Arktosilla

joukko irtisanominen tänään viisi työmiestä sai loparit?
441654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

jos näin on, onko oikein kouluttaa uusia miehiä. Uudet miehet valmistuvat reilu viikon päästä.
taitaa olla yritys pahassa jamassa vai onkohan Arktosin työ Kemijärvellä tehty?
Harmittaa näiden puolesta jotka irtisanottiin ja jotka odottavat tietoa millon sama kohtalo eessä.

Äänestä
  • Arktokselta irtisanottiin viisi, lisää haetaan tilalle

    Liimapuutehdasta ja konepajaa Kemijärvelle rakentava Arktos Group on irtisanonut Kemijärven yksiköstään viisi työntekijää eri syistä. Kyse ei ole henkilöstön vähennyksistä, sillä yhtiö hakee yhtä aikaa kymmentä uutta työntekijää, sanoo toimitusjohtaja Juhani Kukkonen.

    Yhtiön omilta nettisivuilta;
    Uutiset

    25.09.2009
    KEMIJÄRVEN YKSIKÖN HENKILÖSTÖSSÄ MUUTOKSIA 24.9.2009

    Kemijärven puuterminaalin toiminnan vähäisyyden vuoksi on puuterminaalitoiminnasta irtisanottu yksi henkilö 24.9.2009. Puuterminaalin toiminta on ollut heinäkuusta 2008 alkaen määrältään vain murto-osa toimintaa koskevan sopimuksen määrästä ja yhtiö on tässä vaiheessa pakotettu sopeuttamaan puuterminaalin toiminnan tiedossa oleviin puumääriin.

    Kemijärven liimapuutehtaan rakentamisvaiheessa on päätetty kolmen koeaikaisen henkilön työsuhde 24.9.2009. Näiden koeaikaisten työsuhteiden päättäminen on tapahtunut ryhmäesimiesten ja yksikön johdon arvioon perustuen. Yhtiön johto on hyväksynyt asian.

    Samassa yhteydessä on yhden ryhmäesimiehen työsuhde päätetty yhteisestä sopimuksesta.

    Äänestä

  • saappaat nähä millon lopuille lähöt valakiaa kirjoitti:

    Arktokselta irtisanottiin viisi, lisää haetaan tilalle

    Liimapuutehdasta ja konepajaa Kemijärvelle rakentava Arktos Group on irtisanonut Kemijärven yksiköstään viisi työntekijää eri syistä. Kyse ei ole henkilöstön vähennyksistä, sillä yhtiö hakee yhtä aikaa kymmentä uutta työntekijää, sanoo toimitusjohtaja Juhani Kukkonen.

    Yhtiön omilta nettisivuilta;
    Uutiset

    25.09.2009
    KEMIJÄRVEN YKSIKÖN HENKILÖSTÖSSÄ MUUTOKSIA 24.9.2009

    Kemijärven puuterminaalin toiminnan vähäisyyden vuoksi on puuterminaalitoiminnasta irtisanottu yksi henkilö 24.9.2009. Puuterminaalin toiminta on ollut heinäkuusta 2008 alkaen määrältään vain murto-osa toimintaa koskevan sopimuksen määrästä ja yhtiö on tässä vaiheessa pakotettu sopeuttamaan puuterminaalin toiminnan tiedossa oleviin puumääriin.

    Kemijärven liimapuutehtaan rakentamisvaiheessa on päätetty kolmen koeaikaisen henkilön työsuhde 24.9.2009. Näiden koeaikaisten työsuhteiden päättäminen on tapahtunut ryhmäesimiesten ja yksikön johdon arvioon perustuen. Yhtiön johto on hyväksynyt asian.

    Samassa yhteydessä on yhden ryhmäesimiehen työsuhde päätetty yhteisestä sopimuksesta.

    Eivät taida oppia enää töihin?
    No ei sitä joutomiehiä tarvitakaan työmaalla.

    Äänestä

  • Hjeippi kirjoitti:

    Eivät taida oppia enää töihin?
    No ei sitä joutomiehiä tarvitakaan työmaalla.

    Arktosilla pitää tehdä töitäkin. Ei voi vaan kirjotella Suomi24-palstalle yövuorossa, kuten väitetään jonkun tehneen.

    Äänestä

Miten perkeleessä te kemijärveläiset jaksatte tarttua joka asiaan niin kuin paska rattaaseen. Eikö muuta puhuttavaa ole, että täällä pitää päteä ja järkeillä omia viisauksiaan. Ei ihme että teitä moititaan.

Äänestä
  • Jos on työsuhteessa koeajalla, ei tarvitse ilmoittaa, miksei tehdä jatkosopimusta. Työntekijä voi lähteä sanomatta syytä ja työantajan ei tarvitse perustella, miksei ota koeajan jälkeen töihin. Siksi se juuri on nimeltään koeaika. Mutta eihän 30 vuotta vakinaisessa työsuhteessa istuneen selluköpit tällaisia asioita voikaan tajua, kun työpaikat periytyivät heidän vaatimuksestaan isiltä pojille. Nyt selluköpit maksavat ylivaltansa laskuja superkorkojen kera. Ja muutkin työssäolijat saavat koventuneista asenteista nyt kärsiä.

    Äänestä

  • Selluto Pirkko alias P+++++++ Serkku kirjoitti:

    Jos on työsuhteessa koeajalla, ei tarvitse ilmoittaa, miksei tehdä jatkosopimusta. Työntekijä voi lähteä sanomatta syytä ja työantajan ei tarvitse perustella, miksei ota koeajan jälkeen töihin. Siksi se juuri on nimeltään koeaika. Mutta eihän 30 vuotta vakinaisessa työsuhteessa istuneen selluköpit tällaisia asioita voikaan tajua, kun työpaikat periytyivät heidän vaatimuksestaan isiltä pojille. Nyt selluköpit maksavat ylivaltansa laskuja superkorkojen kera. Ja muutkin työssäolijat saavat koventuneista asenteista nyt kärsiä.

    Katsokaas mitä Arktosin StoraEnson tehdaskiinteistölleen vartiomiehiksi järjestemät Arktosin mestariselittäjät sanovat tänään illan A_Zoomissa? Kun saadut tukiaiset on käytetty loppuun, saattavat Arktosin pomot "huomata" että työntekijäaines olikin konaisuudessaan niin huonoa, kuin tänään potkitut viisi henkilöä! Sitten seliteltäneen ettei tuollaisella työntekijäáineksellea voi pärjätä tiukoilla kansainvälisilla liimapuumarkkinoilla!

    Äänestä

  • BUAHAHAAHHAAAA! kirjoitti:

    Se tahtoo olla että työtä on kiva tarjota niin kauan kun ei tartte oikeasti maksaa palkkaa. Korjatkaa jos olen väärässä mutta käsittääkseni Arktosilla ei edelleenkään varsinaisesti "tehdä mitään" vaan homma on lähinnä tehtaan pystyttämistä ja sitä kautta omiin tarpeisiin tekemistä sen sijaan että tehtäisiin tuotteita markkinoille.

    Mitä tapahtuu nyt koulutuksessa oleville? Voiko Arktos edes ottaa heitä koska on juuri potkinut viisi työntekijää pellolle? Ei hyvältä näytä...

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    Juridisesti ei mitään merkitystä, yritys on käyttänyt koeajan mukaista irtisanomista eli huomannut että selluköpistä ei ole oikean työn tekijäksi.

    Äänestä

  • kaikkihan tuon on tiennyt kirjoitti:

    Juridisesti ei mitään merkitystä, yritys on käyttänyt koeajan mukaista irtisanomista eli huomannut että selluköpistä ei ole oikean työn tekijäksi.

