Pakko kertoa omakohtainen tarina. Aikaisemmin suhtauduin naisiin tasavertaisesti. Kuvittelin, että he kykenevät ajattelemaan ja toimimaan harkitsevasti. Niin kauan, kun en ollut parisuhteessa, tämä kuvitelma oli minulle ihanne. Ajattelin, että naisille sama palkka kuin miehille, työpaikka kuin työpaikka sopii molemmille sukupuolille.
Sitten menin naisvaltaiselle työpaikalle. Paikan huono henki oli käsinkosketeltava. Pysyttelin erossa heidän keskinäisistä kiistoistaan, enkä ottanut kantaa kenenkään puolesta tai vastaan, vaikka sitä tivattiin kahvihuoneessa. Tuohon aikaan en vielä tajunnut sen johtuvan yksinkertaisesti naissukupuolesta.
Myöhemmin aloitin parisuhteen rakastamani naisen kanssa. Rakastan häntä edelleen, mutta en enää kyennyt suhtautumaan häneen tasavertaisena kumppanina. Itse suhteellisen tasaisena luonteena pienet vastoinkäymiset eivät minua hetkauta. Hänelle taas pienetkin kommellukset, joita en joko edes huomaisi tai suhtautuisin olankohautuksella, tuntuivat maailmanlopulta. Ja tämä onneton ihminen muistaa vielä ne kaikki vuosienkin päästä, eikä pääse niistä yli, vaikka asia on vanhentunut.
Riidellessä syy kääntyi jotenkin aina mieheen, vaikka mies ei ole tehnyt mitään aloittaakseen riitelyä ja yrittää sovitella. Mikään ei auta. Sovinto on tuntematon käsite. Tuntien tai päivien päästä hän saattoi leppyä. Mikäli sanoin vastaan, kun en aina jaksanut teeskennellä nöyrää, hän meni entistä enemmän lukkoon. Silti väitti, että en suostunut keskustelemaan vaikeista asioista. En jaksa alkaa muistella lukemattomia joutavien riitojen aiheita. Johtopäätöksenä sekä työpaikan tilanteesta, omasta parisuhteesta sekä tuttavien kokemusten perusteella voin sanoa, että naiset eivät kykene sosiaaliseen kanssakäymiseen kuin silloin kun se heille sopii ja ovat oikealla tuulella. Kaikkien tärkeiden asioiden päättäminen tehdään enemmän tai vähemmän tunteella, järkisyyt jätetään jonnekin taakse.
Nuorena miehenä en ollut sovinisti, mutta elämänkokemus ja 20 vuoden parisuhde kasvatti minusta sellaisen. Anteeksi naiset, mutta tämä oli oma syynne.
Sitten menin naisvaltaiselle työpaikalle. Paikan huono henki oli käsinkosketeltava. Pysyttelin erossa heidän keskinäisistä kiistoistaan, enkä ottanut kantaa kenenkään puolesta tai vastaan, vaikka sitä tivattiin kahvihuoneessa. Tuohon aikaan en vielä tajunnut sen johtuvan yksinkertaisesti naissukupuolesta.
Myöhemmin aloitin parisuhteen rakastamani naisen kanssa. Rakastan häntä edelleen, mutta en enää kyennyt suhtautumaan häneen tasavertaisena kumppanina. Itse suhteellisen tasaisena luonteena pienet vastoinkäymiset eivät minua hetkauta. Hänelle taas pienetkin kommellukset, joita en joko edes huomaisi tai suhtautuisin olankohautuksella, tuntuivat maailmanlopulta. Ja tämä onneton ihminen muistaa vielä ne kaikki vuosienkin päästä, eikä pääse niistä yli, vaikka asia on vanhentunut.
Riidellessä syy kääntyi jotenkin aina mieheen, vaikka mies ei ole tehnyt mitään aloittaakseen riitelyä ja yrittää sovitella. Mikään ei auta. Sovinto on tuntematon käsite. Tuntien tai päivien päästä hän saattoi leppyä. Mikäli sanoin vastaan, kun en aina jaksanut teeskennellä nöyrää, hän meni entistä enemmän lukkoon. Silti väitti, että en suostunut keskustelemaan vaikeista asioista. En jaksa alkaa muistella lukemattomia joutavien riitojen aiheita. Johtopäätöksenä sekä työpaikan tilanteesta, omasta parisuhteesta sekä tuttavien kokemusten perusteella voin sanoa, että naiset eivät kykene sosiaaliseen kanssakäymiseen kuin silloin kun se heille sopii ja ovat oikealla tuulella. Kaikkien tärkeiden asioiden päättäminen tehdään enemmän tai vähemmän tunteella, järkisyyt jätetään jonnekin taakse.
Nuorena miehenä en ollut sovinisti, mutta elämänkokemus ja 20 vuoden parisuhde kasvatti minusta sellaisen. Anteeksi naiset, mutta tämä oli oma syynne.
Vastaukset 30
Vanhimmat
"Anteeksi naiset, mutta tämä oli oma syynne." Juu kyllä näin on. Minä ainakin koen olevani ihan täysin vastuussa jonkun tuntemattoman naisen käytöksestä... Ja tuo käytös johtuu ihan varmasti yksistään hänen sukupuolestaan, minkä totta kai tiedät, kun sinulla on ollut naisia jo kokonainen 1, ei mitenkään voi olla kyse hänen henkilökohtaisesta luonteestaan. Se hyvä puoli teidän suhteessa on, että ainakaan hän ei ole älyllisesti alempi, koska se olisi mahdotonta.
johon kalikka kalahtaa.
Näköjään.
kukaan ei tappele yksin. Minäkään.
"Ja tämä onneton ihminen muistaa vielä ne kaikki vuosienkin päästä eikä pääse niistä yli, vaikka asia on vanhentunut"
Ei nainen pääse niistä koskaan eroon. Ne tulevat vuosikymmenienkin jälkeen esiin ja niistä rakennetaan riita yhä uudestaan ja uudestaan. Huvittaa ajatella mitä tapahtuisi, jos naisen raivostuessa yrittäisit sivuuttaa asian olankohtautuksella... Minun parisuhteessani enkka on viisi viikkoa mykkäkoulua.
Ihan vain kicksien takia - tunnekuohut ovat jänniä ja sopiminen sitten kai kivaa. Ainoa vaan, että se on pähkähullua, eikä nainen ota huomioon siinä(kään) kuin omat toiveensa.
kukaan täyspäinen tappelusta nauti.
että naiset olisivat täyspäisiä.
pääs unohtuun *sopivasti pimiä* (kuulemma)
Ei naiset nauti riitelystä vaan sopimisesta, mutta sehän on mahdotonta ilman riitaa, joten... ;-)
oikea riitely ole kivaa kelleen. Ärinään turtuu, eikä sitä vaan jonain päivänä jaksa enää. Ja olen jokseenkin varma,että samoin menee siun sukupuolellas, jottei kroonikkourppua jaksa vaan jokupäivä.
No luojan kiitos erositte, johan sä kerkesit ihan hajota tollasen hirviön käsittelyssä. *nyyh myötätuntoitkua ja lohtutissi suuhun*. Naisvaltaisista työpaikoista sen sijaan kirjoitit ihan asiaa. Saat olla sovinisti ihan rauhassa, ei se ketään hetkauta.
noh..jokases on jotaki pölön vikaa...=o)
Olen kuullut työpaikallani (naisvaltainen) useiden työtoverieni kertovan, kuinka he aloittavat parisuhteessa riidan tahallaan, koska pitävät tunteiden tuulettamisesta. Itse en tosin koskaan tekisi niin, naisia on niin moneen junaan, niin kuin miehiäkin.
