KUn minä olin avioliitossa mieheni petti jatkuvasti. Osasta tiesin osasta en. Koskaan ne eivät olleet mitään tai ketään...Arki oli suht normaalia ja hyvää, vaikka tiesin että mieheni elää kaksoiselämää... Mieheni valitteli jatkuvaa stressiä ja seksi ei maistunut. Sitten tuli joku vakavampi suhde. Pakotin mieheni minun kuulleni jättämään naisen puhelimessa, mieheni ei suostunut.Olen käynyt läpi puhelimen kyttäämiset ja kaikki mahdolliset kyttäämiset...
Kun miehellä oli tämä vakavampi suhde hän itki polvillaan lattialla ja vakuutti rakastavansa vain minua eikä osannut sanoa syytä miksi on toisen kanssa... No ajan kanssa hän kuitenkin valitsi minut ja lapset, tietysti hän meidät valitsi, ajattelin silloin. Kun hän oli jättänyt tämän kakkosen, löysin puhelimesta viestin jossa mies pahoittelee sitä että JOUTUU lopettamaan suhteen ja että tätä toista naista hän kuitenkin RAKASTAA...
Muutaman viikon päästä oli jo uusi kierroksessa.
Meni muutama vuosi niin älysin ottaa eron. Mies ei olisi halunnut erota silloinkaan minusta. Aloin ajattlemaa että itseänihän tässä petän. Etten halua katkeroitua,olen vielä nuori ja voin löytää jotain parempaa.
Yhtään hyvää syytä ei ole mies pystynyt sanomaan, kun olen kysynyt mikä meni vikaan tai mikä minussa oli vikana kun piti toisen syliin juosta. Olemme nykyään ihan hyvissä väleissä, enää ei kiinnosta hänen naisasiansa, jotka ovat edelleen retuperällä. Välillä mielen täyttää suru, miksi kaikki meni niinkuin meni ja luovutinko liian helpolla.
Nykyään elän yksinhuoltajana, tulen suhteellisen hyvin toimeen. Häpeä asemastani on kaikonnut. Yksinäisyys on valtava ja tunne ettei minulla ole mitään... On sentään lapset. Ja enää ei tarvitse olla onneton toisen ihmisen takia. Ei kiinnosta ketä kaikkia mieheni kävi naimassa, rakastiko niitä vai ei, en ole katkera ehkä he tiesivät minusta tai sitten eivät.
Luottamus ihmisiin on mennyt ja usko hyvään parisuhteeseen, mutta elämä on sentään elämisen arvoista.
Minäkin kuvittelin, että kyllä se mies minut ja lapset aina valitsee 2. naisen sijaan. Onko se elämisen arvoista elämää, ei ole. Minäkin pidin kiinni turvallisessa toimeentulossa ja sosiaalisesta statuksesta olla sentään naimisissa oleva perheen äiti.
Kun miehellä oli tämä vakavampi suhde hän itki polvillaan lattialla ja vakuutti rakastavansa vain minua eikä osannut sanoa syytä miksi on toisen kanssa... No ajan kanssa hän kuitenkin valitsi minut ja lapset, tietysti hän meidät valitsi, ajattelin silloin. Kun hän oli jättänyt tämän kakkosen, löysin puhelimesta viestin jossa mies pahoittelee sitä että JOUTUU lopettamaan suhteen ja että tätä toista naista hän kuitenkin RAKASTAA...
Muutaman viikon päästä oli jo uusi kierroksessa.
Meni muutama vuosi niin älysin ottaa eron. Mies ei olisi halunnut erota silloinkaan minusta. Aloin ajattlemaa että itseänihän tässä petän. Etten halua katkeroitua,olen vielä nuori ja voin löytää jotain parempaa.
Yhtään hyvää syytä ei ole mies pystynyt sanomaan, kun olen kysynyt mikä meni vikaan tai mikä minussa oli vikana kun piti toisen syliin juosta. Olemme nykyään ihan hyvissä väleissä, enää ei kiinnosta hänen naisasiansa, jotka ovat edelleen retuperällä. Välillä mielen täyttää suru, miksi kaikki meni niinkuin meni ja luovutinko liian helpolla.
Nykyään elän yksinhuoltajana, tulen suhteellisen hyvin toimeen. Häpeä asemastani on kaikonnut. Yksinäisyys on valtava ja tunne ettei minulla ole mitään... On sentään lapset. Ja enää ei tarvitse olla onneton toisen ihmisen takia. Ei kiinnosta ketä kaikkia mieheni kävi naimassa, rakastiko niitä vai ei, en ole katkera ehkä he tiesivät minusta tai sitten eivät.
