Eli siis veljeni on pahoinpidellyt minua yhteensä noin 7 vuotta, välillä ollut parempia jaksoja, mutta pahentunut aina niiden jälkeen entisestäänkin. Hän lupaa aina, että nyt se loppuu, mutta kuten kaikki tietää, niin eihän se siihen jää. Hänessä on ikään kuin kaksi ihmistä, ja tapahtuneen jälkeen ollaan ikään kuin mitään ei olisi ikinä tapahtunutkaan; ja meillä on yhteisiä hyviä muistojakin.
En siis ole koskaan puhunut tästä kenellekään, kunnes vasta viime vklp sain erittäin läheiselle ystävälleni kerrottua tästä, se auttoi. En ikinä uskonut, että voisin koskaan avautua tästä kenellekään, mutta onneksi se olikin mahdollista. Ystävälleni kyllä tämä tieto tuli lievästi sanottuna järkytyksenä. Ei hän voinut aluksi kuvitella, että minun "onnellisessa perheessä" voisi käydä mitään sellaista. Olen siis aina osannut pitää kulisseja yllä paremmin kuin hyvin, tietyllä tavalla olen oppinut elämään tämän asian kanssa kuin se olisi aivan normaalia. :(
Ensi viikolla ajattelin käydä juttelemassa tästä eräälle toisellekin henkilölle, joka voisi auttaa asiaa niin, että tämä saataisiin loppumaan. Ongelma tässä on se, etten tiedä miten aloittaa kertomaan jostain tällaisesta, vielä kun se on erittäin arka ja vaikea asia itselleni. Enhän vain voi töksäyttää sitä hänellekään ja muutenkin tapaamme "iloisissa merkeissä", kun emme ole vähään aikaan nähneet. Ystäväni on kyllä onneksi tulossa mukaan, niin ehkä se helpottaa kertomista..?
Välillä tuntuu, etten enää mitenkään jaksa elää, kun tämä tilanne vain on pahentunut. Tiedän, että kertominen hänelle auttaisi, mutta tuo aloittaminen on se vaikein juttu tosiaan; ja kun minulla tosiaan on ollut niin hyvät kulissit.
Olisin tosi kiitollinen, jos joku voisi auttaa tämän ongelman kanssa. :)
En siis ole koskaan puhunut tästä kenellekään, kunnes vasta viime vklp sain erittäin läheiselle ystävälleni kerrottua tästä, se auttoi. En ikinä uskonut, että voisin koskaan avautua tästä kenellekään, mutta onneksi se olikin mahdollista. Ystävälleni kyllä tämä tieto tuli lievästi sanottuna järkytyksenä. Ei hän voinut aluksi kuvitella, että minun "onnellisessa perheessä" voisi käydä mitään sellaista. Olen siis aina osannut pitää kulisseja yllä paremmin kuin hyvin, tietyllä tavalla olen oppinut elämään tämän asian kanssa kuin se olisi aivan normaalia. :(
Ensi viikolla ajattelin käydä juttelemassa tästä eräälle toisellekin henkilölle, joka voisi auttaa asiaa niin, että tämä saataisiin loppumaan. Ongelma tässä on se, etten tiedä miten aloittaa kertomaan jostain tällaisesta, vielä kun se on erittäin arka ja vaikea asia itselleni. Enhän vain voi töksäyttää sitä hänellekään ja muutenkin tapaamme "iloisissa merkeissä", kun emme ole vähään aikaan nähneet. Ystäväni on kyllä onneksi tulossa mukaan, niin ehkä se helpottaa kertomista..?
Välillä tuntuu, etten enää mitenkään jaksa elää, kun tämä tilanne vain on pahentunut. Tiedän, että kertominen hänelle auttaisi, mutta tuo aloittaminen on se vaikein juttu tosiaan; ja kun minulla tosiaan on ollut niin hyvät kulissit.
Olisin tosi kiitollinen, jos joku voisi auttaa tämän ongelman kanssa. :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tee asiasta julkinen. Siitä se alkaa. Tee veljellisi selväksi, ettet suvaitse moista käytöstä enää. Kerro että soitat poliisille. Varaa poliisin suora numero kännykkääsi. Ja kerro jonkun muun ollessa paikalla. Lisäksi on hyvä tiedottaa asiasta myös veljesi työpaikalle, hänen pomolleen, riittävän suurelle auktoriteetille jota mies kunnioittaa , jotta ymmärtää alaistaan. Äidillenne, ja muulle suvulle myös. Näin saat ongelman loppumaan. Itselläni ainakin tehosi, vaikka kyse oli aviopuolisosta. Johan loppui, kun tiesi seuraavaksi putkassa majailevansa. Avioliitto jatkui, ja jopa onnellisena. Psykkinen hoito astui kuvioihin, ja mies, yllätys yllätys, meni sinne ihan vapaa-ehtoisesti. (en olis uskonut) Mutta yhdessä piti ensin mennä sinne psykologille, sillä miehellä ei itsellään ollut ongelmaa, -ei kokenut ongelmaksi mitenkään kuinka oli nostanut minut kraiveleista seinälle, ja kuinka samassa rytäkässä oli ovikin hajonnut. Ei muka muistanut tapausta. On kuitenkin nostanut kraiveleista ainakin 5 eri ihmistä, ja ne kyllä muistavat. Eli, tekijälleen ne eivät ole iso asia. Täytyy mennä mukaan muistuttamaan että mites sitä on tullut käyttäydyttyä. Tekijä nimittäin on taipuvainen vähättelemään aikaan saannoksiaan. Eli itse saattoi sanoa, että hän hieman hermostui, mutta ei kertonut että mitä siitä hermostumisesta sitten seurasi.
Vaatii sinulta vielä paljon voimia, mutta parannusta on odotettavissa, kunhan olet vain johdonmukainen.
vielä kotona? Eikö vanhemmat välitä kuunnella? Hyvään suuntaan olet menossa, pimeässähän möröt voivat hyvin. Voisit mielestäni myös ottaa sosiaaliin. Jos on pakko olla pois kotoa tai lähteä kokonaan, niin tee se. Sano vaikka sosiaalivirastossa, ettet enää uskalla palata. Jos joku ei ota sinua vakavasti, jätä omaan arvoonsa ja käänny toisen puoleen.
keksit tavan aloittaa keskustelun. Voithan miettiä pari ensimmäistä lausetta tai lausevaihtoehtoa valmiiksi. Vaikka että sinulla on nyt tullut sellainen asia eteen, että tarvitset tukea. Ja että tätä on vaikea kertoa näin yhtäkkiä, mutta jne. Jonkinasteiden yllätys se varmasti useimmille turvassa eläneille on, mutta kyllä fiksu ihminen kuuntelee.
kokemusta vastaavasta, niin luulisin, että jonkun huolellisesti valitun henkilön (mahd. mies) puhutteluun joutuminen voisi olla veljelle pysäyttävää. Tämän ihmisen pitää sitten olla sellainen, että hän ei ole veljen manipuloitavissa, vaan uskoo mitä kerrot, eikä myöskään vähättele tai pyydä tekemään vääriä kompromisseja, jotta "kaikilla olisi kivaa". Voit sanoa, että sille ja sillekin olet jo kertonut ja tulet kertomaan ihan jokaisesta tapauksesta. Että asia ei jää siihen, vaan homma viedään vieläkin pidemmälle, vaikka poiiisille asti.