Voiko kahta rakastaa yhtäaikaa?

Tuskin voi, ainakaan samalla tavalla. Mulle toinen mies oli ihastusta, huumaa ja jännittäviä tunteita. Kutkutusta vatsassa. Elämä tuntui kirkkaammalta.

Oma mies oli turvallisuutta ja pysyvyyttä. Tylsyyttä ja arkisuutta. Huomasin, että ihastus kesti aikansa. Sitten se alkoi laantua. Tuttuus ja arkisuus olikin sitä rakkautta joka oli vielä sen ihastuksenkin jälkeen jäljellä. Nyt pähkäilen, että kerronko miehelle. Pelkään, että kaikki on ohi sen jälkeen. On vain niin vaikea katsoa rakasta ihmistä ja tietää, miten väärin olen häntä kohtaan mennyt tekemään. Miten olenkaan sekoittanut kaiken tärkeän ja hetken huuman keskenään.

Olen paska ihminen. Sitä ei tarvitse kenenkään tulla minulle enää kertomaan. Tiedän kyllä. Ja tätä palstaa olen lukenut nyt aivan kauhulla, olen vasta alkanut tajuta mitä olen tehnyt.

Voi rakastaa lapsiensa isää/äiti mutta silti rakastaa jotain toista, olla suhteessa molempien kanssa. Ei aivan ideaalitilanne mutta rakkaus ei kysy lupaa eikä pyydä anteeksi!

ei, mutta voi sekoittaa asioita kirjoitti:

Tuskin voi, ainakaan samalla tavalla. Mulle toinen mies oli ihastusta, huumaa ja jännittäviä tunteita. Kutkutusta vatsassa. Elämä tuntui kirkkaammalta.

Oma mies oli turvallisuutta ja pysyvyyttä. Tylsyyttä ja arkisuutta. Huomasin, että ihastus kesti aikansa. Sitten se alkoi laantua. Tuttuus ja arkisuus olikin sitä rakkautta joka oli vielä sen ihastuksenkin jälkeen jäljellä. Nyt pähkäilen, että kerronko miehelle. Pelkään, että kaikki on ohi sen jälkeen. On vain niin vaikea katsoa rakasta ihmistä ja tietää, miten väärin olen häntä kohtaan mennyt tekemään. Miten olenkaan sekoittanut kaiken tärkeän ja hetken huuman keskenään.

Olen paska ihminen. Sitä ei tarvitse kenenkään tulla minulle enää kertomaan. Tiedän kyllä. Ja tätä palstaa olen lukenut nyt aivan kauhulla, olen vasta alkanut tajuta mitä olen tehnyt.

Hienosti kuvasit. Noin se usein on. Kiitä suojelusenkeliäsi, että nyt se on ohi. Pienen koulun jälkeen sinulle selvisi oikeat arvot. Nosta pääsi. En sinuna kertoisi puolisolle ja aiheuttaisi hänelle tuskaa. Asia haalistuu mielessäsi ajan kanssa ja jäljelle jää se opetus.

Itse kokenut kirjoitti:

Voi rakastaa lapsiensa isää/äiti mutta silti rakastaa jotain toista, olla suhteessa molempien kanssa. Ei aivan ideaalitilanne mutta rakkaus ei kysy lupaa eikä pyydä anteeksi!

Jokainen meistä voi kokea äkillisen ihastumisen liiton ulkopuoliseen ihmiseen ja sitä ei voi hallita, mutta ihastus ei koskaan voi kasvaa rakkaudeksi, jollei sitten itse aktiivisesti ruoki sitä ja pyri hankkiutumaan ihastuksensa seuraan.

Jos on valmis satuttamaan kumppaniaan petoksella ja valheiden verkolla vain tyydyttääkseen omat tarpeensa ja himonsa, niin silloin ei todellakaan voi sanoa rakastavansa tätä, koska kukaan joka aidosti rakastaa toista, ei halua mistään hinnasta satuttaa rakastaan.

Jos todella rakastaa, niin silloin se rakkaus nimenomaan pyytää luvan ja tarvittaessa on valmis pyytämään anteeksi rikkoessaan toista vastaan, mutta itsekkyys ja välinpitämättömyys eivät koskaan pyydä lupaa himojensa toteuttamiseen, aivätkä koskaan pyydä anteeksi aikaansaamaansa vahinkoa.

enää nykypäivänä näin naiivi:

"Kukaan ei mene naimisiin jos ei ole asiasta aivan varma. Silloin kun epäröidään onko tämä se oikea, asutaan avoliitossa. "

No haloo! Riisu jo ne vaaleanpunaiset silmälasisi!

Pöh. Toisinaan sitä mennään naimisiin sen alkuhuuman aikana. Sitten astuu arki kuvioihin ja luullaan että tämä kodin ja asioiden yhdessä hoito on yhtä kuin rakkaus. Usein mennään naimisiin myös siitä syystä että ollaan seurusteltu "niin pitkään". Yhteisistä vuosistakin luullaan että se on yhtä kuin rakkaus. No ei ole. Se on tottumusta ja kiintymystä samalla tavalla kuin kiinnyt vanhaan ystävään tai siskoon. Tunnetaan hyvin ja tullaan toimeen, tehdään asioita yhdessä. Tehdään lapsia yhdessä. Edelleenkään tämä ei ole yhtä kuin rakkaus.

Mistä sitä ikinä tietää että tuleeko sopivampaa kumppania enää vastaan. Ehkä ei, ja siitä pelosta otetaan se mitä on tarjolla. Ehkä tulee, se jonka kanssa palaset loksahtavat paikoilleen, se joka vastaa unelmia. Pitääkö silloin vain jatkaa vanhaa suhdetta, vain siksi että se ihminen on tullut ensin vastaan?

Kyllä se, että puolet avioliitoista päätyy eroon kertoo hätiköidyistä ja vääristä päätöksistä naimisiin mennessä.

pötyä kirjoitti:

Pöh. Toisinaan sitä mennään naimisiin sen alkuhuuman aikana. Sitten astuu arki kuvioihin ja luullaan että tämä kodin ja asioiden yhdessä hoito on yhtä kuin rakkaus. Usein mennään naimisiin myös siitä syystä että ollaan seurusteltu "niin pitkään". Yhteisistä vuosistakin luullaan että se on yhtä kuin rakkaus. No ei ole. Se on tottumusta ja kiintymystä samalla tavalla kuin kiinnyt vanhaan ystävään tai siskoon. Tunnetaan hyvin ja tullaan toimeen, tehdään asioita yhdessä. Tehdään lapsia yhdessä. Edelleenkään tämä ei ole yhtä kuin rakkaus.

Mistä sitä ikinä tietää että tuleeko sopivampaa kumppania enää vastaan. Ehkä ei, ja siitä pelosta otetaan se mitä on tarjolla. Ehkä tulee, se jonka kanssa palaset loksahtavat paikoilleen, se joka vastaa unelmia. Pitääkö silloin vain jatkaa vanhaa suhdetta, vain siksi että se ihminen on tullut ensin vastaan?

Kyllä se, että puolet avioliitoista päätyy eroon kertoo hätiköidyistä ja vääristä päätöksistä naimisiin mennessä.

Erot voi kertoa myös siitä, että ihmiset kasvavat, muuttuvat ja kehittyvät. Että he eivät ole loppuikäänsä samoja parikymppisiä. Että kaksi erillistä ihmistä eivät kasvakaan samaan suuntaan.

Ei se avioliitto ole virhe. Siihen on menty hyvässä uskossa koko loppuelämän liitosta. Eikä menneisyyttä kannata nimetä virheeksi, vaan katsoa tätä hetkeä ja ymmärtää, että nykyisellään olisin jonkun toisen kanssa ehkä tyytyväisempi.

Ihmeellistä ajattelua olla antamatta kenties kohta ex-puolisolle muuta kuin virheen status. Jos olen jotakin ihmistä rakastanut, niin en häntä ryhdy virheeksi nimeämään. Säilytän mieluummin kauniin muiston hyvästä ja jatkan matkaani tässä hetkessä.

Sujuvat ne erotkin paremmin ja vähemmän riitaisesti.

vaimo vaan kirjoitti:

Erot voi kertoa myös siitä, että ihmiset kasvavat, muuttuvat ja kehittyvät. Että he eivät ole loppuikäänsä samoja parikymppisiä. Että kaksi erillistä ihmistä eivät kasvakaan samaan suuntaan.

Ei se avioliitto ole virhe. Siihen on menty hyvässä uskossa koko loppuelämän liitosta. Eikä menneisyyttä kannata nimetä virheeksi, vaan katsoa tätä hetkeä ja ymmärtää, että nykyisellään olisin jonkun toisen kanssa ehkä tyytyväisempi.

Ihmeellistä ajattelua olla antamatta kenties kohta ex-puolisolle muuta kuin virheen status. Jos olen jotakin ihmistä rakastanut, niin en häntä ryhdy virheeksi nimeämään. Säilytän mieluummin kauniin muiston hyvästä ja jatkan matkaani tässä hetkessä.

