Asia, mikä häiritsee monessa keskustelussa, on se että puhutaan toisistaan kuin tavaroista tai eläimistä. Ei siis pelkästään täällä, vaan monessa muussakin keskusteluissa.
On heitetty sekin esiin, että onko meidän ihmissuhteemme nykyään niin hyötysuhteita, että olemme unohtaneet ihmisyyden? Emme enää olekaan persoonien kanssa vaan vain jonkun yleisellä tasolla olevan sukupuolen kanssa. Siksi eroaminenkin on helppoa, tuote ei vastannut tarjousta!
On heitetty sekin esiin, että onko meidän ihmissuhteemme nykyään niin hyötysuhteita, että olemme unohtaneet ihmisyyden? Emme enää olekaan persoonien kanssa vaan vain jonkun yleisellä tasolla olevan sukupuolen kanssa. Siksi eroaminenkin on helppoa, tuote ei vastannut tarjousta!
Vastaukset 93
Vanhimmat
Kyllä, suhteet on tänä päivänä markkinaliittoja, eivät oikeanlaisia sitoutumisia. Samoin kun suhde huonosti toimivan bisnessuhteen kanssa irtisanotaan koska homma ei tuota enää, samoin tehdään nykyään ihmissuhteissa.
miettinyt, onko pettäjä ihminen. Olin suhteessa varattuun mieheen pari vuotta, häpeällistä, tiedän sen. Loppujen lopuksi en edes tiennyt, välittikö mies minusta vai ei. Hän ei milloinkaan sanonut edes ikävöivänsä tai pitävänsä minusta. Hän on kovin kiireinen, monessa mukana. Lopulta hän sanoi, ettei hän enää voi tulla, kun hänellä on niin paljon muuta. Ei siinä mitään, hyvä, että raastava suhde päättyi, mutta sellainen tunne jäi, että koska leikkikalua ei enää tarvittu, se heitettiin nurkkaan. Eli tuli hyväksikäytetty olo. Tuote ei kenties vastannut tajousta, kuten kirjoitat. Mies ei edes kiittänyt, eikä toivottanut hyvää jatkoa, hän vain kirjotti,e ttei enää ehdi tulla. Minä kirjoitin hänelle, että et sitten kiittänyt edes siitä, että sait ilmaiseksi p..a. Tein virheen ja kaiken lisäksi olin niin sinisilmäinen hölmö, että annoin hyväksikäyttää itseäni. Pettäjiä on varmaan monenlaisia, mutta yksi laji on tunteeton ja kylmä hyväksikäyttäjä.
jotta saataisiin todella selville se, minkälainen ihminen on, on katsottava myös niitä toisia kasvoja.
Mitä miehen vaimo olisi mieltä? Kohdeltiinko häntä esim. seurusteluvaiheessa samalla tavoin kuin sinua? Entä tällä hetkellä? Entä lapset, jos hänellä niitä on, pitävätkö hekin isäänsä kylmänä hyväksi käyttäjänä?
Moni pettäjä on hyvä vanhempi. Enkä oikein usko että seksuaalisuus tekee meistä joko hyviä tai huonoja vanhempina tai ystävinä - eikä aina edes puolisoinakaan.
Eiköhän meillä ole niitäkin, joita emme juuri arvosta ja me kohtelemme heitä huonosti. Eli itse kultakin löytyy ne toiset kasvot.
Mietipä vaikka sitä, osoititko tunteita ja lämpöä tuolle miehen vaimolle? Ohititko hänet niin kuin häntä ei olisikaan ollut? Käytitte kenties yhdessä miehen kanssa hyväksi vaimon luottamusta?
Olen itsekin usein miettinyt tuota sinun alkuperäistä kysymystäsi, onko pettäjä ihminen tai mitä ylipäätään meillä ihmissuhde tarkoittaa. Olen itsekin petettynä kuullut kommentteja, että pettäjä pitäisi jättää heti ja pettäjä pettää myös tulevaisuudessa. Kuitenkin takana on yhteistä taivalta iloineen ja suruineen parikymmentä vuotta ja pettäjässä on muitakin ominaisuuksia kuin pettäminen. En halua vähätellä pettämisen aiheuttamia ongelmia, olimme itsekin lähellä eroa. Pettämisen "työstäminen" ei ollut helppoa eikä anteeksiannosta varmaan mitään pyhimyksen kehää päänsä ympärille saa. Mutta pettämisen ja siinä yhteydessä ihmissuhteemme läpikäynti oli mielestäni ihan normaali ihmissuhdekriisi. Sellaisia on mm. omista vanhemmista irrottautuminen, oman lapsen murrosikä, sisarusten välien selvittelyt. Elämässä ei voi kuitenkaan ostaa ihmissuhteita tietyillä ehdoilla vaan mukana tulee aina yllätyksiä, ei saa haluamaansa jne. Ymmärrän, että kaikille pettämisen jälkeen jatkaminen ei ole oikea ratkaisu, muttei sitä aina ole erokaan.
Jos kysyy pettämistragedian osapuolten kolme näkemystä asiasta, saa todennäköisesti kolme versiota, vaikka kukaan ei edes tietoisesti valehtelisi. Saattaa jopa olla, että toisen naisen ja petetyn versiot ovat lähempänä toisiaan kuin pettäjän. Ensin mainitut saattavat molemmat ajatella, että salarakkaan ja pettäjän välinen suhde on elämää suurempi rakkaustarina, jonka takia pettäjä riskeeraa avioliittonsa ja haluaa jatkaa elämää uuden rakkaan kanssa. Pettäjä taas pakenee jotain tai joitain oman henkilökohtaisen elämänsä ikävyyksiä uuteen ihanaan ihastumiseen. Näin kävi ainakin meidän tapauksessamme. Minä olin valmis suostumaan ihan järkevillä ehdoilla avioeroon ja salarakas halusi elää mieheni kanssa. Miehellä oli asiasta eri näkemys. Ihmissuhteissa (myös salarakkaussuhteissa) elävät ihmiset ovat kuitenkin yksilöitä eikä koskaan kaikkia asioita saa käytyä läpi ja väärinkäsityksiäkin jää elämään.
sen perusteella, mitä häntä kuuntelin, nk.hyvä isä. Antaa aikaa lapsilleen ja kuskaa harrastuksiin, varmasti rakas isä lapsille. Aviosuhteestaan en tiedä, koska emme puhuneet siitä. Kerran hän alussa lipsautti, että on kurkkuaan myöten täynnä sitä akkaa. Käsitin, että hän tarkoitti vaimoaan, mutta en kysynyt tarkemmin. Silloin mulla pisti pahasti korvaan tuo sana 'akka'. Se on rumasti sanottu puolisosta. Minusta hänellä ei oikein ollut kykyä ilmaista tunteitaan tai tunnistaa niitä. Fyysisessä kontaktissakin hän oli etäinen, seksi oli sen kaltaista, että suurin piirtein vain sukupuolielimet kohtasivat ja heti seksin jälkeen hän halusi fyysistä erillisyyttä. En tietenkään osoittanut tunteita miehen vaimolle, asumme eri paikkakunnalla, en tiedä hänestä juuri mitään, en ole nähnyt valokuvaa, en mitään. Mutta kyllä minä jollain tasolla tunsin empatiaakin siitä, että hänellä on tuollainen kylmä mies, ja että minä olen suhteessa varattuun mieheen. Eihän se tietenkään ole oikein, mutta mutta..mä vaan rakastuin. No, sain mitä ansaitsin, eikö vaan? Sain kylmän ja kovan kohtelun alusta lopppuun. Joten kaikki voivat olla tyytyv'äisiä, huora sai mitä ansaitsi. Näinhän se on, syy on aina toisessa naisessa, olkoon niin. Mies on varmaankin hyvä ja lämmin puoliso.
tarkoittanut että saitpa tuomiosi. Vaan sitä että miten helppoa onkaan olla välittämättä, ellei tunne toista eli sinä tuota vaimoa? Vaimo voi siis pitää sinua kylmänä ja tunteettomana omasta näkökulmastaan.
Enkä väitä että syy olisi toisen naisen, sillä itsehän tämä mies päättänyt pettää vaimoaan.
Sinäkin ihastuit häneen, eli jotain hänessä oli kuitenkin niin hyvää että teit niin. Samoin on hänen vaimonsakin varmaan kokenut ainakin aikoinaan.
sinun tapauksessasi kuten monessa muussakin pääasia ei ole miten joku käyttää julmasti hyväkseen vaan mitkä ovat ne seikat, että suostuit hyväksikäytettäväksi. Itseään ei saisi tunneasioissa leimata uhriksi. Jos tulee äkkiseltään ryöstetyksi kadulla, on uhri, koska ei voi vaikuttaa mitenkään rosvon toimintaan. Suhdesotkuista voi aina irtisanoutua eikä jäädä valittamaan toisen huonoa kohtelua.
"Minä kirjoitin hänelle, että et sitten kiittänyt edes siitä, että sait ilmaiseksi p..a." No huhhuh. Itse olisin ollut paljon tyytyväisempi saamaasi korrektiin vastaukseen " Lopulta hän sanoi, ettei hän enää voi tulla, kun hänellä on niin paljon muuta".
sääliä ihmistä, josta ei edes tiedä mitään. Todellisuus voi olla täysin toisenlainen.
Minulla on paljon ystäviä - todella erilaisia - aivan laidasta laitaan. Jotkut arvostavat täysin eri asioita ja käyttäytyvät lähes vastakkaisella tavalla kuin toiset. Läheinen miespuolinen ystäväni (johon minulla on outo suhde, en oikein tiedä onko se lintu vai kala, mutta ehdottomasti läheisin...) erosi jokin aika sitten - ja tuo ero oli todella vaikea - molemmin puoli. Kerran hän oli todellakin epätoivoisen kuuloinen puhuessaan eronsa yksityiskohdista. Silloin häneltä lipsahti puhuessaan exästään "vitun huora", vaikkei hän muutenkaan kukkaiskielellä hänestä puhut. Se tosiaan repäisi korvastani palasen, sanoin sen hänelle ja tarjosin tyylikkäämpää vaihtoehtoa. Sopi hänelle...Hieman myöhemmin hän alkoi tuskaisena kertoa eronsa likaisista yksityiskohdista, itsestään ja ex vaimostaan. Kaikesta näki, että hän sai vaivoin sanotuksi kaiken - ja oli se sellaista tekstiä, että siinä meni itsekin sanattomaksi. Kenties pahinta oli, että ymmärsin häntä, mutta myös exvaimoa... Tässä tapauksessa jos missä näki täysin selvää, että syy on aina syissä. Suhteessa ei ole koskaan pahista ja hyvistä - vaan kummassakin on kaikenlaisia puolia. Rakastuit varattuun mieheen, mutta yksin et olisi voinut olla hänen kanssaan suhteessa.
