Mies lähti muuttokuormineen, ja löi oven kiinni. Kuukausi sitten vielä kuvittelin kaiken olevan hyvin, ja haaveilin lapsista... suhteemme kesti 12 vuotta, minä olin vielä teini-ikäinen kun aloimme seurustelemaan. Olihan meillä vaikeuksia ollut vuosien varrella, mutta luulin että yhdessä kaikesta selvitään.
Mutta tulikin ilmoitus, että mies haluaa erota (tai ainakin muuttaa erilleen joksikin aikaa... mitähän sekin sitten tarkoittaa?) Minusta tämä vain tuntuu lopulliselta.
Kaiken päälle hänellä oli ollut suhde toiseen n. parin kuukauden ajan, ja siksi varmaan äkillinen lähtökin. Tunnen itseni totaalisen hylätyksi. Tähän vanhaan asuntoon jääminen ahdistaa, mutta ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta muuttaa. Ja nyt varsinkin on tyhjää, kun mies vei puolet huonekaluista. Olen juonut puoli pulloa viiniä, ja kai olen jo huppelissa... eipähän ahdista niin.
Sanokaa minulle miten selviän viikonlopun? yksi läheinen ystävä on, mutta hän asuu niin kaukana etten voi kutsua häntä tänne. Muitten vähemmän läheisten kaverien tapaaminen vain ahdistaisi... en pysty kohtaamaan ihmisiä, jotka eivät tunne minua tarpeeksi hyvin. Olen totaalisen sekavassa tilassa.
Onko joku selvinnyt tällaisesta hengissä?
Mutta tulikin ilmoitus, että mies haluaa erota (tai ainakin muuttaa erilleen joksikin aikaa... mitähän sekin sitten tarkoittaa?) Minusta tämä vain tuntuu lopulliselta.
Kaiken päälle hänellä oli ollut suhde toiseen n. parin kuukauden ajan, ja siksi varmaan äkillinen lähtökin. Tunnen itseni totaalisen hylätyksi. Tähän vanhaan asuntoon jääminen ahdistaa, mutta ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta muuttaa. Ja nyt varsinkin on tyhjää, kun mies vei puolet huonekaluista. Olen juonut puoli pulloa viiniä, ja kai olen jo huppelissa... eipähän ahdista niin.
Sanokaa minulle miten selviän viikonlopun? yksi läheinen ystävä on, mutta hän asuu niin kaukana etten voi kutsua häntä tänne. Muitten vähemmän läheisten kaverien tapaaminen vain ahdistaisi... en pysty kohtaamaan ihmisiä, jotka eivät tunne minua tarpeeksi hyvin. Olen totaalisen sekavassa tilassa.
Onko joku selvinnyt tällaisesta hengissä?
Vastaukset 14
Vanhimmat
jäi vielä muutamia tavaroita ja vaatteita, jotka hänestä muistuttaa. Tulee varmaan ensi viikolla hakemaan. Tuntuu lohdulliselta että voin vielä haistella hänen tuoksuaan villapaidasta... mutta toisaalta hirveän pahalta. Mutta ehkä parempi näin, tai sitten ei. En tiedä olisinko kestänyt jos ihan kaikki hänen tavarat olisi lähteneet kerralla. Olisin varmasti shokissa... taidan olla nytkin.
Ihan ensimmäiseksi: lopeta dokaaminen heti paikalla! Ei auta mitään ja huomenna ituttaa kahta kauheemmin!
Kyllä sä selviät! Just nyt ei tunnu siltä, mutta sekin päivä tulee vielä.. Jos et halua tavata ketään, ei sun tarvitse. Soita vaikka sille hyvälle ystävälle, että saat juteltua jollekin. Yritä tehdä ihan normaaleja asioita, huolehdi ittestäs. Käy kaupassa, laita ruokaa ja siivoa. Järjestele kämppä viihtyisämmäksi ja nauti tilantunteesta. Saat parkua niin paljon kuin vaan haluat, kuuntele nyyhkymusaa jos sellaista harrastat, kattele telkkua. Jos käyt töissä, ajattele maanantaita... sun on mentävä sinne kuitenkin, mutta just nyt sulla on onneks aikaa itkeskellä.
Onpa törkeetä tuo exäsi käytös. Antaisitko muka anteeksi vieraissa käymisen? Se ei ole sun arvoinen ihminen. Ehdotan, että pakkaat se loputkin kamat vaikka jätesäkkeihin ja tuuppaat nurkkaan. Älä soita sille. Sillä on nyt muuta tekemistä. Hakee sitten kamansa kun niitä kaipaa. Joskus parin viikon päästä laitat tekstarin sille, että hae rojus, täällä on ahdasta...
Kävi ikävästi, mutta elämä jatkuu. Yritä pärjätä, äläkä tosiaan lähde mihinkään baarikierrokselle vaikka se tuntuis miten houkuttelevalta. Mee ennemmin vaikka elokuviin tai kävelylle. Juhli vasta sitten, kun on juhlimisen aika, vai mitä?
Mä olen ihan samaa mieltä edellisen kirjoittajan kansaa että nyt lopetat sen juomisen. suruun juomisesta ei hyvä seuraa. Pysy kotona, juttele kavereille. Kirjoittele vaikka tänne jos ei ole muutakana tekemistä niin pääset pahimman yli.
Kun tapaat sen ex-miehesi niin muista pysyä neutraalina.
Siivoaminen ja vanhojen romujen pois heittäminen voisi olla nyt hyvä harrastus.
Muista ulkoilla ja syödä hyvin. Soita kavereille.
kerrassaan upea ! Ja vielä neuvot toista......ai että ?
minutkin jätettiin reilusti yli kahdenkymmenen vuoden yhteiselon jälkeen. Olo on sekava, ja ei tiedä mitä tekisi.
Meillä taas itse halusin jäädä tähän taloon, kun se on kerran tuttu.. Työpäivien jälkeen, pihalla kyllä riittää puuhaa tulevien syys -ja talvipäivien ratoksi..
Itse aion pysyä aluksi pelkissä arkirutiineissa, ja siitä pikkuhiljaa edeten eteenpäin..ainakin yritän..
Tähän hätään ei muuta sanottavaa, että kuin tsemppiä meille jätetyille!
Mä olen tänä viikonloppuna samassa tilanteessa mieheni kanssa, paitsi että ei pettämistä, ja en vain itse enää tunne mitään. Ihan helvetin kamalaa, kun toinen on itkenyt alkuviikosta lähtien. Ja kun en oikeasti halunnut satuttaa. Pakko vain olla rehellinen.
Yritän selvitä, vaikka tämäkin rooli tuntuu helvetin pahalta. Yritä säkin!!! Kyllä me naiset ollaan vahvoja. Me selvitään tästä! :)
Halit, isot halit, sulle.
Me naiset olemme sellaisia, että selviämme.
Koska on pakko.
Ei ole varaa heittäytyä välinpitämättömäksi.
Luulenpa ettei se sun x ole niin järin onnellinen.
Hänelle iski jokin vapauden - menneisyyden - nuoruuden kaipuu.
No, hän toteuttaa sitä nyt.
Tee sinäkin.
Sinulla ei ole mitään hävettävää, kutenx:llä.
Mutta joo, älä juo.
Se pahentaa ja tekee kaiken kymmen kertaa pahemmaksi.
Minä olen myös eronnut. Pitkästä liitosta, henkisen väkivallan takia ja sen takia ettei meillä
ollut mitään yhteistä - tiedä, oliko koskaan - vai halusinko minä vain uskoa niin.
Koskaan hän ei hyvää sanaa sanonut, moitti kyllä.
Oli kylmä ja kova sekä minua että lapsia kohtaan.
Minä siis lähdin, jätin vanhan ukon omiin hoteisiinsa.
Eikä minulla kolkuta omatunto.
Jokainen elää kuten tahtoo.
Minä en tahtonut hänen kanssaan - mutta sinun tilanteesi on toisenlainen;
en sano, että hae uuttaa seuraa, sekin tulee jos on tullakseen. väkisin ei voi seuraa hakea.
Tee niitä asioita, joista pidät.
Ihan itse.
Äläpäs nuuhki sitä villapaitaa!
Laita se muovipussiin odottamaan että se haetaan.
Kerää kaikki hänen kamppeensa valmiiksi, ja kun hän tulee - ole viileän rauhallinen ja sano että tuossa ovat loput tavarasi.
Sinä pärjäät ihan varmasti.
Välitä itsestäsi sen verran, että menet ja teet.
Tee kodille mitä haluat, ajattele, että se on nyt sinun.
Arkiset asiat, kaupassa käynti, ruuanlaitto, ulkoilu, työ. pitävät sinut toimessa.
Kirjoittele myöhemmin tänne, mitä sinulle kuuluu, joohan???
minäkin selvisin,vaikka heti eron jälkeen jopa ihmettelin,miten kaikki vaan jatkaa elämää,mutta itsellä hirveä olo.
Päivä kerrallaan ja todellakin,ihan arkiset asiat,lopulta auttaa.Meitä on paljon,jotka on selvinnyt ja todellakin täällä käynti auttaa paljon.
Kirjoita paha olo pois ja jos mies noin tekee,ei kannata itkeä perään,vaikka ymmärrän hyvin,sillä itkin minäkin.
Voimaa ja tule tänne kun ahdistaa,viikoloput alussa on pahoja mutta itse jopa nautin nyt yksin asumisesta ja viikolopuista.
Aikaa menee,mutta varmasti selviät.
kaikille viesteistä. Se pullon korkki pysyi sitten loppuillan kiinni, ja hyvä niin. Tänään sain käytyä jo kaupassa ja pyöräilemässä, ja tein ruokaa. Tosin tuon ruokahalun kanssa on niin, ettei meinaa mennä ruoka alas...
Ja taas alkaa tuntua että ahdistaa.
Mitenkähän tämän illan taas selviää? tekisi mieli huutaa, mutta eipä sitä kerrostaloasunnossa. Voi aaarrgggggghh. Vihastuttaa juuri tällä hetkellä nuo miehen teot ja pettäminen, ja just nyt tuntuu etten halua nähdä koko ihmistä enää, jos tästä vaan jaloilleni pääsen.
Pitänee mennä illalla pimeällä jonnekin syrjäiseen paikkaan huutamaan......
Lopeta se viinin litkiminen, yksin... sitä saa juoda ainoastaan toisten seurassa: siispä mene baariin! Tai laulamaan karaokea. Tanssimaan. Etenkin nyt tänään - onhan lauantai!
Yleisiä neuvoja: mene ulos, tapaa ihmisiä. Harrasta. Käy kirjastossa, kiskalla. Mitä tahansa, mutta älä jää yksin kotiin nyyhkimään: silloin asiat tuppaavat näyttämään paljon pahemmilta ja vaikeammilta kuin ovatkaan.
"Pahinta" tapauksessasi on se, että olet ollut saman miehen kanssa teini-iästä lähtien - et ole koskaan ollut ns. omillasi. Tiedätkö oikeastaan kuka olet ja mitä haluat elämältä? Oletko koskaan elänyt itsellesi vai ainoastaan lähteneen miehesi kautta?
Kyllä sitä viiniäkin saa juoda - ei se noin yksioikoista ole, helpottaa hetken tuskaa.
Baariin ja karaokeen? Se, jos mikä on pakenemista ja asian käsittelyn siirtämistä.
Mitä apua sieltä kiskalta saa, jos ei ole mitään ostettavaa?
On ihan tarpeellista olla itsensä kanssa täysin yksin, muuten et asioita selvitä itsesi kanssa.
Ukkelin kamat roskiin ja avain pois. Eikä minkäänlaista yhteydenpitoa.
Kylmästi. Se sattuu, mutta paras tapa.
joo, kyllä tämä itsensä kanssa oleminen on hyvästä (vaikkei hyvältä tunnukaan), tai siis kun pahin ahdistus ei ole läsnä niin jotenkin tajuan kyllä, että tämä on vain käytävä läpi. Ja oltava itsekseenkin, ei sitä muuten saa päätään järjestykseen.
nuo Sirun ohjeet joo vähän outoja. Vaikka kyllä minä sellaista itsekin jo mietin, myönnetään. Että jos saan jostain voimia niin lähden baariin ihmisten ilmoille. Ja saattasi jopa tehdä hyvää, jos löytäisin jonkun, jonka kanssa menisin vaikka sänkyyn. Siis siinä mielessä olisi hyväksi, että heittäytyisin sellaiseen, mitä en ole koskaan ennen rohjennut tehdä, eikä ole ollut edes mahdollisuutta, kun nuoresta asti olen seurustellut.
Nyt siihen olisi mahdollisuus. Ja liekö jotain kostosuunnitelmaakin tämä, kuvittelen varmaan että miestä (siis exää) kirpaisisi tuollainen... taitaa olla vain kuvittelua. Ja erittäin huono idea kun tarkemmin ajattelen.
. Sitä vain miettii näköjään kaikkia epätoivoisiakin keinoja.....
ja tuo sirun viimeinen kappale... loukkasi vähän. Totta että olen ollut nuoresta asti saman kanssa, mutta yhdessä me on kasvettu sellaisiksi kun ollaan. Ei se tarkoita sitä, että jos on suhteessa, ei tiedä kuka on. en varmasti vielä täysin tiedä, mutta ei suhde ole estänyt minua kasvamasta ihmisenä. SIksi kai tämä niin kirpaiseekin, kun koin, että suhteemme vain parani viime vuosina. Mutta toinen oli toista mieltä.....
ei jaksa taas enempää kirjoittaa... huoh, raskasta on!
mikä ikinä vain tuntuu tuovan helpotusta.
Itse vedin kalsarikännit, ulvoin tuskaani, ulkoilin kun jaksoin raahautua ulos. Sinulla on selkeästi voimavaroja. Enemmän kuin itselläni oli. :)
Käypä www.eroperhe.net- sivustolla. Sieltä saa tukea. Ainakin itse sain, kun lueskelin muiden selviytymistarinoita ja tuntemuksia.
Et ole yksin, toveri hyvä.
olen tätä asiaa jo ulvonut ja itkenyt jo yli kolme viikkoa. Siitä asti kun mies ilmoitti halunsa erota..majaili tuon ajan enimmäkseen kavereillaan ja milloin missäkin. Ei minulla todellakaan ollut moneen viikkoon voimia mihinkään, ihmettelen miten olen hengissä selvinnyt tähänkin asti. Ja tuo eilinen lähtö teki kyllä sellaisen ahdistuksen taas päälle.
Juuri nyt on hieman helpompi hetki.. siksi kai mietin jo ihmisten ilmoille menoa ja sun muuta. Ai oletko sitä mieltä että minulla on voimavaroja? tuntuu lohduttavalle kuulla. kiitos. toivottavasti niitä oikeasti olisikin jatkossakin... ei auta kun toivoa.