Mies lähti muuttokuormineen, ja löi oven kiinni. Kuukausi sitten vielä kuvittelin kaiken olevan hyvin, ja haaveilin lapsista... suhteemme kesti 12 vuotta, minä olin vielä teini-ikäinen kun aloimme seurustelemaan. Olihan meillä vaikeuksia ollut vuosien varrella, mutta luulin että yhdessä kaikesta selvitään.
Mutta tulikin ilmoitus, että mies haluaa erota (tai ainakin muuttaa erilleen joksikin aikaa... mitähän sekin sitten tarkoittaa?) Minusta tämä vain tuntuu lopulliselta.
Kaiken päälle hänellä oli ollut suhde toiseen n. parin kuukauden ajan, ja siksi varmaan äkillinen lähtökin. Tunnen itseni totaalisen hylätyksi. Tähän vanhaan asuntoon jääminen ahdistaa, mutta ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta muuttaa. Ja nyt varsinkin on tyhjää, kun mies vei puolet huonekaluista. Olen juonut puoli pulloa viiniä, ja kai olen jo huppelissa... eipähän ahdista niin.
Sanokaa minulle miten selviän viikonlopun? yksi läheinen ystävä on, mutta hän asuu niin kaukana etten voi kutsua häntä tänne. Muitten vähemmän läheisten kaverien tapaaminen vain ahdistaisi... en pysty kohtaamaan ihmisiä, jotka eivät tunne minua tarpeeksi hyvin. Olen totaalisen sekavassa tilassa.
Onko joku selvinnyt tällaisesta hengissä?
Mutta tulikin ilmoitus, että mies haluaa erota (tai ainakin muuttaa erilleen joksikin aikaa... mitähän sekin sitten tarkoittaa?) Minusta tämä vain tuntuu lopulliselta.
Kaiken päälle hänellä oli ollut suhde toiseen n. parin kuukauden ajan, ja siksi varmaan äkillinen lähtökin. Tunnen itseni totaalisen hylätyksi. Tähän vanhaan asuntoon jääminen ahdistaa, mutta ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta muuttaa. Ja nyt varsinkin on tyhjää, kun mies vei puolet huonekaluista. Olen juonut puoli pulloa viiniä, ja kai olen jo huppelissa... eipähän ahdista niin.
Sanokaa minulle miten selviän viikonlopun? yksi läheinen ystävä on, mutta hän asuu niin kaukana etten voi kutsua häntä tänne. Muitten vähemmän läheisten kaverien tapaaminen vain ahdistaisi... en pysty kohtaamaan ihmisiä, jotka eivät tunne minua tarpeeksi hyvin. Olen totaalisen sekavassa tilassa.
Onko joku selvinnyt tällaisesta hengissä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
selvinnyt!
Vaikka aluksi eron tullessa luulin etten selviä ja kaikki kaatuu päälle. Minulla oli vähän samanlainen tilanne siinä mielessä,ettei ystäviä oikein ollut lähellä. Ja ahdisti ns. vieraimpien ystävien läsnäolo,kun tunsin että he eivät tunteneet minua. Mutta...
Ehkäpä on juuri hyvä että nämä ystävät eivät tunteneetkaan. Kun aloin kertomaan tilannetta ja asioita,he osasivat nähdä asioista erilaisia puolia. Ja mikä parasta...he eivät alkaneet voivottelemaan eivätkä hyysäämään minua. Kuten olisi varmasti läheisempi ystävä tehnyt. He veivät ajatukseni erosta pois ja keskityin oppimaan tuntemaan heitä. Tietysti välillä purin tunteita ja oloa heidän kanssaa. Mutta he eivät lähteneet itkumuuri-asteelle kanssani. He näyttivät mitä kaikkea mukavaa elämässä on.
Joten kannattaisi sinunkin mieluummin ottaa nämä ystävät seuraksesi,kuin yksin murehtia asiaa. Vaikka he eivät niin läheisiä olisikaan,saisit ainakin ajatukset hetkellisesti erosta pois. Ei kuitenkaan ole terveellistä murehtia koko aikaa asiaa. Se kirpaisee nyt ja syvältä,mutta usko pois että elämää on senkin jälkeen.
En ite oo varsinaisesti ihan samaa kokenu ku sinä sillä me ei tän mun exän kans asuttu yhdessä mut muistan kuin eilisen sen päivän kun hän vaan yht´äkkiä ilmoitti että se on nyt ohi et hän ei enää rakasta mua vaikka oli vielä viikko sitten niin sanonut. Oli pitkän aikaa ihan tyhjä olo itellä ja varsinkin kun oltiin vielä puhuttu naimisiinmenosta ja yhteen muuttamisesta ja sit ihan ku salama kirkkaalta taivaalta hän käänsikin täysin kelkkansa ja päättikin ettei enää rakasta mua. :( se on aina hirveä tuska kun tuo tulee eteen mutta sen voin sanoa et älä ihmeessä ainakaan viinaan pura tunteitas sillä se ei sun tilannetta auta yhtään eteenpäin, päinvastoin. Kannattaa nyt ihan oikeesti turvautuu ystävien varaan, mulla ainakin ystävät oli tosi suuri apu alun vaikeiden päivien yli. Ystävät pakotti mut lähtemään ihmisten ilmoille vaikka olisin ite mieluummin jäänyt kotiin nuolemaan haavojani ja itkemään tuskaani. Silloin tuntui et ei ne mitään ymmärrä et helopp niiden on vaan sanoo noin et ymmärtävät hyvin miltä musta tuntuu. Sain myös itkeä niin plajon ku halusin heidän nähden ja he myöskin yhdessä minun kanssa haukkuivat tämän mun miesystävän maasta taivaisiin( hassua sinänsä mut se tuntu tosi hyvältä ku joku muukin haukkui häntä enkä pelkästään vaan minä). Ja alussa monesti ystävät soitti mulle joka päivä ja kyselivät vointia ja jos tuntu et haluun jutella jonkun kanssa ni joku heistä tuli samanstien mun kaveriks ja oli kuunteleva olkapää mulle. Kaikkien kavereiden kans ei viel tuolloin edes oltu kovin hyviä ystäviä mut tuon surun yli pääsemisessä kun auttoivat noin hyvin ni huomasin että miten ihania ystäviä mulla oli ja sen jälkeen oon kyllä vaalinut ystävyyttä todella paljon. Just tuommoinen voi hyvinkin lähentää sua ja sun ystäviä vaikka ne nyt tuntuis vähän etäisiltä. Anna heille ainakin mahdollisuus osoittaa ystävyytensä ja ota kaikki tuki ja apu vastaan mitä tarjoavat. Tehkää yhdessä jotain hauskaa ja koita unohtaa se mies joka sulle tuon on tehnyt! Tietty helppo sanoa mut niinku sanoin ni oon niin kovan pettymyksen käyny tässä asiassa läpi et tiedän kyllä mistä puhun.
Rakkausasiat on sikäli tosi ikäviä et sillon ku menee hyvin ni se olo on aivan mahtava ja tuntuu et liitelee pilvissä mut sit just tuo ku tulee jätetyks ja petetyks ni se se sattuu niin hemmetisti et tuntuu et siitä ei koskaan voi selvitä mut siitä voi ja selviytyykin..usko vaan ittees! Ei se nyt helpota mut joku päivä kylläkin ja siihen asti anna ystävies tukea ja auttaa sua.
Voimia ja jaksamista! :)
Pakkohan tähän on vastata, joskus lueskelen näitä palstoja ihan ajakuluksi vaikka näillä palstoilla harvemmin on jotain oikeasti järkevää, tämä sinun tapauksesi kuitenkin on sen verran lähellä mitä itse olen kokenut että ajattelin nyt jotain vastata.
Eli muutama vuosi sitten vaimoni pakkasi vauhdilla tavaransa ja muutti pois, oli ollut toinen suhde pari kuukautta jo ja yhdessä oltiin oltu 12 vuotta.
Kyllä se kova paikka oli, todella. Sitä ei oikeen voi edes selittää ymmärrettävällä tavalla kenellekkään minkälaista tunnemyrskyä tuossa käy läpi jos ei toinen ole samaa itse kokenut, siinä käydään hulluuden rajamailla useamman kerran mutta hyvä uutinen on että kyllä, siitä selviää vaikka ei siltä tunnu. Tämä on se vanha klisee "aika parantaa" jota ei jaksa tai edes halua kuulla silloin kun on kaikkein vittumaisinta, se ei helpota juuri silloin sitä hetkeä että toistetaan tuota samaa typerää lausetta kokoajan.
Itse tein semmoisen mokan että minähän hankin itselleni laastarin, ehkä sen takia että minulla ei ollut ketään kenen kanssa puhua noista asioista ja sen takia että halusin jotain muuta ajateltavaa kuin se ero. Sen laastarin jälkeen hankin vielä toisen laastarin ja kolmannen, jonka jälkeen tajusin että en minä voi kävellä ympäri ja rikkoa naisten sydämiä omien käsittelemättömien asioiden kanssa ja olinkin sitten pari vuotta sinkkuna, siis oli jotain säätöjä ja yhden tai useamman illan juttuja mutta aina tein selväksi missä mennään, minä en ryhdy suhteisiin enkä hoe mtään rakkaudesta jne.
Nyt noin 5 vuotta eron jälkeen alkaa tuntua siltä että minä olen sujut koko asian kanssa ja valmis jatkamaan elämääni, mikä on täysin erillään siitä menneisyydestä.
Kyllä tuosta selviää, se on kova pala, mutta selviää. Kunhan vaan käsittelet asioita, yrität muistaa hyviä asioita etkä anna vihan ja katkeruuden voittaa siinä tunteiden taisteluissa.
Mulle sama tapahtui eilen. No eihän se tällä kertaa ollut kuin lyhyt suhde. Mutta pahalta tuntuu.
Olen kyllä aikoinaan kokenut avioeronkin. Silloin piti päästä pois silloisesta kämpästä vaikka miten. En kestänyt olla siellä. Kaikki muistot ja sellasta.
Tärkeää olis kai ottaa yhteyttä kaikkiin ystäviin jos vain pystyy. Ja voithan ainakin soittaa sille kaukaiselle ystävällesikin.