Kun nämä kaikenlaiset suhteen pimeät puolet on tarpeeksi rajuja ja niitä on monta - seuraa katastrofi - aivan käsittämätön sotku. Siksi ihmisten pitäisi miettiä tarkemmin onko suhteella TODELLISIA edellytyksiä jatkua. Etenkin, jos jo vuosia on asioita sovittu niin sun näin - aina tehdään toisin ja homma menee riidaksi.
ole tullut isompaa kohua tai sotkua. Olen kyllä realisti ja tyydyn osaani ja kärsin sydänsuruni yksikseni. Kaikella lienee tarkoituksensa, ja ainakin sen opin, ettei toista kertaa tällaista, kiitos. Todellakin, kannan vastuun omasta toiminnastani.
Näkemyksiä on aina kolme - ja ne ovat kaikki yhtä oikeita. Silti aina pitäisi enemmän miettiä sitä mitä itse pohjimmiltaan haluaa ja miksi. Enemmän huomiota voisi kiinnittää myös siihen, ettei mikään ole pysyvää ja ratkaisut tehdään sen pohjalta mitä on tässä ja nyt. Huomenna kaikki voi olla toisin.
On joka osapuoli ihminen. Ja arvokas. Minä sanon näin.
vähän mutta asiaa :).
Ihmissuhteiden ongelmat kulminoituvatkin hyvin pitkälti siihen, että toinen pitää itseään arvokkaampana kuin kumppaniaan. Tai tuntevat itsensä arvottomammaksi kuin kumppaninsa.
Minusta ihmisiä on edelleenkin erilaisia :). Jotkut painottavat hyötyä ja materiaa, toiset keskittyvät henkisempiin asioihin. Ja tästä puolestaan johtuu, että hyötysuhteessa olijoiden on jopa vaikeampi erota kuin tunnepainotteisessa suhteessa olevien.
Jos tunteet kuihtuvat, vaikka niitä millä keinoin yritettäisiin houkutella esiin, toinen löytää uuden tms. - niin tunnepainotteinen ihminen hyväksyy tämän - hän tuntee, ettei voi jatkaa suhdetta, jossa toisen tunteet ovat kaukana muualla. Sen sijaan, jos tunnepainotteinen ihminen alkaa kokea ahdistavaksi suhteen hyötyihmisen kanssa - hyötyihminen ei tajua tätä - niin kauan kuin tuntee saavansa hyötyä tunneihmisestä.
Kaksi hyötyihmistä keskenään saattavat tulla ensin hyvinkin juttuun - mutta alkavat enemmin tai myöhemmin kilpailemaan ja vääntämään kättä toisesta saamastaan hyödystä!
Pettäjä on ihan samanlainen ihminen kuin petettykin. Pettäminen ei välttämättä vaikuta yhtään siihen, onko muutoin kysymyksessä mukava ja ihana puoliso. Ihmisen persoonallisuudesta ei voi päätellä yhtään mitään sen perusteella onko hän pettänyt vai ei. Oman kokemukseni ja tarkkailun perusteella olen jopa huomannut, että uskottomuuteen ryhtyvät etenkin menevät, karismaattiset ihmiset. Usein heillä on myös jokin erityistaito, rahaa tai valtaa. Sohvalla kököttävä ihminen harvoin jaksaa ponnistella uskottomuuteen asti - eikä tosin oikein jaksa muutakaan.
on erilaisia, puhunkin nyt arvoista joita me opimme ja joita meille opetetaan.
Mitä me pidämme arvokkaan ja tavoiteltavana asiana? Minkälaisena näemme toiset ihmiset? Kun kysyy vaikka sitä, että miksi sinä pidät tuosta ihmisestä, saa vastauksen joka sisältää lähinnä näitä perusteluita, mitä hyötyä tästä toisesta ihmisestä on?
Samoin kun ollaan siinä suhteessa, keskitytään siihen mitä itse siitä saadaan. Eli ei pelkkään materiaan, vaan myös muihin kuten seksiin ja hellyyteen jne. Ellei sitä saada, aletaan puhua vastuista ja velvollisuuksista. Ikään kuin olisi jotain todella vastenmielistä ja inhottavaa ensin itse antaa jotain, mutta se täytyy sietää, että itse saisi takasin. Suhteen tilaa mitataan sillä, että onko annettu ”panos” suhteessa saatuun ”tuottoon”.
Tuota, kyllä ne sohvaperunatkin ovat yllättävän aktiivisia näissä uskottomuusasioissa.
ihmisen persoonallisuudesta paljonkin. Mistähän olet keksinyt jaon henkistä puolta painottaviin tunneihmisiin ja hyötyihmisiin. Minun kokemukseni mukaan "tunneihmiset" pystyvät harvoin analyyttiseen erittelyyn, vaan elävät kuin pienet lapset reagoiden, ei eritellen.
Pettäjä on keinoton parisuhteen haasteiden edessä eikä osaa hoitaa asioita kypsällä tavalla. Persoonallisuuden kehitys on usein pahasti kesken.
sinä olet keksinyt, että kaikki pettäjät ovat samanlaisia pahiksia ja heidän persoonallisuus kieroutunut?
Olen elämäni varrella nähnyt sen verran paljon ihmisiä, tutustunut heihin - laidasta laitaan. Kuunnellut heidän elämäntarinaansa (minulla on ollut kunnia!) , ongelmiaan, parisuhdevaikeuksia, uskottomuutta, eroja, sairauksia, läheisen kuolemaa, alkoholisimia, narkomaniaa, insestiä, prostituutiota, rikollisuutta (a:sta ö:hön) jne jne. En todellakaan ole voinut vetää kuulemastani johtopäätöstä, että vain tietynlaisen persoonallisuuden omaavat pettävät. Tätä tukee myös ystäväni (mies), jolle myös varsin usein avaudutaan muusikko- ja teatteripiireissä. Kaikki pettävät, jos kokonaistilanne, paikka, ajankohta ja KOHDE on oikea. Myös sellaiset pettävät kuvaamassani tilanteessa, jotka ovat siihen asti sanoneet (jopa kyymmeniä vuosia) "MINÄ EN IKINÄ PETÄ" - ja rankasti tuominneet ne, jotka pettää. Siis nimenomaan vielä tuominneet IHMISEN eikä hänen tekoaan.
Niinikään olemme molemmat jo aikojen alusta jaotelleet ihmiset KARKEASTI tunne- ja hyötypainotteisiin (on aiheesta kirjoitettu kirjojakin, mutta jaottelu ei ole yhtä karkea eikä näillä nimillä). Tässä kohdalla on kysymys ihmisen persoonallisuudesta, mutta ei ollenkaan siitä kumpi on PAREMPI. Eli kukin saa käsitellä tunteensa tavalla, joka hänelle sopii. Itsetuntemuksen kautta oppii myös hyväksymään toisenlaisia ajattelutapoja ja näkökulmia.
Tässä onkin se monttu, johon usein kompastutaan: "Pettäjä on keinoton parisuhteen haasteiden edessä eikä osaa hoitaa asioita kypsällä tavalla."
HYVIN usein petetty on ollut keinoton parisuhteen haasteiden edessä. Hänen mielestään kun ainoa tapa hoitaa parisuhdetta on hoitaa sitä hänen ehdoillaan, hän on oikeassa, puoliso väärässä. Parisuhteessa tärkeämpää kuin mikään olisi alusta asti KUUNNELLA mitä toinen sanoo ja arvostaa sanomaa yhtä paljon kuin omaansa.
"HYVIN usein petetty on ollut keinoton parisuhteen haasteiden edessä. Hänen mielestään kun ainoa tapa hoitaa parisuhdetta on hoitaa sitä hänen ehdoillaan, hän on oikeassa, puoliso väärässä. Parisuhteessa tärkeämpää kuin mikään olisi alusta asti KUUNNELLA mitä toinen sanoo ja arvostaa sanomaa yhtä paljon kuin omaansa."
vetänyt tällaisen karkean yleistyksen? Parisuhdeongelmiin on monenlaisia ratkaisuja: pettäminen ei koskaan ole rakentava keino. Parisuhdetta parannetaan siihen keskittymällä ja rehellisyydellä - pettäjä ei tee kumpaakaan. Tunteiden käsittelyyn on myös olemassa hyviä tapoja ja huonoja tapoja: luepa muutama alan kirja ja ota opiksesi.
kieroutunut? Minä kirjoitin, että pettäminen kertoo ihmisestä paljonkin, mutta kieroutumisesta en puhunut mitään. Pettämiseen liittyy epärehellisyyttä ja salailua. Siihen liittyy kyvyttömyyttä parantaa omaa parisuhdetta. Se kertoo keskeneräisestä ihmisestä, joka ei vielä osaa valita parempia keinoja kohdattuaan parisuhteen haasteita. Pettämiselle on aina muita, paljon rakentavampia vaihtoehtoja. Avioero on hyvä ratkaisu toimimattomaan parisuhteeseen, kun muut keinot on käytetty. Avioeroprosessin voi viedä läpi molempia osapuolia kunnioittavalla ja rakentavalla tavalla. Onko pettäminen mielestäsi kunnioittavaa ja rakentavaa? Haluasitko itse, että kumppanisi pettäisi sinua?
Onneksi on olemassa myös muunlaisia ihmisiä!