    Mistä tiedät että yksikään viidestä irtisanotusta on entisia sellumiehiä?

    Äänestä

  • tiedät? kirjoitti:

    Mistä tiedät että yksikään viidestä irtisanotusta on entisia sellumiehiä?

    yhtään irtisanotuista ei ole ollu entisiä selluköpöjä

    Äänestä

  • ei selluköpö kirjoitti:

    yhtään irtisanotuista ei ole ollu entisiä selluköpöjä

    palkan maksaja valitsee nykyään työmiehensä. Vähätöisiä on kaikissa ikäluokissa kuin työaloillakin

    Äänestä

  • BUAHAHAAHHAAAA! kirjoitti:

    Katsokaas mitä Arktosin StoraEnson tehdaskiinteistölleen vartiomiehiksi järjestemät Arktosin mestariselittäjät sanovat tänään illan A_Zoomissa? Kun saadut tukiaiset on käytetty loppuun, saattavat Arktosin pomot "huomata" että työntekijäaines olikin konaisuudessaan niin huonoa, kuin tänään potkitut viisi henkilöä! Sitten seliteltäneen ettei tuollaisella työntekijäáineksellea voi pärjätä tiukoilla kansainvälisilla liimapuumarkkinoilla!

    A-Zoomissa esiintyi rohkea kemijärveläinen, kun julkisesti sanoi, että ei ole Arktosin töistä kiinnostunut. Nimittäin muissa kunnissa ainakin, tuollaisesta julkisesta lausumasta saisi karenssin, koska itse aiheuttaa sen, että kieltäytyjälle ei edes tulla esittämään työtä Arktosista.

    Mutta saattaa olla niin, että Kemijärven työkkäri ei rankaise karenssilla julkisesta työnvastaanottamisen kielltäytymisestä. Työttömyysturvanlain tulkinnat kun mahdollistavat paikalliselle työkkärille äärettömän suuren harkintavallan.

    Äänestä

  • 26 kirjoitti:

    Eskojuhani paljasti A-zoomissa, että Massaliikkeen ansiosta Arktos saatiin Kemijärvelle. Sivullinen sai heidän touhustaan aivan eri käsityksen, muka vastustivat, ovelia poikia ja tyttöjä.

    Äänestä

  • ihailua kirjoitti:

    mies jos saletissa kysyttäessä oppisopimus sopimus taskussa??
    jos katsoit loppuun

    Äänestä

  • kävijä kirjoitti:

    palkan maksaja valitsee nykyään työmiehensä. Vähätöisiä on kaikissa ikäluokissa kuin työaloillakin

    Ja mistä hemmetistä tiedät että ne viisi oli "vähätöisiä"? Entä jos Arktos vaan tykkää keplotella, onhan halvempaa teettää työt kurssilaisilla kuin maksaa palkkaa. Entä jos kukaan nyt koulutettavista ei saa töitä? Onko hekin kaikki "vähätöisiä"?

    Äänestä

  • iuhiuhio kirjoitti:

    mies jos saletissa kysyttäessä oppisopimus sopimus taskussa??
    jos katsoit loppuun

    Sekö on parempi kuin ison tehtaan prosessinhoitaja

    Äänestä

  • halloohaloo kirjoitti:

    Sekö on parempi kuin ison tehtaan prosessinhoitaja

    jopa tekemään töitä. Montako prosenttia prosessinhoitaja tekee ihan oikeasti töitä, tuskin on edes 50% työajasta ja tämäkö on muka tehokasta...?

    Äänestä

  • tiedät kirjoitti:

    Ja mistä hemmetistä tiedät että ne viisi oli "vähätöisiä"? Entä jos Arktos vaan tykkää keplotella, onhan halvempaa teettää työt kurssilaisilla kuin maksaa palkkaa. Entä jos kukaan nyt koulutettavista ei saa töitä? Onko hekin kaikki "vähätöisiä"?

