tuntuu, että olen jo niin vanha. 21-v. suhde meni just poikki. hän jätti. löydänkö mä muka koskaan enää ketään? kuinka vanhoja te muut ootte ollu, ja ootteko löytäneet uusia rakkauksia? mitä jos on jo toinen kerta ku tulee jätetyksi, kestääkö itsetunto enää sen jälkeen? mitä mä nyt teen? millä mä täytän päiviäni? olis paljon lukemista ja järjestötoimintaa, mut siitä ei tule mitään kun on tällainen olo. neuvoja??
oho! maailma romahti!
minna
172217
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Tiedän täsmälleen miltä tuntuu...itsekin 21...kahteen kertaan jätetty ja kolmas kiinnostus totesi minun olleen jopa liian nuori...life is bitch and then u die..niinhän se menee
kyllä sinä olet vasta parisuhteiden alkutaipaleella, eikä yläikärajaa ole, jolloin ei enää voisi kokea uusia rakkauksia.
Parisuhteissa suurin vaikeus onkin löytää juuri se oikea ja molempien kokevan samoin, yleensä vain toinen kokee löytäneensä sen oikean, joten takaiskuja tulee pakostakin.
Siitä ei kannata vielä lannistua jos pari vastoinkäymistä sattuu perätysten. Ajan mittaan oppii sopivuuden huomaamaan paremmin, ennenkuin on täysin pilvissä ja ei pety yhtä pahasti, jos siitä ei mitään tullutkaan.
Sitten kun se oikea ilmestyy kuvaan, niin ymmärtää, miksi kannattaa yrittää, niin kauan ja niin monta kertaa uudelleen, vaikka valillä tuntuukin tosi pahalta.
Suosittelisin pysymään ihmisten ilmoilla, eikä käpertymään nurkkaan yksinään.
Paremmin osuu se oikeakin kohdalleen, kun aika on osaltasi valmis siihen.
Tsemppiä!
mutta MINKÄ IHMEEN TAKIA on pakko olla niin helvetin huono olo, ja minkä takia pitää elämässä kärsii niin mielettömästi? miten niin moni ihminen löytää niin pian sen oikean, ja pysyy sen kanssa, ja on niin hemmetin onnellisen oloinen että ottaa päähän? suurin osa kavereista seurustelee onnellisesti ja minä tunnen itseni LUUSERIKSI! en pysty keskittymään opiskeluun, ja se olisi tällä hetkellä erittäin tärkeää.. jospa voisi juoda jotain taikajuomaa, joka poistaisi kaikki tunteet.. ei tarttis enää kärsiä...
ihmismielen rakentunen niin, että parisuhteen muodostumisesta syntynyt hyvin voimakas onnentunne, muuttuu hyvin suureksi surkeuden tunteeksi, jos parisuhde kariutuu, koska mieli toimii ikäänkuin heiluri, jolloin tunnetila heilahtaa laidasta toiseen, eikä jää puoliväliin, vaikka toivoisikin niin, ehkä tämä auttaisi pitämään paremmin parisuhteesta kiinni, kun tietää mihin eroaminen johtaa, eli onnesta surkeuteen.
Tuskin tämä sinua yhtään lohduttaa, mutta on kuitenkin jonkinlainen selitys tilanteelle.
Miksi toiset sitten löytävän kumppanin nopeammin kuin toiset, uskoisin sattumalla ja onnella olevansa suuri osuus, tietysti sekin vaikuttaa, että toiset luonteet sopivat useimpien eri luonteisten kanssa yhteen ja joillekin luonteelle löytyy ehkä vain yksi sopiva luonnetyyppi.
Täytyy myöskin todeta, että on aivan yhtä vaikeaa keskittyä opiskeluun, kun on suunnattomasti rakastunut, joskin silloin se ei kovin paljon tunnu häiritsevän, vaikka opiskelu ei sujukkaan.
Olisi mielenkiintoista tietää miksi suhteesi kariutuivat, siitäkin voisi päätellä jotain, mistä olisit varmaankin hyötyä seuraavassa suhteessasi.
