Taas on elämän suuret kysymykset edessä.
Oma sydän sirpaleina ja toinen sydän sykkii toiveikkaana vatsassa.
Meillä on ollut kaikenlaista sairaanoloisesta mustasukkaisuudesta väkivaltaisuuteen ja kuitenkin edelleen tahtoisin uskoa yhteiseen onneen. Ehdin jo kertaalleen heittää mieheni ulos elämästäni, mutta silloin tajusin olevani raskaana. Riidat sovittiin ja päätettiin yhdessä yrittää uudelleen.
Mieheni on jo teini-iässä haaveillut isyydestä, koska on menettänyt oman isänsä 11 vuotiaana.
Suuret ongelmat voitettuamme mieheni on ollut minua kohtaan hieman etäinen ja olen uskonut sen
johtuvan stressistä.
Viimeviikonloppuna hän lähti ystäviensä luokse 300km päähän. Saunomista ja yleistä illanviettoa. Ihan mukavalta kuulosti.
Seuraavana päivänä hän ei pitänyt mitään yhteyttä ja ajattelin sitten varmistella onko hän jäämässä toiseksi yöksi vai tuleeko kotiin. Soitin hänelle ja he olivat menneet jonkun teinitytön kotibileisiin. En siitäkään vielä pahasti säikähtänyt vaikka tuntui se hieman pahalta. Mieheni taustat tuntien hän on ollut varsinainen teinityttöhaaremimies vielä ennen tapaamistamme. Olemme tosiaan 21 vuotiaita eli vielä todella nuoria.
Noh, luulin että kaikki on ok eikä mieheni kuulostanut mitenkään ihmeelliseltä puhelimessa aamulla tai mitään.
Kotiin tullessaan kuitenkin kaulalta paistoi fritsut.
Seuraavana aamuna oli tarkoitus mennä ensimmäistä kertaa yhdessä ultraääneen katsomaan vauvamme kuulumisia. Raskaus puolessa välissä ja olen käynyt tähän asti vain yksin.
Selitys fritsuihin "Ei nää oo mitään.. Se muija vaan kävi mun kimppuun.."
Ei fritsuja tule kaulan molemmille puolille ellei
se "muija" ole istunut mieheni sylissä tai ollut jotenkin muuten siinä vastakkain erittäin lähellä.
Totuutta en ole kuullut enkä mieheni selitykseen usko. Hän myönsi kun kysyin 100kertaa "Oliko se muija sun sylissäs"
Tapahtumakulku oli kuulemma että hän oli hirveässä humalassa ja sitten siellä joku pissis oli käynyt kimppuun, hypännyt syliin istumaan ja ruvennut nuolemaan kaulaa. Mieheni oli työntänyt kuulemma sen pissiksen pois sylistään.
Okei, tämä selitys menisi läpi jos ne toisen puolen himmeät fritsut olisivat ainoita..
Mutta mistä ne toisen puolen kunnolliset on tullut?
Onko se pissis tehnyt jotain niin huomion pois vievää että on saanut rauhassa imeskellä kaulaan jälkiä..
Tuntuu niin pahalta... mieheni ei vaivautunut edes anteeksi pyytämään..
Pitäisikö minun tälläisen perusteella aloittaa yksinhuoltaja-elämä ja heittää mieheni pihalle vai uskoa että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta.
Oma sydän sirpaleina ja toinen sydän sykkii toiveikkaana vatsassa.
Meillä on ollut kaikenlaista sairaanoloisesta mustasukkaisuudesta väkivaltaisuuteen ja kuitenkin edelleen tahtoisin uskoa yhteiseen onneen. Ehdin jo kertaalleen heittää mieheni ulos elämästäni, mutta silloin tajusin olevani raskaana. Riidat sovittiin ja päätettiin yhdessä yrittää uudelleen.
Mieheni on jo teini-iässä haaveillut isyydestä, koska on menettänyt oman isänsä 11 vuotiaana.
Suuret ongelmat voitettuamme mieheni on ollut minua kohtaan hieman etäinen ja olen uskonut sen
johtuvan stressistä.
Viimeviikonloppuna hän lähti ystäviensä luokse 300km päähän. Saunomista ja yleistä illanviettoa. Ihan mukavalta kuulosti.
