Miehet eivät kestä erilaisia ihanteita?

Nämä suomi24:n keskustelut ovat loistavaa viihdettä, ensin kiitos siitä.

Mutta asiaan. Olenko ainut, josta tuntuu, että joidenkin miesten on vaikea suvaita ihanteita, jotka eivät ole samanlaisia kuin heidän? Omat ihanteet nostetaan yleismaalliseksi totuudeksi, ja väitetään, että suurin osa, kaikki tai "ainakin kaikki, joiden kanssa olen asiasta puhunut" ovat samaa mieltä asiasta. Sitten pitää mollata vastakkaisista asioista pitäviä miehiä friikeiksi, tai jopa väittää, ettei kommentin kirjoittaja oikeasti edes ollut mies, vaan katkera nainen, joka tahtoo pönkittää itsetuntoaan. Klassisia esimerkkejä tilanteesta ovat esim. isot rinnat vs. pienet rinnat ja hoikat vs. pyöreämmät. Suurin osa onneksi ymmärtää, ettei kaikkien tarvitse olla samaa mieltä asioista, ja on hyvä, että kaikille löytyy ottajansa, mutta aina löytyy myös kuvailemani kaltaisia valittajia.

Huvittavin esimerkki ilmiöstä taisi olla, kun kirjoitin Ihannemies-palstalle oman näkemykseni ihannemiehestäni. Ilmeisesti kuvailuni ei edustanut huippusuosittua tyyppiä ja naiset kävivät sanomassa: "Ok, sä tykkäät tollasesta, mutta mä tykkään tällaisesta." Sen sijaan MIEHET alkoivat valittaa, että ei tuollaisista voi kukaan oikeasti tykätä ja taidan olla joku kaappilesbo tai sitten tämä on provo. Ja sitten miehet vielä valittavat, että kaikilla naisilla on sama miesihanne :) Aika jännää!

Mutta onkos kukaan muu pistänyt merkille tätä hassua tapaa mollata toisten ihanteita? Mistäköhän moinen käytös voisi johtua?
9326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

oikeasti ihmetellä? Makuasioistahan täällä puhutaan ja sana on vapaa... Ottaako näitä joku oikein tosissaankin..???

Äänestä

miehenä voin sanoa että toinen saa ihailla ihan mitä vaan. se ei vaikuta omiin ihanteisiini. kun mennään mielipidetasolta fakatasolle niin homma muuttuu täysin. paskanjauhantaa ei kuuntele.

Äänestä

se ei oo mun syytä ja voin kertoa miten asiat kuuluu olla.

Äänestä

Itse taas ihmettelen,miksi joku nainen kelpuuttaa vain raamien mukaisia suosikkeja toisista naisista.Siis hyväksynnän suhteen,kolleegoiksi tai ystäviksi.Eli on valmis kaava,et toisen naisen pitää olla vaikkapa fasisti eikä kelpaa ns. eriarvoisuutta loogisoiva tapaus.Mulle käy kaveriksi myös köyhempi,itäeurooppalaisempi,heikompi,jopa mielisairas joka on kiva on mulle toivottu ystävä.
Jossain määrin päätän ulkonäönkin pohjalta,et onko hyvä aines tuttavuudelle.Siinä signaaleiksi katson et jos nainen huolehtii kasvoistaan,pesee tukkaansa ja omaksuu ilmeillä omia ideologioita.Kun joku on sekä skarppi että nätti,ei haittaa vaikka olisi kuinka "Margot" mukamas miesten mielipidemaailmassa.Jotkut naiset ovat tietävinään "mikä tavara" kelpaa miehille.Sit miehille kelpaamaton ei saa ystäviä.Itse kokoan meitä Margotteja..Hankitaan mekin miehiä,katsotaan kuinka käy..

Äänestä
  • montako on noita sortteja?

    En tosin ole mielisairaitakaan koskaan tavannut lukuunottamatta tyyppisiäsi minä-suuri-nero-voin-näin-todistaa-sen-sinulle-kompleksista kärsiviä debiilejä, joita jostaan syystä ei hoideta. Päinvastoin tuota ilmeisesti pidetään normaalina olotilana, mikä hieman ihmetyttää. Sait kommenttisi, itsetuntosi on pelastettu ikuiselta kadotukselta, mene nukkumaan.

    Äänestä

"Ja sitten miehet vielä valittavat, että kaikilla naisilla on sama miesihanne :) Aika jännää!"

henk 1:
kaikki naiset on kopeita mua kohtaan enkä koskaan saa naista

henk 2:
olet surkea luuseri, kannattais joskus katsoa peiliin

henk 1:
olen katsonut joka aamu ja ilta, ei toi minustakaan kauniilta näytä

henk 3;
ei tollasta valittajaa ja epätoivosta kukaan halua

henk 1:
noin olen ymmärtänyt

henk 4:
minä en ala luusereita ja reppanoita hyysäämään

henk 1:
jaa, itse olen pyykkini pessyt ja astiani tiskannut tähänkin saakka

henk 5:
onks sulla ees kavereita. Mä en uhraa sosiaalista statustani johonkin paikalliseen sylkykuppiin

henk 6:
älä hei oikeesti masennu, kyllä se vielä löydät jonkun (muun kun mut)

henk 7:
olet sä mun kaa?

henk 1 & 2 & 3 &4 & 5:
olet sä kuullu, "se" on SEN kaa. Ha ha ha, sille kelpaa ihan kuka vaan, tosi epätoivonen. On ne sit tosi tyhmä pari. Nyt ne luulee olevansa jotain, hahahaa, eiks ne tajuu et kaikki nauraa niille.

En nyt muista oliko tämä esimerkki enemmän netistä kuin oikein tosi elämästä. Ikäkausisovitus tarvittaessa, samoin murteiden/slangin suhteen.

Äänestä
  • henk 1 & 2 & 3 &4 & 5:

    piti olla tietenkin:

    henk 2 & 3 &4 & 5:

    muutenhan toi ei oo oikein realistista.

    Äänestä

Johtuu siitä, että suurin osa täällä on vain kiusaamassa ja provoilemassa. Moni esiintyy sekä miehenä, että naisena, varsinkin näillä ihannenainen tai ihannemies palstoilla. Nehän ovat vitsi molemmat palstat. Älä ota ollenkaan tosissasi näitä kirjoituksia, niillä ei ole mitään tekemistä oikean elämän kanssa.

Äänestä

Ei kantsi pahemmin välittää tästä palstasta. Suurin osa ihmisistä kyselee iha turhuuksia. Toiset haluavat lohtua, toiset vaan haluavat kritisoida muita. Parempi vaan katsoa vierestä näiden ihmisten touhuja ja heittää jotain kommenttia silloin tällöin jos sattuu mielenkiintoinen kommentti. Suurin osa negatiivisista kommenteista on niin lapsellisia ettei niitä kukaan oikeasti kehtaisi sanoa toiselle päin naamaa. Se vaan sattuu olemaan niin että ihmiset pääsee purkamaan ketutustaan tänne internetin ihanaan maailmaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Namnamnanna kirjoitti:

Nämä suomi24:n keskustelut ovat loistavaa viihdettä, ensin kiitos siitä.

Mutta asiaan. Olenko ainut, josta tuntuu, että joidenkin miesten on vaikea suvaita ihanteita, jotka eivät ole samanlaisia kuin heidän? Omat ihanteet nostetaan yleismaalliseksi totuudeksi, ja väitetään, että suurin osa, kaikki tai "ainakin kaikki, joiden kanssa olen asiasta puhunut" ovat samaa mieltä asiasta. Sitten pitää mollata vastakkaisista asioista pitäviä miehiä friikeiksi, tai jopa väittää, ettei kommentin kirjoittaja oikeasti edes ollut mies, vaan katkera nainen, joka tahtoo pönkittää itsetuntoaan. Klassisia esimerkkejä tilanteesta ovat esim. isot rinnat vs. pienet rinnat ja hoikat vs. pyöreämmät. Suurin osa onneksi ymmärtää, ettei kaikkien tarvitse olla samaa mieltä asioista, ja on hyvä, että kaikille löytyy ottajansa, mutta aina löytyy myös kuvailemani kaltaisia valittajia.

Huvittavin esimerkki ilmiöstä taisi olla, kun kirjoitin Ihannemies-palstalle oman näkemykseni ihannemiehestäni. Ilmeisesti kuvailuni ei edustanut huippusuosittua tyyppiä ja naiset kävivät sanomassa: "Ok, sä tykkäät tollasesta, mutta mä tykkään tällaisesta." Sen sijaan MIEHET alkoivat valittaa, että ei tuollaisista voi kukaan oikeasti tykätä ja taidan olla joku kaappilesbo tai sitten tämä on provo. Ja sitten miehet vielä valittavat, että kaikilla naisilla on sama miesihanne :) Aika jännää!

Mutta onkos kukaan muu pistänyt merkille tätä hassua tapaa mollata toisten ihanteita? Mistäköhän moinen käytös voisi johtua?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu