Tapasin elämäni ja unelmieni miehen keväällä ja rakastutiin palavasti yhdellä silmäyksellä.
Sen jälkeen ei olla oltu päivääkään erossa, vaan kun liimalla kiinni toisisamme.
Molemmat on aiemin oltu tahoillamme naimisissa ja erottu, ja ikääkin on jo, lapset maailmalla.
Kaikki oli- tai piti olla ihantäysin perfeckt, yhteiset mieltymykset, harrastukset, sängyssä
meni aivan loistavasti ja muutenkin elämä hymyili.
Mentiin sitten lopulta kihloihin, sen piti olla kahdenkeskinen juttu ja sitoumus toisiamme kohtaan.
4 päivää sen jälkeen hän paiskasi sormuksen pöytään ja lähti. Syyksi ilmoitti että painostan häntä
muuttaman yhteen, meillä oli omat asunnot siis.
Puhuin kyllä asiasta "sivulauseella" mutta en ainakaan mielestäni painostanut mitenkään.
Olin aivan shokissa, multa meni jopa työpaikka kun en siis vaan pystynyt menemään enää
töihin ihmisten eteen kun pää oli sekaisin kun Haminan kaupunki.
Hän ei vastaa puhelimeen, viesteihin, sähköpostiin, ei mihinkään.
Mitään tarkempaa selitystä en siis ole saanut asiaan.
Nyt tuntuu kun sydäntä revittäisi rinnasta, en ole pystynyt edes syömään tai jos pystyn niin
kaikki tulee ulos.
En käsitä mitä tein väärin, missä oli vika.
JULMAA !!
Miksi ei miehet osaa kertoa jos joku asia menee päin h...ttiä, onko tuo ainoa reagoimistapa,
lähteä ovet paukkuen menemään ?
Vai onko kyseessä kenties joku entinen trauma, joka sitten kantautuu uuteen liittoon ?
Voi kun tietäis !!!!
Sen jälkeen ei olla oltu päivääkään erossa, vaan kun liimalla kiinni toisisamme.
Molemmat on aiemin oltu tahoillamme naimisissa ja erottu, ja ikääkin on jo, lapset maailmalla.
Kaikki oli- tai piti olla ihantäysin perfeckt, yhteiset mieltymykset, harrastukset, sängyssä
meni aivan loistavasti ja muutenkin elämä hymyili.
Mentiin sitten lopulta kihloihin, sen piti olla kahdenkeskinen juttu ja sitoumus toisiamme kohtaan.
4 päivää sen jälkeen hän paiskasi sormuksen pöytään ja lähti. Syyksi ilmoitti että painostan häntä
muuttaman yhteen, meillä oli omat asunnot siis.
Puhuin kyllä asiasta "sivulauseella" mutta en ainakaan mielestäni painostanut mitenkään.
Olin aivan shokissa, multa meni jopa työpaikka kun en siis vaan pystynyt menemään enää
töihin ihmisten eteen kun pää oli sekaisin kun Haminan kaupunki.
Hän ei vastaa puhelimeen, viesteihin, sähköpostiin, ei mihinkään.
Mitään tarkempaa selitystä en siis ole saanut asiaan.
Nyt tuntuu kun sydäntä revittäisi rinnasta, en ole pystynyt edes syömään tai jos pystyn niin
kaikki tulee ulos.
En käsitä mitä tein väärin, missä oli vika.
JULMAA !!
Miksi ei miehet osaa kertoa jos joku asia menee päin h...ttiä, onko tuo ainoa reagoimistapa,
lähteä ovet paukkuen menemään ?
Vai onko kyseessä kenties joku entinen trauma, joka sitten kantautuu uuteen liittoon ?
Voi kun tietäis !!!!
Vastaukset 12
Vanhimmat
Älä syyttele itseäsi. Mies huomasi, ettei halua sitoutua vähäksi aikaa nyt eikä myöhemmin eikä varsinkaan lopullisesti, ja katsoi parhaaksi panna jutun kerrasta poikki. Kun sitoutumispaniikki iskee, pieninkin vihjaus yhteen muuttamisesta saa hirmuiset mittasuhteet. Parempi katkaista välit kerralla kuin hivuttaa vähitellen ja riitaisasti.
Voi tietysti olla niinkin, että mies tykkäsi hurmaavasta uudesta suhteesta, muttei alun alkaenkaan halunnut tehdä siitä virallista. Tai sitten hänellä on mainitsemiasi vanhoja traumoja, mutta siitähän me emme voi tietää. On tietysti mahdollista, että mies on rakastunut palavasti yhdellä silmäyksellä johonkuhun uuteen naiseen ja keksinyt hätäisen tekosyyn sinun dumppaamiseksesi - olenpa minäkin tällaisia pikarakastujia nähnyt. ahin kaikista oli viisikymppinen mies, joka huuman tullessa muun muassa jätti kaksi vaimoa ihan yhdeltä seisomalta (jälkimmäisen näistä useampaan kertaan), piti kahta kihlattua yhtä aikaa ja seukkasi siinä sivussa ajoittain minun kanssani, joten ei tämä iästä ole kiinni.
Kokemuksesta voin sanoa, että aika parantaa. Siitäkin huolimatta, ettet välttämättä koskaan saa selvää siitä, mitä oikeasti oli meneillään sinun selkäsi takana. Nyt vain on ainakin muutama kuukausi kovia aikoja edessä, joten yritä sitkeästi seistä omilla tolpillasi.
Nuo tunteet kun vielä jotenkin sais tapettua niin oltaisiin jo ehkä voiton puolella.
Toisen tunteilla leikkiminen on kyllä törkeän väärin, mutta ehkäpä se pilkka joskus
kolahtaa omaan nilkkaan. Vaan luottamus tässä kyllä palaa kohta kaikkiin kaksilahkeisiin;
uskalataako sitä enää koskaan laittaa itseään likoon siinä pelossa että sama on taas edessä ?
Sillon nuorena tyttönä heiloja tuli ja niitä myös meni, nou hätä, mutta tälleen vanhempana
nämä ottaa jo raskaammin. Varsinkin eron. Ja se jaloilleen nouseminen kyllä kestää varmaan
aikansa.
Mikä ihme saa kohtelemaan toista noin ?
Sitähän sanotaan että mikä ei tapa, niin se vahvistaa mutta nyt en oo ihan sata varma siitä kumminko tässä
käy. Jotenkin hirvittävän noloa vielä tulla jätetyksi, sitä on tullut tässä katsottua peiliin jopa ihan
kirjaimellisesti että oliko tämä ulkonäköseikka vai mikä.
No mutta on se sullakin ollut "kokemus" takana, ja oot selvinnyt siitä jo ?
Kuinka joku voi pyörittää moista haaremia, ihan uskomatonta.
Näkemäni ja kuulemani mukaan nuo yhtäkkiä lähtijät ja pikarakastujat ovat kaiken kaikkiaan melko onnettomia ja turhautuneita ihmisiä. Onhan tuollainen soutaminen ja huopaaminen ja rimpuileminen raskasta elämää, ja tuota viisikymppistä terapoidessani (silloin luulin kyllä seurustelleeni hänen kanssaan) kuulin useammankin kerran, että jo alusta alkaen hän tietää joka suhteen menevän väistämättä pieleen. Se huumavaihe vain oli hänestä aivan vastustamaton, ja silloin mies oli kieltämättä hetken oikein onnellinen.
Minä olin tuon miehen kanssa tekemisissä vain vuoden, mutta koko touhusta toipuminen vei valitettavasti pitempään. Hänellä oli nimittäin tapana tulla rimputtelemaan minun ovikelloani, kun kulloinkin vuorossa oleva nainen telkesi oven tai vaimo jätti eropapereita, ja tällainen repi muutaman kuukauden välein minulta vanhat haavat auki. Kun minä lopulta aloin parantua ja mies tuntua aika yhdentekevältä, hän rupesi piirittämään minua uudestaan; olisinko ollut hänelle jonkinlainen haaste. Olin kuitenkin päässyt tapahtuneesta yli, joten viimeisen kerran hänen yrittäessään lähentymistä pystyin sanomaan "nyt on kuule muuta tekemistä, joten heippa" ja jopa tarkoitin sitä.
Näissä jutuissa taitaa olla niin, että jolleivät ne tapa, ne tosiaan vahvistavat. Ne tekevät myös aika tarkkanäköiseksi ja ehkä epäileväksikin, mutteivät ne rakastumiskykyä vie. Ja vanhempana kai muutenkin ajattelee myös järjellä. Tsemppiä siis, kyllä se siitä.
Kiitos taas vastauksesta.
Niin se tosiaan on että nykysellään sitä ajattelee myös järjellä, ainakin osin.
En tiedä mikä on tuskan puoliintumisaika, mutta saattaahan se kestää aikansa.
Eilen muuten lopulta tavoitin hänet kun piti palauttaa koiran tavaroita, riideltiin parisen tuntia
mikä oli oikeastaan tosi terapeuttista. Sainpahan ainakin purettua osan tuskasta ulos.
No nyt sitten pitää tässä kuumeisesti miettiä mitä teen kun hän taas pyysi koiranhoitoapua.
Ettei vaan sitten kävisi samalla tavalla kun sinulle.....
Parempihan se on kertarutina kun ainainen kitinä. Sitä kun vaan osaisi ajatella PELKÄLLÄ järjellä,
eikä millään selkäytimen jatkeella asiaa.
Pikarakkaus-pikaero.... ei tule mitään jos tämmöstä jatkuu tulevaisuudessa.
Ja sitä asioiden / tavaroiden veivaamista ees sun taas.
Hän muuten sanoi että olen ollut liian huolehtivainen esim kotitöistä, ei olisi pitänyt tehdä niin paljon !
No mitä- minähän siis tässä 2 hlön taloudessa tokikin tein 90 prosenttia asioista, koska hänen työnsä
on paljon vaativampi ja pitkät työmatkat.
Oisiko siten ollut toivetta että olen vaan "vamppina" täällä...
Kaitpa se karmiva loputilinpäätös pitää vaan tehdä, tosin tällä hetkellä se jättää aukon elämään mutta kai siihen voi luottaa että se jollain täyttyy ?
Ja lohduttavaa kuulla sinulta että se rakastumisen taito ei katoa :o)
Itsellä suunilleen samanlainen kokemus takana, meidän vain piti mennä tänä kesänä naimisiin yms. (liian pitkä tarina kerrottavaksi). Mies osottautuikin sellaiseksi joka rakastaa rakastumista ja kun se loppuu niin pitää saada uutta ja petollisinta tilanteessa että tämä uusi oli olevinaan minun naiskaverini/ystävä, aloittivat teerenpelin selkäni takana ja kun mies jäi kiinni niin sitten vasta ilmoitti että haluaa laittaa avoliittomme poikki. Yksi avioliitto hänellä takana ja ex-vaimon syytä kaikki hänen ongelmansa exliitossa, eihän hänessä ole mitään pahempaa vikaa...HA. Itse olen saanut huomata kuinka minulle on valehdeltu 1,5 vuotta liitostamme ja mies valehteli viimeisen asti tästä uudesta suhteestaan minulle. ( näin hoidetaan asioita Etelä-Savossa) ..ho hoijaa toiset ihmiset eivät vain koskaa opi ottamaan vastuuta teoistaan ja tekemisistään tai saatika aikuistu, sääliksi käy hänen lapsiaan, siinäpä oiva isän esimerkki miten aikuiset hoitavat ihmissuhteitaan.
Laita täysin poikk suhteesi tähän mieheen. Hänhän ilmiselvästi haluaa vain käyttää sinua hyväkseen, aivan varmasti hänellä on jo uusi katsottu ja tarvitsee siksi koiranvahtia. Tällainen mies ei ikinä muutu.
Tiedän ettei ole helppoa ja itse olen tämän pahanoloni takia laihtunut kuukaudessa yli 10 kg, näiden kahden ihmisen petollisuus ja varsinkin miehen epärehellisyys laajuudessa tekevät henkisesti pahanolon, nyt suren, itken, raivoan ja teen oman surutyöni ja sitten jatkaan elmääni eteenpäin. Siksi neuvon kyllä sinua unohtamaan koko miehen, koska hän ei varmasti muutu ja sinun pahaolosi vain jatkuu.
Sinä, minä ja kaikki jotka ovat suhteessaan kokeneet epärehellisyyttä ja pettämistä olemme paljon enemmän arvoisia ja rehellisen suhteen arvoisia.
Hän taas eilen selitteli 5 hyvää ja 6 kaunista kuinka olen hänelle rakas, haluaa jatkaa kuitenkin,
pyytää anteeksi ja kaipaa minua.
En nyt osaa ajatella asiaa ollenkaan selkeesti; tuommoinen sotkee päätä ihan kunnolla.
Toinen puoli minusta haluaa antaa anteeksi, toinen puoli kehoittaa juoksemaan karkuun kun
sähköjänis. Mistä saada voimia tehdä lopullinen ratkaisu ?
Jos tilanne taas uusii niin kertakaikkiaan hajoan, nytkin on olo semmoinen että pitäisi mennä
pukupussiin että pysyy kaikki osat kasassa.
En enää voi katsoa sitä ihmistä samoin silmin tuon loukkauksen jälkeen, se on tosi, mutta silti
kaipaan niitä hyviä aikoja joita meillä oli.
Savosta oon muuten minäkin; eiköhän perusteta tänne joku "kitkerien naisten kerho" :o)
noihin hänen selittelyihin, satutat vain itseäsi siinä ja olet jo rikki henkisesti. Exäni myös vielä kuukautta ennen eroa kehui kuinka hyvä hänellä on minun kanssani, valhetta kaikki. Erostamme nyt kohta 2 kuukautta ja sirpaleita keräilen vielä pitkän aikaa kasaan.
Tiedän että kun on tunteita toista kohtaan niin sitä käy tunteiden vuoristorataa. Luota siihen toiseen puoleesi ja "juokse karkuun". Sano että haluat olla nyt yksin, etkä halua kuulla hänestä mitään ja palatkoon asiaan vaikkapa vuoden jälkeen kun on selvittänyt itselleen mitä haluaa haluaa elämältään ja onko hänen tunteensa aitoja. Vuoden aikana ehtii tapahtua paljon ja sinäkin ehdit siinä ajassa parantaa itsesi ehjäksi ja vahvaksi. Eihän sitä tiedä mitä vuoden aikana tapahtuu, sinulle voi tulla vastaan mies joka on rehellinen ja rakkautesi arvoinen. Näin on minunkin asiasta ajateltava ja jatkaa vain eteenpäin päivä kerrallaan.
Hienoa että sinulta vielä huumoriakin löytyy :) Se on hyvä. Tämä petturi mieheni oli savosta, itse olen muualta (vanhemmat kyllä Keski-Savosta lähtöisin), meidän perheessä ja tuttavpiirissäni rehellisyys on aina ollut aina a ja o. He taitisi miehet olla vaikeuksissa jos todellakin perustettaisiin "kitkerien naisten" kerho, taitaisi varmaan tulla Suomen suurin kerho:):)
Voimia sinulle kun teet päätöksesi, mutta mieti sitä antaisitko rakkaasi/ystäväsi kohtelevan sinua noin miten tämä mies on kohdellut.
Tulin taas tänne jonon jatkoksi ja kommentoin teidän kummankin kokemuksia ja tilanteita samassa syssyssä.
Tiedän oikein hyvin, kuinka sitä haluaisi palata siihen olotilaan, jossa oli niin auvoisaa ja jota nyt on niin ikävä, että sisuskalut kääntyvät nurin. Minä olen kuitenkin oppinut ajan mittaan sen, että kerran lähtenyt tai pettänyt lähtee tai pettää ihan yhtä helposti uudestaan. Jos on itse uskollinen luonne, ei millään voi ymmärtää sitä, että joillekin suhde ei ole ollenkaan ainutkertainen.
Olen tuntenut erään poissa-silmistä-poissa-mielestä -miehen, joka pystyi omalla tavallaan olemaan rakastunut useampaankin naiseen yhtaikaa. Hänellä oli käsittämätön kyky unohtaa muut ihmiset (myös miehet) ja keskittyä täysin yhteen, juuri paikalla olevaan henkilöön, jolle hän syyti hunajaa, helmiä ja jakamattoman huomionsa. Muita ihmisiä ei ollut hänelle olemassakaan, joten puheluihin ja viesteihin hän ei vastannut. Sitten taas mies putkahti jostakin esille mutkikkaiden tekosyiden kanssa ja kierros alkoi uudestaan vihjailuineen tulevasta ihanasta yhteiselämästä (kaikille naisille samat lorut, kuulin myöhemmin). Mitään loukkaantumisia hän ei ymmärtänyt ja oli raivoissaan, jos häntä epäili kataluudesta, kun hän oli aivan viattomasti ollut tosi kiireinen pitkän aikaa ja kaivannut kovasti, riutunut ihan.
Tuo koiranhoitopyyntö osoittaa sen, että mies ei välitä toisen tunteista ollenkaan ja/tai ei ymmärrä niitä. Hänelle suhde oli niin yhdentekevä (tiedän, pahasti sanottu), että sitä voi jatkaa koiranhoitosuhteena ja (tämä tulee esille myöhemmin) kuivina kausina myös seksisuhteena; voidaanhan sitä kavereita olla ja vähän nusaista, kun mieli tekee, ei vain pidä odottaa mitään turhia. Hän jatkaa pikku palvelusten pyytämistä juuri niin kauan kuin hän niitä saa ja vähän sen jälkeenkin, kun ei ihan heti viattomuuksissaan älyä asiain laitaa.
Olo tuntuu nyt tietenkin aivan hirveän pahalta ja silmien edessä on iso musta seinä eikä yhtään ovea. Kannattaa kuitenkin panna kokonaan kaikki yhteydet poikki ja ajatella vaikka niin, että mies saa seuraavan kerran tulla tasan vuoden kuluttua seuraa hakemaan. Silloin hänen lähdöstään on kuitenkin toivuttu, elämää jatkettu eikä tuon sorttinen ihannemies enää tunnu kiinnostavalta. Taikatemppuja olon parantamiseen ei kuitenkaan ole, joten pitkä kärvistely on edessä. Tai sitten ei: tuosta monisuhteisesta miehestä minä parannuin kertalaakista eikä edes kyyneleitä tarvittu - niitä kyyneleitä oli kyllä nähty litroittain niillä edellisillä kerroilla, joina mies lähti lopullisesti ja tuli bumerangina takaisin.
Huomasin muuten juuri, että tämän kirjoituksen yläpuolella olevassa kirjoituksessa on täsmälleen tuo sama vuoden odottamisen idea. Meitä on siis ainakin kaksi, jotka kokemuksen perusteella olemme sitä mieltä, että tämä toimii.
Ai niin, koiraihmisenä itsekin kehottaisin harkitsemaan oman koiran ottamista, jos vain kotiin mahtuu. Uusi koira ei voi korvata edesmennyttä koiraa, mutta uusi pentu voi totisesti korvata selkärangattoman miehen! :)
Päevee Kriisi,
Tuo miehe ketale vasta se juntti onkii. Mittee sinä sitä immeistä ennee murehtimmaa? Piästä se kokonaa mielestäs ja oo ilone että tuo runtti ei oo enee aeheottamassa syvänsurruu. Kyll tähä mualimaa mahtuu kunno immeisäki, mukkaaluettuna kakslahkeisiaki, kahtele niistä ihtelles seoroo.
Poesta tuo ryökäle kokonaa muistipankistas!
Täältä pommisuojasta kiittelen teitä tulituen antamisesta.
Se on niin hyvä kuulla että muilla on samanlaisia kokemuksia ja tiiän että pitkä kärviminen on edessä
mutta se on kai vaan sitten pakko punnertaa.
Sen verran voimia sain kasailtua että siivosin kun raivopää koko puljun ja pistin KAIKKI ylimääräiset
vaatteet menemään kirpparille, samoin kun muun ylimääräisen roinan.
Vielä oottaa muutama musta jätesäkki tuossa roskiin kantamista, nyt pitää vähän huilia ja katella
mitä sitä muuta heittäisi mäkeen samaan syssyyn.
Itsetunto on samoissa säkeissä mutta kaitpa se sieltä vielä jonain päivänä uusiutuu.
Tässä on semmonen hankaluus edessä että kun asuu pikkupaikkakunnalla niin sitä väistämättä
törmää jossain; esim kaupan kassajonossa mutta oon harjotellut nyt semmoista ylvästä tainnuttavaa
katsetta ja muutenkin itsehillintää.
Vuosi--- voi se on hyvä neuvo, parasta oisi varmaan sitten painella vaikka Lappiin asti poroja puremaan
(jos nyt sais jonain päivänä kunnolla syötyä) tai jonnekkin muuhun huitsin Nevadaan.
Ja kännykän tietysti voisi heittää Jordaniin.
Eilinen selitys tilanteeseen oli huonot lapsuusmuistot, miksiköhän mie ylipäätään vastaan koko puhelimeen?
Kertokaa, siskot !
Et sinä niin hyytelönä ole kuin luulet: tuo roinan heittäminen pois merkitsee sitä, että sinä myös ajatusten tasolla siivoat kaikkea tarpeetonta ja rikkinäistä pois elämästäsi. Siinä ohessa työstät miestä menemään samaa tietä. Näin asian minulle ilmaisi eräs kaverini silloin, kun minä roudasin mustia jätesäkkejä ovesta ulos yhden hyypiön jälkimainingeissa.
Kiltti ja utelias ihminen vastaa puhelimeensa, vaikkei tahtoisikaan. Mutta mitäpä sinä niistä miehen selityksistä piittaisit, kun eivät ne tilannetta muuta millään lailla.
Muutaman viikon kuluttua sinulla on avara koti, sulavan hoikka varsi (syö nyt väkisin edes vähäsen) ja kirkkaampi mieli. Jaksa nyt vain vielä, askel kerrallaan mennään.
Niin että kiitos taas kannustuksesta.
eihän tämä mitään helppoa ole ollut, mieli on yhä kun sirkus, väliin ollaan maailmanpyörässä, sitten
vuoristoradalla ja välillä kummitusjunassa.
Vaan hyvän merkki on kai jo se että sain pakotettua itseni ulos kotonta ihmisten ilmoille ja
on tullut jopa syötyä vähäsen. Siihen pitää näköjään käyttää huijaustaktiikkaa, eli kuvittelee
tekevänsä ihan jotain muuta kun syövänsä. Sen verran pitkä nälkäkuuri on takana että
ei mene kun pikku määriä kerralla alas ja makuja tässä on aika turha miettiä, kunhan vaan
saa päivittäisen ravinnontarpeen ettei ihan romahda.
Tuonkin oon huomannut että kun repii itsensä ulos lenkille niin vähäsen on jo parempi mieli.
Illat ja yöthän ne on sitten yhtä kauhua, tähän en oo vielä kehittänyt muuta tekniikaa kun että
kaikki lakanat pistin vaihtoon, vaihdoin makkarin järjestystä ja laitoin uudet matot.
Silti se nukkumaan meno on..... ääkkk.......