Miksiköhän naisvaltaisilla työpaikoilla tuntuukin aina olevan niitä vaikeita tyyppejä, jotka pitävät muut varpasillaan? En ole koskaan tavannut sellaista miesvaltaisella työpaikalla. Tosin pomoja on kyllä ollut järkyttävän hirveitä, niin miehiä kuin naisiakin ja ehkä vielä enemmän niitä miehiä.
eipä mun ole tarttennu ketää pitää varpasillaan..mä olen rauhaa rakastava luonne..mut toki mieki paan hanttii jos tavan takaa aletaa härnimää..=o)
...meil on töis kans ollu semmosii jokka tulee sinne purkaa pahaa oloosa..mä taas en töihin ilkee viiä mun huoliani taikka kiukkujani..ei ne sinne kuulu..mu sitte työpaikan ongelmista mie sanon suoraa ja sille joka niit minust aiheuttaa..kaikist helpoint on toki ko pystyy setvii asiat enneko ne pääse tulehtuu..=o)
Onneksi on fiksuja naisia kuten sinä. Tunteet voi tuulettaa keskustelemallakin aina kun asiaa löytyy, eikä kasaten ongelmia, jolloin ennenpitkää tulee riita, jonka kautta voi sitten purkautua. Meitä on moneen junaan, niinkuin sanoit.
Riideltäisiinkin edes asiasta, vaan useasti se kääntyy henkilökohtaisuuksiin. Siitä jää aina jotain hampaankoloon. Aikani kuuntelin exän dissaamista, sitten otin ja lähdin.
Ei loukkaamisia jaksa eikä pidäkään kauaa kuunnella.
Samanlaista kehitystä olen havainnut itsessäni....
Naisena vastaan koska itse elimme samanlaista elämää vuosia; esim. tuo sinun "riidellessä syy kääntyy aina mieheen, vaikka mies ei ole tehnyt mitään aloittaakseen riitelyn ja yrittää sovitella. Miten niin ei ole tehnyt mitään...kysyitkö koskaan todella naiselta mikä häntä vaivaa ja miltä hänestä tuntuu vai vähättelit hänen tunteitaan koska ne sinusta olivat vähäpätöisiä. Meillä oli samanlaista ja olimme eron partaalla mutta kuin ihmeen kaupalla mieheni tajusi että hänen vähättelemät tunteet olivat minulle suuria, puhuimme ja puhuimme tunteja ja selvitimme miten kumpikin kokee asiat ja opimme ymmärtämään toisamme, itse sanoin että en enää koskaan tuo vanhoja asiota esille, koska enää ei ole tarve kun kerrankin opimme ymmärtämään toisiamme ja siitä lähtien elämä on ollut parempaa kuin koskaan näinä lähes 30 vuotena jonka olemme olleet naimisissa. Minä tietysti opin samalla paljon miehestäni ja nyt olemme vakaasti päättäneet heti puhua asiat suoriksi oli se sitten miten pientä tahansa. Mutta eipä ole tarvinnut. Minuakaan ei enää yhtään häiritse miehessäni sellaiset asiat jotka ennen häiritsivät, päätimme vain että mennyt on mennyttä ja nyt alkaa uusi vaihe ja elämä on ihanaa, ei uskoisi näiden vuosien jälkeen. Ja nyt ei edes ole väliä sillä kuka saa tahtonsa lävitse tai voittaa riidan kun on niin paljon muuta hauskempaa tekemistä.
"Miten niin ei ole tehnyt mitään...kysyitkö koskaan todella naiselta mikä häntä vaivaa ja miltä hänestä tuntuu vai vähättelit hänen tunteitaan koska ne sinusta olivat vähäpätöisiä."
Periaatteessa niinkin, mutta tässä tullaan juuri siihen, että naisella on oikeus (ja miksi ei olisi, jos se on hänelle tärkeää tai tarpeellista) tuulettaa tunteitaan, aloittaa riita, että saisi hiukan kevennettyä omaa ahdistustaan tai jotain sellaista.
Kuitenkin, jos mies ei osaa ottaa naisen tuntemuksia ja olotiloja riittävästi huomioon, tai on jopa perin kyllästynyt siihen, että tunteita tuuletellaan milloin minkäkin syyn varjolla, tulee hänestä syyllinen.
Miksi naisen ei tarvitse ottaa huomioon sitä, että mies saattaa ahdistua hänen mielestään tyhjänpäiväisistä asioista panikoimisesta ja hänelle käsittämättömistä syistä johtuvasta riitelemisestä?
Koko juttuhan onkin siinä että molemmat pystyvät ja saavat puhua tunteistaan, ottakaa vaikka päivä vanhojen tunteiden purkamiseen ja sitten nollatkaa ne ja päättäkää molemmat että niitä ei enää vedetä esiin ja pysykää siinä lupauksessa, mutta myös lupauksessa että kuuntelette toisianne jos häntä jokin vaivaa. Meillä on lupaus pitänyt ja nyt ihmetellään joka päivä sitä miten elämä voi muuttua yhdessä päivässä näin hienoksi ja enää ei kannata tuhlata aikaa tyhjiin tunnepurkauksiin ja ei totisesti ole tarvettakaan. On muuten sellaisia kurssejakin kuin Mennään Eteenpäin. Eräs tuttuni (mies) ehdotti sitä minulle jo vuosia sitten kun valittelin mieheni käytösta muuta silloin ei oltaisi oltu valmiita siihen. Nyt ymmärrän ilman kurssiakin mistä siellä on kysymys. Unohdetaan vanhat ja mennään eteenpäin. Tämä pätee ainoastaan jos molemmat ovat valmiita jatkamaan.
mies ei halua / pysty / kykene puhumaan tuntemuksistaan tai hänellä ei ole minkäänlaista tarvetta siihen?
Tai oikeasti hän onkin sisältä niin hauras, että on kehittänyt itselleen suojautumismekanismin, jonka avulla välttää ajattelemasta joitain asioita ja se, että vaimo taas väkisin haluaa tuoda mitä erilaisempia asioita agendalle, saattaa aiheuttaa miehen hajoamisen?
Kaikki tuollaiset touhaamiset perustuvat siihen, että naisten pitää saada avautua ja purkautua välittämättä yhtään mitään siitä, mikä on miehen tahto tai kyky. Jos mies ei pysty sisäistymään naisen tarvemailmaan antavana osapuolena, on hän huono mies.
Yhtälöä ei edes ajatella toisinpäin so. jos nainen ei halua tai kykene huomioimaan miehen edellytyksiä asettua naiseksi ajattelutavaltaan, nainen on huono vaimo.
Kaikenmaailman "kurssit" ja "terapiat" ja mitä neuvoloita niitä onkaan, tähtäävät vain siihen yhteen päämäärään ja se on naisen ajatusmaailman siirtäminen miehen päähän.
Vai on minun syy? Ei muuten ole. Minä vastaan vain omista teoistani. Syyttämällä kaikkia naisia 1 tapauksen perusteella, osoitat ajatusmaailmassasi/oikeudentajussasi olevan niin vakavia puutteita, että herää perusteltu epäilys sinun osuudestasi asioissa.
Noin niinku muuten tuo teksti sopisi hyvin mun exään. Umpihullu kusipää mutta en mä syytä kaikkia miehiä sen tekosista. Ne on sen omaa syytä :)
Tiivistit tuohon kaiken olennaisen. Samanlaisia kokemuksia täälläkin. Mitä vanhemmaksi elän, sitä enemmän inhoan tiettyjä naisten luonteenpiirteitä.
Toki helminaisiakin löytyy, jotka eivät sovi em. muotteihin. Pitää vaan oppia poimimaan jyvät akanoista. Huonoihin ei kannata aikaa tai rahaa käyttää.
jättää kuittaamatta tätä "Ja tämä onneton ihminen muistaa vielä ne kaikki vuosienkin päästä, eikä pääse niistä yli, vaikka asia on vanhentunut. " :D
Miten kummassa mulle tulee tästä sellainen fiilis, että säkin muistaisit ne kaikki etkä olisi päässyt niistä yli, kun kerran olet noin katkeroitunut, että aloit ihan sovinistiksi?
Mut joo vakavasti ottaen naiset varmaankin helpommin ilmaisevat tunteitaan ja myös niitä negatiivisia. Toisaalta ihmiset on yksilöitä ja naiset, sen paremmin kuin miehetkään eivät tee ryhmänä yhtään mitään.
Mutta samantapaisen tapauksen vuoksi itse olen feministi. En kestä miehiä, kaikkein vaikein ongelma on yksinkertaisuus. Sitten tulevat agressiivisuus, tyhmyys, äkkipikaisuus ja lapsellisuus.. Minun on vaikea ymmärtää miksi miehet käyttäytyvät kuin pikku lapset päiväkodissa, eivätkä niin kuin aikuiset ihmiset? Mikä siinä on niin ylitsepääsemättömän vaikeaa?
Esimerkiksi juuri tapahtunut tässä taloudessa: Jään siivoamaan taloa vieraiden tuloa varten ja pyydän miestä tuomaan kaupasta ruokatarvikkeita, jotka olen nimennyt ihan merkin mukaan. Niihin kuuluu mm. kerma joka laitetaan uniin laitettavaan ruokaan. Mitä saan? Kermaa joka laitetaan valmiiseen ruokaan. Olen ällikällä lyöty; eikö mies osaa lukea, vai onko hän vain tyhmä? Purkin kyljessä lukee: "LAITETAAN VALMIISEEN RUOKAAN", ja nimesin tarkasti kerman merkistä ja nimestä lähtien - hän ei voi vain tehdä niin kuin käsketään. Parin muunkin puuttuvan tai puutteellisen tarvikkeen vuoksi joudun lähtemään itse kauppaan, toinen aivan tajunnanräjäyttävä asia oli kun mies ei myöskään tajunnut Hyla ja laktoosittoman maidon välistä eroa.. Vieraiden lapset jäivät ilman ruokaa.
Eikä vain ruoka-asioissa ole puutteita... Siivoan usein vaikka mieheni on kolmekymppinen ja ennen parisuhdetta yksin vuosia asunut ihminen. Hän ensin pilasi pyykit laittamalla hänen töistään saadut, valkoiset kauluspaidat ja minun punaiset vaatteeni samaan pesuun. Sitten olin viikonlopun poissa ja samantien hän soitti minulle: "Mitä tein kun taisin rikkoa pesukoneen!". En tiedä miten hän kykeni sen tekemään, hän on kyennyt kerran sen kanssa pesemään mutta sen lisäksi kirjoitin vielä ohjeet lapulle, ja selitin kädestä pitäen ohjeet miten pestään pyykit. Hän ei kyennyt sitäkään tekemään, ja vielä tyhmimmästä syystä ikinä: lapussa selkeästi luki että muista sammuttaa muut kodinkoneet pesun ajaksi. Mitä teki mies? Lämmitti pitsaa uunissa ja keitti kahvia kavereille (yksi taisi ottaa teetä), samaan aikaan kun töllö melusi. No, kaksi sulaketta poksahti sinä iltana. Ja mies luuli ensin että tuli sähkökatkos mutta naapurin pihavalot kertoivat toista. Sitten hän luuli että pesukone meni rikki. Pyysin tarkastamaan sulakkeen joka oli tosiaan palanut kaksin kappalein, ja niin päästiin jatkamaan - nyt rauhallisimmissa merkeissä.
Mies on myös täysin avuton ilman minua, hän on riippuvainen minusta, ja olen sentään 10 vuotta nuorempi. Hän on moneen otteeseen kysynyt missä on hänen sukkansa, ja sieltä ne löytyvät joko SUKKALAATIKOSTA tai housujen lahkeista. Aina on housut, paidat, ja lähestulkoon kaikki hukassa autonavaimia myöten.
Siivota ei osata pätkääkään, aina löytyy jotain vaatteita lattialta; milloin tölkkejä, pulloja, purkkeja, tavaroita.. Saa olla etsimässä milloin mitäkin ja mistäkin. Ja minun muistini varassa on, missä ne olivatkaan - vaikka en niihin ole koskenutkaan.
Käytännössä miehet ovat pervoja lapsia. Pitkään olen kuunnellut mm. yhdistyksen kautta tuntemiani naisia joilla on parisuhde naisen kanssa, tai netin kautta tapaamiani, ja he ovat uskomattoman täydellisiä pareja - kaikki, vaikka mies-nais pareja on enemmän ja en ole nähnyt kertaakaan yhtä harmonista heteroparia. Siinä on ollut miettimistä niin paljon että olenkin päättänyt, jos tämä suhde päättyy eroon parin edellisen suhteen lailla, en kusekaan miehiin päin enään ikinä.
Naiset ovat ihania. He ovat tunneälyisiä, ymmärtäväisiä, huolehtivaisia, kilttejä, ei liian seksuaalihaluisia mutta silti todella seksuaalisia ja sensuelleja.. He osaavat ja heidän kanssaan nauttii puhumisesta ja keskustelemisesta ihan kaikesta.
Mutta kaiken tämän lisäksi plussissa on vielä joitain asioita, joita miehet eivät pystykään tai kuulukaan ymmärtää ikinä, mm. naisten huolet, kulttuuriset / ympäristölliset paineet, ja erilaiset vaivat. He ymmärtävät ja he osaavat lohduttaa.
Omasta mielestäni heterosuhteet eivät ikinä voi olla yhtä täydellisiä kuin saman sukupuolen väliset suhteet, oli se sitten miesten tai naisten välinen. Koska kahta samanlaista ihmistä ei voi olla, tarpeeksi lähelle voi pyrkiä, ja sitähän ei saavuteta niin että paritetaan kaksi eri sukupuolta eli kaksi eri tarkoitukseen suveltuvaa kehoa ja mieltä - eikö?
Ennenhän tämä ei ollut ongelma:
Luonnollisestikin naaras hoivasi lapsia, muodosti ja piti yllä sosiaalisia suhteita ja laumoja. Hän varmisti että kosivalla uroksella oli hyvät geenit, ja valitsi vain parhaat isät jälkikasvulleen.
Uroksen tehtävä oli siittää niin monta naarasta kuin mahdollista, piti huolen suvun jatkumisesta, ja metsästi laumalle ruokaa. Tämä eroaa nykyisestä hirmuisesti: on erilaisia käsityksiä, ajatuksia, ja kauneusihanteita - se hyvistä geeneistä. Kyse on vain ulkonäöstä, älyä tai terveyttä ei katsota.. Pilataan terveyttä minkä jaksetaan, ja samalla maapallo.
..............Ja tietysti jos sitten vielä kiireiltämme ehditään, soditaan muita ihmisiä ja toista sukupuolta vastaan. Jes!
Hyvin menee.
Tuo on niin totta. Jotenkin on niin nurinkurista että vain heterot voi saada lapsia, mutta suhde on yhtä tappelua ja helvettiä erojen takia. Mä antaisin mitä vain ollakseni lesbo, ihan mitä vain.
taas pahasti tuntuu siltä että exäni aivot pehmenivät pillun puutteessa ja kanssani muutenkin niin pahoin että hän on muuttumassa biseksuaaliksi. Hänkin kärsii nyt naisvaltaisella työpaikalla -en usko että koskee enää ikinä naiseen muutakun huoraan ehkä korkeintaan...
pärjänny naisten kanssa ihan kohtuullisesti. Ei oo tullut tarvetta alkaa sovinistiksi. Tai sitten oon vaan sokea itselleni.
Mitähän mä teen väärin, kun en osaa vihata miehiä ja pitää heitä kaikkia pettävinä ja potenssiongelmaisina turpiinvetäjinä?
Omat kokemukset parisuhteista nimittäin tukisivat sitä.
No, elämä tuntuu kuitenkin kivemmalta tälleesti onnellisena ja ilman katkeruutta.