Seuraavana päivänä hän ei pitänyt mitään yhteyttä ja ajattelin sitten varmistella onko hän jäämässä toiseksi yöksi vai tuleeko kotiin. Soitin hänelle ja he olivat menneet jonkun teinitytön kotibileisiin. En siitäkään vielä pahasti säikähtänyt vaikka tuntui se hieman pahalta. Mieheni taustat tuntien hän on ollut varsinainen teinityttöhaaremimies vielä ennen tapaamistamme. Olemme tosiaan 21 vuotiaita eli vielä todella nuoria.
Noh, luulin että kaikki on ok eikä mieheni kuulostanut mitenkään ihmeelliseltä puhelimessa aamulla tai mitään.
Kotiin tullessaan kuitenkin kaulalta paistoi fritsut.
Seuraavana aamuna oli tarkoitus mennä ensimmäistä kertaa yhdessä ultraääneen katsomaan vauvamme kuulumisia. Raskaus puolessa välissä ja olen käynyt tähän asti vain yksin.
Selitys fritsuihin "Ei nää oo mitään.. Se muija vaan kävi mun kimppuun.."
Ei fritsuja tule kaulan molemmille puolille ellei
se "muija" ole istunut mieheni sylissä tai ollut jotenkin muuten siinä vastakkain erittäin lähellä.
Totuutta en ole kuullut enkä mieheni selitykseen usko. Hän myönsi kun kysyin 100kertaa "Oliko se muija sun sylissäs"
Tapahtumakulku oli kuulemma että hän oli hirveässä humalassa ja sitten siellä joku pissis oli käynyt kimppuun, hypännyt syliin istumaan ja ruvennut nuolemaan kaulaa. Mieheni oli työntänyt kuulemma sen pissiksen pois sylistään.
Okei, tämä selitys menisi läpi jos ne toisen puolen himmeät fritsut olisivat ainoita..
Mutta mistä ne toisen puolen kunnolliset on tullut?
Onko se pissis tehnyt jotain niin huomion pois vievää että on saanut rauhassa imeskellä kaulaan jälkiä..
Tuntuu niin pahalta... mieheni ei vaivautunut edes anteeksi pyytämään..
Pitäisikö minun tälläisen perusteella aloittaa yksinhuoltaja-elämä ja heittää mieheni pihalle vai uskoa että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Uskotko tosiaan noin läpinäkyvän selityksen? Aikuinen mies ei muka pysty millään estämään teinityttösen imutteluja?
Hei, come on. Tiedät itsekin että seksiä on harrastettu ja sen tytön on tuskin tarvinnut miestäsi mihinkään pakottaa, päin vastoin.
kyllähän asia on ihan selvä ja IKÄVÄ TOSIASIA ON SE,ETTÄ JOS NYT ANNAT ANTEEKSI NIIN SE TULEE TOISTUMAAN,UUDELLEEN JA UUDELLEEN...ikävä kyllä!!!!!!
Sen minä tiedän kokemksesta, mitä helpommalla päästät tuollaisesta tilanteesta sitä varmemmin uusii tekonsa... Ja varmasti siellä on muutakin harrastettu kun kaulassa jälkiä on... Mutta sinä miehesi parhaiten tunnet ja sen voiko häneen luottaa tälläisissä asioissa... Minä en itse ainakaan kykene suhteeseen jossa ei ole täydellistä luottamusta toisiimme...
Itse omien kokemusteni perusteella antaisin ehkä yhden kerran anteeksi, mutta mies tietäisi nahoissaan, ulkoruokinnalle... yms. Ja teroittaisin päähän yksikin kerta lisää ja mä lähden ja maailma on miehiä täynnä sellaisia uskollisia... ;)
Totuuden näkee edessään mutta siihen ei halua uskoa koska ei halua uskoa siihen. Totuus sattuu liikaa.
Minä en oikein usko tuohon, että yhden kerran voisi antaa anteeksi ja toista kertaa ei tule ja jos tulee niin plaaplaa.
Jospa mies ensi kerralla onkin varvovaisempi eikä anna teinityttösen imuttaa kaulaa?
Seksi on niin intiimi juttu, seksin "avulla" osoittaa kumppanilleen että juuri sinua ja vain sinua minä rakastan kaikkien eniten, tällä suurimalla tavalla mitä nainen ja mies toisiaan voi rakastaa.
Jos sen voi tehdä jonkun toisen kanssa, ei silloin rakasta. Niin suurta loukkausta ei toiselle aiheuta, jos edes vähän kunnioittaa - vaikka rakkautta ei olisikaan, mutta edes sen verran ihmisyyttä, ettei sillä tavalla loukkaa kumppaniaan etä pettää.
Ehkä joku voi antaa anteeksi yhden kerran ja vaikka kymmenen kertaa.
Minä en voisi.
Exä petti, ja valehteli tietysti että ei mulla ole toista jne. Tuosta on vuosia, ollaan erottu ja mulla jo uusi suhde, mutta toisinaan vieläkin tulee "takauma": valtava viha ja katkeruus exää kohtaan!
Luottamus meni, luottamus toiseen ihmisee, suhteen kesätvyyteen, minkään pysyvyyteen.
Tämä nykyinen mies on joutunut tekemään kovasti työtä jotta olen uskaltanut häneen luotta.
Mulla ainakin kilkatti hälytyskellot, kun luin, että on ollut sairaalloista mustasukkaisuutta ja väkivaltaisuutta. Ei yhteistä onnea voi rakentaa tuollaiselle perustalle. Nyt kun olet raskaana, miehelläsi on oikein kunnos tekosyy bilettää, kun sinä et oikein pysty. Ennen pitkää väsyt ja katkeroidut, mutta silloin lähteminen onkin jo vaikeampaa.
todella ikävä tilanne.
olette toiaan vielä nuoria (itsekin olen nuori, mutta en ole vielä lapsia hankkimassa).
itse pidän tuota kaulan järsimistä täysin teinipuuhana ja minusta jo pelkästään se riittää osoittamaan kypsymättömyyttä. kun on itse vielä lapsi, ei piäisi ryhtyä lapsia hankkimaan.
tuoreen ja nuoren (21) isän kanssa minäkin seurustelen. tämä seurusteli aikaisemmin lapsensa äidin kanssa, mutta he erosivat. vähän aikaa eron jälkeen tyttö sai tietää olevansa raskaana ja pari päätti lapsen vuoksi palata yhteen. lähtökohdat suhteelle eivät ole kovin hyvät, jos ainoa syy yhdessäololle, on yhteinen lapsi. silloin vaikeudet suhteen muilla osa-alueilla ovat todennäköisiä.
isyys varmaan pelottaa, mutta tuskin se oli syynä tuolle hairahdukselle. omasta kokemuksestani voin sanoa, että kerran petturi, aina petturi. toisaalta uskottomuus sinänsä on mielestäni jossain määrin jopa inhimillistä, mutta kuka sitä sitten omassa parisuhteessaan kestää ja kuka ei. pettänyt saattaa todella tuntea, ettei se ollut muuta, kuin pelkkä pano. sen sijaan petetty on se, joka kärsii ja saa jatkossa pelätä joka ainoa hetki, että kumppani pettää taas ja päättääkin sillä kerralla jättää. uskottomuus luo ympärilleen epävarmuutta ja luootamuspula parisuhteessa ei koskaan ole hyvä asia.
näytät tiedostavan valitettavan tilanteesi. oliko raskaus yhdessä suunniteltu? vai onko kysymys ns.vahinkoraskaudesta? miten pitkällä raskaus on ja oletko pohtinut muita vaihtoehtoja? raskauden keskeyttämistä, tai lapsen antamista adoptioon. tiedän kokemuksesta, että nuo päätökset eivät ole helppoja, mutta joissain tilanteissa ne voivat myös olla kaikille parhaaksi. raskauden keskeyttäminenhän on mahdollista aina 20:nnelle viikolle asti (tosin ilman oikeuden päätöstä ja vahvoja perusteita sen saa vain 12:nnelle viikolle asti). eikä tätä asiaa voi luonnollisestikaan suositella kenellekään, vaan se on aina mahdollisen tulevan äidin oma henkilökohtainen ratkaisu.
erokin on vaikea asia, kun on jo kiintynyt toiseen. toisaalta erosta toipuu yleensä varsin helposti. onko miehesi se mies, jonka kanssa tahdot viettää loppuelämäsi. onko tämä halukas pysymään loppuelämänsä myös lapsenne elämässä, vaikka parisuhteenne ei kestäisikään tuohon hamaan loppuun saakka? näitä kysymyksiä kannattaa miettiä.