    Kyllä varmasti jokainen työtä tekevä on paikkansa ansainnut tässä maailmassa, mutta ei kukaan työnantaja hyväksy vapaamatkustajia jotka ovat tekevinään töitä kuitenkaan tekemättä mitään. Vapaamatkustaminen varmasti onnistuu hyvin helposti isoissa yrityksissä ja sellu/paperi maailma on varmasti erittäin hyvä esimerkki siitä. Eikös siellä jopa kielletä töitten tekeminen -mikäli joku tekee normaalilla työtahdilla ahkerasti töitä.... Kyllä suurten yritysten tulisi ottaa mallia pienistä yrityksistä. Yritysten tuottavuus varmasti paranisi, jos otettaisiin edes puolet "löysistä" pois ja se tulos näkyisi suoraan viivan alla.

    Äänestä

  • Entinen selluköpö kirjoitti:

    Taistelua "saavutetun edun puolesta", eli palkkaa tuli reippaasti ilman isompia ponnistuksia. Sääli oli, että muutkin kemijärveläiset haksahtivat tämän edun puolustamiseen. Sitä nyt on vaikea vieläkään tunnustaa.

    Äänestä

  • ihailua kirjoitti:

    Eskojuhani paljasti A-zoomissa, että Massaliikkeen ansiosta Arktos saatiin Kemijärvelle. Sivullinen sai heidän touhustaan aivan eri käsityksen, muka vastustivat, ovelia poikia ja tyttöjä.

    MASSALIIKE vastusti Arktosin tuloa Kemijärvelle. Pakkolunastus, suojelu, ym. jutuilla! Tietenkin Tennilä haluaa Nivalan eduskuntaan, silläpä pitää kehua. Miksi haluaan? Kaikkihan sen tietää...

    Äänestä

  • ei-Pika-rainen kirjoitti:

    kerran paskaa. Arktoshan tuli nimenomaan massaliikkeen älämölön takia kemijärvelle. Ilman mitään vastustusta ei olisi poliitikkojen tarvinut järjestää mitään työpaikkoja.

    Äänestä

  • ei-Pika-rainen kirjoitti:

    MASSALIIKE vastusti Arktosin tuloa Kemijärvelle. Pakkolunastus, suojelu, ym. jutuilla! Tietenkin Tennilä haluaa Nivalan eduskuntaan, silläpä pitää kehua. Miksi haluaan? Kaikkihan sen tietää...

    Näyttää eduskuntavaalit alkaneen - massaliikkeen nokkamies TV-lähetyksessä kannattajansa kanssa mittaili isännän riukumettää, hyviä riukuja liimapuupalkiksi. Tuntuipa melko typerältä kuulla, että massaliike hankki Kemijärvelle työpaikkoja, eikö se ollu päinvastoin. Valtuustossa oli pakkolunastusta ja jos jonkinlaista kiemuraa järjestettiin, ettei vain olis firma tänne tullut.
    Nyt kun uudet vaalit ovat tulossa, niin uusi virsi aloitetaan metsämannekiineinä.
    Vaalirahoituksesta kohutaan mediassa, olis hyvä penkaista paikkakunnan ehdokkaiden tukiporukan, mökkien yms. yhteyksiä liike-elämään ja virkakoneistoon. Hallituksessa istutaan myöntämässä massaliikkeelle avustuksia, siis itselle!??

    Äänestä

  • Lähestyvät kirjoitti:

    Ensinnäkin arktos (anaika) oli tulossa jo 2006, eli ennen kuin massaliikettä edes oli olemassa! Joillakin henkilöillä ottaa lujille tappio viime kunnallisvaaleissa, katkeruutta puretaan hautaan asti...no omatpa ovat murheet, ei ne meitä muita haittaa!

    Äänestä

  • henkseliville kirjoitti:

    Ensinnäkin arktos (anaika) oli tulossa jo 2006, eli ennen kuin massaliikettä edes oli olemassa! Joillakin henkilöillä ottaa lujille tappio viime kunnallisvaaleissa, katkeruutta puretaan hautaan asti...no omatpa ovat murheet, ei ne meitä muita haittaa!

    Aivan, Anaika oli tulossa muutenkin. Eli Massaliikkeellä ei ollut sen tulemiseen mitään ansiota! Sulkia hattuun tyhjästä!

    Äänestä

  • Veijo P-o kirjoitti:

    Aivan, Anaika oli tulossa muutenkin. Eli Massaliikkeellä ei ollut sen tulemiseen mitään ansiota! Sulkia hattuun tyhjästä!

    4 miljrd euron puuttuminen itälapin taloudenkierrosta luulisi vaikuttaneen paikallisiin ihmisiin enemmän kuin joidenkin pikkupoliitikkojen nahistelu. Ei se massamelu tyhjästä noussut, joka näin luulee, paljastaa tyhmyytensä.
    Seurauksia nyt kannetaan, väkiluku kohta alle 8000.

    Äänestä

  • eekoo noomi kirjoitti:

    Mutta varmaan monilla ei ole kykyä ajatella näin kauaskantoisesti.

    Äänestä

  • eekoo noomi kirjoitti:

    4 miljrd euron puuttuminen itälapin taloudenkierrosta luulisi vaikuttaneen paikallisiin ihmisiin enemmän kuin joidenkin pikkupoliitikkojen nahistelu. Ei se massamelu tyhjästä noussut, joka näin luulee, paljastaa tyhmyytensä.
    Seurauksia nyt kannetaan, väkiluku kohta alle 8000.

    itä-lapin talouskierrosta puuttuu?

    Äänestä

  • eekoo noomi kirjoitti:

    4 miljrd euron puuttuminen itälapin taloudenkierrosta luulisi vaikuttaneen paikallisiin ihmisiin enemmän kuin joidenkin pikkupoliitikkojen nahistelu. Ei se massamelu tyhjästä noussut, joka näin luulee, paljastaa tyhmyytensä.
    Seurauksia nyt kannetaan, väkiluku kohta alle 8000.

    nettoväheneminen, johon sisältyvät muuttotase, syntyneet ja kuolleet on vuodesta 2003 alkaen vuosittain 177, 230, 236, 228, 183 ja 224 henkilöä. kuluvan vuoden luku 31.8. mennessä (arvio) on 112 eli koko vuoden tulos näyttää jäävän pienemmäksi kuin viime vuonna.

    keskimääräistä vauhtia jatkuen väkiluku laskee alle 8000 henkilön vuonna parin-kolmen vuoden kuluttua eli "kohta", mutta syytä ei tilastojen valossa voi johtaa sellutehtaan lopettamiseen.

    Äänestä

  • penseä kirjoitti:

    Kuinkahan ens viikolla äijien käy kun loppuu kurssi?
    moniko saa töitä ja pitkäksikö aikaa ja moniko näistä ei työllisty?
    vai meneeköhän nämäki tekeleet vaihtoon ja uus kurssi että löytyykö vielä työtaitosia ja halusia.
    kyllä Lapin radio varmaan ottaa kommentit tehtaalta.

    Äänestä

  • penseä kirjoitti:

    nettoväheneminen, johon sisältyvät muuttotase, syntyneet ja kuolleet on vuodesta 2003 alkaen vuosittain 177, 230, 236, 228, 183 ja 224 henkilöä. kuluvan vuoden luku 31.8. mennessä (arvio) on 112 eli koko vuoden tulos näyttää jäävän pienemmäksi kuin viime vuonna.

    keskimääräistä vauhtia jatkuen väkiluku laskee alle 8000 henkilön vuonna parin-kolmen vuoden kuluttua eli "kohta", mutta syytä ei tilastojen valossa voi johtaa sellutehtaan lopettamiseen.

