Olemme olleet naimisissa 7 vuotta ja nyt vihdoin sain jahkailun jälkeen sen päätettyä..että otan eron. Alkutaipaleemme oli todella rankkaa, jäin mieheni suvun jalkoihin totaalisesti. Sain kuulla pilanneeni mieheni elämän, miestäni kehoitettiin jättämään minut vaikka olin raskaana jne. Minua pidettiin rahanahneena loisena, kun menimme naimisiin. Mieheni valehteli äitinsä kanssa minulle että avioehtosopimus oli ollut miehen kuolleen isän toive jos mies joskus naimisiin menisi. Tämä selvisi myöhemmin valheeksi. Olen tuonut talouteen rahaa yhtä paljon kuin mieheni, oma äiti on syytänyt rahaa lapsillemme. Anoppini ei ole antanut penniäkään, mutta silti pitää minua rahanperässä juoksijana.
Paljon on tapahtunut, mieheni ei koskaan pitänyt puoliani..olin yksin lasteni kanssa anopin kanssa saman katon alla vuosia. Mies kävi töissä. Ei omaa rauhaa, ei mitään kuin maalla, keskellä ei mitään. Ystävät jäivät toiselle paikkakunnalle, luovuin haaveistani.
Edelleenkään mieheni ei arvosta minua yhtä paljoa kuin äitiään. Tai omaa maatilaansa. Olen alkanut toteuttamaan unelmiani ja ainoa tie ulos täältä on ottaa ero. Mieheni ei perääni tule. Mies on ollut luonteeltaan muuten kiltti, ja hyvä ystäväni. Seksiä meillä ei ole lainkaan. Menee joskus vuosikin ilman. Olen ollut lähdössä monta kertaa, mutta olemme käyneet avioliittoneuvojalla..olen jäänyt lasten takia, välillä pitäen itseäni itsekkäänä kun lapsilla on kuitenkin maaseudun rauha kasvaa ja mummo lähellä..Nyt lapset alkavat olla isompia, ja haluan toteuttaa omat haaveeni. Elin 10v täysin hoitaen kotia, lapsia jne.
Aion nyt elää itselleni, en aio hankkia miestä sillä nautin siitä että saan olla yksin. Päättää mitä ostan jääkaappiini, missä käyn ja saatanpa mennä jopa pelaamaan biljardia lähipubiin. Mikä on ollut haaveena vain vuosikymmen.
On rauhallinen olo, ja tiedän tehneeni kaikkeni avioliiton eteen. Eroamme ystävinä ja enkä enää kanna sitä katkeruutta etten voi miestäni muuttaa..vain minä itse voin tehdä muutoksen. Ja olen iloinen että tein sen nyt.
Paljon on tapahtunut, mieheni ei koskaan pitänyt puoliani..olin yksin lasteni kanssa anopin kanssa saman katon alla vuosia. Mies kävi töissä. Ei omaa rauhaa, ei mitään kuin maalla, keskellä ei mitään. Ystävät jäivät toiselle paikkakunnalle, luovuin haaveistani.
Edelleenkään mieheni ei arvosta minua yhtä paljoa kuin äitiään. Tai omaa maatilaansa. Olen alkanut toteuttamaan unelmiani ja ainoa tie ulos täältä on ottaa ero. Mieheni ei perääni tule. Mies on ollut luonteeltaan muuten kiltti, ja hyvä ystäväni. Seksiä meillä ei ole lainkaan. Menee joskus vuosikin ilman. Olen ollut lähdössä monta kertaa, mutta olemme käyneet avioliittoneuvojalla..olen jäänyt lasten takia, välillä pitäen itseäni itsekkäänä kun lapsilla on kuitenkin maaseudun rauha kasvaa ja mummo lähellä..Nyt lapset alkavat olla isompia, ja haluan toteuttaa omat haaveeni. Elin 10v täysin hoitaen kotia, lapsia jne.
Aion nyt elää itselleni, en aio hankkia miestä sillä nautin siitä että saan olla yksin. Päättää mitä ostan jääkaappiini, missä käyn ja saatanpa mennä jopa pelaamaan biljardia lähipubiin. Mikä on ollut haaveena vain vuosikymmen.
On rauhallinen olo, ja tiedän tehneeni kaikkeni avioliiton eteen. Eroamme ystävinä ja enkä enää kanna sitä katkeruutta etten voi miestäni muuttaa..vain minä itse voin tehdä muutoksen. Ja olen iloinen että tein sen nyt.
Vastaukset 8
Vanhimmat
oli ihan samanlaista,mutta kun kaiken päälle paljastu miehen uskottomuus,jota kestänyt vuosia,erosin.
Elän nyt ihan itselleni ja elämstä nautin.
En ole enää kiusaamisen kohde ja hyväkikäytön.Ei ollut ihmisarvoista elämää,ja vaikka olikin vaikeaa heti eron jälkeen,kun ei kukaan kiusannut?,meinaan siihenkin jotenkin tottu,voin kertoa,että itse tein oikean ratkaisun.
Rakkauteen ei kuulu alistaminen ja pilkaaminen,niin vielä,että on muutkin ihmiset kiusaajan puolella.
Olipas kokemus,mutta onneksi en kestänyt sitä lopunikää enää.
Tuntuuhan se pahalta vielä tässä vaiheessa kun ero on ihan alkutekijöissä. Vaikka kuinka on sanottu, että vanhat asiat pitää unohtaa ja jatkaa elämää. Kuitenkaan kaikkea ei voi unohtaa, ja ne pulpahtavat pinnalle välillä kun tulee riitaa.
Olemme kuitenkin nuoria ihmisiä, ja seksielämän puute on jo nyt kamalaa. Ymmärtäisin asian parinkymmenen vuoden kuluttua, mutta ei vielä. Mieheni kokee, että osoittaa rakkauden huolehtimalla lapsista sekä siivoamalla apuna. Sillä osoittaa rakastavansa. Ja kai hän rakastaakin, en sitä epäile eikä kolmatta osapuolta ole. Kämppäkaverina asuminen on hyvä asia kun voi jakaa kulut, mutta sitä jää miettimään että tarvitsenko toista siihen että elämäni rajoittuu osittain sitten.
En tiedä pitäisikö välillä muistella niitä hyviä hetkiäkin, mutta mielessä pyörii juuri ne törkeydet mitä mieheni on vuosien varrella tehnyt. Eikä niitä muistella, mutta tuntuu että miehen äiti sekä kaikki muu on tärkeämpää kuin minä..ja pari esimerkkiä. Ja saa kommentoida tietty jos tulee jotain..
-Odotusaikana mieheni sai oudon puhelinsoiton ja lukkiutui toiseen huoneeseen. Valehti kaverinsa soittaneen. Mieheni lähtiessä lenkille, tarkistin tämän ´Juhon` numeron ja kas kummaa...sieltähän putkahti tutun naisen nimi. Mies oli luvannut katkaista yhteydenpidon häneen. Kommenttina tuli että säästi sen numeron siltä varalta jos meillä menee poikki..Odotin lastamme!
-Synnytysosastolla mieheni tuskaili odottamista, sanoi että tylsistyy. Makasin poltoissa sängyssä ja sanoin että tää oikeesti vie aikaa tunteja tai voi tulla sit kohta. Mies totesi että voisi mennä veljelleen kuluttaan aikaa. Teki mieli tokaista että ´hei, lähden matkaan..käsketään niiden soittaa kun meidän vauva on syntynyt!!`
-Mieheni piti salaisuuksia äitinsä kanssa kauan, kunnes kerran möläytti ettei saa sitten äidilleen kertoa että hän kertoi. Sanoin meidän olevan naimisissa, ei hänen äitinsä voi tuollaista tehdä että kertovat keskenään salaisuuksia eikä minua saa sulkea ulos.
- Meni kauan että mies halusi jakaa omaisuutensa kanssani, piti saada juuri se avioehtosopimus äitinsä kanssa valehtelemalla..
- Toista lasta odottaessa menin ultraan kauhulla, sillä kuulin että sikiön vatsassa oli epämuodostuma..mieheni ei tullut matkaan sillä sanoi että ei voi olla töistä poissa, ja käski soittaa sitten kun lääkäri oli sen katsonut..Äitinsä vero, pankki yms. asiat hoituvat työaikana..ne menevät kyllä tärkeysjärjestyksessä ohi..äidillään on muitakin lapsia, mutta he eivät näköjään kelpaa avuksi. Tai eivät auta.
- Hänen sukulaisena haukkui minun pataluhdaksi yhden riidan aikana kun huomautin ettei hän voi olla meidän kotonamme kuin on tottunut kulkemaan viimeiset 30v. Mieheni itki, ei osannut tehdä mitään. Meni puoli vuotta tapellen, masennuin täysin..ja huudon sekä kiljannan jälkeen mieheni tajusi että minua hänen pitikin puolustaa..terapeutille raahasin hänet ja siellä pokkana vakuutti että tajusi kyllä tämän myöhemmin. Sanoin miehelleni etten halua sitä miestä enää pihallemme. Mies oli käynyt ja mieheni oli jutellut muina miehinä..Olisipa voinut sanoa että sanoit pahasti vaimolleni että menes nyt pois.
-terveyteni on pettänyt pariin kertaan niin että verenpaine on ollut hurjissa lukemissa. Toisella kerralla mies oli työmatkalla ja minä lasten kanssa yksin kotona. Muistan kun olin pökertynyt sohvalle ja heräsin kun taaperomme oli yläkertaan kiikkunut..pyysin miestäni kotiin, ei voinut lähteä kun koko työporukka oli hänen autollaan liikenteessä.
-toisen kerran olo oli niin vakava että verenpaineeni oli sairaalaan meno tasoa..pyysin miestäni avuksi että pääsen kotoa terveyskeskukseen..mies sanoi että tilaa taksi tai ambulanssi..kävi ruokatunnilla pyörähtämässä katsomassa minua terveyskeskuksessa kun olin ajanut omalla autolla sadan kilometrin matkan yksin. Lähti pois ja sanoi että aja varovasti takaisin kotiin..Ok sanoin..siinä makasin miettien sydänfilmissä että jo on..
Näitä on miljoonia juttuja..ja mieheni hermostuu kun näistä mainitsen..mutta mielestäni näillä osoitan vain sen että välittääköhän minusta todella??
ja vaaleanpunaiset lasit putosivat silmiltä tältä prinsessalta, vai? Miksi yleensä menit sukuun, kun jo alussa koit itsesi ulkopuoliseksi?
"Alkutaipaleemme oli todella rankkaa"
Mikä ihme teidät saa menemään naimisiin, kun lopputulos on jo etukäteen tiedossa?
Itsekin olen kyllä jälkiviisas, mutta minä en eroa ottanut, enkä etenkään aiheuttanut. Pubiin se oli hinku ex:lläkin ja suri ääneen sitä, että "olenko viimeinen mies, jonka kanssa nussin?"
Rahasta ei koskaan ollut edes puhetta, sillä minä maksoin tasan kaiken ja ex osti tilillään mitä osti, en edes tiedä, enkä ikinä kysynyt.
Mahtoi olla yllätys, että asuminen, puhelin, auto, bensa, televisio, vakuutukset ym. ym. ym. ym. ym. maksavat, enkä edes pyynnöstä huolimatta enää maksanut niitä sen jälkeen, kun hän lähti.
Minulle oli oikeasti yllätys, kuinka paljon halvemmalla nyt pärjään.
Siivouskin sujuu nopeammin, kun ei enää loju vaatekasoja siellä täällä.
Myönnän, että oli paha virhe lähteä hemmottelulinjalle, mutta luulin olevani kiva, vaikka todellisuudessa olin tylsä.
Miksi siperia opettaa niin myöhään?
Tarkoitin avioliitomme alkuvuodet olivat rankkoja..ei seurusteluaika.
Ja miehenhän minä halusin, en sukua päälle..valitettavasti se vain tuli..ja anoppi joka sanoi ettei hän pojastaan otetta irroita eikä muuta kauemmaksi..
Ruusunpunaiset lasit katosivat kyllä heti kun sain kuulla olevani vaikka mikä, mutta kukapa lähtee raskaana nostelemaan..ja luulin että asiat muuttuvan kun aikaa kuluu..ja näytän että en ole vain rahanperässä oleva, ja heti eron ottava kun kynteni rahoihin saan.
Ne jotka haukkuivat minua vaikka miksi, ovat eronneet omista liitoistaan..
Enkä todellakaan halua pubiin ottamaan olutta ja miestä hakemaan..hitsi, hyvä kun yhestä eka irti pääsisi..miksi pitäisi heti ottaa joku muu. Ei mulla ole mitään mielenkiintoa kehenkään mieheen nyt. Tarkoitan harrastuksia, biljardin pelaamista..ei se tarkoita baaritiskillä keikkumista vaan kavereiden kanssa viettää iltaa..sama juttu kuin menisi elokuviin tai shoppaamaan.
Eli vika on minun kun en aikaisemmin lähtenyt? Vika ei ole miehessä, ei suvussa tms..? Onpa jännä..pitääpä tosiaan sitten jäädä sinkuksi loppuiäksi kun on niin prinsessa että.
Samassa tilanteessa. Tsemppiä & voimia.
Miehen vika on hänen asiaton käytöksensä.
Sun vika on se että jäit suhteeseen, teit sen päätöksen joka loukkauksen jälkeen uudelleen ja uudelleen.
Mutta pääasia on nyt se, että sä korjaat nyt tuon oman mokasi ja lähdet. Voihan olla, että mies ei korjaa omia virheitään koskaan.
Ja minä puhun nyt vain ja ainoastaan omasta kokemuksestani. Parasta mitä minulle on vuosiin tapahtunut, on ero huonosta liitosta. Enkä olis eronnut, jollei mies olisi jäänyt kiinni pitkään jatkuneesta pettämisestä, koska tottakai ajattelin myös että ehkä se joskus ymmärtää perheen merkityksen (ihan varmaan joo, kokee jonkun herätyksen kaikkien näiden vuosien jälkeen?) ja että mä tekisin lapsia kohtaan väärin jos eroaisin (miehestä joka ei koskaan vietä hetkenkään aikaa lastensa kanssa?).
Minä nautin elämästäni juuri nyt.