Työ"kaveri" on siis --->
- patalaiska ja varsin leipääntynyt työhönsä
- ei tee ikinä mitään oma-aloitteisesti
- työn laatu on luokattoman huonoa; muut saavat jälkikäteen korjailla hänen tekemisiään
- hän kiusaa ja kettuilee muille ahkerille työntekijöille
- menee aina siitä mistä aita on matalin, jolloin työt eivät jakaudu duunissa tasapuolisesti
- ei vaihda kuitenkaan työpaikkaa, koska missään muualla ei pääsisi yhtä helpolla
Mitä oikein voisi tehdä, mitta kun on tulossa täyteen!
Lähin esimies on itse aina niin kiireinen
joten on turha toivoa hänen suunnalta
parannusta tilanteeseen..
Patalaiska työkaveri ketuttaa
39
10415
Vastaukset
- Onnea matkaan
Kyseessä voi olla myös jokin muu ongelma kuin vain laiskuus. Työkaverisi voi olla uupunut, hänellä voi olla jokin sairaus tai ongelmia yksityiselämässään. Joka tapauksessa tuon perusteella mitä kerroit, työkaverisi ei selviä tehtävistään ja te muut joudutte tekemään osan hänen töistään. Joissakin tilanteissa tietysti työkaveria pitää auttaa ja tulla vataan jos toisella on vaikeaa, mutta näin ei tietenkään voi jatkua kovin pitkään. Ottakaa asia puheeksi työterveyshuollon ja esimiehen kanssa. Ehkä työkaverisi pääsee työkyvyn arviointiin ja ongelmaan löytyy ratkaisu.
- Sarlotta-Airiina
meillä sama tilanne. Koulutuksensa puolesta työkaverin pitäisi olla työhönsä sopiva ja kykenevä, mutta...
Patalaiskuus ja oma-aloitteisuuden puute vaivaavat. Työn jälki myös vaatii aina tarkistusta ja korjausta. Töissä hänelle on tärkeämpää puhua puhelimessa omia asioitaan, lähetellä tekstareita, surffailla netissä tilaten lentolippuja lomamatkalleen ja pyöritellä napakorua.
Meillä sikäli onnellinen tilanne, että henkilö on määräaikainen ja hänen työsuhdettaan ei jatkettu, em. syistä. Paikka laitettiin auki hänen työsuhteen päättyessä. Jotain kertoo motivaatiosta, että hän ei edes hakenut paikkaa(onneksi).
Muuten hän on ihan mukavakin ihminen, mutta kun työ ei maistu, toiset saavat painaa työtä kahta enemmän. Ei sitä pitemmän päälle kukaan jaksa. Asiaan on yritetty puuttua useammankin kerran esimiehenkin taholta, mutta se ei ole tuonut pysyvää tulosta. - pomot töihin
Te ette ole työnjohtajia, joten teidän ei pidä ruveta tekemään ja korjailemaan sen laiskan töitä. Reklamoikaa työnjohdolle ja jos oma esimiehenne ei kiireiltään huomaa, niin sitten ylemmäs.
- työ on mukavata
-leipääntynyt työhönsä.
-siirtää paskaduunit toisille eli menee sieltä mistä aita on matalin.
-kiukuttelee,häiriköi,hidastaa toisia.
-valittaa pomolle pikku virheistä.
-ei tulis missään norm.työpaikalla toimeen tai ei sais muualta pysyvää duunipaikkaa.
Varmasti on ongelmia livessä ei ainakaan miltään normaalilta vaikuta. - Onhan näitä nähty
työkaverini kärsii uupumuksesta, eikä tahdo saada töitä tehdyksi osittain heikkojen atk-taitojen vuoksi. Ei kyllä myöskään tee mitään oma-aloitteisesti varsinkaan jaa töitään muille. Ei hän työpaikkaakaan vaihda, ikä ja ed.mainittujen ongelmien vuoksi.
- _donc_
Ihan normaaleilta kuulostavat kaikki mainitsemanne hlöt, jotka käyttävät työaikaa ennemmin omien asioidensa hoitoon ja surffailuun kuin, että painaisivat niska limassa muiden omistaman firman töitä. Kaikki palkolliset tekevät toisten töitä, jotka eivät välttämättä kosketa omaa sielunelämää tippaakaan, joten ei voi moittia. Pääasia, että firmat pyörivät, ei siitä sen isompaa asiaa kannata tehdä.
Täydellisessä maailmassa kaikki saisivat tehdä juuri sitä mistä itse tykkäävät. Kaikilla olisi paljon mukavampaa. Maailmassa pitäisi olla 70% vähemmän ihmisiä, 70% vähemmän saastuttavia koneita, eikä kaiken tarvitsisi koko ajan kasvaa ja kehittyä. Kasvusta ja kehityksestä tulee vain ongelmia.
Tiedän, kuulostaa huuhaalta, mutta tällainen ajattelutapa lähtee jokaisesta yksilöstä. Minä ajattelen näin, miksi et sinäkin? - ...
Ota yhteyttä lähimpään esimieheen ja vaikka sanot että hän on kiireinen tälläiset asiat KUULUVAT HÄNEN TYÖHÖNSÄ JOTEN AIKAA ON LÖYDYTTÄVÄ. Ja jos ei hän ota asiaa kuuleviin korviinsa sitten ei muutakun johtajaan yhteys täällä palstoilla jauhamalla ei ainakaan löydy asioihin parannusta. En ymmärrä ihmisiä jotka jupisevat itsekseen ja kiukuttelevat jos eivät asioiden muuttumise vuoksi mitään tee.
- Vaikea ongelma
Olisinpa melkein voinut itse kirjoittaa tuon viestin, niin tuttua on kaikki kuvailemasi. Ottaa tosi koville yrittää ymmärtää kollegaa, joka käy töissä ettei hänen miehensä halveksisi häntä.
Kollega palasi siis viime vuonna pitkältä sairaslomalta töihin, vaikka ei olisi jaksanut olla töissä kroonisen masennuksen vuoksi, ja on nyt meidän ilona: ei muista, ei keskity, tekee virheitä, ei selviä ... sai kuitenkin koko vuoden samaa palkkaa kuin me muut, vaikka työpanos oli n. 1/4 siitä mitä muilla.
Nyt tämä kollega jäi osittaiselle sairasvapaalle, vai miksi sitä nyt kutsutaan mihin mennään työkyvyn arvioinnin kautta. On siis töissä puolet työajasta enää, ja tekee vähemmän töitä, mutta yrittää tehdä yhtä vaativaa työtä kuin aiemminkin. No, jos ennen teki n. 1/4 kokoaikaisen työpanoksesta niin nyt tekee n. 1/8 kokoaikaisen työntekijän panoksesta ja saa siis sen puolikkaan palkan. Edelleen tulee sutta ja virhettä, koska ei selviä hommistaan edelleenkään.
Minusta on ärsyttävää, että ei suostuta ymmärtämään, ettei tuollaisen henkilön työtä voi järjestellä niin kuin osa-aikaiselle vanhuuseläkkeelle jäävän töitä, eli vain vähentämällä työaikaa ja työmäärää. Pitäisi nimenomaan pystyä siirtämään tämä henkilö vaativuustasoltaan helpompiin tehtäviin, joista hän voisi selviytyä. Vaan menepäs sanomaan pomolle, että kollega pitäisi siirtää muihin hommiin tai valittamaan ettei henkilö selviä tehtävistään, niin siinä saat vain vihat päällesi ja parhaassa tapauskessa sinua itseäsi aletaan syyttämään työpaikan ilmapiirin myrkyttämisestä ja ties mistä, vaikka tarkoituksesi olisi ollut kuinka hyvä. Eikä siitä mitään tulisikaan. Karrikoidusti sanottuna nyt vaikka että opettaja pitäisi siirtää vaksin hommiin. Ei kenekään itsetunto sellaista kestäisi. Jo nyt on havaittavissa, että tämä vajaakuntoinen kollega on muille kateellinen tietyistä tehtävistä, joita hän haluaisi itselleen, ja kateellisena sitten puuttuu toisten tekemisiin ja piikittelee.
Jos siis joku tietää, mitä tuollaisen vajaakuntoisen kollegan kanssa oikeasti pitäisi tehdä, jotta kaikki hyötyisivät ja voisivat hyvin, niin antakaa vaan tulla tänne hyviä neuvoja. Kaikki apu otetaan kiitollisina vastaan, sillä tilanne on tosiaankin toivoton. Jos vajakki ei lähde, niin kohta meiltä lähtee ne, jotka eivät enää kestä k.o. vajakin pitämistä suojatöissä.- dfyjk
johtuen yhden nuorehkon työkaverin siarastuttua stressiin. Työnantaja sisänsä ymmärsi tilannetta, ettei häntä potkittu pihalle ja sai tulla takaisin kevennettyihin hommiin. Aika pian tilanne oli sama kuin ennen sairaslomaa ja hän sairastui uudelleen. Muuten työntekijä jäikin työkavereiden vastuulle ja se oli ehdottomasti liikaa. Noin vakavat sairastumiset kuuluvat kyllä jollekin ammattilaiselle, ei työkavereille.
- tekstiä
Ymmärrän, että tilanne on sinun ja kollegoidesi kannalta hankala, mutta aika raakaa tekstiä kirjoittelet tästä "vajaakuntoisesta kollegastasi" eli vajakista, kuten häntä myös kutsut. Pidän sellaista täysin epäasiallisena.
Selvää on, että työnantajanne ei ihan ole ajan tasalla, mutta ei kai siitä voi syyttää tuota vakavasti sairastunutta kolleegaanne. Voi olla, että hän paljon mieluummin jäisi vaikkapa työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta sepä ei ihan noin vaan onnistu. Ensin on huolella tutkittava, kuinka paljon työkykyä ko. henkilöllä on jäljellä ja voiko häntä vielä kuntouttaa jne. Jos teillä on tarve löytää syypää tukalaan tilanteeseenne, niin kääntykää työnantajan puoleen. Sen tulee huolehtia siitä, että teillä on riittävästi resursseja. - Nosta kytkintä
tekstiä kirjoitti:
Ymmärrän, että tilanne on sinun ja kollegoidesi kannalta hankala, mutta aika raakaa tekstiä kirjoittelet tästä "vajaakuntoisesta kollegastasi" eli vajakista, kuten häntä myös kutsut. Pidän sellaista täysin epäasiallisena.
Selvää on, että työnantajanne ei ihan ole ajan tasalla, mutta ei kai siitä voi syyttää tuota vakavasti sairastunutta kolleegaanne. Voi olla, että hän paljon mieluummin jäisi vaikkapa työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta sepä ei ihan noin vaan onnistu. Ensin on huolella tutkittava, kuinka paljon työkykyä ko. henkilöllä on jäljellä ja voiko häntä vielä kuntouttaa jne. Jos teillä on tarve löytää syypää tukalaan tilanteeseenne, niin kääntykää työnantajan puoleen. Sen tulee huolehtia siitä, että teillä on riittävästi resursseja.Siis kun valittaa kollegan heikosta työtehosta tai työn laadusta, niin kollega syyttää työpaikkakiusaamisesta. No siinäpä ongelma. Vajakiksi ei tietenkään saa nimittää ketään, ei edes työkyvynarvioinnissa todettua vajaakuntoista, mutta jos on hyvä tekijä, niin saa nimittää huipputyypiksi ihan mutuna vaan. Sellaista se on. Asioista ei saa puhua edes niitten oikeilla nimillä, ettei "heikompi osapuoli" vain loukkaannu. Näin se vaan menee.
Nyt näyttää että kohta alkaa jo sen vahvana pidetyn kamelinkin selkä taittumaan kahden kuorman kantamisesta. Jos vaan suinkin jaksat, niin ota asia vielä kerran puheeksi työpaikalla. Jos esimies ei reagoi, ja jos vastaanotto on tuo mitä kuvasit, niin ota yhteyttä työsuojeluvaltuutettuun tai luottamusmieheen.
Useimmiten vajaakuntoinen pitää siirtää muihin hommiin. Ongelma harvoin ratkeaa jos henkilöltä pelkästään vähennetään töitä määrällisesti, mutta ei samalla vähennetä töitten vaativuutta. Helpoimmalla pääsisit, jos nostaisit kytkintä ja lähtisit parempaan työpaikkaan, mutta kun ajat ovat mitä ovat niin ei sekään välttämättä onnistu.
- työtä vaihtanut
Meillä oli kanssa sama tilanne, kaveri oli aika saamaton edellisessä hommassaan, ja häntä yritettiin hieman ikävästi savustaa ulos siitä tehtävästä. Johto tyri, ja ne siirti sen meidän tiimiin kolmanneksi, sai siis ns. alennuksen, vaikka tavallaan samaa hommaa olikin. Tyyppi ei tehnyt kuin murto-osan töistään, ja se vähäinenkin oma-aloitteisuus hävisi, samoin yleiset ns. järjestelykyvyt yms. Ymmärtäisin jos olisi viikon kaksi mutta nyt lusmuillut jo vuoden. Sanominen ei auta, suoraan taikka esimiehelle.
Itse vaihdoin työpaikkaa osittain tämän vuoksi, oli toki muitakin syitä. Hieman huvitti kun toinen työkaveri tässä taannoin avautui tästä samasta aiheesta vaikka oli myös itse syyllistynyt samaan kun olin itse töissä siellä vielä.. On tyyppejä jotka eivät hoida hommiaan jos joku muu vaan suinkin voi ne hoitaa. siksi ei kannata ikinä alkaa hoitaan säännöllisesti muiden töitä. joskus on vain pakko nostaa kissa pöydälle, ja koittaa saada esimies saman pöydän ääreen... Ja jos muu ei auta, ei muuta kun työmaa vaihtoon. Oma onnellisuuteni lisääntyi huimasti.- Lusmua inhoava
Kyllä sen lusmuilijan pitäisi saada lähtöpassit. Nyt on tosi paljon hyviäkin tyyppejä saatavissa tilalle, jotka mielellään hoitaisivat hommat kunnolla jos vain saisivat työpaikan. Ei voi olla pitkäikäistä tulevaisuutta tuollaisella työpaikalla, missä hyvät lähtee ja huonot jää.
- ei sun vika
ja miksi tekisit, ei ole sinun ongelmasi. Sinä et ole velvollinen tekemään sen toisen töitä, hoitakoot itse, et ole velvollinen korjaamaan, korjauta sillä itsellään tai anna olla. Anna esimiehen huomata itse, että nyt tarvittais vähän komennusta tai sen lusmuilijan siirtäminen toiseen tehtävään. Sillä se lusmuilija pelaa juuri sillä, että muut tekevät kiltisti hänenkin työnsä.
Olin itsekin työssä, jossa oli eräs tyyppi, joka aina oli soittamassa suutaan toisten tekemisistä ja vahtimassa muitten tekemisiä. Tuli aamulla heti kun oli mahdollista ja lähti heti kun mahdollista. Päivästä kului varmaan neljäsosa kahvi-tupakkataukoihin. Silti oli aina soittamassa poskeaan kun tuo ei tee tätä, tuo ei osallistu tähän, tuo ei sitä ja tätä. No, siinä osastossa sitten lopulta hermostuttiin tähän tyyppiin, juuri sen takia, kun hänelle kuuluvat tehtävät siirtyivät aina muille kasoina, ja se, että tuli ja meni joustamatta yhtään aiheutti myös sen, että hänelle kuuluvia tehtäviä tuotiin kiireellisenä sitten muille, joilla oli omatkin työt tehtävänä. No, nostettiin meteli, joku oikein kiltti ja hyvä työntekijä nosti metelin, hän kun istui samassa huoneessa ja ne kasapäiset rästityöt siirtyivät useimmiten hänelle, no, ratkaisua alettiin etsiä sitten sillä, että tätä lusmuilijaa ruvettiin siirtelemään muualle - sitä en tiedä jäikö sinne muuallekaan vai mitä tapahtui...................- Tiimityössä
Meillä taas oli sellainen tilanne että toimittiin työryhmänä ja tehtiin samoja tehtäviä, joten kyllä sen lusmuilijan tekemiset kuului meille muillekin. Jos yksi hoiti huonosti hommansa ja asiakas valitti, niin paha se asiakkaalle on sanoa vastaan - siinä vaan joutui aina kuuntelemaan haukut, pyytelemään anteeksi ja korjaamaan virheet. Nehän oli meidän hteisiä tehtäviä. Jos me muut ei oltaisi kerrottu esimiehelle tästä, niin ei esimies olisi koskaan saanut tietää, mistä ne valitukset johtuu, vaan meitä kaikkia olisi syytetty.
Sama juttu kun tämä lusmu lähti lomalle tai ties mille vapaille: aina jätti viime tipassa meille muille kasan keskeneräisiä hommia, joilla oli kiire. Ilmoitti yleensä perjantaina klo 15 että olen pois ensi viikon ja nämä jäi tekemättä ... hän siis käsitti sopimuksen keskinäisestä sijaistamisestamme niin, että muille sai jättää kasan töitä tehtäväksi. Pakkohan ne oli sitten tehdä, jotta asiakkaat eivät valittaneet, mutta kyllä otti päähän!
Eniten ottaa pattiin, että sen jälkeen kun se lusmu siirrettiin pois meidän tiimistä, niin sille annettiin oma projekti, jota se teki yksin. Eli siitä tehtiin projektipäällikkö. Tosin ilman alaisia, mutta päällikkö kuitenkin. Näin siis lusmu palkittiin. - pärjäs
Tiimityössä kirjoitti:
Meillä taas oli sellainen tilanne että toimittiin työryhmänä ja tehtiin samoja tehtäviä, joten kyllä sen lusmuilijan tekemiset kuului meille muillekin. Jos yksi hoiti huonosti hommansa ja asiakas valitti, niin paha se asiakkaalle on sanoa vastaan - siinä vaan joutui aina kuuntelemaan haukut, pyytelemään anteeksi ja korjaamaan virheet. Nehän oli meidän hteisiä tehtäviä. Jos me muut ei oltaisi kerrottu esimiehelle tästä, niin ei esimies olisi koskaan saanut tietää, mistä ne valitukset johtuu, vaan meitä kaikkia olisi syytetty.
Sama juttu kun tämä lusmu lähti lomalle tai ties mille vapaille: aina jätti viime tipassa meille muille kasan keskeneräisiä hommia, joilla oli kiire. Ilmoitti yleensä perjantaina klo 15 että olen pois ensi viikon ja nämä jäi tekemättä ... hän siis käsitti sopimuksen keskinäisestä sijaistamisestamme niin, että muille sai jättää kasan töitä tehtäväksi. Pakkohan ne oli sitten tehdä, jotta asiakkaat eivät valittaneet, mutta kyllä otti päähän!
Eniten ottaa pattiin, että sen jälkeen kun se lusmu siirrettiin pois meidän tiimistä, niin sille annettiin oma projekti, jota se teki yksin. Eli siitä tehtiin projektipäällikkö. Tosin ilman alaisia, mutta päällikkö kuitenkin. Näin siis lusmu palkittiin.Jos tuo lusmu pärjäs noissa projektipäällikköhommissa, niin eikös ratkaisu ollut kaikkien kannalta hyvä? Teillä ei ollut enää lusmua tiimissä ja ex-lusmu teki hyvää työtä projektipäällikkönä.
- Tiimityössä
pärjäs kirjoitti:
Jos tuo lusmu pärjäs noissa projektipäällikköhommissa, niin eikös ratkaisu ollut kaikkien kannalta hyvä? Teillä ei ollut enää lusmua tiimissä ja ex-lusmu teki hyvää työtä projektipäällikkönä.
Joutuu varmaan lähemään kunhan projekti loppuu. Tavallisesta työstä ei voi noin vain potkia pellolle, mutta projektista on helppo saneerata kun voi projektin päättyessä vedota töiden loppumiseen. Projekti loppuu keväällä.
- ei merkitystä
Patalaiska vai nokkela: taloon tulee uusi työntekijä, tämä haluaa tehdä töitä, ahkera, tekee eikä seurustele, jaettu homma toisen, vakituisen, työntekijän kanssa, no, vakituinen huomaa tilaisuutensa tulleen: Jakaa työt niin, että hankalat tälle uudelle ahkeralle, tekee itse päivä päivältä vähemmän, antaa toisen tehdä entistä enemmän. Just. No, ei oo pakko tehdä kummankaan. Hih.
Iso porukka, työt haetaan keräyspisteestä, siinä osa valkkaa mitä ottaa, helpommat tietysti, vaikeammat jää lojumaan, no, kukas ne saa - matti myöhänen tietty. Hih. Kantsis tulla aikaisemmin ja valkata ittekin, jos se kerran on sallittua.
Ollaan kahden istuttavassa työhuoneessa, kummallakin oma sarkansa, mutta samaa työtä kuitenkin, toinen uusi, kysyy vanhemmalta jotain neuvoa miten toimii tai mistä haetaan jotain, vastaus: Ota itse selvää. - Hih, heh, no, eikös sitä yritetty ottaa selvää!
Porukka tekee työn keskenään, yksi tehotyöntekijä jää pois, homma rupeaa jumittumaan, vastaanottajalta rupeaa tulemaan kommentteja, ottaa yhden sijaisen - joka hoitanut oman tehtävänsä kyllä - silmätikukseen "tuokin se vaan tekee vaan tuota hommaa" - no, hih, heh, mitäs se nyt auttais jos sitten kusis se yks homma, ja miksi se nyt olisi siitä yhdestä kii, kun on koko porukka. Hih.
Sijaisella oma sarkansa, jota tekee. Tulee toinen sijainen, joka on vasta-alkaja, hidas ja opettelee siis vasta. No, pitäs saada yhteen paikkaan taas sijainen, uutta ei voi laittaa, vaan se toinen sijainen - noo, mites näin, eikös siinä käy niin, että se mihin tarvittiin kyllä selviäis, mutta kukas sitten palais siihen omaan sijaisuuteensa ja hommat pinossa siellä tai saisi kantaa yhteen sijaisuuteen toisetkin hommat.
No just. Joo. Ei pidä valittaa...............
Just, joiltakin vaaditaan, toisilta ei vaan annetaan anteeksi, miksi sitten usein se jolta vaaditaan on se joka häviää kun ollaan kilpailemassa vakipaikasta. No, lusmu on sosiaalinen - anteeksi, ei kaikki tietty oo lusmuja.- Kirpanderi vaan
Mitäs sanotte siitä, kun työ"kaveri" ujuttaa minulle huomaamattomasti paljon töitä, joista itse saa palkkaa? Miten kehtaan sanoa, että en todellakaan tee enää hänen töitään, kun olen kuitenkin hänenkin sihteerinsä?
En saa palkkaa todellakaan niistä töistä, vaikka tosin osaankin ne tehdä, paremmin kuin hän, koska olen ollut samassa hommassa niin monta vuotta. Hänkin on ollut jo kolmisen vuotta, mutta mitään merkittävää edistystä en hänen työssään tai työn laadussa tai oppimiskyvyssä ole nähnyt.
Vituttaa välillä niin paljon.........Ajattelin lähteä, kun vaan saan jonkun muun paikan. Hänen takiaan. Harmi. - sinä olet
Kirpanderi vaan kirjoitti:
Mitäs sanotte siitä, kun työ"kaveri" ujuttaa minulle huomaamattomasti paljon töitä, joista itse saa palkkaa? Miten kehtaan sanoa, että en todellakaan tee enää hänen töitään, kun olen kuitenkin hänenkin sihteerinsä?
En saa palkkaa todellakaan niistä töistä, vaikka tosin osaankin ne tehdä, paremmin kuin hän, koska olen ollut samassa hommassa niin monta vuotta. Hänkin on ollut jo kolmisen vuotta, mutta mitään merkittävää edistystä en hänen työssään tai työn laadussa tai oppimiskyvyssä ole nähnyt.
Vituttaa välillä niin paljon.........Ajattelin lähteä, kun vaan saan jonkun muun paikan. Hänen takiaan. Harmi.erinomainen kannattais hakea residentiks
- näitähän riittää
tutulta, mutta lisäisin vielä, että:
-hänellä ei ole koskaan kiire mihinkään
-ei kestä melua, vaikka työmme on välillä todella meluisaa
-aiheuttaa tahallaan hankalia tilanteita toisille
-puheet eivät ole yksissä tekojen kanssa - 000000000000000000000
miten tuo "5.12.2009 12:54" liittyy palstan aloitukseen?
- omapalkkainen
tommone selkään puukottajan takiaa vaihtasin firmaa teet muuten hänelle tilii.
- emmäjaksavoisitsä
Tuskin teille jotka kyseistä laiskuria puolustatte, on mitään havaintoa siitä, kuinka hermoille käyvää on katsoa patalaiskaa työkaveria ja kun vielä ne hänen luistamansa työt tulee sinulle itsellesi tehtäväksi. Ymmärrän aloittajaa täysin! Olen itse vastaavassa tilanteessa ja huonolta näyttää siinä mielessä ettei esimiehiä näytä asia kiinnostavan! Hyvä jos joku jaksaa hymyillä näinkin kurjassa tilanteessa mutta minä en . Itse en katsoisi omassa firmassa jos sellaisen omistaisin, niin sekunttiakaan näitä loisia. Kaikkien työpanos ja työilmapiiri kärsii näissä tapauksissa, joten olisi kaikkien etu että saadaan nämä velttoilijat helvettiin talosta ja äkkiä!
- -Jukkis-
2000-luvulla johtajat eivät enää autoritäärisesti johda, he ovat tiimissä vaan
valmentajia..
"Valmentava johtaja auttaa alaisiaan saavuttamaan tuloksia siten, että suoritusten "tähtenä" on työntekijä itse"
http://esimies.info/Valmentava-johtaminen.php
"Valmentavassa johtamisessa esimiehen katsotaan olevan ikäänkuin valmentaja, joka auttaa varsinaista "tähteä" eli tässä tapauksessa alaista huippusuorituksiin." - juuso46+2
Samanlaisia tapauksia monessa työpaikassa, niille ei oikeastaan voi mitään, tai ei haluta tehdä mitään. Esimiehistä ei näissä asioissa ole oikeesti mitään apua, vaikka sillehän asian hoito kuuluisi. Karu totuus.
- Joo,
meilläkin töissä yksi pomon lellikki.
Pomomme ja tämän pojan isä vanhoja kalakavereita.
Otti pojan aikanaan ystävänpalveluksena töihin.
Nyt tästä pojasta on kuoriutunut varsinainen tyranni ja maailman viisain ja kaikkitietävin ihminen.
Tietää tasan tarkkaan miten työt pitäs tehdä mutta ei tee mitään oma-aloitteisesti.
Nykyään hänelle ei meinaa löytyä yhtään mieleistä työtehtävää, valittaa ja itkee jos joutuu jotain tekemään. Ja jarruttaa vielä muitten tahtia(sanoo että mikä kiire meillä on näin huonolla palkalla) ja myrkyttää ilmapiiriä valittamisellaan. Karkaa kahvitunneillekin 10-15 min. ennen muita ja lähtee kahvitunneilta viimeisenä pois.
- on näitä
Laiskottelu on taitolaji. Olen törmännyt sellaisiinkin. He ovat sellaisia henkilöitä että just aikovat ryhtyä johonkin. hetken päästä he yhä touhuavat jotain olematonta.
- rahan edestä kyllä t
Täällä taas joutuu jos sairauden takia on pois seuraavalla kerralla tulee kuitti
että tässäpä sulle lisää tehtävää toinen on nyt poissa.ei niin laiska kuin luulet.
- Blork
Heh, löysin Googlella sattumalta tämän viestiketjun. Hyviä kommentteja!
Meilläkin tiimissä eräs henkilö jättää kaiken mahdollisen ikävän työn työkavereilleen.
Facebook ja Huuto.Net kiinnostaa häntä enemmän kuin työnteko.
Tämä hänen jatkuva lusmuilu vaikuttaa koko tiimin yhteiseen tuottoon.
Tiimeissä kun on paljon erilaisia ihmisiä, erilaisilla taustoilla, jotkut ovat innokkaita, jotkut jo täysin leipääntyneitä työhönsä.
Entinen esimieheni sanoi että ahkeria, motivoituneita ja osaavia tiimin jäseniä jopa syvästi vihataan, koska heidän koetaan nostavan rimaa sille, mitä muilta tiimin jäseniltä odotetaan. - 854900-32012
Eräs tuttavani on aspa-yksikössä...siellä hoitajat menevät kolmisteen tauolle...vaikka tuttavani on soittanut useita kertoja rannehälyttimellään...vaikka mitä kysyy yksikön vastaavalta...saa vain erittäin epämääräisiä vastauksia...ja aina hän on vaan " lomalla"", tai "koulutuksessa"...ym.ym.
Käsittämätöntä. Sääliksi käy niitä asukkaita. Suuri osa on rullatuolissa..pää alas painuneina...mitään tunnelmaa ei ole..ei jouluvaloja..tms. Ulkopiha roskainen..kaksi vanhaa kukkaruukkua joissa kuolleet krysanteemit. Piha-alue ym.siivottomassa kunnossa. Karmeaa. Järkyttävää. - Raskastaon
Kuullostaa tutulta. Työpaikallamme on henkilö, joka ei tee juuri mitään ja hänen vähätkin tekemisensä jäävät muiden paikattavaksi. Olen tulkinnut hänen käytöksestään, että hän ei yksinkertaisesti ymmärrä olevansa laiska. Tai sitten hän on vain todella välinpitämätön ja itsekäs kun muut tekevät hommat. Jos hän tekee jotain, hän mainitsee siitä suurieleisesti kaikille. Tosin ei hän todellisuudessa tee mainitsemiaan asioita kunnolla. Ihmettelen, miksi pitää mainostaa että on tehnyt työtehtävät, jotka hänelle kuuluvat ja jotka kaikki muutkin tekevät asiaa sen kummemmin mainostamatta. Esimies on puhutellut useasti, tuloksetta. Mitään asiaa ei voi antaa hänelle tehtäväksi ilman pelkoa siitä, että asia jää täysin hoitamatta.
- Aloituksessa
kuvatusta ihmistyypistä tulee usein pomo. Tämä ei ollut vitsi.
- 76547546754
Tämä "laiskuus" mitä täällä kuvaillaan täsmää hyvin myös työuupumuksen oireisiin. Ei kannattaisi tuomita henkilöä ellei tiedä onko hänellä esim ongelmia yksityiselämässä tai jos työtaakka on liian suuri. Jos alatte ilman faktoja arvostelemaan tällaisia henkilöitä niin voitte jopa aiheuttaa hänelle vakavampia mielenterveysongelmia, työuupumus itsessään on jo erittäin raskasta kun jatkuvasti saa stressata työtehtävistä ja pelätä mitä muut ajattelee kun ei saa asioita valmiiksi ajoissa.
Kannattaisi ensiksi kysyä onko hänellä kaikki hyvin, liian suuri työtaakka tai onko jokin mikä aiheuttaa hänen mielestään viivästyksiä tehtäviin.
Ei sitä ihan helposti uskalla tuoda esiin työuupumusta esimiehelle/työterveydelle koska saa silloin pelätä potkuja jos tulee YT:t tai pilaavansa uramahdollisuudet. Siksi moni työuupunut sinnittelee liiankin pitkään.
Työpaikalla ollaan yhtä tiimiä ja tiimiläisten pitää tukea toisiaan yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi, verratkaa vaikka armeijaan missä joukkuetoveria ei jätetä pulaan. Jos heti ensimmäiseksi alkaa arvostelemaan huonosti suoriutuvaa kaveria "laiskaksi "jne se kertoo vain että itse on ääliö jolla ei ole tiimityöskentelytaitoja.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631473Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271291Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on681284Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151154- 1271086
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3171019Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2241012- 42949
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että277928- 72915