Kylmä kivi tilalle

Siis ei kai nyt kukaan halua elää täysin tunteettomana? Ois varmaan joo et sit ei vois kukaan ainakaan satuttaa mut entäpä sit nää ilon ja riemun tunteet? Siis et tuntis mistään asiasta mitään ja et vois iloita myöskään mistään. Kyl mä kummiski pysyn ihan tässä tunteellisessa olotilassa vaikka totta kyllä et riski on suuri et tulee pettymyksiä ja mua voidaan satuttaa ym ym mut sen riskin oon kyl valmis ottamaan ja siitä kärsimään..

Sama tunne oli mulla ku suhde rakastamaani ihmiseen kaatui tossa reilu puoltoista vuotta sitte. Oltiin seurusteltu noin vuoden ja oltiin tosi onnellisia yhdesä kunnes yht´äkkiä pam! hän ilmoittikin ettei halua enää olla mun kanssa ja ettei rakasta mua enää. Se oli tosi rankkaa aikaa ja yritin vaikka mitä et oltais voitu selvittää välimme mut hän ei antanut siihen mahdollisuutta, oli päättänyt et se on nyt loppu ja se kans sit myös oli. :( silloin tuntu et en koskaan selviä tuosta pettymyksestä ja alkuun en halunnut edes miehiä tavata missään muodossa kunnes sitte pikkuhiljaa kun olin saanut käsiteltyä tuon pettymyksen pois aloin uskaltaa käydä tutustumassa uusiin ihmisiin, toki niin et en antanut kenenkään tulla liian lähelle. Kunnes nyt sit 4 kk sitten yks mies vei täysin mun sydämen ja jalat alta, ollaan puhuttu hänen kanssaan myös paljon meidän molempien pettymyksistä parisuhteissa ja aiempia kokemuksia ja ollaan sitä kautta opittu ymmärtämään todella paljon toisiamme. :) nyt tuntuu tällä hetkellä et itellä on ihan älyttömän hyvä suhde ja jos se edellinen ei olis mua jättänyt ni en olis tähän mieheen koskaan tutustunu eli nykyään ajattelen sen niin päin et vaik se sillo tuntu pahalta tulla jätetyks ku luulin et hän on mun elämäni rakkaus niin nyt sattui löytymään vielä parempi mies joka on monellakin tapaa vielä mulle sopivampi ku tuo mun edellinen. Et joskus suuresta surusta voi syntyä loppujen lopuks uusi, suuri onni. :)

meppis kirjoitti:

Sama tunne oli mulla ku suhde rakastamaani ihmiseen kaatui tossa reilu puoltoista vuotta sitte. Oltiin seurusteltu noin vuoden ja oltiin tosi onnellisia yhdesä kunnes yht´äkkiä pam! hän ilmoittikin ettei halua enää olla mun kanssa ja ettei rakasta mua enää. Se oli tosi rankkaa aikaa ja yritin vaikka mitä et oltais voitu selvittää välimme mut hän ei antanut siihen mahdollisuutta, oli päättänyt et se on nyt loppu ja se kans sit myös oli. :( silloin tuntu et en koskaan selviä tuosta pettymyksestä ja alkuun en halunnut edes miehiä tavata missään muodossa kunnes sitte pikkuhiljaa kun olin saanut käsiteltyä tuon pettymyksen pois aloin uskaltaa käydä tutustumassa uusiin ihmisiin, toki niin et en antanut kenenkään tulla liian lähelle. Kunnes nyt sit 4 kk sitten yks mies vei täysin mun sydämen ja jalat alta, ollaan puhuttu hänen kanssaan myös paljon meidän molempien pettymyksistä parisuhteissa ja aiempia kokemuksia ja ollaan sitä kautta opittu ymmärtämään todella paljon toisiamme. :) nyt tuntuu tällä hetkellä et itellä on ihan älyttömän hyvä suhde ja jos se edellinen ei olis mua jättänyt ni en olis tähän mieheen koskaan tutustunu eli nykyään ajattelen sen niin päin et vaik se sillo tuntu pahalta tulla jätetyks ku luulin et hän on mun elämäni rakkaus niin nyt sattui löytymään vielä parempi mies joka on monellakin tapaa vielä mulle sopivampi ku tuo mun edellinen. Et joskus suuresta surusta voi syntyä loppujen lopuks uusi, suuri onni. :)

Tuo kuullostaa niin kovin tutulle. Aamulla kaikki on hyvin,iltapäivällä saan tekstarin että se oli tässä. Vain pieni lause,pieni varomaton mustasukkaisuuden puuskassa sanottu lause...ja sitten kaikki on ohi. Tunteita on molemminpuolin, edelleen. En jaksa, en kestä tätä ikävää. Haluan myös sen kylmän kiven sydämen tilalle, ehkä se auttaisi jaksamaan