Luottamus ihmisiin on mennyt ja usko hyvään parisuhteeseen, mutta elämä on sentään elämisen arvoista.
Minäkin kuvittelin, että kyllä se mies minut ja lapset aina valitsee 2. naisen sijaan. Onko se elämisen arvoista elämää, ei ole. Minäkin pidin kiinni turvallisessa toimeentulossa ja sosiaalisesta statuksesta olla sentään naimisissa oleva perheen äiti.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Teit oikean valinnan, ansaitset parempaa. Hienoa, että on vielä naisia joilla on selkärankaa tehdä asiat selväksi. Monet jäävät roikkumaan yksinjäämisen pelossa ja tuhlaavat arvokkaan elämänsä väärään ihmiseen. Mies ehkä rakasti huolenpitoasi ja yhdessä olonne tuomaa turvaa, rakasti sitä että pysyit kiltisti vierellä. Hän rakasti omaa mukavaa oloaan. Mutta ei hän arvostanut eikä kunnioittanut sinua ihmisenä, ei rakastava kykene valehtelemaan, saatika pettämään. Ja suhde ei voi olla vakaalla pohjalla, jos toinen ei vain välitä niin paljoa, että ottaa riskejä oman kivan nimissä. Tosissaan oleva puoliso miettii toisen tunteita (enkä tarkoita jälkikäteen morkkistelua).
Voit löytää vielä jotain paljon hienompaa, jonkun joka aidosti välittää siitä kuka olet.
mutta onhan tässä koko loppuelämä aikaa...Kiitos vastauksestasi, se lämmitti mieltä :)
aviossa pettäjämiehen kanssa,ensimmäinen pettänine tapahtui ensimmäisenä avioliittovuotena,annoin nateeksi,uskoin muutokseen.
Toinen pettäminen paljastui 20 v aviossa olon jälkeen,eroprosessi alkoi siitä ja kesti 10 vuotta irrottautua,koska uskoin vielä muutokseen.
Meillä ei ollut mitään huolta taloudellisesti ja muutenkin kaikki meni suht koht hyvin.
En vielä tänä päivänä ymmärrä,täysin raittiin silloisen mieheni käytöstä,miksi hän petti?
Eron jälkeen tunnusti,että oli jopa muutaman vuoden minulle uskollinen sen 30v aviossa olomme aikana.
Kerrankin mies oli rehellinen,mutta liian myöhään,kun jo erosimme.
Niin,olen käynyt läpi asioita joka kantilta,jopa katunut eroamme,sillä eron hain minä,en kestänyt enää,aloin masentua.
Mutta,nyt kun erosta vuosia,olen kiitollinen,että erosin ja myös sen kertonut aikuisille lapsillemme.
Parempi näin,etten sairastunut ja vaikka nyt ei ole rahaa niin paljon,olen paljon onnellisempi!
Hyvää elämää myös Sinulle!
Tarinasi olisi voinut olla minun, sillä erolla ettei ex miehelläni ollut mitään suhteita vaan lähinnä yhdenillan juttuja ja lyhyitä seksi suhteita.
Minä jaksoin uskoa joitakin vuosia siihen että mies muuttuu ja yritin antaa anteeksi jotta ei tarvitsisi erota, kuvittelin että lasten takia minun on oltava ex:n kanssa yhdessä jotta lasten ei tarvitse kokea eron aiheuttamaa tuskaa.
Kunnes lopulta tajusin että itseni takia on erottava, mies ei tietenkään olisi halunnut erota vaikka kierroksessa oli nainen numero 12. No ero tuli, onneksi.
Minulla on lasten kanssa nyt ihan hyvä elämä, olen ihan onnellinen ja en kadu ero päätöstä. Luottamusta miehiin ei ole ja eron jälkeen olen ollut yksin. Kuitenkin tämä elämä on nyt paljon parempaa kuin silloin kun olin yhdessä lasten isän kanssa, joten takaisin en menisi mistään hinnasta. Silläkään ei tavallaan ole mitään merkitystä tuleeko koskaan elämääni uutta miestä vai ei, elämä on mukavaa näin.
vähempää myöskään kiinnostaa uusi mies, vaikka yksinäisyys on joskus todella ahdistavaa. Senkin kestää mielummin kuin sen kuinka ahdistavaa oli olla lasten kanssa kotona yksin kun tiesin missä mies oli aikaansa parhaillaan viettämässä. Tämä on sentään "rehellistä" yksinäisyyttä...