen kasvuun ja mielenkiintoista näkökulmaa elämään. Eli kirjoittaminen oli min ulle antoisaa ja sain henkistä tukea.
kuitenkin tilanne meni siihen, että minulle alkoi tulla tunbteita tätä miestä kohtaan ja aloin kirjoitella myös runoja ja kaikenlaisia aforismeja. Kirjoitin tälle miehelle neljä vuotta ja lopulta havahduin siihen, että näin ei voi jatkua. En voi vuosi tolkulla kirjoitaa jollekin. Kirjoittamisen aikana kerkesi tapahtua sellaista, että sairastin psykoosin ja vaikean masennuksen. kerroin kuuntelijalleni niistäkin. Tämä kuuntelijani sanoi, että lukee viestini, mutta ei aina ehdi vastamaan ja niin se jatkui. Hän kuunteli ja minä kirjoitin. Olin täysin avoin ja luotin häneen. Lopulta ajattelin, että minun on pakko lopettaa tällainen kirjoittelu ja hyvästelin kuuntelijani. Pystyin olemaan noin kaksi kuukautta kirjoittelematta, mutta sitten jostain syystä aloin kirjoittelemaan uudelleen. Huomasin tulleeni riippuvaiseksi hänelle kirjoittelusta. Tein monta juttua, että voisinb lopettaa kirjoittelun. Aloin pitämään nettipäiväkirjaa tukiasema.net palvelussa. Hankin koiran, että olisi muuta ajateltavaa. Yritin ystävystyä muiden ihmisten kanssa. Kaikista yrityksistäni huolimatta jatkoin kirjoittelua harvakseltaan.
Koin inhottavia tunteita kirjoittelun takia ja koin pettäväni miestäni ja itsetuntoni oli maassa, kun en hallinnut kirjoitteluani. Lopulta laitoin sähköpostini kokonaan pois, jotta minulla ei olisi, mistä kirjoittelen. Nyt olen ollut yli kuukauden kirjoittamatta ja vieläkin koen syyllisyyttä asiasta. Koen että kirjoitteluni meni hurjan paljon liiaallisuuksiin ja siitä tuli riippuvuus ja että petin miestäni.
Minulle kävi näin. Eräässä sairaalassa työskenneltyäni aloin kyselemään löytyisikö, työpaikan sisältä keskustelijaa, koska koin olevani vaikeuksissa ja uuvuksissa. Olin yrittänyt auttaa huumeongelmissa kamppailevaa pikkuveljeäni ja jouduin melkoisiin tunne-elämän vaikeuksiin hänen kanssaan. No, sain vastaukseksi , että eräs psykiatrian alan ihminen halusi auttaa minua. Tapasin tämän miehen ja käytiin läpi asioita, mitä veljeni ja minun tilanteessani olisi viisasta tehdä ja kesksutelu silloin oli täysin ammatillista. Mies kuitenkin sen jälkeen sanoi, että ole rohkeasti yhteydessä ja niin aloin kirjoittamaan tälle miehelle sähköpostia. Kerroin elämästäni ja käsittelin kirjoituksissani paljon myös tunteita, mitä herätti veljeni huumeongelma. Alusta alkaen kirjoitin perheestäni ja avioliitostani. Sain kuuntelijalatani vinkkejä henkiseen kasvuun ja mielenkiintoista näkökulmaa elämään. Eli kirjoittaminen oli min ulle antoisaa ja sain henkistä tukea.
kuitenkin tilanne meni siihen, että minulle alkoi tulla tunbteita tätä miestä kohtaan ja aloin kirjoitella myös runoja ja kaikenlaisia aforismeja. Kirjoitin tälle miehelle neljä vuotta ja lopulta havahduin siihen, että näin ei voi jatkua. En voi vuosi tolkulla kirjoitaa jollekin. Kirjoittamisen aikana kerkesi tapahtua sellaista, että sairastin psykoosin ja vaikean masennuksen. kerroin kuuntelijalleni niistäkin. Tämä kuuntelijani sanoi, että lukee viestini, mutta ei aina ehdi vastamaan ja niin se jatkui. Hän kuunteli ja minä kirjoitin. Olin täysin avoin ja luotin häneen. Lopulta ajattelin, että minun on pakko lopettaa tällainen kirjoittelu ja hyvästelin kuuntelijani. Pystyin olemaan noin kaksi kuukautta kirjoittelematta, mutta sitten jostain syystä aloin kirjoittelemaan uudelleen. Huomasin tulleeni riippuvaiseksi hänelle kirjoittelusta. Tein monta juttua, että voisinb lopettaa kirjoittelun. Aloin pitämään nettipäiväkirjaa tukiasema.net palvelussa. Hankin koiran, että olisi muuta ajateltavaa. Yritin ystävystyä muiden ihmisten kanssa. Kaikista yrityksistäni huolimatta jatkoin kirjoittelua harvakseltaan.
Koin inhottavia tunteita kirjoittelun takia ja koin pettäväni miestäni ja itsetuntoni oli maassa, kun en hallinnut kirjoitteluani. Lopulta laitoin sähköpostini kokonaan pois, jotta minulla ei olisi, mistä kirjoittelen. Nyt olen ollut yli kuukauden kirjoittamatta ja vieläkin koen syyllisyyttä asiasta. Koen että kirjoitteluni meni hurjan paljon liiaallisuuksiin ja siitä tuli riippuvuus ja että petin miestäni.
Vastaukset 5
Vanhimmat
asiahan on niin että se henkinen pettäminen on enemmänkin raskauttavaa silloin jos on myös sitä fyysistä pettämistä, eli aivan eri asia jos on ihastunut tai jos on ihastunut ja mukana on miehen ja naisen välistä toimintaa joka ei kuulu liiton ulkopuolelle. suhteen ulkopuolisia ihastuksia tulee jokaiselle taito on pitää ne aisoissa "henkisellä puolella" eikä lähtä johonkin eläimellisyyksiin mukaan mitä nyt et ole tehnytkään, joten miksi tunteitaan salaamaan ja peittelemään? voit tunnustaa itsellesi että hän on sinulle rakas, no entäs sitten :D ..rakastamasshan olemme täällä toisiamme.
ehkä ymmärtää asian hiukan pieleen.
Ensinäkin tuo kirjeenvaihto on alkanut hoitosuhteena. En tiedä miksi siihen on hoitava henkilö päätynyt, mutta joskus kirjoittaminen on helpompaa kuin puhuminen. Toisaalta kummeksun, miksi näin pitkään ja kuinka hän vastasi "tunteisiisi" ja oliko tällä henkilöllä terapeutin koulutus?
On varsin tavallista että hoitosuhteeseen tulee mukaan eroottiset ihastumiset, kun ollaan vastakkaista sukupuolta. Terapeutit tietävät tämän ja osaavat käsitellä tilanteen asiaankuuluvalla tavalla. On siis eettinen hoitovirhe vastata asiakkaan tunteisiin, mikäli näin kävi.
Se että kirjoittamalla olet purkanut itseäsi, on erittäin hyvä asia. Sitä voit jatkaa vaikka vain päiväkirjoja pitämällä, ilman yleisöä. Toki niitäkin voit antaa jonkun lukea, mutta vasta ajan päästä ja valikoituja kohtia. Tärkeintä on että itse luet aika ajoin ja näet asiat vähän laajemmin, ja opit ymmärtämään itseäsi.
Sinulla on siis oikeus kirjoittaa ihan mitä haluat. On vain itsesuojelua vähän katsoa, kenelle annat niitä luettavaksi.
Ehkä sinua vaivaa ystävien puute? Joku jonka kanssa voisit myös jutella ja vaihtaa mielipiteitä. Oletteko harkinneet pariterapiaa miehesi kanssa? Voitko jutella hänelle mieltäsi vaivaavista asioista?
Tuon määritelmäsi mukaan jokainen kirjailija on siis henkinen pettäjä?
On inhimillistä ja ymmärrettävää, että ihastuu ihmiseen joka kykenee auttamaan ja kuuntelemaan. Kuten mummomuori jo sanoi, ei ole mitenkään kummallista, että terapeuttiinsa ihastuu ja hänen ammatillista osaamistaan alkaa pitää jonain muuna.
Itsekin kävin parisuhdeterapiassa miehen kanssa, ja jollain kummallisella tavalla miesterapeutti alkoi tuntua enemmän mukavalta kuin olisi ehkä ollut tarpeen. Olin kuitenkin aivan rikki pettämisestä ja miehn valehtelusta ja kun tuntui, että joku puolusti minuakin, niin se oli kuin taivas. Kiitollisuus sekoittuu nopeasti kiintymykseen, varsinkin kun aivan murjottu ja painettu alas.
Älä ota asiasta turhia paineita. Tee vain järjellä joku selkeä raja.
tästä näkökulmasta. Olen vain syyttänyt itseäni ja en ole osannut ajatella, että kuuntelijani olisi pitänyt osata suhtautua ammatillisemmin asiaan. Tuliko tässä tilanteessa minusta syntipukki? Minä olen ihan rikki itsesyytöksistäni.
Kuuntelijani kyllä välillä vastasi tunteisiini. Kirjoitti kauniisti, miten ihailee sisäistä kauneuttani ja piti kirjoitustyylistäni.
tutkailisit viestejäsi nyt jälkikäteen objektiivisesti, onko sinulla ne tallessa?
Omalta osaltasi, kun tunnet että olet pettänyt niin olet. Kyllä sellainen lasketaan henkiseksi pettämiseksi, erityisesti jos jätit oman kumppanin asian ulkopuolelle etkä ollut hänelle asiassa rehellinen. Aloit salata tai salasit jo alusta asti postit? Oikeassa suhteessa ei ole salaisuuksia.
Ei varmaan kannata liikaa syyllistää nyt itseäsi. En tiedä sinusta, mutta minusta olisi tärkeää kertoa rehellisesti kumppanille missä mennään. Anna hänen päättää se, haluaako hän jatkaa kanssasi kaiken tiedettyään. Sinulla ei ole oikeutta viedä sitä päätöstä häneltä.
Olet tehnyt mitä olet tehnyt. Anna anteeksi itsellesi. Ehkä auttajasi yritti vain piristää sinua. Tuskin siinä oli hänen taholtaan mitään muuta. Sinä sen sijaan irtauduit suhteestasi ja sinusta tuli pettäjä. Olet oppinut läksysi joten älä suotta ruoski itseäsi.