Olen kai yksinkertainen, joten ei ihan osunut: Oletko 21v. vai menikö 21 vuoden suhde poikki? Ei kai sulla hätää ole kummassakaan, vaikka uskon kyllä että tuossa jälkimmäisessä tapauksessa tuntuu ehkä vieläkin toivottomammalta.
Multa katkaistiin juuri 15 v. kestänyt suhde. Kyllähän sen vielä kestäisi, mutta ne kultaiset lapset... :(
olen 21-v. kyllä järki sanoo et haloo, 21 v ei ole vielä mitään, mutta jostain syystä sydän väittää muuta. onhan se tyhmää, mutta en voi sille oikein mitään. tietysti auttaa, kun ihmiset jaksavat toistaa mulle että EN OLE VANHA vielä. on hyviä ja huonoja hetkiä. toivotaan että hyviä hetkiä tulee ajan myötä enemmän.
kun ajattelet sitä, että olit kuusivuotias kun minä aloitin tämän juuri päättyneen suhteeni.
Olin silloin saman ikäinen, kuin sinä olet nyt.
Laske siitä ja suhteuta asiat. Ymmärrän kuitenkin pelkosi. Hyviin ja unohtumattomiin hetkiin sinulla on vielä paljon aikaa. Olen vain erittäin huono lohduttamaan tällä hetkellä, kun itsestä tuntuu niin hiivatin kurjalta!
heii!!
no varmasti löydät:)
seurustelin 2.5 vuotta ja ero tuli.nyt onnelisessa parisuhteessa.erosta aikaa n 2kk.
tsemppiä!!!
Itselläni taitaa olla sama tilanne edessä. Masentaa ja tuntuu että maailma romahtaa...opsikelusta ja työnteosta ei tule mitään. Oikeastaan mikään sellainen missä pitää "ajatella" ei onnistu, mutta olen huomannut että kaikki fyysinen tekeminen auttaa kuten todella nopea kävely, suuursiivouksen tekeminen, kaappien järjestäminen ...siis minä pystyn vain siten olla edes hetken ajattelematta tätä tuskaa.
Pelkään että elämäni jotenkin tuhoutuu tässä vaiheessa. Kokeita olisi mutta lukemiseen ei pysty keskittymään, syöminen ja nukkuminenkin on ajoittain vaikeaa.
Rakastan kumppaniani todella paljon, hän on mínulle todella tärkeä ja suhteemme myös ja omat vikani ja mokani huomasi vasta nyt vaikka kyllä vikaa oli molemmissa. Siis ainut hyvä asia tästä on se, että näin omat vikani, joita en enää ikinä halua toistaa en enää tässä suhteessa, jos suhde jatkuu tai sitten missään muussakaan suhteessa.
mulla on itsetunto nyt nollassa, en pysty enää luottamaan miehiin. tämäkin mies sanoi joka päivä (myös just ennen eroa) rakastavansa mua. ja muka rakastaa vieläkin. mut ei voi olla mun kanssa koska siltä tuntuu että sen kaikki muut asiat aina on ensisijalla. no totta helvetissä, ei kai kokouksia ja semmosia voi, eikä tarttis siirtää!! kyllä se mua olis voinu nähdä muutenkin! mikä helvetin syy toi on?!? en olis tästä miehestä ikinä uskonut, tuntui aina että hän rakasti mua liikaa!!! taitaa olla niin, ettei edes varmimmalta näyttävä suhde välttämättä ole sitä
keksityltä syyltä katkaista suhde tuolla tavalla.
Mieleen tulisi, että kyseessä olisi ollut toinen nainen kuvioissa.
Selväähän se on, että itsetunto tippuu nollille, kokemasi jälkeen, mutta kyllä se hiljalleen palaa takaisin, usko pois.
Mikäli sinulla on hyvä ystävä, jolle voi purkautua avoimesti, sekin helpottaa pahanolon tunnetta, jonkin verran.
Jopa tälläinen palstalla keskustelu voi vähän auttaa, ainakin silloin kun se on rakentavaa ja rohkaisevaa, eikö vain?
...että ei sillä ketään muuta ole. siinä tapauksessa hyppäisin kyllä bussin alle.
näin on, niin silloin hänen selityksensä tuntuu todella oudolta, tai hän on valehdellut tunteistaan (rakkaudesta), sillä ei mene mitenkään miehen logikkaan, että muut asiat menevät rakkauden ohi. Todennäköisesti hän on pitänyt sinusta, vaikka on puhunut rakkaudesta ja siinä on huima ero. Pitämisen varaan parisuhdetta, kun ei kannata rakentaa, siis toinen pitää ja toinen rakastaa. Molempien pitää rakastaa, eikä edes sekään aina tunnu riittävän.
Toivottavasti et kuitenkaan haudo mielessäsi, noin synkkiä ajatuksia, kuin bussin alle hyppääminen, ethän?
Itse olen 28 -vuotias mies ja tänään sain tekstiviestin, jossa uusi naistuttavuuteni kertoi ettei haluakaan enää minua tavata. Harmittaa suuresti, sillä pitkästä aikaa uskoin löytäneeni hyvän ystävän. Se olikin vain minun puoleltani.
Näin on käynyt viimeisen neljän vuoden ajan useita kertoja. Välillä itse olen jättänyt, välillä minut jätetty. Eli sitä maagista kemiaa ei ole ilmeisesti ollut. Kerran olen seurustellut kaksi vuotta. Sen jälkeen kaikki naissuhteeni ovat jääneet alkumetreille.
Itse ajattelin surra koko illan, ihan itsekseen. Tee sinäkin niin. Surussa on paljon energiaa ja oikeastaan toivoa ja ripaus onnellisuuttakin. Olen surrut monia iltoja. Kannattaa surra kunnolla, päästää kurja olo pois. Jätä kaikki lukemiset ja velvollisuudet vähäksi aikaa. Kiroa kaikki maailman miehet. Seuraavana päivänä kun heräät, onkin jo parempi olo.
Itsetunto menee kaikista suhteista aina maahan. Itse hieman kyynisenä osasin jo odottaakin, että näinhän tässä käy, koska aina käy näin. Mutta silti uskon, että joskus voin olla naisen kanssa vielä alkumetrejä pidemmällä. En kyllä tiedä koska, ehkä joskus 80 -vuotiaana?
...kaikille neuvoista ja mielipiteistä.
nyt parin viikon päästä tuntuu yhä vaikeammalta nousta sängystä aamuisin. silti nousen. yritän uskoa kun ihmiset väittää että kyllä se siitä, kunhan aika kuluu. niinkö? eka viikko oli jotenkin helpompi, oli hyviä ja huonoja päiviä. nyt pelkästään huonoja. en pysty opiskelemaan, miten saan opintoviikot kasaan? alkaa olla kiire.
sanoin miehelle että ei voida olla väleissä ollenkaan, kaikki tai ei mitään. oliko hyvä ratkaisu? tuntuu vaikealta, tekis mieli soittaa, mutta en soita.
mä haluun sen takaisin. en pysty ajattelemaan sen huonoja puolia, vaikka niitä olikin, ja sen vuoksi meinasin monta kertaa jättää hänet. en koskaan pystynyt.
ei auta kun ihmiset sanoo että mä pääsen tästä yli ja löydän uuden. kuullostaa naurettavalta!!! mä vihaan sitä saatanan miestä niin helvetisti. toisaalta, rakkauden ja vihan raja voi olla epäselvä...
Eka kappale oli ihan tuttua, muutkin sinnepäin. Aika samoja fiilareita näin kolmannella viikolla...
Kuulehan tyttöseni: 21-vuotiaana olet vasta piiiitkän ihmissuhdetaipaleesi alkumetreillä. Odotettavissa on vielä monia huikaisevia rakastumisia ja vastavuoroisesti helvetillisiä aallonpohjia. Ota rohkeasti vain vastaan ne kaikki; on tuhannesti parempaa tuntea täysillä kuin haavoittumisen pelossa sulkea itsensä pulloon. Sitä paitsi, kun on sydäntä raastavan tuskan jälkeen päässyt takaisin elävien kirjoihin, tunne on kuin Himalajan huipulla: minä selvisin, se ei ollutkaan kuolemaksi! Perkules että mä olen sissi!