Pettämisellä - siis tietenkin petetyn puolelta - ei kovinkaan usein olla hakemassa ratkaisua avio-ongelmiin - vaan pikemminkin pettäminen on keino riuhtaista itsensä irti suhteesta, saada vakisuhde selvitystilan kautta eroon tai vähintäänkin kyseenalaistaa parisuhteen koko tulevaisuus. Tässäkin tarvittaisiin juuri sitä KUULLUNymmärtämistä. Yleensä siinä vaiheessa, kun kumppani on pettänyt monesti - tai hänellä on sivusuhde/sivusuhteita - hän ei enää halua jatkaa parisuhdettaan - mutta sen toteaminen kestää aikansa: ihmisen ajatukset, järki ja tunne-elämä ei ole kuten online -pääte.
Onkin melkoisen jännittävää, kun petetyt ovat kenties vuosia olleet huomioimatta (ja siis KUUNTELEMATTA) pettäjän ajatuksia, fiiliksiä ym. niin siinä vaiheessa, kun pettäjä on päättänyt lähteä, petetty alkaa reagoida. Yhtäkkiä hän on valmis korjaamaan ja parantamaan kaiken, vaikkei ennen sitä ollut valmis korjaamaan mitään. Kuka onkaan sanonut viisaasti, että kaikessa tärkeintä on ajoitus, muuten mikään ei toimi. Niin parisuhteessakin. Eli kuunnelkaa tosianne ennenkuin se on liian myöhäistä. Parisuhteen ongelmiin on turha etsiä ratkaisua, ellei molemmat edes halua olla parisuhteessa. Petetylle on monesti liian vaikeaa ymmärtää myös tämä: siksi keskittyy vain syyttelemään kumppaniaan. On myös huikeaa miten joku voi syyttää ja haukkua kumppaniaan siitä, ettei tämä halua enää jatkaa suhdetta, kun toinen raivon vallassa haluaa parantaa sitä :D.
Parisuhteen suurin ongelma on se, että toinen ei enää halua jatkaa suhdetta ja toinen ei mitään muuta elämältään oikein haluaisikaan kuin jatkaa suhdetta. Erosta tulee näissä tapauksissa melkoisen usein aivan kaamea show - ja pitkä. Se taas on mahdollista enimmäkseen siksi, ettei petetty ole itselleen rehellinen. Kaivataan kirjaa "siivosti eroon siipasta (vaikkei tahdo)".
"Onkin melkoisen jännittävää, kun petetyt ovat kenties vuosia olleet huomioimatta (ja siis KUUNTELEMATTA) pettäjän ajatuksia, fiiliksiä ym. niin siinä vaiheessa, kun pettäjä on päättänyt lähteä, petetty alkaa reagoida."
Liitin tuon tuohon koska henkilökohtaisesti en usko asian olevan useinkaan noin. Kuka hullu olisi vuosia suhteessa jossa jää huomiotta?
Ja vaikka olisikin nii:
Minkä takia pitää lähteä pettämään? Eikö sitä voi muuten erota jos kerran haluaa? Pitää sekin sitten tehdä mahsollisimman rumalla tavalla.
hullu ei olekaan suhteessa, jossa ei tule huomioiduksi: mutta aivan täyspäiset -jopa koulutetut ja/tai muutenkin fiksut "viihtyvät" epätyydyttävässä suhteessa pitkiäkin aikoja. Maailma on täynnä parisuhteita, jossa toinen - tai peräti molemmat - ei tule huomioiduksi. Odotellaan vain, että asuntolaina tulee maksetuksi - tai lasten varttumista. Joku ei halua eroa, kestää vaikka väkivaltaa - mitä tahansa - ettei perintömaatilaa tarvitse pistää jakoon. Jotkut elävät samassa osoitteessa, mutta täysin erillään. Ja tiedätkö mitä; tutkimusteni mukaan tällaisten parien erot kestävät kaikkein kauimmin. Vaikka olisi kertakaikkisen kyllästynyt suhteeseen, jossa ei ole mitään sisältöä, on siitä eriytyminen melko mahdoton juttu ilman jotain ulkoapäin tulevaa potkua: kuten uskottomuus, uusi tajuton harrastus (jota puoliso inhoaa), matkatyö (tuo ikäänkuin harjoitusta eroon), uskoon tuleminen- tai arkisesti alkoholin liikakäyttö. Se, että pelkästään haluaa erota, kuullostaa todella liian kepeältä ja moraalittomalta, vähän jonninjoutavalta, julmalta syyltä eroon. Ja vaikka sen puolisolle sanoisikin "haluan erota", niin ajatus saa harvoin kovin suurta kannatusta - se jää hautumaan vain mieleen - jos sitäkään. Tarvitaan se potku -edes pieni sellainen.
Kun ajattelee erotyylien mekanismeja, niin kovinkaan moni ei ole tyytyväinen siihen miten tai mitä hänelle sanotaan eron syyksi. Moni hyväksyy jopa paremmin sen, että kumppani hyppää toisen kelkkaan - kuin sen, että hänet vain jätetään. Koska on jotenkin lohduttavampaa tulla jätetyksi toisen takia kuin vain siksi, ettei kumppani enää kestä/tahdo elää kanssasi! Periaatteessa ajatuksella "parempi yksin kuin huonossa seurassa". Vaikka myös puoliso haluaisi erota, niin yllättäen sen toiveen kuuleminen toisen suusta saattaa ottaa käsittämättömän lujille! Johtopäätöksenä tästä kaikesta: sanot tai teet niin tai näin, se on aina väärinpäin.
Että näin.
"Pettämiseen liittyy epärehellisyyttä ja salailua. Siihen liittyy kyvyttömyyttä parantaa omaa parisuhdetta"
Ei välttämättä kyvyttömyyttä - etenkään pelkästään pettäjän puolelta. Pettäjä on kenties halunnut vuosikaudet parantaa parisuhdetta, mutta petetty ei ole suonut vastakaikua. Kumma kun sitä vastakaikua alkaa usein tulla pettämisen jälkeen - silloin se vain on liian myöhäistä. Kuten tuossa toisaalla sanoin, ajoitus on kaiken a ja o. Ottakaa se kumppani tosissaan, kuunnelkaa, aina. Näin ainakin voi yrittää minimoida vaikeudet.
kovinkaan moni pettäjä on selkokielellä kommunikoinut petetylle, että suhteemme ongelmat ovat mielestäni nämä ja haluan muuttaa tilannetta yhdessä sinun kanssasi. Jos tilanne ei muutu, haluan avioeron. Pettäjän ongelma on usein juuri näiden vaikeiden tunteiden kommunikointi. Jos ei osaa kommunikoida, ei toinenkaan voi asioita muuttaa ja parantaa. Ja ehkä siksi ne asiat tulevat esille vasta pettämisen yhteydessä. Summa summarum: ongelmana on usein pettäjän huonot vuorovaikutustaidot ja se, että vaikeita tunteita ei osata käsitellä.
Mistä olet vetänyt sen johtopäätöksen, että petetty ei ole halunnut parantaa parisuhdetta? Kirjoitatko vain omasta tapauksestasi? Parisuhdetta on tosi vaikea parantaa, jos ei edes tiedä, mikä on vialla. Se, joka kokee, että parisuhteessa on ongelmia, on vastuussa siitä, että kommunikoi ne toiselle tavalla, jonka toinen ymmärtää ja varmistaa ymmärtämisen. Kanntataa mennä parisuhdeterapiaan, jos ei itse osaa kommunikoida omia ajatuksiaan ja tunteitaan. Ja puhua ajoissa niistä myös niistä vaikeista tunteista.
Siipasta voi päästä siististi eroon, mutta se tarkoittaa sitä, että ottaa vastuun omista ajatuksistaan ja tunteistaan ja hoitaa avioeron ilman uskottomuutta. Kaivataan siis aikuisuutta ja vastuunottoa.
Eron voi hoitaa sivistyneesti ja rakentavalla tavalla, mutta siihen tarvitaan aikaa, KUNNIOITUSTA (jota esim. pettäjällä ei ole puolisoaan kohtaan), rehellisyyttä (jota pettäjällä ei ole) ja aikuisuutta sekä lasten huomioimista. Usealle pettäjälle aivan liian vaikea ja vaativa yhtälö. Jos ei ole osannut kommunikoida tunteitaan, tarpeitaan ja ajatuksiaan avioliiton aikana, ei sitä osaa myöhemminkään. Siksi olisikin tosi hyvä, että avioeroihin liittyisi pakollinen sovittelu.
kuinka mitätöit pettäjät ihmisinä? He eivät mielestäsi kunnioita puolisoaan, ole sivistyneitä, ja rakentavia, ovat puolestaan kommunikointikyvyttömiä ja muutenkin todella huonoja ihmisiä. Juuri tällaiset ajatukset ja asenne saa aikaan sen, ettet pysty olemaan rakentava ja kunnioittava pettäjää kohtaan. Eli syytät toista sellaisesta mihin et itsekään pysty :).
Kaikki pystyvät kunnioittamaan toista ihmistä, joka käyttäytyy täsmälleen omien toiveiden ja halujen mukaisesti. Pohjimmiltaan kunnioittamisessa on kuitenkin kysymys toisen ihmisen kohtaamisesta täsmälleen sellaisena kuin hän on. Vaikeassa tilanteessa ratkaistaan ongelmia, otetaan ehkä etäisyyttä sekä kumppaniin kuin myös asiaan - eikä aleta syyttää ja tuomitsemaan toista huonosta käytöksestä: tämä on oikeasti rakentavaa.
jo tunnustettaisi tosiasia: Parisuhteessa on kaksi ja siihen tarvitaan kaksi - muuten se ei ole parisuhde. Siihen miten suhde toimii vaikuttaa KAHDEN ihmisen vuorovaikutustaidot. Niiden merkitys korostuu kriisitilanteissa. Vain yhdensuuntaisesti ei voi olla vuorovaikutuksessa: siten ko. taidot eivät voi olla huonot vain pettäjällä.
Pettämiseen voi olla tuhat ja yksi syytä eikä aina kysymys ole vuorovaikutuksesta parin kesken vaan jotain aivan muista seikoista. Itse olen kyllä kuullut monista tapauksista, joissa on suurinpiirtein sanottu tuo "ellei tähän/näihin asiaan tule muutosta, lähden". Joku on eronnut viikon päästä tästä ukaasista ja jotkut muutaman vuoden päästä. Me ihmiset kun olemme niin erilaisia: joku toimii heti ja toinen 15. päivä jos silloinkaan vielä. Kaikilla on silti oikeus omaan aikatauluunsa - silläkin uhalla, että jos ero pitkittyy, se mutkistuu - ja saattaa tulla rinnakkaissuhteita yms. toiselle tai molemmille. Oikeassa elämässä ihminen toimii vasta sitten, kun olo on tarpeeksi tukala.
nostit esiin yhden todella tärkeän pointin, nimittäin että vuorovaikutus on todellakin aina kaksisuuntaista. Ei siis voi olla tilannetta, että vain toisella on ”huonot” taidot, joista syyttää häntä.
Tuossa olen toista mieltä, kyllä se katkos kommunikaatiossa on suuri syy pettämisiin tavalla tai toisella.
Miksi me emme sano suoraan, jos joku asia mättää? Entä jos emme itsekään oikein tiedä ja emme osaa nimetä sitä?
Kun ollaan tunteiden kanssa tekemisissä, eivät ne ole noin yksioikoisia. Jos olo on jotenkin epämääräisen ahdistunut, ei siihen kiinnitetä huomiota. Sitä yritetään vain helpottaa jotenkin, yleensä jonkun tekemisellä. Voidaan vähän pohtia syytäkin, ja tartutaan ensimmäiseen oljenkorteen. Näitä ”korjausliikkeitä” tehdään puolin ja toisin kunnes jonain päivänä havahdutaan siihen että ollaan selkä seinää vasten.
Tämä koskee siis molempia puolisoita. Voi siis olla että kun toinen haluaa puhua, ei toinen ole kuulolla. Tehdään oletuksia ja päätelmiä ja ratkaistaan yksipuolisesti pieniä tilanteita. Sitten aletaan syytellä ja vaatia, johon toinen vastaa puolustautumalla. Lopulta ei enää eroteta syitä seurauksista.
Esimerkkinä tilanne, jota tapaa (tässä vähän muunneltuna).
On miehen tarina ja naisen tarina:
Nainen kuvaa liittoaan joka aluksi oli kiihkeä ja sitten kylmeni vähitellen. Mies vältteli kotitöitä ja alkoi viihtyä paremmin töissä ja harrastuksissa. Hänet sai harvoin mukaan esim. sukulaisten juhliin, elokuviin jne.. Mies ei ottanut kasvatusvastuuta lapsista, ja nainen koki itsensä yksinäiseksi kotona. Miehen mielenkiinto väheni seksiä kohtaan, eikä siihen auttanut vaikka nainen yritti järjestää yhteisiä hetkiä. Vaikka asioista yritettiin puhua, mies ei kuunnellut vaan joskus pakeni jopa paikalta.
Mies kuvaa liittoaan niin että nainen muuttui lasten syntymän myötä kylmäksi häntä kohtaan. Nainen ei ollut kiinnostunut lopulta mistään muusta kuin kodista, ei edes yhteisistä harrastuksista. Mikään mitä mies teki, ei kelvannut naiselle, joten mies lakkasi edes yrittämästä. Keskustelut olivat syyttämistilanteita, joissa vaadittiin häneltä koko ajan jotain. Nainen ei kuunnellut häntä edes kasvatusasioissa, joten hän jätti sen naisen kontolle. Koska kotiin ei ollut kiva mennä, hän purki energiansa työhön. Seksuaalisesti naista oli vaikea lähestyä, koska aina oli pelko vaatimuksista joita hän ei täyttänyt.
Kaksi kertomusta ja kaksi totuutta. Kumpikaan ei ole väärässä eikä oikeassa. Tässä esimerkissä kumpikaan ei kuunnellut toista! Kumpikin yritti saada toisen kuuntelemaan. Ero tuli koska mies petti, vaikkei mies niin halunnutkaan. Nainen halusi erota koska koki itsensä riittämättömäksi miehelle.
Kokemuksesta sanon että kun itse olin tilanteessa jossa halusin muutoksia liittoon, annoin aikaa kaksi vuotta. Emme me muutamassa kuukaudessa pysty tekemään mitään oikeita muutoksia, emme edes hahmottamaan todellisia syitäkään. Siihen tarvitaan aikaa ja etääntymistä, metsää ei näe puilta. Moni siis osaa vasta esim. eron tai pettämisen jälkeen nähdä sen, mikä mätti.
Nimenomaan tuo mitä sanoit on niin totta: moni näkee vasta pitkänkin ajan päästä pettämisen jälkeen mikä vakisuhteessa mättää. Vaikka olisi ollut pitkään rinnakkaissuhteessa, moni voi hokea "parisuhteessani ei ole mitään vikaa, olen oikein tyytyväinen". Jos pettäminen paljastuu, puoliso todennäköisesti suuttuu, mutta eniten häntä kiukuttaa ja käy hermoille kumppaninsa ajatus "missään ei ole mitään vikaa, meidän asiat ovat ihan kohdallaan", koska hän tuntee sillä hetkellä kaiken olevan pielessä :). Silloin kun halutaan olla katsomatta totuutta silmiin, peitellä tarpeitaan, salata tunteitaan itseltään jne. sanotaan kaiken olevan hyvin ja hienosti. Todellisuudessahan niin ei ole, niin vain yritetään uskoa.
Otanpa minäkin esimerkiksi miehen ja naisen tarinan:
Mies petti vaimoaan liiton alkuvuosina, kun lapset olivat pieniä. Vaimon sydän murtui. "Miksi miksi" hän kyseli "meillähän on mennyt kaikki niin hyvin, niin hyvin". Asiasta selvittiin - mies lupasi vaimolleen, ettei enää koskaan petä. Parin vuoden jälkeen tämä toistui. Mies häpesi suunnattomasti ja sanoi, että haluaa eron. Vaimo ei eroa halunnut kuitenkaan koska "suhteessa on kaikki hyvin". Liittoa jatkettiin.
Kului aikaa, lapset varttuivat. Mies pysyi uskollisena - hän oli oikein hyvän aviomiehen ja isän symboli. Mitä sitten tapahtuikaan? Vaimo tapasi toisen miehen, aloitti hänen kanssaan rinnakkaissuhteen. Aluksi hän ajatteli tulleensa hulluksi ... ja halusi lopettaa suhteen lyhyeen. Niin ei tapahtunut. Vaimo mietti pitkään mitä ihmettä hän näkee tuossa toisessa miehessä. Ei keksinyt kuin vasta pieni palanen kerrallaan, jossa pääpontti oli: toinen mies puhui - joskus hyvin suoraankin, mutta silti loukkaamatta. Tarkoin harkittuaan vaimo päätti hakea eroa miehestään, vaikkei suhteesta tuon toisen kanssa tulisikaan mitään. Kun hän kertoi eroaikeistaan miehelleen, tämä sanoi "meillähän on kaikki hyvin, en halua eroa". Erottiin kuitenkin.
Minulle tulee mieleen kymmeniä, ellei satoja samankaltaisia tarinoita siitä "ympyrä sulkeutuu". Eikä siinä ole kysymys vuorovaikutuksesta vaan yksinkertaisesti itsetuntemuksesta - tai siitä, että ihminen muuttuu ja samalla hänen tarpeensa muuttuvat. Ellei puoliso pysty muuttumaan, tai hän muuttuu aivan toiseen suuntaan - ei suhteesta tule mitään. Eikä se ole kummankaan vika tai puute.
pettäjä kunnioittaa puolisoaan ja on rehellinen? Pystyykö pettäjä kohtaamaan puolisonsa sellaisena kuin hän on ja kunnioittamaan puolisoa? Pystyykö pettäjä kommunikoimaan omat tarpeensa, ajatuksensa ja tunteensa puolisolle? Pettäminen ei ole rakentava keino, vaikka sen voissa paistaisi.
rinnakkasuhteisiin? Rinnakkaissuhteisiin on oikeus, jos niistä on sovittu, ei muuten. Pariushteessa kai on omien sanojesi mukaan kyse juuri PARIsuhteesta ja silloin pitäisi ottaa se parisuhteen toinekin osapuoli huomioon. Erota voi rakentavalla ja kunnioittavalla tavalla: pettäminen on aina huono keino eikä koskaan ainoa keino.
Onko sinulle vaikeaa ymmärtää, että pettäminen keinona kertoo vaikeudesta käsitellä omia tunteita, ajatuksia ja tarpeita sekä vaikeuksista kommunikoida niitä toiselle. Muuten voisi vaikeassa parisuhdetilanteessakin valita toisenlaisia keinoja, jotka rakentavat parisuhdetta, eivät riko sitä. Avioeronkin voi hoitaa hyvin ja kunniottavasti, mutta pettäjä ei pysty valitsemaan, vaan ajautuu pettämään. Vuorovaikutustaitomme rakentuvat suurelta osin lapsuudenkodissamme, joten tosiasia on, että vuorovaikutustaidoissa voi olla suuria eroja.
vuorovaikutustaidoissa todellakin voi olla yksilöiden välillä suuria eroja. Tämä ei näy vain parisuhteessa, vaan koko elämässä. Jotkut ajautuvat jatkuvasti konflikteihin ja kokevat, että muut eivät ymmärrä ja toiset pystyvät toimimaan erilaisten ihmisten kanssa joustavasti. Vuorovaikutustaidot ja malli parisuhteesta rakentuvat suurelta osin lapsuudenkodissamme: kodeissa ja vanhemmissa on suuria eroja. Toiset vuorovaikutustaitomallit ovat parempia ja rakentavampia kuin toiset.
Vuorovaikutustaitoja voi muuttaa ja niitä voi opetella, jos kokee, että kommunikointi on vaikeaa.
Kirjoitin nimenomaan pettäjien KÄYTÖKSESTÄ:
1) rehellisyys: pettäjä valehtelee
2) kunnioitus: pettäjä ei kohtaa ja arvosta puolisoa sellaisena kuin hän on
3) kommunikointikyky: ei kommunikoi toiselle tehokkaasti tarpeitaan, ajatuksiaan ja tunteitaan, kaikki keinoja, jotka parantavat omaa parisuhdetta
4) pettäminen ei ole rakentava keino, koska se satuttaa puolisoa: rakentavia ovat keinot, jotka auttavat molempia osapuolia
5) en kirjoittanut, että pettäjät olisivat sivistymättömiä tai huonoja ihmisiä. Et taida lukea näitä kirjoituksia kovinkaan tarkkaan. Ei ole kunnioittavaa vääristellä toisen kirjoituksia.
on eroja!
En nyt oikein ymmärrä mitä ajat takaa.
Erilaisia asioita tietysti siellä kotonakin opitaan, mutta opitaan sitä muualtakin. Nuoruudessa ne opit tulee kodin ulkoa, jopa sieltä mediasta. Mutta kyllä se omakin persoona ja temperamentti vaikuttavat niihin malleihin. Tai sitten se kodin malli toimii toisinpäin, sitä yritetään välttää kaikin tavoin.
Ainakin itse koen että isän malli oli hyvä ja äidin malli jotain sellaista mitä pyrin välttämään. Sellaista avioliittoa en ikinä halua mikä heillä oli.
Kyllä, näitä taitoja voi oppia ja opetella. Sitähän se avioliitto oikeastaan on että opetellaan niitä yhdessä.
Ongelman nyt vain tahtoo olla, että ne viat nähdään siinä toisessa osapuolessa mutta ei itsessä. Samoin odotetaan että se toinen muuttuu, mutta sitä omaa muutosta suorastaan pelätään.
Kuunteleminen kun vaatii nöyryyttä ja kykyä asettua toisen asemaan silloinkin kun asia on itselle epämieluinen. Se on kykyä ymmärtää omia tunteitaan ja toisen tunteita. Se on kykyä tulla tietoiseksi niistä. On kyettävä siirtämään ne omat asiat ja tuntemuksen syrjään siksi aikaa kun pyrkii ymmärtämään sitä toista - silloinkin kun se sattuu vietävästi.
Ikävä kyllä olemme ihmisinä erilaisia, kaikkia ei esimerkiksi kiinnosta pätkääkään nämä asiat. Heille riittää se että se toinen osapuoli on ongelmainen ja se siitä!
Kirjoitit: "Nostit esiin yhden todella tärkeän pointin, nimittäin että vuorovaikutus on todellakin aina kaksisuuntaista. Ei siis voi olla tilannetta, että vain toisella on ”huonot” taidot, joista syyttää häntä."
Ja toisaalta myönnät, että vuorovaikutustaidoissa on yksilöiden välillä suuria eroja. Eroja on myös tunteiden käsittelytavassa sekä kyvyssä ilmaista selkeästi omia ajatuksia ja tarpeita. Kaikki nämä taidot, etenkin tunteidensäätelykyky, ovat mitä suurimmassa määrin niitä taitoja, joita lapsuudenkodissa opitaan. Tai jotkut opettelevat myöhemmin terapiassa. Eli eroja näissä tärkeissä taidoissa todellakin on ja tämä ero heijastuu tietenkin myös parisuhteeseen.
Mummomuori nyt aina lätisee näitä itsestäänselvyyksiä, en enää jaksa lukea mummomuorin kommentteja. Toisi joskus esille uusia näkökulmia tai jotain oivaltavaa. Ja kirjoittaisi ytimekkäämmin. Mutta kun kirjoitukset on tyyliin "jos ahdistaa niin on paha olla plaa plaa plaa".
siihen käytäntöön ja arkeen tullaan pisteeseen että parisuhteeseen kai kohta tarvis käydä parin vuoden koulutuksen jotta on ne tarpeelliset taidot ja kyvyt?
Ei kaikkeen tavalliseen elämään tarvita terapioita. Suurin osa voidaan ratkaista ihan normaalissa arjessa.
Tuntuu nyt että tämäkin on yksi tapa syyllistää toista – sinulla ei ole vuorovaikutustaitoja! Koska sinulla ei niitä ole, teit virheen ja Voit poistua elämästäni.
Niin joillekin asiat ovat itsestään selviä, mutta kokemukseni mukaan niin kuitenkaan ei ole. Kumman vähän niitä ainakin käytetään.
Ajatellaan että alkaa tökkiä vaikka seksi sen puolison kanssa. Sanoitpa tuon asian miten vaan, niin varmasti se satuttaa vähän toista. Tarvitaan sitä ”tunteiden käsittelykykyä”. Ellei sitä ole, lakkaa puoliso puhumasta, ettei nyt enempää saa pahaa aikaan. Sitten ajattelee että jos teen salaa niin, että menen vieraisiin, niin asia ratkeaa. ehkä se huomaa, että kaikki ei ole kohdallaan ja pystyy paremmin vastaan ottamaan asian. Miten käy? Käry käy ja puoliso ei enää sitä vähäänkään halua kuunnella.
Tilanne toki voi olla toisinkin päin, mutta ei nämä ole niin yksikertaisia juttuja että kun on vuorovaikutustaidot kohdallaan, niin sitten kaikki sujuu kuin leikki.
Vuorovaikutuksessa ihmisten välillä on tietysti eroja - mutta ne erot liittyvät AINA suhteen MOLEMPIIN osapuoliin. Vaikka itsellä olisi maan mainioimmat vuorovaikutustaidot, joista on saanut kiitettävää palautetta ja jotka monet muutkin tunnustavat, niin nuo samaiset taidot ovat täysin hyödyttömiä sellaisen ihmisen kanssa, joka ei kykene tai halua olla vuorovaikutuksessa.
Koska ihmiset ovat erilaisia, ei voi suoraan sanoa mitkä vuorovaikutustaitomallit ovat parempia kuin toiset. Vuorovaikutuksessa ratkaisee suuresti oma käsitys siitä millainen toinen ihminen on persoonana, mitä hän ajattelee, miten suhtautuu eri asioihin - ja sen perustella voi valita miten pyrkii vuorovaikutukseen toisen kanssa. Yleensä - jos kertatoisensa jälkeen jonkin ihmisen kanssa tulee konflikteja - vaikka yrittäisi erilaisia lähestymiskeinoja - niin ihminen ei halua enää olla tekemisissä tällaisen ihmisen kanssa, joka ei ns. avaa vuorovaikutuskanaviaan.
Ihminen, jolla ei ole yhtään ystävää eikä hän tule toimeen kenenkään kanssa - kaikki yritykset suhteesta johtava konfliktiin - on pulassa. Tyypillisesti hän on ns. syyttelijä. Hänessä ei ole mitään vikaa, vain muut ovat hankalia ja heidän kanssaan on mahdotonta olla kaveri. Vasta kun tällainen ihminen ymmärtää tutustua omaan itseensä ja opettelee tietämään kuka on, mistä tulee ja mihin on menossa - hänellä on mahdollisuus olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa.
suhteen molempiin osapuoliin, kun itse kirjoitat, että ihmisten välillä on eroja vuorovaikutustaidoissa? Ne taidot ovat samanlaisia kuin kaikki muutkin taidot: niitä voi kehittää ja niitä voi opetella ja toiset vuorovaikutustaitomallit ovat toimivampia kuin toiset. Nämä mallit liittyvät myös itsetuntemukseen ja omien ajatusten ja tunteiden tunnistamiseen ja kommunikointikykyyn. Lapsuudenkodin mallit istuvat tiukassa: jos niitä ei tarkastele kriittisellä silmällä, on vaarana turvautua aina niihin malleihin varsinkin tiukoissa tilanteissa.
voi kunnioittaa puolisoaan ja olla rehellinen - ihan samassa määrin kuin petettykin. Oikeastaan parisuhteessa on pidemmän päälle kysymys siitä kuinka hyvin pystytään ratkomaan omia ja toisen ongelmia, miten niihin suhtaudutaan. Pettäjä voi jopa vuosia sanoa suoraan, ns. jankuttamiseen asti, mitä ajattelee/tarvitsee/tuntee -mutta petetty kuittaa kaiken sanomalla esim. jotain ympäripyöreää: "joo, katsotaan" "odota, kun.." jne. Eipä ole tämäkään kovin rakentavaa. Asialla kuin asialla on aina vähintään kaksi puolta.
valehtelee. Se ei ole pettäjien erikoisominaisuus. Usein SEKÄ pettäjät että petetyt valehtelevat ennenkaikkea itselleen. Uskottomuus syntyy monesti vuosien vuorovaikutuskonflikteista - niihin ovat osallisena suhteen molemmat osapuolet. Niin kuin kaikessa muissakin asioissa, jotka mainitsit.
Petetty voi hyvinkin kommunikoida ymmärrettävästi kumppanilleen mitä tarvitsee, ajattelee, tuntee, mutta on täysin kyvytön ottamaan vastaan toisen tarpeita, ajatuksia ja tunteita. Vuorovaikutuksessa on aina kysymys lähettämisestä ja vastaanottamisesta, PUOLIN ja TOISIN. Siksi auttavia keinoja parisuhteen rakentamiseen ei voi koskaan löytää yksin. Yleensä kierretäänkin kehää - palataan aina samaan asiaan, joka toista vaivaa ja josta toinen ei halua keskustella. Usein kumppanien rakentavat keinot, jotka parantaisivat parisuhdetta ovat suuressa ristiriidassa keskenään.
Pettäjät ovat täysin yhtä hyvin tai huonosti käyttäytyviä ihmisiä kuin petetyt. Yleensä petetytkin ymmärtävät tämän.
on vuorovaikutteista - molemmat lähettävät omia viestejään ja vastaanottavat toisen viestejä.
Suhde ei toimi, jos esim. vain minä lähetän viestejä, joita en saa millään kumppanilleni perille. Kumppanini ei välttämättä ymmärrä, että lähettämilläni viesteillä on minulle suurta merkitystä. Minä en puolestani ymmärrä miten kumppani ei voi ymmärtää - vaikka olen kaikin keinoin saada hänet ymmärtämään - asian olevan minulle tärkeä. Jos samanaikaisesti kerron tästä samasta asiasta ystävälleni, hän ymmärtää asian täysin selkeästi, heti. Myöhemmin kerron toiselle ystävälleni - ja hänkin ymmärtää asian täysin eikä voi myöskään ymmärtää miksei puolisoni ymmärrä. Eli vuorovaikutustaidot eivät koskaan ole riippuvaisia vain omasta itsestä - vaan myös siitä toisesta osapuolesta. Vaikka tuntisi itsensä ja toisen oikein hyvin - ei hänen kanssaan voi olla vuorovaiktuksessa, ellei hän syystä tai toisesta halua tai tunne siihen mitään tarvetta. Tässä on kiteytettynä parisuhteiden yleisin ongelma.
Vuorovaikutus on aina kaksisuuntaista. Molemmat osapuolet lähettävät ja vastaanottavat viestejä, jotka menevät perille huonosti tai hyvin - yleensä jotain siltä väliltä. Molemmat ovat siinä osallisia, molemmat ovat vastuussa. Vaikka toinen kommunikoisi miten hyvin tahansa, mitä tarvitsee, mitä ajattelee ja mitä tuntee - toisen ei ole pakko ottaa mitään vastaan. Tai hän voi valikoida.
Tämän vuoksi myös petetty omalta osaltaan on rikkonut kumppaniaan vastaan -esim. kieltäytymällä kuuntelemasta toisen tarpeita, tunteita ja ajatuksia. Ohittamalla, mitätöimällä, aliarvioimalla - jopa pilkkaamalla niitä. Ts. ei ole kunnioittanut puolisoaan - vaan on itsekkäästi ajatellut, että hänen omat tarpeensa, toiveensa jne. ovat kaiken yläpuolella. Siksi onkin lähes tragikoomista, kun petetty alkaa syyttää pettäjää uskottomuuden paljastuessa "senkin ilkiö, mikset yhtään ajatellut minua" Vaikka olisi aina ajatellut vain itseään. Juuri tätä on vuorovaikutus, molemmat ovat sekä pahoja että hyviä, molemmat tekevät väärin ja oikein ;).
Se keino on ihan pettäjän oma valinta. Parisuhdeongelmia ei ratkaista pettämällä ja tässä on juuri petetyn ja pettäjän suuri ero. Kukaan ei ole parisuhteessa virheetön ja täydellinen, mutta ei toisen osapuolen tekemillä virheillä voi oikeuttaa omia virheitään ja omaa väärää käytöstään. Pettäminen kertoo eniten pettäjästä ja siksi pettäjän kannattaa katsoa tarkkaan peiliin. Jokainen on vastuussa vain omasta käytöksestään ja vain pettäjä vastaa pettämisestään. Kypsempi ihminen valitsisi ihan toiset keinot.
eipäs vääristellä todellisuutta. Valehtelussa on selkeitä aste-eroja: valkoisia valheita kertovat varmaan kaikki, mutta pettämiseen liittyvä systemaattinen valehtelu ei ole normaalia käytöstä. En tiedä, valehteletko sinä systemaattisesti läheisille ihmisillesi ja koetko sen normaalina ja haluatko opettaa tämän käytösmallin myös lapsillesi?
Minä en koe - en edes näe mitään järkeä siinä, että yrittää peittää todellisen itsensä ja omat tekonsa valehtelemalla enkä missään nimessä haluaisi ylläpitää ihmissuhteita, jotka rakentuvat valehtelun varaan. Valehtelu on aina etäännyttävää ja toivon, että omat lapseni eivät opi systemaattisen valehtelun jaloa taitoa.
"eipäs vääristellä todellisuutta"
Jokaisella on kuule ihan ikioma todellisuus. Sinun todellisuutesi ei ole yhtään sen parempi kuin jonkun toisen. Ihmissuhteet ovat eri ihmisten todellisuuksien kohtaamista - ja niin - sovittelemista, ymmärtämistä.
Systemaattisesta valehtelusta en ole puhunut mitään. Hyvin harva valehtee aina ja jatkuvasti. Kaikki valehtelevat joskus. Myös ne, jotka eivät voi sietää valehtelemista. Myös lapset valehtelevat, vaikka heitä päivittäin kiellettäisiin valehtelemasta.
Elämäni varrella olen huomannut, että nimenomaan pettämisen yhteydessä parhainkin "totuuden torvi" - valehtelee - vähintään joskus. Sanoit, että valehtelu etäännyttää - se pitää paikkansa. Mutta aivan samoin pitää paikkansa, että totuus etäännyttää. Riippuu miltä kantilta katsoo ja kuka katsoo. Samalla asialla on aina vähintään kaksi puolta -monesti lukuisia. Ihminen on aina valinnan edessä mikä noista puolista olisi kulloinkin paras ja toimivin.
systemaattista valehtelua, joten pettäjissä ja petetyissä ja valituissa käytösmalleissa on todellakin eroa. Todellisuuksissakin on eroja - esim. skitsofreenikon todellisuus eroaa todellakin suuresti muiden ihmisten todellisuudesta, mutta ei siitä voi johtaa päätelmää, että kaikki todellisuudet olisivat sellaisia, joihin kannattaisi pyrkiä. Elätkö sinä todellisuudessa, jossa ei ole mitään arvoja, joita tavoitella? Ei siitä, että pettäminen on yleistä, voi tehdä sitä johtopäätöstä, että se on normaalia ja hyväksyttävää. Humen giljotiini ei taida olla sinulle tuttu?
ole niin, että ihminen puhuu helposti pahaa toisesta, ellei tunne itseään ja tiedä miksi käyttäytyy kuten käyttäytyy tietyissä tilanteissa. Syy jokaiseen huonoon asiaan on aina muissa, itse on täydellinen...
Jos on sinut itsensä kanssa, hyöty-ja syntipukkisuhteisiin ei ole tarvetta. Toisaalta ei ole myöskään valtaisaa tarvetta pitää väkisin parisuhdetta koossa. Ymmärtää milloin on aika päästää irti.
mutta yleensä jollain tavalla eksynyt, rikkinäinen, kriisissä tai keskenkasvuinen joka etsii aina jotain "parempaa".
Ihmisistä on tullut "kulutus" hyödykkeitä ja pisimmälle meistä on karannut moraali.
Hyvä kysymys mummomuorilta.
ihmiset ovat välillä eksyksissä, rikkinäisiä, kriisissä. Nämä ovat juuri kasvunpaikkoja elämässä. Kukaan ei ole täydellinen ja "valmis".
"On heitetty sekin esiin, että onko meidän ihmissuhteemme nykyään niin hyötysuhteita, että olemme unohtaneet ihmisyyden? "
Tuota varmaankin voisi kysyä niiltä pettäjiltä.
"Siksi eroaminenkin on helppoa, tuote ei vastannut tarjousta!"
Minusta tuotevirhevastuuta ei voi mitenkään välttää. Jos kumppani pettää, siinä on yleensä jotain vikaa.
Voi hyvänen aika, miehet ja naiset ovat pettäneet toisiaan jo vuosisatoja. Ei tämä uskottomuus ole mikään 2000-luvun trendi. Mielestäni ihmisyyteen kuuluu erehtyminen, uuden kokeileminen, uteliaisuus, oman nautinnon ja hyvän olon tavoittelu - muillakin elämän alueilla kuin ihmissuhteissa.
Sain täällä toisessa keskusteluketjussa provosoitua vastaajat silmittömään raivoon ja haukkuryöppyyn kertomalla omasta toisena naisena olemisestani. Suorastaan huvitti se ahdasmielisyys ja "esineellistäminen", joka minuun kohdistui. No, vaikuttaa siltä, että täällä uskottomuus-palstalla jostain kumman syystä viihtyvät ne kaikkein uskollisimmat ja yksiavioisimmat persoonat. ;))
itsekin olla vähän kiukkuinen.
Uskottomuuteen liittyy paljon ihmisten syviä tunteita ja arvoja. Ylipäätään sitä ei juuri missään kulttuurissa hyväksytä. Jos ajattelet asiaa vähänlaajemmin, niin hahmotat sen. Meillä on mm. laki siitä, että emme saa paljastaa valtiollisia salaisuuksia. Kyse on isänmaan petturuudesta eli uskottomuudesta. Samoin on teollisuudessa, sosiaalialalla jne. Eli jos lupaamme olla toimimatta ja kertomatta meille uskottuja asioita ja kuitenkin teemme niin, olemme uskottomia. Joku uskoo että emme tee mitään pahaa tai hänelle lupaamiamme asioita salaa.
Seksistä on tullut vain tuote, manipuloinnin ja vallankäytön väline. Onhan se ollut toki sitä aiemminkin, mutta vähäisemmissä määrin ja perusteet ovat olleet toiset. Ennen ei seksi ollut suorite jolla näytettiin oma osaaminen ja suorittamisen tehokkuus.
Se tunnustaminen että nykyään voi nainenkin käyttää miestä esineenä, on monella vaikeaa ymmärtää. Se sotii perinteisiä rooleja vastaan. Mutta onko se hyvä asia että naiset käyttävät miehiä vain siihen omaan nautintoon ja hyvään oloon kuin jotain konetta?
vain tässä. Mietin tuota aikaa kun tuli petettyä, ja sekoitettua kaikki. Näin jälkeenpäin
kyllä helppo vastata tässä tapauksessa koska sitä vain niin rakastu ettei mitään sivuilleen sitten nähnyt.
Mutta, tuo sana hyötysuhde tuli kyllä minunkin mieleen jossain välissä. Tässä meidän tapauksessa nainen ei
sitten ollutkaan tosissaan kanssani,toki muistakaa että puhun. nyt vain omasta tapauksesta - heh, ei ilmeisesti
tuote vastannut tarjousta- millään tavalla, tai pidemmän päälle ilmeisesti.
Ihmisyys, mitä se on = minusta nykyään sitä että voidaan olla kenen kanssa vain jos sellainen olo tulee
että halutaan piristää itseään, välittämättä toisen tunteista. Ihmisistä on hävinnyt tunne, ollaan vain
koneita.
Mutta tämä olikin vain neilikymppisen miehen kommentti.
on parhaimmillaan mielestäni sitä, että tiukassakin konfliktissa vähintään yrittää tehdä kaikkensa sopuratkaisun hyväksi, vaikka ratkaisu lopulta olisi itselle miten epämieluisa tahansa.
molemmat sukupuolet käyttävät toisiaan ja etsivät sitä hyötyä. Emme enää kohtaakaan toisiamme ihan vain persoonina tai samankaltaisina haavoittuvina ihmisinä. Saatamme jopa pitää typeränä sitä että toinen tuntee jotain.
Käytämme haukkumasanana, toisen alentamiseen kaikkea mikä liittyy ihmisyyteen ja hänen tunteisiinsa. Luottaminen, uskominen tai edes hyvän näkeminen toisessa on jotain alentavan typerää, jota ei missään nimessä saisi tehdä.
Kun on kylmä, laskelmoiva, kone niin silloin on ”järkevä” tai ”moraalinen”. Moraali on yksi väärin käsitetyimmistä asioista. Ei se ole ehdotonta tuomitsemista niitä kohtaan, jotka ovat ihmisyyttään olleet heikkoja. Se on anteeksi antamista niitä kohtaan, jotka ovat yhtä heikkoja kuin itse ollaan. Moraali on pyrkimystä auttaa toista siinä, että voisi toimia oikein. Ei siis sitä, että kirves olalla odottaa kun toinen horjahtaa.
että toki tuokin "larissan" väittämä pitää kutinsa - mutta nykyihmiset vain etsivät niin sitä oikeaa
100% kumppania että moni asia siinä silloin unohtuu. Sen huomasin itse. Toki tein väärin, mutta
ei ihminen jaksa sitä että olisi aina vain "iloinen" siitä että ei ole suhteessa hellyyttä ja haleja yms. Se rakastuminen vain sitten vei niin helposti pettämiseen sitten.
mutta joo, "sopuratkaisu" varmasti parastapa, tai ero vielä parempi - kaikkien kannalta..mutta kun vaan pää sekoo rakastumisesta niin..sit se on menoo.
pettäjienkin hyvä muistaa. Eli kun haluaa pettää, yrittää enemmin tehdä kaikkensa sopuratkaisun hyväksi. Pettäminen harvoin tuo sopua esim. avioerotilanteeseen.
Myös minä vastasin jossain vaiheessa Naisystävälle kai jonkin kirpeän kommentin....
Mutta tähän ketjuun. Hyvä ketju tämän kaiken keskellä. Vaikka toisaalta ymmärrän kyllä, että tätä palstaa käyttävät monet purkaakseen hyvin kipeitä ja arkoja tunteita joita ei välttämättä kehtaa sanoa kavereille tai puolisolle ääneen. Siksi varmaan mennään välillä yli laitojen niin että loiskuu.
Minulle oli ainakin hyvin vaikea sanoa ääneen, että minun itsetuntoani on loukattu, että tunsin suurta riittämättömyyttä ja epävarmuutta ulkonäöstäni, persoonastani ja koko olemuksestani. Epäilin olevani täysin höynäytettävissä ja idiootti kun en kerta kaikkiaan tajunnut mitä oli tapahtumassa minun parisuhteessani. Lisäksi kaikki kipu ja tuska. Ja nöyryytyksen tunne. Ei ollut todellakaan helppoa edes yrittää kestää niitä kaikkia tunteita saati sitten alkaa niitä ruotimaan ystäväpiirissä tai sukulaisten kesken.
Ja kaiken alkuvaiheessa totta kai itse pahin perkele oli se toinen nainen. Oli liian kivuliasta ottaa koko totuus kerralla ja hyväksyä, että minun miehenihän se siinä on tehnyt minua kohtaan kaikkein pahimmalla mahdollisella tavalla. Oli helpompi kestää se kaikki osissa, syyttää aluksi jotain ulkopuolista ja vasta kun alkushokki oli helpottanut alkoi koko roskan nieleskely pala palalta.
Nyt en enää "vihaa" tätä toista naista, tuskin koskaan vihasinkaan, syytin kyllä. Tunnen kummallisella tavalla jopa meidät molemmat samalle viivalle, mieheni pyöritti meitä molempia, me molemmat petyimme karsaasti ja uskon, että tämä toinenkin kärsi ja suri. Hänellä oli myös odotuksia ja toiveita miehestäni.
Tarjosin, ja jopa vaadin eroa (ehdin laittaa jopa avioerohakemuksen), ja tämä toinen olisi ottanut mieheni. Mutta kun aikaa kului, ja mieheni taisteli kynsin ja hampain meidän puolesta, aloin minäkin katsoa asiaa toiselta kannalta. Vaikka viha miestäni kohtaan olikin käsittämättömän suurta ja todellista.
Jossain vaiheessa aloin ajatella kuten joku jo aiemminkin sanoi, eli aloin erottaa väärän teon ja ihmisen toisistaan. Ja mietin sitä, millainen hän on ihmisenä ja miten hän on muuttunut tekonsa jälkeen. Ja pitkän prosessin jälkeen pystyin antamaan anteeksi. Heille molemmille.
Mutta pettämistä vastaan moralisoin ja huudan. En moraalin itsensä vuoksi, vaan siksi, kun tiedän, miten pahaa jälkeä sillä saa aikaiseksi. Siksi Naisystävän kaltaiset kommentit saavat minut polttamaan hihani ihan kunnolla. Ei moraalinvartijana, vaan oikeasti satutettuna ihmisenä. Minä tiedän miltä tuntuu kun sattuu, ja tiedän nyt myös sen, että elämässä selviää lähestulkoon kaikesta. Kun on pakko. Mutta kaikkea ei tarvitse kokea ja kokeilla.
Kiitos, tarinasi oli todella koskettava. En mitenkään ole puolustanut pettämistä - asenteeni on ennemminkin se, että asiat vaan tapahtuu ja olemme heikkoja ihmisiä kaikki. Näitä ensimmäisen kiven heittäjiä ilmestyy heti kokonainen armada paikalle jos kertoo olevansa pettäjä/"kakkonen".
Joskus vaan vaikuttaa siltä, että puolison kuolema olisi vähemmän satuttava asia kuin uskottomuus - näin karrikoituna. Itse olen sitä mieltä, että toista ihmistä ei voi omistaa. Ei puolisoa eikä lasta.
elämästäni kirjoitettu, niin hyvin kuvasit tunteita, joita petetty ihminen tuntee. Samaa mieltä kanssasi siitä, että pettäminen on todella väärin ja en minäkään voi sitä hyväksyä, koska minäkin tiedän, miten pahaa jälkeä siitä syntyy.
Tiedän todella, miltä tuntuu olla nöyryytetty, loukattu. Minun tapauksessa sain myös kakkosen haukkumiset niskaan ja hän nöyryytti minua vielä lisää. Oli iso työ nousta kuopasta ja kokea olevansa ihan hyvä niin naisena, äitinä kuin vaimonakin. Mutta en voi silti käsittää, miksi kakkosen piti minut mollata, oli ihan tarpeeksi kestämistä mieheni valehtelu ja pettäminenkin.
En koskaan lähtenyt kakkosen kanssa valtataisteluun, katsoin, että niin alas en vajoa, vaikka pohjalla olinkin. Olin kuitenkin aikuinen, enkä alkanut häntä soimata, haukkua, vaikka hän tekikin niin. Aluksi vihasin häntä, mutta nyt tunnen ehkä sääliä häntä kohtaan. Ihmettelen, kuinka hän pystyy elämään itsensä kanssa tapahtuneen jälkeen. En tiedä, katuuko hän ilkeyksiään, mitä minulle sanoi, enkä varmaan koskaan saa sitä tietää. Mutta jos hänellä on omatunto olemassa, niin vaikeaa on varmasti elää elämänsä, miettien, mitä tuli sanotuksi ja tehdyksi.
Mutta minä olen ylpeä itsestäni, että pystyin olemaan hiljaa ja käyttäytymään kuin aikuinen, vaikka minunkin maailmani romahti silmänräpäyksessä, en lähtenyt siltikään valtataisteluun mukaan. En lähtenyt syyttämään kakkosta, en moralisoimaan, vaan otin vastaan tyynesti kakkosen haukut. Mutta helppoa se ei ollut. Toisaalta, kakkonen näytti itsestään sen puolen, jota mieheni ei tiennyt olevan olemassakaan. Miehen silmät avautui kertaheitolla. Ja mieheni sai sellaisen rangaistuksen teoistaan, että muistaa varmaan sen loppuikänsä. Ei koskaan tiedä, kuinka ilkeitä ihmiset voivat toisilleen olla, kun tiukka paikka tulee..
myös minulla, petetty ja jätetty olen.
Ja sen tiedän, että pettäminen sattuu, ihan järkyttävän paljon! Noihin moraalikysymyksiin en edes ota kantaa, koska uskon kuitenkin että harva tahallaan pettää (siis vain loukatakseen toista).
Mutta sen voisin sanoa kaikille pettäjille, ja myös näille kakkosille!, että voisi sitä ajatella sen ihmisen tunteita jota petetään, ennekuin alkaa pettämään tai suhteeseen varatun kanssa. Jokainen voi kyllä yrittää kuvitella miltä petetyksi tuleminen tuntuu.
Mutta useinkin sen tajuaa vasta, kun omalle kohdalle sattuu. Ja joskus toivon, että nuo pettäjät ja kakkoset saisivatkin maistaa omaa lääkettään vielä joskus. Että heille rakas ihminen pettäisi. Sittenpähän tietäisivät!
(nuo nyt ei varmasti ole kovin fiksuja ajatuksia, mutta vielä sen verran tuore asia on omalla kohdalla, että noitakin ajatuksia on... )
ole joutunut petetyksi koskaan? kokemuksesta tiedän, että alkuvaiheen tunnemylläkässä todellakin tuntuu siltä, että helpompi melkein olisi jos puolisi olisi kuollut.
Siis se tuntuu järjettömän pahalta, kun kaikista rakkain ihminen yhtäkkiä välittääkin jostain muusta naisesta enemmän kuin sinusta!? voitko kuvitella miltä se tuntuu?
voi syntyä aina - jos tahtoo. Vaikkei itse eikä varsinkaan se toinen ole täydellinen :D -. Paras sopuratkaisu syntyykin juuri silloin, kun kykenee kohtaamaan itselleen vaikean asian (esim,. puolison pettämisen) ja siitä huolimatta pystyy tahtomaan sopua ja rauhaa hänen kanssaan.
Toinen nainen, naimisissa tahollaan, mieheni työkaveri, sanoi heti kättelyssä uskottomuuden tultua ilmi, ettei hän halua erota, kyseessä on ollut vain "leikki". Aika leikki olikin; meiltä koko perheeltä meni koko kesä itkiessä ja tapahtunutta selvitellessä ja lapset taisivat saada elinikäisiä traumoja.
Ihmettelin, miten mieheni oli keksinyt kaikki prepaidliittymät ja muut, joita suhteen salaamiseen oli käytetty. Lopulta sain vastauksen, toinen nainenhan häntä oli käytännön asioissa opastanut. Miehen kanssa kävimme pohjan kautta läpi kaikki asiat, yksityiskohdatkin tapaamisista, kuka teki ja sanoi mitä, jotta sain oikean kuvan siitä, kuka oli ollut aloitteellinen ja kuka ei. Mieheni oli kaikesta päätellen ollut vietävä ja toinen nainen kokenut viejä. Kaikesta päätellen naisella on enemmänkin kokemusta pettämisestä ja olen epäillyt, että hänellä taitaa yleensä olla sivusuhde meniellään oman avioliittonsa vierellä.
Nyt, kun syksy on tullut, hän haluaisi taas jatkaa "leikkiä" ja on ollut aloitteellinen mieheni suhteen, mutta mies on allekirjoittanut sopimuksen siitä, että hän raportoi kaiken naisen puolelta tulevan ja siinä sopimuksessa hän nyt pysyy. Meillä on prioriteetit selvietty ja luulen, että mies välttää nyt uskottomuutta tästä eteenpäin, tosin terapiat tulevat jatkumaan vielä vuosia, nyt kohdataan kaikki muutkin asiat, jotka aikanaan ovat jääneet liian vähälle huomiolle.
Tämän toisen naisen aviomiehen puolesta harmittaa, fiksu mies, jota tämä vaimo tuntuu pyörittävän mielikseen miten päin tahansa. Se on kuitenkin heidän asiansa, me pysyttelemme vain kaukana heistä ja siinä se.
Olen joutunut petetyksi ja jätetyksi - tiedän kyllä tunteen. Mutta siitä selviää. On se varmaan myös luonnekysymys, miten raskaasti sen ottaa. Olen ihan pienestä pitäen ollut hyvin "itsenäinen" ja "omavarainen" - olematta kuitenkaan mitenkään epäsosiaalinen. Viihdyn hyvin yksinäni, en siedä sitä jos minusta ollaan mustasukkaisia tai ripustaudutaan - täysin vieraita tunteita myös itselleni. Vaadin paljon omaa tilaa ja rauhaa, mulla on myös aika korkea kynnys omien asioideni jakamiseen tai kertomiseen. Työskentelen ns. luovalla alalla, työ itsessään tuottaa mulle niin suurta tyydytystä ja onnen tunteita, että harvoin missään miessuhteessa samalle tasolle olen päässyt. Omien lasten syntymä ylittää tietysti kaiken edellä mainitun.
Olen omien exieni kanssa hyvissä väleissä, elämä vaan nyt on sellaista, että mikään ei ole ikuista.
I rest my case.
pettää? Miksi ei voi hoitaa avioeroa kunnioittavasti ja rauhallisesti? Miksi pettäjä ei tahdo sopuratkaisua? Toiselta ei voi vaatia enempää kuin itseltään. Kunnioitus ja rehellisyys kantaisivat pitkälle myös avioerotilanteessa, mutta pettämisen jälkeen niistä ei ole jäljellä mitään.
Miksi pettäjä ei mieti tätä ennen pettämistä? Eipä viitsitä vaatia petetyiltä enempää kuin pettäjiltä.
väärin sopuratkaisuni... jolla tarkoitan siis sitä, että hoidetaan sotkuinenkin homma mahdollisimman siististi, ei lähdetä syyttelemään ketään. Käyttäydytään toista kohtaan ns. pahassakin paikassa arvostavasti ja rauhallisesti. Tietysti se kysyy kanttia, jota ei kaikilla ole, mutta jota voi harjoitella - ihan jokapäiväisissä tilanteissa, ei vain pettämisen kohdalla.
Kiitos Teille kaikille todella asiallisesta keskustelusta tästä vaikeasta ja tunteita herättävästä aiheesta, sillä mukaan ei mahtunut yhtään asiatonta kommenttia tai ylilyöntiä.
Teillä on sydän paikallaan, kukaan ei heittänyt sitä ensimmäistä kiveä ja aihetta tarkasteltiin laaja-alaisesti kaikkien osapuolten näkökulmasta.
Toivottavasti linja säilyy samana.
Miksi olit "iloinen" suhteessasi? Etkö kertonut puolisollisesi, että et ole onnellinen. Mistä hän tiesi että voit pahoin, jos et sitä kertonut? Annoitko puolisollesi hellyydenosoituksia, että hän tiesi kuinka tärkeä ihminen hänelle olet. Pää sekoaa myös erossa. Rakastumisen tunne kestää valitettavasti vain hetken, sitten pitää taas etsiä uusi rakkauden kohde. Se on loputon suo.
miksi pettäjä ei käyttäydy puolisoaan kohtaan arvostavasti ja rauhallisesti? Tämä kysyy kanttia, jota kaikilla ei ole, mutta jota voi harjoitella - ihan jokapäiväisissä parisuhdetilanteissa.
Kyllä myös monet pettäjät käyttäytyvät puolisoaan kohtaan arvostavasti ja rauhallisesti, kärsivällisesti - aivan samalla tavalla suhtautuvat monet petetyt puolisoonsa (siis painotan, MYÖS pettämisen jälkeen).
Asiaa voi harjoitella eri tilanteissa, mutta ihmisen tahto ratkaiseee - syntyykö myös "tulosta". Usein ihminen pystyy käyttäytymään asiallisesti puolisoaan kohtaan ainakin suurimmaksi osaksi aikaa- oli sitten pettäjä tai petetty. Jos toinen on hyökkäävä, tuomitsee, arvostelee, pilkkaa... mitä vaan ikävää, niin jos vastaa samalla mitalla takaisin - parisuhteella ei todellakaan ole mitään mahdollisuuksia jatkua. Paitsi tällaisena "taistelevat virtaset" -suhteena, toinen toista syytellen. Se on rankkaa eikä se lopu, ellei jompikumpi tajua viheltää suhdetta poikki.
pettäminen ja arvostaminen mahtuvat samaan lauseeseen. Tuntisitko itsesi arvostetuksi, jos sinulle valehdeltaisiin päin naamaa ja sinua petettäisiin? Käsityksesi arvostuksesta on aika mielenkiintoinen..
siitä huolimatta, että kumppani olisi pettänyt tai/ja valehdellut - arvostaisin häntä - jos olisin siihenkin asti arvostanut. Toki haluaisin puhua, keskustella ja puida asiaa - sekä omalta kannaltani että hänen.
Niin, suoraan sanottuna minua on petettykin - lähes 30 vuotta sitten... olin silloin kovin nuori - mies hieman minua vanhempi, muusikko. Keskustelimme asiasta monta päivää ja päätin jatkaa suhdetta. Tuon keskustelun jälkeen maailmani ei ollut samanlainen - aivan kuin putkinäköni olisi avautunut :D. En jatkanut suhdetta kuitenkaan kovin kauaa - mutta säilyimme ystävinä. Nyt olenkin surullinen, sillä tuo mies joutui vastikään sairaalaan. Mikä kumma siinä piileekin, että jos osaa soittaa/laulaa/säveltää, niin saa karkeasti arvioiden 70% todennäköisyydellä maksakirroosin...?
eli tuntisitko, että sinua arvostetaan, jos sinulle on valehdeltu ja sinua on petetty? Millaista arvostusta tällainen oikein on? Onko tällainen käytös rakkaudellista ja rakentavaa?
Määritteletkö arvostuksen pettämiseksi ja valehteluksi? Luulen, että se ei ole arvostuksen yleinen määritelmä..
kirjoitella. Et muuten koskaan ilmoittanut, mihin perustuu väitteesi siitä, että pahoinpidellyt lapset selviävät elämässään paremmin kuin muut? Mikäs Tommy Hellstenin kirja se olikaan, jossa tällainen tutkimus on esitetty;)
"Moraali on pyrkimystä auttaa toista siinä, että voisi toimia oikein. Ei siis sitä, että kirves olalla odottaa kun toinen horjahtaa."
Oletko koskaan kuullut peliteoriasta? Eräs yleinen peliteoreettinen ongelma on luottamuspeli. Kaksi pelaajaa voi joko luottaa toiseen tai pettää ja pisteytys menee sen mukaan, kuinka pelaajat toimivat.
Yksi parhaimmista strategioista luottamuspeliin on "tit for tat", eli luotetaan toiseen ja kostetaan välittömästi petturuus. Tällöin pettäminen ei ole peliteoreettisesssa mielessä voitokas strategia, vaan sillä jää pakosta tappiolle verrattuna luottavaan strategiaan.
Pelaajien reaktioilla petturia kohtaan on siis selvästi moraalia parantava vaikutus (kuinka yllättävää).
Jos kuultuaan pettämisestä menee suutuspäissään vaimoaan lyömään, niin eihän se voi olla koko ihmisarvon vievä temppu. Kyllähän tuollaisessa tilanteessa vaimollakin on osuutta asiaan.
Mun exmies oli katkera eron jälkeen siitä että mun vanhemmat ei ollut varottaneet sitä että olen niin "hankala tapaus".
Oltiin yhdessä 18 vuotta ja sitten se huomasi sen ?
Sanoin sille että olisi vaatinut jonkun kirjallisen takuun musta mutta ei kai sitä kuitenkaan olisi saanut 2 vuotta pidemmäksi ? Yllensä käyttötavaralle saa sen kaks vuotta.
Sitähän se on. