Järjestelmä NEUVOSTO-syndrooman kourissa

Kapitalistinen maailmanjärjestys on ennen romahdustaan Neuvostosyndrooman edessä: eletään setelipainotaloutta, jonka todellinen olemus salataan kansalaisilta. SETELIPAINOT painavat velaksi kirjautuvaa rahaa markkinoille, joka jaetaan yrityksille ja yksiyisille velkana. Tai sinulle maksettava palkkakin on kokonaan velkaa, bruttona. Maksat onneton vielä siitä verojakin, loput kirjataan sinun velaksi.
Ai et muka aio maksa niitä velkoja! No, hankkiudu sitten eroon tästä huijarista, mitä pikemmin, sen parempi sinullekin:

”Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) on antanut ymmärtää julkisen talouden tasapainottamisen kuuluvan seuraavalle, todennäköisesti keväällä 2011 valittavalle eduskunnalle ja nimitettävälle hallitukselle. Nähtäväksi jää, hoidetaanko tätä siivousoperaatiota, mukaan lukien julkisten menojen leikkaukset, nykyisellä hallituspohjalla vaiko jonkin uuden koalition voimin, johon joka tapauksessa kuulunee toinen nykyistä johtavista hallituspuolueista.”


Koko järjestelmä on aina pyörinyt velkarahan turvin, mutta nyt tilanne on riistäytynyt käytännössä jo täydellisesti käsistä. Nollakorko on siitä selvin oireyhtymä. Korkoja (rahan hintaa) yritettiin vielä kerran parisen vuotta sitten nostaa, kun sopulit oli työvoimapula-valhein uitettu hiusrjaa myöten asunto-ja kulutusvelkoihin. Rahan hintaa oli siis tarkoitus nostaa, nollasta jonnekin 3-5 %:iin, reaalisesti. EKP:n (eu:n keskuspankin) mukaan rahan hinta tulee olla pari prosenttiyksikköä inflaatiota suurempi. Tämä oppi ropisi romukoppaan alta aikayksikön. Parin vuoden takaisen koronnostoprojektin seurauksena oli 30-luvun lamaan verrattava taantuma. Lama tietenkin, eikä mikään "lieventävä" ilmentymä.
Syvä Lama.

Yleisradio kun nykyään on "demokratian" pelisääntöjen mukaan oikeiston miehittämä, niin karu totuuskin jää käytännössä täysin kertomatta. Takavuosina oikeisto-YLE riekkui "työvoimapulaa", tänään "kuluttajanluottamusta". Tämä oikeisto-YLEn riekkuma "kuluttajanluottamus" on kuulemma peräti korkeampi kuin kahteentoista (12 ) vuoteen. Siis "työvoimapula"-valehtelukaan ei saanut kuluttajan luottamusta niin korkealle kuin oikeisto-yle tänään, keskellä kaikkein syvintä LAMAA. Vain oikeisto-yle pystyy tähän, eihän muita vastaväittäjiä tästä maasta löydy, vai löytyykö, katsotaampa:

Wahlroos: Sano hyvästi työpaikallesi
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/09/26237
- Wahlroos sanoo, etteivät työpaikat tule enää takaisin, vaan ne menevät maihin ja alihankkijoille, joilla on paljon matalammat tuotantokustannukset.

Oikeisto-YLEn ymmärryksen tason nalle kuittaa seuraavasti:

"Suomessa ymmärtämys talouskriisin vakavuudesta ei ole vieläkään juurtunut kovin syvälle"


Suomessa ja kapitalismissa eletään nyt velaksi. Oikeistolaisesta virkanimityshässäkästä kuivin jaloin viime eduskuntavaalien jälkeen selvinnyt "demari" Raimo Sailas käytti velkaantumisemme laadusta ( siis suomen) termistöä "ennätysmäisellä riskillä" !!!
RISKI tulikin jo edellä mainittua, nallen suulla. Siitä huolimatta oikeisto-yle viljelee perusteetonta optimismia (toiveita että sinäkin lisävelkaantuisit) kuluttajan luottamuspuheilla. Maanpetoksellista toimintaako?

G20 maat rypevät näet jo sellaisessa velkasuossa, että hirvittää. On esitetty allekirjoittaneen toimesta arvioita, että USA käytännössä on jo omien velkojensa suhteen täysin takaisinmaksukyvytön. USA ei siis tule koskaan maksamaan velkojaan velkojilleen takaisin. Ketkä jäävät nuolemaan näppejään, niin taitaa olla ne setelipainot ja ne keskuspankit ja....ja .... SINÄ !
Mutta tämähän juuri oli se Neuvosto-syndrooma. Samassa suossa näet on EU-kin.
http://www.upi-fiia.fi/fi/news/721/
Valtioiden velat kasvavat ja työttömyys lisääntyy. Tämähän on PAHEMPAA kuin neuvosto-syndrooma, eikö totta.
394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"On esitetty allekirjoittaneen toimesta arvioita, että USA käytännössä on jo omien velkojensa suhteen täysin takaisinmaksukyvytön." Niin ja kenelle USA on eniten velkaa, taitaa olla Kiina? USA on palleistaan kiinni Kiinassa ja joutuu ennemmin tai myöhemmin sen vielä huomaamaan myös käytännössä.

On tavallaan huvittavaa tämä kapitalistien ryntäys halvan työvoiman perässä Kiinaan, joka edelleen on yksipuolue maa, ja tämä puolue on nimeltään Kiinan Kommunistinen puolue. Mitenhän sitten suu pannaan kun tuo puolue ilmoittaa että tämä meneillään ollut NEP on päättynyt, ja kaikki tehtaat ja tuotantovälineet otetaan takaisin kansan haltuun? Saattaapi silloin tulla itkun ja hammasten kiristyksen paikka kapitalisteille. Yli tuhannen miljoonan ihmisen ydinasevaltiolta kun on paha mennä ottamaan jotain takasin, jos se ei sitä vapaaehtoisesti anna.

Olet luultavasti oikeassa kirjoituksessasi, elämme todella mielenkiintoisia aikoja, ensin romahti Euroopassa Stalinismi, ja toivottavasti pian romahtaa suur-kapitalismi kaikissa ns. länsimaisissa yhteiskunnissa.

Äänestä
  • """On tavallaan huvittavaa tämä kapitalistien ryntäys halvan työvoiman perässä Kiinaan, joka edelleen on yksipuolue maa, ja tämä puolue on nimeltään Kiinan Kommunistinen puolue"""

    Kiina ei ole enää kommunistinen, vaan ns. riistokapitalistinen yhteiskunta, jota pidetään - kuten Saudi-Arabiaa ja USAtakin - pystyssä rajulla väkivaltakoneistolla.

    Suurimmat teloittajat:

    1) Kiina, 2) Saudi-Arabia, 3) USA

    Kiinan keskusjohto on jokseenkin usan talutusnuorassa ja mitä ilmeisimmin rikkaimmat heistä ovat jo miljardöörejä. Kansa elää kolhoosissa, ja jos on pientäkin puhetta DEMOKRATIASTA, tulevat ja ampuvat.
    Niin, USAhan meni Irakiin "demokratisoimaan", uskokoon ken tahtoo. Riistokapitalisti meni tyylipuhtaasti öljynryöväysretkelle.

    Ikävää, että meidänkin ent. yle, nyk Oikeisto-YLE on valinnut uussuomettumisen linjan näissä Kiina-asioissa. Periaate kuitenkin on, että työ viedään kiinaan, ja tuotteet kaupataan länsimarkkinoille. Siinä se pelinhenki. Siksi työpaikat katoavat.

    Ja siksi, että on se Aggggressiivinen dollarimanipulointi 1 eur=1,5 $. Eikä nyt devalvoida. Olemme EURO-ansassa.

    Äänestä

  • Haans. kirjoitti:

    """On tavallaan huvittavaa tämä kapitalistien ryntäys halvan työvoiman perässä Kiinaan, joka edelleen on yksipuolue maa, ja tämä puolue on nimeltään Kiinan Kommunistinen puolue"""

    Kiina ei ole enää kommunistinen, vaan ns. riistokapitalistinen yhteiskunta, jota pidetään - kuten Saudi-Arabiaa ja USAtakin - pystyssä rajulla väkivaltakoneistolla.

    Suurimmat teloittajat:

    1) Kiina, 2) Saudi-Arabia, 3) USA

    Kiinan keskusjohto on jokseenkin usan talutusnuorassa ja mitä ilmeisimmin rikkaimmat heistä ovat jo miljardöörejä. Kansa elää kolhoosissa, ja jos on pientäkin puhetta DEMOKRATIASTA, tulevat ja ampuvat.
    Niin, USAhan meni Irakiin "demokratisoimaan", uskokoon ken tahtoo. Riistokapitalisti meni tyylipuhtaasti öljynryöväysretkelle.

    Ikävää, että meidänkin ent. yle, nyk Oikeisto-YLE on valinnut uussuomettumisen linjan näissä Kiina-asioissa. Periaate kuitenkin on, että työ viedään kiinaan, ja tuotteet kaupataan länsimarkkinoille. Siinä se pelinhenki. Siksi työpaikat katoavat.

    Ja siksi, että on se Aggggressiivinen dollarimanipulointi 1 eur=1,5 $. Eikä nyt devalvoida. Olemme EURO-ansassa.

    Työttömyys on kommunistien propagandaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Haans. kirjoitti:

Kapitalistinen maailmanjärjestys on ennen romahdustaan Neuvostosyndrooman edessä: eletään setelipainotaloutta, jonka todellinen olemus salataan kansalaisilta. SETELIPAINOT painavat velaksi kirjautuvaa rahaa markkinoille, joka jaetaan yrityksille ja yksiyisille velkana. Tai sinulle maksettava palkkakin on kokonaan velkaa, bruttona. Maksat onneton vielä siitä verojakin, loput kirjataan sinun velaksi.
Ai et muka aio maksa niitä velkoja! No, hankkiudu sitten eroon tästä huijarista, mitä pikemmin, sen parempi sinullekin:

”Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) on antanut ymmärtää julkisen talouden tasapainottamisen kuuluvan seuraavalle, todennäköisesti keväällä 2011 valittavalle eduskunnalle ja nimitettävälle hallitukselle. Nähtäväksi jää, hoidetaanko tätä siivousoperaatiota, mukaan lukien julkisten menojen leikkaukset, nykyisellä hallituspohjalla vaiko jonkin uuden koalition voimin, johon joka tapauksessa kuulunee toinen nykyistä johtavista hallituspuolueista.”


Koko järjestelmä on aina pyörinyt velkarahan turvin, mutta nyt tilanne on riistäytynyt käytännössä jo täydellisesti käsistä. Nollakorko on siitä selvin oireyhtymä. Korkoja (rahan hintaa) yritettiin vielä kerran parisen vuotta sitten nostaa, kun sopulit oli työvoimapula-valhein uitettu hiusrjaa myöten asunto-ja kulutusvelkoihin. Rahan hintaa oli siis tarkoitus nostaa, nollasta jonnekin 3-5 %:iin, reaalisesti. EKP:n (eu:n keskuspankin) mukaan rahan hinta tulee olla pari prosenttiyksikköä inflaatiota suurempi. Tämä oppi ropisi romukoppaan alta aikayksikön. Parin vuoden takaisen koronnostoprojektin seurauksena oli 30-luvun lamaan verrattava taantuma. Lama tietenkin, eikä mikään "lieventävä" ilmentymä.
Syvä Lama.

Yleisradio kun nykyään on "demokratian" pelisääntöjen mukaan oikeiston miehittämä, niin karu totuuskin jää käytännössä täysin kertomatta. Takavuosina oikeisto-YLE riekkui "työvoimapulaa", tänään "kuluttajanluottamusta". Tämä oikeisto-YLEn riekkuma "kuluttajanluottamus" on kuulemma peräti korkeampi kuin kahteentoista (12 ) vuoteen. Siis "työvoimapula"-valehtelukaan ei saanut kuluttajan luottamusta niin korkealle kuin oikeisto-yle tänään, keskellä kaikkein syvintä LAMAA. Vain oikeisto-yle pystyy tähän, eihän muita vastaväittäjiä tästä maasta löydy, vai löytyykö, katsotaampa:

Wahlroos: Sano hyvästi työpaikallesi
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/09/26237
- Wahlroos sanoo, etteivät työpaikat tule enää takaisin, vaan ne menevät maihin ja alihankkijoille, joilla on paljon matalammat tuotantokustannukset.

Oikeisto-YLEn ymmärryksen tason nalle kuittaa seuraavasti:

"Suomessa ymmärtämys talouskriisin vakavuudesta ei ole vieläkään juurtunut kovin syvälle"


Suomessa ja kapitalismissa eletään nyt velaksi. Oikeistolaisesta virkanimityshässäkästä kuivin jaloin viime eduskuntavaalien jälkeen selvinnyt "demari" Raimo Sailas käytti velkaantumisemme laadusta ( siis suomen) termistöä "ennätysmäisellä riskillä" !!!
RISKI tulikin jo edellä mainittua, nallen suulla. Siitä huolimatta oikeisto-yle viljelee perusteetonta optimismia (toiveita että sinäkin lisävelkaantuisit) kuluttajan luottamuspuheilla. Maanpetoksellista toimintaako?

G20 maat rypevät näet jo sellaisessa velkasuossa, että hirvittää. On esitetty allekirjoittaneen toimesta arvioita, että USA käytännössä on jo omien velkojensa suhteen täysin takaisinmaksukyvytön. USA ei siis tule koskaan maksamaan velkojaan velkojilleen takaisin. Ketkä jäävät nuolemaan näppejään, niin taitaa olla ne setelipainot ja ne keskuspankit ja....ja .... SINÄ !
Mutta tämähän juuri oli se Neuvosto-syndrooma. Samassa suossa näet on EU-kin.
http://www.upi-fiia.fi/fi/news/721/
Valtioiden velat kasvavat ja työttömyys lisääntyy. Tämähän on PAHEMPAA kuin neuvosto-syndrooma, eikö totta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu