Olen miettinyt tässä jo kohta vuoden lähinnä omaa käytöstäni parisuhteessani ja saanut poikaystävältäni vähän palautetta asiasta. Tuntuu välillä, että skitsoan turhista asioista, mutta ehkä sitten parempi kysyä muiden mielipitetä. Kertokaa olenko täysin kohtuuton:
Myönnän, että suutun helposti. Toisaalta poikaystävälläni on ikävä tapa ilmaista asiast jotka häntä häiritsevät,välillä todella vihaisen kuuloisesti tai tiuskimalla. Riidellessämme, jos hän edes korottaa ääntään en kykene vastaamaan, koska alkaisin todennäköisesti itkemään. En siedä huutamista, rauhallinen keskustelu sen sijaan on täysin eri asia.
En voi esimerkiksi sietää sitä, että poikaystäväni ei istu koskaan luennolla viereeni, vaan valitsee ennemmin vaikka täysin tuntemattoman ihmisen tai istuu vaikka ihan nenä kiinni taulussa. Myös kaikki käytös (siis koulussa) mikä viittaisi meidän seurusteluun on kielletty, esim. halaukset jne. Muut kyllä tietävät meidän seurustelevan ja ovat ihmetelleetkin käytöstä. Saattaa tuntua tyhmältä miksi valitan tälläisestä asiasta mutta minulle tämä on erityisen ahdistavaa, koska en ole muutenkaan mukana koulukavereiden jutuissa ja olisi ihan jees jos edes oma poikaystävä hengailisi kanssani. En ole siis mikään superepäsosiaalinen, olen vaan hiljaisempaa laatua. Tuntuu, että hän häpeäisi minua kun ei kenenkään muun kohdalla ole näin. Välillä mietin asiaa niin paljon, että muutun vaan vihaiseksi kun luulen hänen oikeasti häpeävän minua. Mistä seuraa taas riitoja. Onko ihan kohtuutonta?
Toisaalta jos hän on kännissä tai luulee että olen vihainen, silloin hän kyllä saattaa jopa halata tai vastaavaa, mutta yleensä siitä tulee vaan semmonen fiilis, että yrittää lepytellä että olisin hiljaa.
Kerran hän myös kertoi, että hänen mielestä on hieman sopimatonta, että naiset juovat illalla kaljaa....(?) Ymmärrän kyllä, ettei halua mitään alkoholistinaista, mutta eikö toi ole jo aika erikoista? Tästä kysyin kyllä ja hän sanoikin, että ei tiedä miksi ajattelee niin.
Lisäksi on tietysti se perusongelma, että hän ei koskaan kuuntele tai ehkä ei halua kuunnella ongelmiani. Ja usein myös unohtaa suurimman osan kaikesta henkilökohtaisesta mitä olen hänelle kertonut. Olemme nyt sopineet, että menen terapiaan syömishäiriöni vuoksi. Tosin hän ei tiedä syytä miksi menen terapiaan, lienee unohtanut, että kerroin syömishäiriöstäni suhteemme alussa. Tuntuu vaan epäreilulta, että hän vaatii minua menemään terapiaan ja on itse suht haluton kuuntelemaan ongelmiani.
Välillä hän myös tuntuu valehtelevan joistain asioista. Esimerkiksi sovimme viikonlopuksi tekemistä, jonka hän myöhemmin perui, koska oli väsynyt. Tämä oli ihan ok. Myöhemmin kuitenkin selvisi, että hän on menossa suht pitkälle päivän reissulle jonnekkin pohjoisempaan koulukavereisensa kanssa. Ihmettelin asiaa, mutta en ole viitsinyt mainita asiasta. Olenko liian tarkka tommosista asioista? Tai jos teille kävisi noin mainitsisitteko asiasta poika/tyttöystävällenne? Vaikka ei tuo varsinaisesti ole valehtelemista, tulee vaan vähän hölmö fiilis
Ehkä olen vaan vähän kokematon ja kohtuuton, mutta olisi ihan jees jos viitsisitte vastailla tai kertoa mielipiteitä.
Myönnän, että suutun helposti. Toisaalta poikaystävälläni on ikävä tapa ilmaista asiast jotka häntä häiritsevät,välillä todella vihaisen kuuloisesti tai tiuskimalla. Riidellessämme, jos hän edes korottaa ääntään en kykene vastaamaan, koska alkaisin todennäköisesti itkemään. En siedä huutamista, rauhallinen keskustelu sen sijaan on täysin eri asia.
En voi esimerkiksi sietää sitä, että poikaystäväni ei istu koskaan luennolla viereeni, vaan valitsee ennemmin vaikka täysin tuntemattoman ihmisen tai istuu vaikka ihan nenä kiinni taulussa. Myös kaikki käytös (siis koulussa) mikä viittaisi meidän seurusteluun on kielletty, esim. halaukset jne. Muut kyllä tietävät meidän seurustelevan ja ovat ihmetelleetkin käytöstä. Saattaa tuntua tyhmältä miksi valitan tälläisestä asiasta mutta minulle tämä on erityisen ahdistavaa, koska en ole muutenkaan mukana koulukavereiden jutuissa ja olisi ihan jees jos edes oma poikaystävä hengailisi kanssani. En ole siis mikään superepäsosiaalinen, olen vaan hiljaisempaa laatua. Tuntuu, että hän häpeäisi minua kun ei kenenkään muun kohdalla ole näin. Välillä mietin asiaa niin paljon, että muutun vaan vihaiseksi kun luulen hänen oikeasti häpeävän minua. Mistä seuraa taas riitoja. Onko ihan kohtuutonta?
Toisaalta jos hän on kännissä tai luulee että olen vihainen, silloin hän kyllä saattaa jopa halata tai vastaavaa, mutta yleensä siitä tulee vaan semmonen fiilis, että yrittää lepytellä että olisin hiljaa.
Kerran hän myös kertoi, että hänen mielestä on hieman sopimatonta, että naiset juovat illalla kaljaa....(?) Ymmärrän kyllä, ettei halua mitään alkoholistinaista, mutta eikö toi ole jo aika erikoista? Tästä kysyin kyllä ja hän sanoikin, että ei tiedä miksi ajattelee niin.
Lisäksi on tietysti se perusongelma, että hän ei koskaan kuuntele tai ehkä ei halua kuunnella ongelmiani. Ja usein myös unohtaa suurimman osan kaikesta henkilökohtaisesta mitä olen hänelle kertonut. Olemme nyt sopineet, että menen terapiaan syömishäiriöni vuoksi. Tosin hän ei tiedä syytä miksi menen terapiaan, lienee unohtanut, että kerroin syömishäiriöstäni suhteemme alussa. Tuntuu vaan epäreilulta, että hän vaatii minua menemään terapiaan ja on itse suht haluton kuuntelemaan ongelmiani.
Välillä hän myös tuntuu valehtelevan joistain asioista. Esimerkiksi sovimme viikonlopuksi tekemistä, jonka hän myöhemmin perui, koska oli väsynyt. Tämä oli ihan ok. Myöhemmin kuitenkin selvisi, että hän on menossa suht pitkälle päivän reissulle jonnekkin pohjoisempaan koulukavereisensa kanssa. Ihmettelin asiaa, mutta en ole viitsinyt mainita asiasta. Olenko liian tarkka tommosista asioista? Tai jos teille kävisi noin mainitsisitteko asiasta poika/tyttöystävällenne? Vaikka ei tuo varsinaisesti ole valehtelemista, tulee vaan vähän hölmö fiilis
Ehkä olen vaan vähän kokematon ja kohtuuton, mutta olisi ihan jees jos viitsisitte vastailla tai kertoa mielipiteitä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sanot että suutut helposti, mutta et kertonut yhtään kuinka se ilmenee? Raivoatko kuin hullu vai mökötätkö viikon?
