lapsettomuus ja työskentely lasten parissa

Teette hienoa työtä. Eräs sukulaisnainen oli sairaanhoitaja, hoiti työkseen lapsia ja kärsi itse lapsettomuudesta. Hän sai elämänsä ensimmäisen ja ainoan luomu-lapsensa 40-vuotiaana ja on nyt onnellinen isoäiti. Joskus niitä ihmeitäkin tapahtuu. Hyvyys palkittiin.

"Joskus tekisi mieli läväyttää päin naamaa miten asiat ovat, mutta kun ei voi niin täytyy hymyillä ja vastata jotakin ylimalkaista..."

Ihmettelen että miksi et voi? Ei sentään tarvi "läväyttää päin naamaa", mutta itse ainakin totean ihan asiallisesti vastaavissa tilanteissa että "En ole toiveista huolimatta saanut omaa lasta" tmv. Kyllä suurin osa ihmisistä tajuaa mokansa tuossa vaiheessa eikä enää jatka hölmöjen kommenttien jakamista. Muutenkin olen huomannut, että lapsettomuuden yllä leijuu aivan turhaa vaikenemista ja kärsimystä. Monessa kohtaa säästyisi paljolta tuskalta kun avaisi suunsa ja sanoisi kuinka asiat oikeasti ovat.

Työskentelen tällä hetkellä äiti-lapsi kerhossa ja olemme samaan aikaan mieheni kanssa jonossa lapsettomuushoitoihin.
Ja voin kertoa, että todella rankkaa on tällä hetkellä, koska ryhmässä paljon myös raskaana olevia naisia ja keskustelujen teemat liikkuvat paljoltikin äitiydessä ja sen kokemisessa ja sen herättämissä tunteissa. Ja itsellä taustalla kummittelee ajatus voiko koskaan kokea samaa kuin nämä jo lapsen saaneet tai raskaana olevat äidit. Ja töissä kun olet, niin etpä voikaan sanoa, että nyt tämä aihe ei hirveästi kiinnosta, vaan hymyillen on oltava mukana keskusteluissa, vaikka kuinka pahalta tuntuisi.
Välillä käy mielessä ajatus, että onko työ tällä hetkellä liian rankkaa itselle,kun joka päivä käsitellään itselle todella kipeitä asioita. Sekä myös se joidenkin vanhempien asenne, että ethän voi tietää, koska sinulla ei vielä itsellä lapsia, ajattelematta lainkaan sitä, että lapsettomuus ei aina todellakaan ole oma valinta!

lähes epätoivoinen kirjoitti:

Työskentelen tällä hetkellä äiti-lapsi kerhossa ja olemme samaan aikaan mieheni kanssa jonossa lapsettomuushoitoihin.
Ja voin kertoa, että todella rankkaa on tällä hetkellä, koska ryhmässä paljon myös raskaana olevia naisia ja keskustelujen teemat liikkuvat paljoltikin äitiydessä ja sen kokemisessa ja sen herättämissä tunteissa. Ja itsellä taustalla kummittelee ajatus voiko koskaan kokea samaa kuin nämä jo lapsen saaneet tai raskaana olevat äidit. Ja töissä kun olet, niin etpä voikaan sanoa, että nyt tämä aihe ei hirveästi kiinnosta, vaan hymyillen on oltava mukana keskusteluissa, vaikka kuinka pahalta tuntuisi.
Välillä käy mielessä ajatus, että onko työ tällä hetkellä liian rankkaa itselle,kun joka päivä käsitellään itselle todella kipeitä asioita. Sekä myös se joidenkin vanhempien asenne, että ethän voi tietää, koska sinulla ei vielä itsellä lapsia, ajattelematta lainkaan sitä, että lapsettomuus ei aina todellakaan ole oma valinta!

Lue lisää

Juuri näin, veit sanat suustani:

"Sekä myös se joidenkin vanhempien asenne, että ethän voi tietää, koska sinulla ei vielä itsellä lapsia, ajattelematta lainkaan sitä, että lapsettomuus ei aina todellakaan ole oma valinta!"

Ihanaa kuulla, että meitä on muitakin :) helpottaa ja auttaa jaksamaan. Yritetään kaikki kestää... Kaikki ne tunteet, joita käyn itse läpi, niin kipeää tekee...Lapset ovat ihania, kuten joku sanoikin... Mutta vanhemmat - olen samaa mieltä. Minullakin alle 2v lapsi yli 10 tuntia hoidossa ja useasti kipeänä tuodaan ym.

Jotenkin ihanaa ja lohduttavaa kuulla, että on paljon muitakin kuin minä, jotka työskentelevät jatkuvasti lasten ja perheiden parissa ja joilla on samaan aikaan elämässä kamppailua lapsettomuushoidoissa.Työskentelin muutaman vuoden päiväkodissa ja tuona aikana aloitimme lapsettomuustutkimukset.Ajattelin, että haluan elämään jotakin muutakin sisältöä kuin nuo lapsettomuusasiat ja niinpä hain kouluun ja pääsinkin sinne mutta mutta mutta...Tää tuleva ammatinikin liittyy lapsiin ja perheisiin ja silloin kun olimme vasta alkututkimuksissa en vielä ajatellut tarkasti, pystynkö työskentelemään elämääni perheiden parissa, jos lasta ei hoidoista huolimatta kuulukaan.

Niin..Lapset ovat ihania ja heistä saa voimaa ym.,mutta tuntuu kyllä pahalta mennä lapsiryhmien kanssa laulamaan isänpäiväkonsertteihin ja äitienpäiväkonsertteihin, kun itsellä takana lapsettomuutta jo 4 ja puoli vuotta.Joskus mietinkin, että pitäisiköhän alkaa lukea lakia tai pyrkiä vaikkapa lentoemännäksi..Tsemppiä ja voimia kaikille teille kohtalotovereille ja mukavaa syksyn jatkoa kaikesta huolimatta!

Suru 79 kirjoitti:

Jotenkin ihanaa ja lohduttavaa kuulla, että on paljon muitakin kuin minä, jotka työskentelevät jatkuvasti lasten ja perheiden parissa ja joilla on samaan aikaan elämässä kamppailua lapsettomuushoidoissa.Työskentelin muutaman vuoden päiväkodissa ja tuona aikana aloitimme lapsettomuustutkimukset.Ajattelin, että haluan elämään jotakin muutakin sisältöä kuin nuo lapsettomuusasiat ja niinpä hain kouluun ja pääsinkin sinne mutta mutta mutta...Tää tuleva ammatinikin liittyy lapsiin ja perheisiin ja silloin kun olimme vasta alkututkimuksissa en vielä ajatellut tarkasti, pystynkö työskentelemään elämääni perheiden parissa, jos lasta ei hoidoista huolimatta kuulukaan.

Niin..Lapset ovat ihania ja heistä saa voimaa ym.,mutta tuntuu kyllä pahalta mennä lapsiryhmien kanssa laulamaan isänpäiväkonsertteihin ja äitienpäiväkonsertteihin, kun itsellä takana lapsettomuutta jo 4 ja puoli vuotta.Joskus mietinkin, että pitäisiköhän alkaa lukea lakia tai pyrkiä vaikkapa lentoemännäksi..Tsemppiä ja voimia kaikille teille kohtalotovereille ja mukavaa syksyn jatkoa kaikesta huolimatta!

Lue lisää

Itse en jaksanut, vaan vaihdoin kokonaan alaa! Huomasin tämän jo työssäoppimisjaksojen aikana, enkä voinut suvaita joidenkin vanhempien käytöstä. Siinä elämäntilanteessa se oli minulle liikaa. Se olisi ollut unelma-ammattini, mutta kävi kuitenkin henkisesti liian raskaaksi. Olen kyllä iloinen nykyiseenkin ammatinvalintaan ja olen iloinen että aikanaan tein sen päätöksen!