Sujuvat ne erotkin paremmin ja vähemmän riitaisesti.

vaikka niin haluttaisiinkin. On pariskuntia, joissa esim. perheenjäsenen vakava vammautuminen on ollut niin suuri taakka, että puolisot ovat ajautuneet erilleen. Tapa käsitellä suurta murhetta on vaan niin erilainen. Ei se ole vika tai erhe, se on vain elämää.
Muutoinkin tuo avioliitto loppuiäksi on oikeasti ihmisten keksimä juttu. Olisihan se ihanaa, jos murrosiästä hautaan asti voisi kasvaa yhden ja saman ihmisen kumppanina, mutta aina se ei vaan mene niin. Ja siihenhän olisi hyvä pyrkiä. Mutta jos niin ei käy, niin ei se tee ihmisistä huonompia. Heillä on omat kasvun paikkansa, joihin ehkä tarvitaan muita asioita.

pötyä kirjoitti:

Pöh. Toisinaan sitä mennään naimisiin sen alkuhuuman aikana. Sitten astuu arki kuvioihin ja luullaan että tämä kodin ja asioiden yhdessä hoito on yhtä kuin rakkaus. Usein mennään naimisiin myös siitä syystä että ollaan seurusteltu "niin pitkään". Yhteisistä vuosistakin luullaan että se on yhtä kuin rakkaus. No ei ole. Se on tottumusta ja kiintymystä samalla tavalla kuin kiinnyt vanhaan ystävään tai siskoon. Tunnetaan hyvin ja tullaan toimeen, tehdään asioita yhdessä. Tehdään lapsia yhdessä. Edelleenkään tämä ei ole yhtä kuin rakkaus.

Mistä sitä ikinä tietää että tuleeko sopivampaa kumppania enää vastaan. Ehkä ei, ja siitä pelosta otetaan se mitä on tarjolla. Ehkä tulee, se jonka kanssa palaset loksahtavat paikoilleen, se joka vastaa unelmia. Pitääkö silloin vain jatkaa vanhaa suhdetta, vain siksi että se ihminen on tullut ensin vastaan?

Kyllä se, että puolet avioliitoista päätyy eroon kertoo hätiköidyistä ja vääristä päätöksistä naimisiin mennessä.

Pitkässä avioliitossa kiintymys ja tottumus nimenomaan ovat rakkautta. Toisen hyväksyy puutteineen ja saa luottaa tulevansa itse hyväksytyksi. Ikävä kyllä moni kuvittelee tähän vaiheeseen päästyään rakkauden kuolleen ja lähtee etsimään uutta maailmalta. Parempi olisi katsoa omaa puolisoaan uusin silmin, huomata, miten hieno ihminen tämä on ja miettiä, miten sen kauniisti ilmaisisi. Alussa roihunneen rovion saa syttymään hiipuneestakin hiilloksesta, kun sopivalla tavalla puhaltelee. Seksiinkin keksii mukavia uusia kujeita, kun tuntee toisen kehon ja mieltymykset eikä kummankaan tarvitse vetää epätoivoisesti vatsaa sisään.

Lasten kasvattaminen yhdessä on myös rakkautta. Miten vanhemmat katsovatkaan toisiaan vastasyntynyttä pidellessä, ekaluokkalaista kouluun saattaessa, rippi- ja ylioppilasjuhlissa, häissä, lapsenlapsen syntyessä...

Kuka voi määritellä oikein, on niin monenlaista rakkautta ja yhtäaikaa voi rakastaa. Sehän on ehtymätön luonnonvara. Tärkeintä on teot. Mihin tunteet johtaa.

Elävä nainen kirjoitti:

Kuka voi määritellä oikein, on niin monenlaista rakkautta ja yhtäaikaa voi rakastaa. Sehän on ehtymätön luonnonvara. Tärkeintä on teot. Mihin tunteet johtaa.

"Elävä nainen".. määrittele rakkaus - mitä se sinusta merkitsee?

eräs pettäjä mies kirjoitti:

"Elävä nainen".. määrittele rakkaus - mitä se sinusta merkitsee?

mutta yritän. Rakkaus on subjektiivinen kokemus , jonka vaan tietää ja tuntee. Minulle ihastuskin on rakkautta ,jossa tunteen kesto voi olla rajallinen ja voi muuttua ; syventyä tai lientyä, mutta yhtäkaikki rakkauden tunne. Tunne sanakin kertoo sen olevan muuta kuin älyllisesti tarkka suure. Tasot ja intensiteetti voivat vaihdella. Rakkaus ei halua loukata kohdettaan ja haluaa pettymyksenkin hetkellä hyvää toiselle eli tunteen kohteelle. Kohteelta sietää myös paljon enemmän kuin keneltä tahansa ihmiseltä. Häntä ajattelee ja kaipaa ja rauhan saavuttaa kun saa olla lähellä. saavuttaa siis tyydytyksen tunnetasolla.Kiintymysrakkaus on taas pitkän ajan kanssa syntynyt, johon liittyy paljon sosiaalisia siteitä, joita ei pysty koskaan katkaisemaan. Sukulaissielu on oma ihminen, vaikka olisi toisen oma. Kuka omistaa toisen ihmisen ? Ei kukaan toista voi omistaa, ei edes papin aamenen avulla. Sitoutuminen on sosiaalinen prosessi, johon kuuluu rakkaudenkin tunteita mutta ennenmuuta tahtoa. Tarve turvallisuuteen ja että on oma paikka maailmassa ja yhteiskunnassa on monille tärkeämpi kuin rakkaus tunteena .Tätä kunnioitetaan sellaisena oikeana rakkautena.
Rakkaus on positiivinen olotila , joka pyrkii toteutumaan fyysisessä yhteydessä, mutta voi jäädä henkisellekin tunnetasolle. Siis kun tunne täyttyy , se toteutuu yhteydessä toiseen- ei välttämättä yhdynnässä. Mutta mikään ei ole pysyvää. Kaikki tunteet voivat lientyä ja muuttua ajan myötä.....

Elävä nainen kirjoitti:

mutta yritän. Rakkaus on subjektiivinen kokemus , jonka vaan tietää ja tuntee. Minulle ihastuskin on rakkautta ,jossa tunteen kesto voi olla rajallinen ja voi muuttua ; syventyä tai lientyä, mutta yhtäkaikki rakkauden tunne. Tunne sanakin kertoo sen olevan muuta kuin älyllisesti tarkka suure. Tasot ja intensiteetti voivat vaihdella. Rakkaus ei halua loukata kohdettaan ja haluaa pettymyksenkin hetkellä hyvää toiselle eli tunteen kohteelle. Kohteelta sietää myös paljon enemmän kuin keneltä tahansa ihmiseltä. Häntä ajattelee ja kaipaa ja rauhan saavuttaa kun saa olla lähellä. saavuttaa siis tyydytyksen tunnetasolla.Kiintymysrakkaus on taas pitkän ajan kanssa syntynyt, johon liittyy paljon sosiaalisia siteitä, joita ei pysty koskaan katkaisemaan. Sukulaissielu on oma ihminen, vaikka olisi toisen oma. Kuka omistaa toisen ihmisen ? Ei kukaan toista voi omistaa, ei edes papin aamenen avulla. Sitoutuminen on sosiaalinen prosessi, johon kuuluu rakkaudenkin tunteita mutta ennenmuuta tahtoa. Tarve turvallisuuteen ja että on oma paikka maailmassa ja yhteiskunnassa on monille tärkeämpi kuin rakkaus tunteena .Tätä kunnioitetaan sellaisena oikeana rakkautena.
Rakkaus on positiivinen olotila , joka pyrkii toteutumaan fyysisessä yhteydessä, mutta voi jäädä henkisellekin tunnetasolle. Siis kun tunne täyttyy , se toteutuu yhteydessä toiseen- ei välttämättä yhdynnässä. Mutta mikään ei ole pysyvää. Kaikki tunteet voivat lientyä ja muuttua ajan myötä.....

mutta, minusta ihastuminen ei ole "rakkautta". Jos oikein rakastuu, siitä on ihastuminen kaukana :)

EI VOI RAKASTAA AIDOSTI SAMALLA TAVOIN KUIN PUOLISOAAN.VAIN YHTÄ VOI RAKASTAA,SE TUNNE ON SYVÄ JA KESTÄVÄ,KESTÄÄ NIIN TYYNET KUIN MYRSKYTKIN...MUUTEN ON ERILAISTA RAKKAUTTA,JOTA VOI TUNTEA LASTA KOHTAAN,YSTÄVÄÄ KOHTAAN,ELÄINTÄ KOHTAAN JNE...
KUN IHMINEN RAKASTAA KUMPPANIAAN-PUOLISOAAN,HÄN EI PETÄ,HÄN EI EDES TUNNE VETOA MUIHIN.