Kommentoin nyt sitten muuten tekstistäsi mieleen tulleita asioita. Eli ensinnäkin syömishäiriö. Mielestäni on tosi hyvä, että haet siihen apua. Syömishäiriöt on psyyken ongelma ja ne heijastuvat siksi kaikkeen mitä teet ja koet, värittävät suhdettasi maailmaan negatiivisesti. Terapiassa saat apua ja itsetuntemuksesi ja itsetuntosi nousee, millä tulee olemaan suuri merkitys elämänlaatusi paranemisessa. Se myös auttaa sinua arvioimaan paremmin sitä, mikä on oikein ja kohtuullista käytöstä sinulta että muilta sinua kohtaan. Alentunut itsetunto saa näkemään mörköjä siellä, missä niitä ei ole ja myös altistaa hyväksikäyttösuhteille. Luultavasti aiheuttaa myös tuota, että mieluummin seurailet kuin itse aktiivisesti hakeutuisit muiden seuraan. Eli monessa suhteessa terapiasta on varmasti sulle hyötyä.
Poikaystäväsi voi kokea terapiajutut ahdistavina, koska ei pysty samaistumaan tunteisiisi eikä ymmärtämään niitä muutenkaan. Elämänkokemustakaan ei ole vielä kauheasti kertynyt, mikä auttaisi käsittelemään asioita. Lisäksi aina suhteessa tulee muistaa se, ettei kumppani ole terapeutti, sitä ei saa häneltä vaatia eikä tukeutua toiseen sillä odotuksella. Sellainen käytös uuvuttaa helposti molemmat ja ajaa suhteen umpikujaan. Silti asioista on tietenkin pystyttävä juttelemaan kumppaninkin kanssa.
Tavallaan ymmärrän, että poikaystävä haluaa vetää rajoja siihen, että opiskelu on opiskelua. Keskittyminen opiskeluun vaatii sen, ettette istu vierekkäin jne. Toisaalta muuna aikana opiskelupaikalla mun mielestä voi ja pitääkin näyttää tunteita ja tätä puolta en oikein ymmärrä hänessä. Muutenkin tosi outoa, jollei halaa sua muuten kuin kännissä? Tuosta teidän pitäs kyllä jutella. Mitä järkeä on seurustella, jos siihen ei kuulu hellyys ja läheisyys?
Mulle tulee olo, että olet yksinäinen ja epävarma ja ehkä? haluaisit suhteen, joka "ehjää" sinut. Valitettavasti sellainen ei toteudu ja petyt taatusti ihmisiin jos sellaista etsit. Se sisäinen varmuus ja eheys tulee löytää itsestään ja siinä terapia on oiva työväline. Muut ihmiset voivat tukea sinua sanoin ja teoin, mutta silti päävastuu on itsellä. On tärkeää, että et ripustaudu keneenkään vaan menet ja tulet ja teet asioita mistä itse nautit poikaystävästäsi riippumatta. Älä anna hänen menojen hallita omaa elämääsi äläkä vaan elä hänen kauttaan. Pyri laajentamaan sosiaalista verkostoasi ihan itse, pienin askelin. Uskalla nauttia elämästä.
hän vain haluaa pildeä. ei muuta. siinä vika.
Lopeta vääristä syistä tapahtuva seurustelu, ja lakkaa nojaamasta toiseen ihmiseen. Seiso itse omilla jaloillasi.
Kaikkinensa olet liian nuori seurustelmaan ylipäätään. Henkisesti et ole valmis valitemaan sinulle oikeanlaista miestä, otat vain luuserin jos saat.
Olet skitso ja itsekäs. Poikaystäväsi kaikkoaa luotasi, koska ei jaksa kuunnella jatkuvaa valitustusta. Olet hyvä löytämään syyn hänessä, mutta vika sinussa. Et kestä vastoinkäymisiä ja olet heikko. Luettelit koko listan poikaystäväsi vikoja, mutta itsestäsi löysit vain yhden ; suutut helposti, mutta sitäkin yritit vähätellä puolustaumalla sanoen olevasi rauhallinen.
Se, että suutut helposti, on ylikorostunutta narsismia. Yrittäisit ymmärtää, että maailma ei pyöri sinun napasi ympärillä...
"Myönnän, että suutun helposti. Toisaalta poikaystävälläni on ikävä tapa ilmaista asiast jotka häntä häiritsevät,välillä todella vihaisen kuuloisesti tai tiuskimalla. Riidellessämme, jos hän edes korottaa ääntään en kykene vastaamaan, koska alkaisin todennäköisesti itkemään. En siedä huutamista, rauhallinen keskustelu sen sijaan on täysin eri asia."
>> Minulla poikaystäväni kanssa sama "ongelma". Luulen että syy on mahdollisesti kumppanin luonteessa, tai sitten juuri siinä, että itseluottamuksesi ja itsetuntosi ovat alhaiset (kuten minulla ainakin on).
"En voi esimerkiksi sietää sitä, että poikaystäväni ei istu koskaan luennolla viereeni, vaan valitsee ennemmin vaikka täysin tuntemattoman ihmisen tai istuu vaikka ihan nenä kiinni taulussa. Myös kaikki käytös (siis koulussa) mikä viittaisi meidän seurusteluun on kielletty, esim. halaukset jne. Muut kyllä tietävät meidän seurustelevan ja ovat ihmetelleetkin käytöstä. Saattaa tuntua tyhmältä miksi valitan tälläisestä asiasta mutta minulle tämä on erityisen ahdistavaa, koska en ole muutenkaan mukana koulukavereiden jutuissa ja olisi ihan jees jos edes oma poikaystävä hengailisi kanssani. En ole siis mikään superepäsosiaalinen, olen vaan hiljaisempaa laatua. Tuntuu, että hän häpeäisi minua kun ei kenenkään muun kohdalla ole näin. Välillä mietin asiaa niin paljon, että muutun vaan vihaiseksi kun luulen hänen oikeasti häpeävän minua. Mistä seuraa taas riitoja. Onko ihan kohtuutonta?"
>> Ei ole kohtuutonta, mutta outoa. Minun poikaystäväni on "onneksi" eri opiskeluryhmässä joten on helpompaa itsekin keskittyä omiin opintoihin. Välitunneilla jos näemme niin kyllä pusustellaan ja halaillaan, eikä piitata pätkääkää mitä muut meistä ajattelee.
"Lisäksi on tietysti se perusongelma, että hän ei koskaan kuuntele tai ehkä ei halua kuunnella ongelmiani. Ja usein myös unohtaa suurimman osan kaikesta henkilökohtaisesta mitä olen hänelle kertonut. Olemme nyt sopineet, että menen terapiaan syömishäiriöni vuoksi. Tosin hän ei tiedä syytä miksi menen terapiaan, lienee unohtanut, että kerroin syömishäiriöstäni suhteemme alussa. Tuntuu vaan epäreilulta, että hän vaatii minua menemään terapiaan ja on itse suht haluton kuuntelemaan ongelmiani."
>> Miten asia ilmenee ettei hän kuuntele? Onko hän esim. tietokoneella kuulokkeet päässä täysin ignooraten sua vai sanooko hän ihan suoraan ettei kiinnosta kuunnella?
Välillä hän myös tuntuu valehtelevan joistain asioista. Esimerkiksi sovimme viikonlopuksi tekemistä, jonka hän myöhemmin perui, koska oli väsynyt. Tämä oli ihan ok. Myöhemmin kuitenkin selvisi, että hän on menossa suht pitkälle päivän reissulle jonnekkin pohjoisempaan koulukavereisensa kanssa. Ihmettelin asiaa, mutta en ole viitsinyt mainita asiasta. Olenko liian tarkka tommosista asioista? Tai jos teille kävisi noin mainitsisitteko asiasta poika/tyttöystävällenne? Vaikka ei tuo varsinaisesti ole valehtelemista, tulee vaan vähän hölmö fiilis
>>Pienet "epäilypuuskat" ovat melko normaalia. Ne osoittavat, että välität poikaystävästäsi ja haluat panostaa suhteeseenne. Liika on kuitenkin liikaa. Jos hän tekee toistuvasti saman tempun, on jo aihetta vakavampaan epäilyyn.
Et ole kohtuuton, koska suutun itsekin poikaystävälleni helposti pienistäkina asioista ja pahoitan mieleni jos hän kritisoi minua vaikka olisi oikeassa. Mutta ota asiat rohkeasti esille sekä terapiassa että poikaystäväsi kanssa. Jaksamista sinulle =)