yh:n arki ei aina ole helppoa. toiset pärjäävät, mutta joillain on vaikeampaa. selviämistä ja jaksamista auttaa, jos on ympärillä oikeita ystäviä ja tukensa antava perhe (omat vanhemmat, sisarukset, isovanhemmat jne.).
lapsen avulla ei kuitenkaan pysty kahlitsemaan miestä omakseen. jos miehesi silmin katsotuna ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella nytkin, niin tilanteeseen ei kannata odottaa suuria muutoksia lapsen synnyttyäkään. onko tämä valmis ja halukas muuttumaan lapsen vuoksi, vai vetääkö villi npoikamieselämä puoleensa vielä tulevaisuudessakin? merkit ainakin viittaisivat siihen suuntaan.
lapsen kasvatus on muutakin, kuin käytännön hommia, kuten vaipanvaihtoa ja leikkimistä. lapsen saamiseen sisältyy aina suuri vastuu, koska vanhempien tehtävä on kasvattaa lasistaan järkeviä ja tasapainoisia aikuisia. vanhemmuus ei lopu vauvaikään, vaan jatkuu vielä lapsen saavutettua täysi-ikäisyyden. onko teillä itsellänne tarvittavat henkiset eväät turvatakseksenne lapsen vaatima kasvu- ja kehitysympäristö? voidaksenne kasvattaa lapsestanne vastuullisen aikuisen, teidän on muös oltava sitä itse!
jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus syntyä ehjään ja harmoniseen parisuhteeseen. aina tämä ei ole mahdollista, mutta vanhemmat voivat tehdä parhaansa. vanhemmuuteen täytyy kuitenkin sitoutua yhtä lailla, kuin parisuhteeseen. jos teet raskaan ja vaikean eropäätöksen, niin yritä kuitenkin pitää välit kunnossa lapsen isään, jotta lapsella säilyisi elämässään myös toinen välittävä vanhempi.
vielä yksi asia. mikäli teidän suhteenne ei kestä, niin teidän olisi molempien hyvä ajatella myös sitä puolta tässä asiassa, että uusien myöhempien vakavien suhteiden solmiminen aina vaikeutuu, jos on lapsi tai lapsia entisistä suhteista. kaikkien ihmisten ei ole helppo sopeutua parisuhteeseen, jossa eletään lapsen ehdoilla.
voimia ja jaksamista koviin ratkaisuihin.
jätä nyt heti se mies.Vielä kun mahdollista olla sotkematta lapsesi elämää.
JÄRKI käteen!!!
Luin juttusi ja se ei ollut mukavaa luettavaa.
Olen hyvin pahoillani tapahtuneesta.Neuvoni on että lähde.Älä kestä tuollaista miestä joka ei pysy uskollisena edes silloin kun lapsi on tulossa.
Pärjäät kyllä hyvin yksinhuoltajana, onhan se suuri vastuu mutta älä anna viattoman lapsen siitä kärsiä.
Onnea tulevaisuudellesi ja onnea tulevalle lapsellesi.
Ihana kuulla, että on täällä maan päällä muitakin taistelemassa samasta kohtalosta. Maailma on täynnä tällaista paskaa, mikään ei koskaan mee niinkuin on suunniteltu. Aina luvataan ja lupaukset petetään! ois niin paljon helpompi ku ei ois koskaan tavannutkaan toista. Ei ois yrittänyt luottaa, Ei ois pitänyt uskoa mihinkään!!! Koskaan ei ikinä!
lähde huonosta parisuhteesta pois.kerran pettää-aina pettää. Lapsesi tarvitsee rakastava äidin,ei huonoa isää. voimia!
Minun mielipiteeni on, että eroa mokomasta miehestä. Sairaalloinen mustasukkaisuus, fyysinen väkivalta & pettäminen tulevat muutoin musertamaan sinut jossain vaiheessa... Uskon, että jaksat paremmin lapsen kanssa kaksin ja lapsellesikin on parempi, että äiti voi hyvin (enkä usko, että voisit hyvin tuollaisen miehen kanssa). Itselläni aika samanlainen tarina, mulla on pian 2v tyttö.
Surullinen, muttei ainutkertainen tapaus. Sinuna lähtisin...vielä kun on voimia. Jatkossa kun vatsa vain kasvaa, hormonit heittelee mielialaa ja väsyttää, niitä voimia ei enää ehkä löydykään.
Ajattele lapsesi ja itsesi parasta!
Mieti millainen tulevaisuus teillä kolmella IHAN OIKEASTI tulisi olemaan? Voisitko luottaa mieheesi edes 99%? Kokoajan pohtisit, pelkäisit ja epäilisit pahinta. Eihän sellaisessa elämässä ole mitään järkeä!
Valitettavasti lapset aistivat vanhempiensa ristiriidat ja reagoivat niihin tavalla tai toisella. Enemmin tai myöhemmin. Olisitko valmis uhraamaan myös lapsesi hyvinvoinnin tuollaisen miehen takia? Tehtyä ei valitettavasti saa tekemättömäksi. Eli kannattaa TODELLA miettiä valintojaan tarkkaan.
Kirjoitit, että olet jo kertaalleen heittänyt miehesi ulos elämästäsi. Palasitte kuitenkin yhteen alkaneen raskauden takia. Onko se mielestäsi riittävä syy? Miten se voisi muuttaa teitä kahta sen sopivammaksi toisillenne? Miksi miehesi palasi? ”Syyllisyydestä, ulkopuolisesta painostuksesta?” Olisitteko yleensä palanneet yhteen jos et olisi odottanut lasta?
Kun miehesi ei kykene edes parisuhteeseen niin miten luulet hänen jaksavan kantaa vastuuta perheestään ja sen hyvinvoinnista? Luulenpa, että sinä olisit se joka aina valvoisit, syöttäisit, hoitaisit (lapsen ja kodin). Ja kun uusi perheenjäsen syö tunnetusti etenkin äidin voimia, niin miten siihen suhtautuisi miehesi? Joka joutuu väistämättä entistä pienemmälle huomiolle. Joutuisiko hän jälleen viattomassa illanvietossa vasten tahtoaan muiden halukkaiden misujen raadeltavaksi. No, ehkä hän ainakin ensikerralla olisi vahingosta viisastunut eikä jättäisi niin selviä merkkejä jälkeensä. Ellei sitten pidä sinua aivan tumppuna…sillä ”hyvillä” selityksillä ja anelevilla katseillahan näistä selvitään…?
Älä alennu tuollaisen miehen pompoteltavaksi. Olette lapsesi kanssa aivan liian arvokkaita tuollaiseen. Sinä olet vielä nuori ja sinulla koko elämä edessä. Älä tuhlaa sitä olemalla väärän ihmisen seurassa!
Yksinhuoltajan elämä on usein paljon helpompaa kuin elää epätyydyttävässä / sairaassa parisuhteessa. Ymmärrän toki, että tulevaisuus yksin pienen lapsen kanssa ehkä pelottaa. Apua on kuitenkin saatavilla ainakin yhteiskunnalta, erilaisilta järjestöiltä ja vertaisryhmiltä. Ja tietenkin jos omistaa hyviä ystävistä ja suhteet läheisiin on kunnossa niin mikä on ollessa? Ja kukapa tietää kuinka pian kohtaat sen "oikean"? ;-)
Katso tietoa esim. www.yksinjayhteishuoltajat.net
Tunnen myötätuntoa sinua kohtaan, vaikka en ole samanlaiseen tilanteeseen onneksi joutunutkaan. Raskaana kuitenkin minäkin ja voin hyvin kuvitella, miten loukkaavalta tuntuisi, jos rakkaani nyt pettäisi minut. Jotenkin ajatus siitä, että sisälläsi kasvaa yhteinen lapsenne, tekee pettämisestä vielä kauheampaa.
Vain sinä tunnet miehesi (jos tunnet) ja voit tietää, pystyykö hän muuttumaan. Jos uskot siihen ja että hän pystyy kantamaan vastuun lapsestanne ja olemaan tästä lähin uskollinen ja tukemaan ja rakastamaan sinua, niin ehkä suhteesta kannattaa pitää kiinni vielä ja koittaa korjata se. Mikäli tähän tulokseen päädyt, älä koskaan päädy siihen kevyin perustein tai vain siksi, että et halua nähdä totuutta ja muista, että myös miehesi (ja etenkin hänen!) on osoitettava olevansa halukas muuttumaan ja tekemään kaikkensa, jotta voisitte elää todellisessa parisuhteessa. Yksin et voi pitää suhdettanne kasassa, eikä ole sinun tehtäväsi hyväksyä uskottomuutta tai väkivaltaa vain sen vuoksi, että voisitte jatkaa yhdessä.
Toivon, että muistat ajatella asiaa myös lapsenne kannalta. Uskotko, että miehesi voisi olla hyvä isä hänelle? Uskotko, että miehesi pitäisi huolta lapsestanne ja rakastaisi tätä? Surullista kyllä, mutta mies joka voi satuttaa naistaan (henkisesti tai fyysisesti) voi tehdä sen helposti myös lapselleen. Oma kohtaloni on vain yksi todiste siitä. Isäni, joka petti ja laiminlöi äitini, petti ja laiminlöi myöhemmin minut, tyttärensä ja vaikka olen jo aikuinen nainen (21-vuotta myös) ja perustamassa omaa perhettä rakastamani ihmisen kanssa, en ole vieläkään toipunut niistä haavoista, jotka isäni jätti sydämeeni. En tule koskaan unohtamaan tai ymmärtämään sitä, miksi oma isäni ei rakastanut minua, enkä voi olla ajattelematta, että parempi olisi, jos en häntä tuntisikaan. Kysymyksessä ei siis ole vain sinun tunteesi, vaan sinun on muistettava myös se, että minkä itse hyväksyt ja annat anteeksi voi joutua lapsesikin näkemään ja kokemaan.
Kuitenkaan emme voi kuin neuvoa sinua, kertoa omia mielipiteitämme. Lopullinen päätös on sinun kuitenkin tehtävä itse ja punnittava sydämessäsi. Ja miten hyvin tiedänkään sen, että asiat eivät koskaan ole kovin yksinkertaisia. Ulkopuolelta on aina helpompi sanoa "viisaita sanoja". Siksi haluan toivoa sinulle ennen kaikkea valtavasti voimia ja ymmärrystä oikean päätöksen tekoon.
Toivon, että mitä tahansa päätätkin, onni tulee luoksesi niin kuin kevät, joka pitenee auringonsäteissä. Toivottavasti kaiken tämän keskelläkin pystyt olemaan iloinen sisälläsi kasvavasta elämästä. Onnellista odotusta siis, kaikesta huolimatta.
Niinpä niin.
Selvisihän se totuus minulle sitten viimein, mieheni oli ottanut tästä hoidostaan valokuvia digitaalikameralla ja poltti kuvat jemmaan cdlevylle.. Tosin.. Levy unohtui tietokoneen sisälle.
Hän oli pokannut jonkun muijan ravintolasta, sen jälkeen lähtenyt sen muijan kanssa kaverinsa kämpille. Siellä sitten tapahtui mitä tapahtui koko yön ajan ja mieheni oli vienyt ystävänsä kanssa tämän muijan kotiinsa viereiseen kaupunkiin.
Illalla lähtivät ystävänsä kanssa taas uudestaan "radalle" ja päätyivät sinne pissisbileisiin. Siellä oli tullut kränää "vittuun stadilaiset, mitä tollaset stadin kundit koittaa tulla päteen.." ja mieheni ystävät eivät halunneet lähteä bileistä pois ja mieheni päätti sitten lähteä takaisin tämän muijan luokse.
Muija oli heittänyt mieheni takaisin ystävän luokse parin tunnin valokuvaus/tiesmikä sessioiden jälkeen ja seuraavana päivänä mieheni tuli kotiin.
Maanantaina olimme yhdessä ultrassa ja koska oli niin tyhmä etten tajunnut totuutta mieheni sitten vielä keskiviikkona oli ehdottanut sille muijalle että he tapaisivat raumanmerenjuhannuksessa..
Tässä tais olla tämä tarina..
YH-ura häämöttää..
Olen pahoillani, että asia selvisi noin ikävällä tavalla. Toisaalta hyvä, että kuitenkin selvisi. Et ainakaan joudu enää elämään valheellisessa suhteessa.
Kuten edellisessä viestissäni sanoin, niin toivottavasti pystyt tämän kaiken keskelläkin iloitsemaan sisälläsi kasvavasta elämästä. Olen sitä paitsi vakuuttunut siitä, että rakastava ja lapseensa sitoutunut yksinhuoltaja pystyy antamaan lapselleen paremman ja turvallisemman elämän, kuin rikkinäisessä, petokseen ja uskottomuuteen perustuvassa suhteessa elävät vanhemmat.
Sinä ja pienokaisesi ansaitsette parempaan, muista se. Ei ole sinun häviösi erota miehestä, joka ei osaa sinua kunnioittaa ja rakastaa oikein.
Parempii miehii on olemassa aina.Jotka ei petä ainakaan.Mun ex petti ja laitoin välit poikki heti.
Ja nyt on uusi mies ollu jo yli vuoden ja hyvin menee vieläkin.On uskollinen ja asutaan jo yhdessä ja meille tulee vauvakin parin kuukauden päästä,Siis heitä se ukko ulos ja kasvata lapsi yksin.Parempi niin.
Mieheni petti minua 15 kesäsen kansa jäi kiinni. Annoin sille anteeksi kun vannoi ettei enä ikinä tee mitään samaa. Halusi mennä naimisiin ja perustaa perheen. Uskoin sitä ja suostuin, oltiinhan me oltu kimpassa jo ihan teinistä asti.
Mentiin naimisiin ja saatiin suoloinen poika. Tällä hetkellä olen 23 vuotias yh-äiti ja poika 1,5 kk Olen ollut omillani noin 7 kk. Kaikki johti tähän koska mieheni ei lopettanut vieraissa ramppamista ja minä hölmö uskoi joka kerta niitä typäriä selityksiä kunnes sain sukupuolitaudin.... pahinta on se että mieheni siis ex saa kk päästä toisen lapsen. jonkun yhden illan helastuksen jälkeen.
Älä ole typerä kyllä sä tiedät miten nää asiat oikeasti menee!!! Lähde hyvä nainen säästyt paljolta itkulta ja nöyryytykseltä.
Itse olen vasta 19-vuotias, mutta haluan kertoa oman tarinani.
Minä ja minun silloinen poikaystäväni, emme olleet vielä mitään sunnitelmia tehneet tulevaisuuden suhteen vaan ajattelimme että elisimme päivän kerrallaan.
Mutta se taisi olla kesäkuu vuonna 2002, kun huomasin olevani raskaana ja samaan aikaan sain myös tietää, että poikaystäväni pettää minua milloin kenenkin kanssa.
Suuri suru valtasi minut täöysin, enkä voinut kertoa ilouutista poikaystävälleni vaan sulkeutuin kotelooni.
Lopulta sain juteltua asiasta parhaan kaverini kanssa, joka sanoi, että minun pitäisi oppia sanomaan asiat niin kuin ne on eikä hyväksyä vai hiljaa nieleskellen niitä pahoja asioita mitä elämässäni silloin tapahtui.
Raskauteni oli edennyt jo 12-viikolle, kun rupesin poikaystävältäni tivaamaan, että missä hän pyöri viikonloput tai silloin kun minä olin nukkumassa päiväunia.
Hän vaan nauroi päin naamaa ja sanoi, että mitähän minä sillä tiedolla teen.
Silloin minä suutuin ihan todella ja huusin ensimmäistä kertaa meidän yhdessä olon aikaan hänelle.
Hän suuttui myös, mutta ei kertonut, mitä oli tehnyt.
Lopulta sain tietää, että hän oli ollut muitten naisien kanssa milloin missäkin ja jonkun toisenkin naisen hän oli saattanut raskaaksi.
Eräänä päivänä minä sitten suutuin niin kauheasti, että mun oli pakko päästä jonnekkin haukkaamaan happea. niimpä olin lähdössä kerrostaloasunnon 3:mannesta kerroksesta ulos, kun poikaystäväni juoksi perääni ja tönäisi minut kumoon. Minä vyöryin pitkän matkan portaita alas ja lopputulos oli selvää. Makasin tajuttomana portaikossa ja naapuri oli soittanut ambulanssin.
Sairaalassa kysyin lastani, mutta mulle sanottiin, että lapsi kuoli...
Sitä kaikkea minä en voinut IKINÄ antaa hänelle anteeksi vaan sairaalasta päästyäni menin ja ostin
bussilipun koti paikkakunnalleni ja asuin siellä sitten jonkun aikaa.
Älä nyt alistu tommoseen jalkavaimoasemaan.Varmasti on pettänyt kun on noin höveli!!!!!
Eikä sille väkisin niitä oo imetty.Herää nyt oikeesti.Heitä jätkä pihalle.HUH HUH....