    No mites käy tilallisten puun myynnin? Puutavara-autoyritysten? Metsäkoneyrittäjien? Korjaamoiden? Taimitarhojen?
    Tietääkseni kyseisten alojen ihmiset perheineen syövät, ostavat vaatteita, käyttävät palveluja siinä kuten muutkin ei pelkästään kemijärvellä vaan kautta koko lapin!
    Kannattaisi fundeerata hieman pidemmälle ettei kaikkea tarvitsisi rautalangasta vääntää!

    PS: Paljonko on metsäteollisuuden osuus lapin bkt;stä?

    Äänestä

  • eekoonoomi kirjoitti:

    Kyllä tehtaiden lakkauttaminen vaikuttaa mutta nyt taas tuntuu, että teet kärpäsestä härkäsen. Ei yhden tehtaan lakkauttaminen koko lappia pelasta. Mitäs ovat paperiliittolaiset vedättäneet kautta aikojen palkoilla ja vähällä työtehokkuudella. Paperiliitossa ei tunnetusti työteho ole mikään paras. Mutta ajatteleppa mitä itse tekisit yrittäjänä, jos yrityksen tulos näyttää huonolta ja sulla on sellasia tehtaita joitten tuotto huonompi kuin muitten ja tulevaisuuden näkymienmukaan tuotto ei ainakaan parane. Jättäsitkö ne huonotuottoiset pystyyn ja pistäsit parempituottoiset kiinni? hä? Eikö ensisijainen tarkoitus oo ajatella koko yrityksen parasta. Jos siinä ei katso kauemmas niin kohta ei ole ollenkaan yritystä ja voi laittaa lapun luukulle joka paikkaan. Joskus on uhrattava osa yritystä koko yrityksen puolesta...

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    asiaan vähän tarkemmin!

    Äänestä

  • perehtyä kirjoitti:

    asiaan vähän tarkemmin!

    Ed. kirjoittelija ei ole käsittänyt koko asiaa.
    Rautalankaa: Tehtaan lopettamisen syy ei ollut kannattavuus vaan puun saannin turvaaminen muille tehtaille "puupulasta" johtuen.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Kyllä tehtaiden lakkauttaminen vaikuttaa mutta nyt taas tuntuu, että teet kärpäsestä härkäsen. Ei yhden tehtaan lakkauttaminen koko lappia pelasta. Mitäs ovat paperiliittolaiset vedättäneet kautta aikojen palkoilla ja vähällä työtehokkuudella. Paperiliitossa ei tunnetusti työteho ole mikään paras. Mutta ajatteleppa mitä itse tekisit yrittäjänä, jos yrityksen tulos näyttää huonolta ja sulla on sellasia tehtaita joitten tuotto huonompi kuin muitten ja tulevaisuuden näkymienmukaan tuotto ei ainakaan parane. Jättäsitkö ne huonotuottoiset pystyyn ja pistäsit parempituottoiset kiinni? hä? Eikö ensisijainen tarkoitus oo ajatella koko yrityksen parasta. Jos siinä ei katso kauemmas niin kohta ei ole ollenkaan yritystä ja voi laittaa lapun luukulle joka paikkaan. Joskus on uhrattava osa yritystä koko yrityksen puolesta...

    Mites ruottinpuolella? Montako tehdasta Stora on emämaasaan sulkenut?

    Äänestä

  • eekoonoomi kirjoitti:

    No mites käy tilallisten puun myynnin? Puutavara-autoyritysten? Metsäkoneyrittäjien? Korjaamoiden? Taimitarhojen?
    Tietääkseni kyseisten alojen ihmiset perheineen syövät, ostavat vaatteita, käyttävät palveluja siinä kuten muutkin ei pelkästään kemijärvellä vaan kautta koko lapin!
    Kannattaisi fundeerata hieman pidemmälle ettei kaikkea tarvitsisi rautalangasta vääntää!

    PS: Paljonko on metsäteollisuuden osuus lapin bkt;stä?

    kommenttiin kemijärven väkiluvun pienenemisestä. tähän ei tilastojen valossa ole sellutehtaan lopettaminen vaikuttanut.

    mitä tulee mainitsemiisi elinkeinoihin, niin paperiteollisuuden omat ja välilliset ongelmat koskevat koko suomea.

    Äänestä

  • penseä kirjoitti:

    kommenttiin kemijärven väkiluvun pienenemisestä. tähän ei tilastojen valossa ole sellutehtaan lopettaminen vaikuttanut.

    mitä tulee mainitsemiisi elinkeinoihin, niin paperiteollisuuden omat ja välilliset ongelmat koskevat koko suomea.

    muualla suomessa on muita työllistymismahdollisuuksia, itälapissa niitä ei yksinkertaisesti ole!

    Äänestä

  • ölkjhövcx kirjoitti:

    muualla suomessa on muita työllistymismahdollisuuksia, itälapissa niitä ei yksinkertaisesti ole!

    puolen maailman takaa pitää tuoda mettät täyteen vinosilmiä kun omista ei työhön ole, sossu hoitaa omat.

    Äänestä

  • aina luukulla ja olen saanut kirjoitti:

    puolen maailman takaa pitää tuoda mettät täyteen vinosilmiä kun omista ei työhön ole, sossu hoitaa omat.

    töitä olisi vaikka kuin mutta ei ole kuin palkannauttijoita....

    Äänestä

  • kmskjä kirjoitti:

    töitä olisi vaikka kuin mutta ei ole kuin palkannauttijoita....

    näyttävät olevan.

    Äänestä

Arktos taitaa lakkauttaa pakon edessä Porin tehtaansa joten tuskin Kemijärven tehtaastakaan tuleemitään...yt on jo Porissa käynnissä!

Terveiset Porista työtovereille.

Äänestä
  • Vihdoinkin on tapahtumassa varsinaisen hyvää kemijärveläisittäin.Arktosin Porin tehtaat lopetetaan ja kaikki tuotanto siirtyy ajan mittaan Kemijärvelle.Tämä merkitsee sitä,että työpaikkoja tulee lisää ja liimapalkkituotantoon tarvittava raaka-aine otetaan lähiseudulta ja näinollen puunhinta tulee nousemaan Itä-Lapissa.Tämä johtaa ehdottomasti Kemijärven uuteen nousuun metsäteollisuussektorilla.Voimme kaikki kiittää Arktosia tästä kaikesta hyvästä,mitä tulevaisuus tuo tulleessaan!

    Äänestä

  • Vaurautta odotellessa kirjoitti:

    Vihdoinkin on tapahtumassa varsinaisen hyvää kemijärveläisittäin.Arktosin Porin tehtaat lopetetaan ja kaikki tuotanto siirtyy ajan mittaan Kemijärvelle.Tämä merkitsee sitä,että työpaikkoja tulee lisää ja liimapalkkituotantoon tarvittava raaka-aine otetaan lähiseudulta ja näinollen puunhinta tulee nousemaan Itä-Lapissa.Tämä johtaa ehdottomasti Kemijärven uuteen nousuun metsäteollisuussektorilla.Voimme kaikki kiittää Arktosia tästä kaikesta hyvästä,mitä tulevaisuus tuo tulleessaan!

    porin tehtaan lomautukset johtuvat UMP:än päätöksistä ei arktosin omista ... Arktos tekee UPM:älle palkeissa vain työn osuuden , kaikki muuten menee UPM:än piikkiin .

    Äänestä

  • sivusta seurannut kirjoitti:

    porin tehtaan lomautukset johtuvat UMP:än päätöksistä ei arktosin omista ... Arktos tekee UPM:älle palkeissa vain työn osuuden , kaikki muuten menee UPM:än piikkiin .

    senpituinense

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vielä työsuhde kirjoitti:

joukko irtisanominen tänään viisi työmiestä sai loparit?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu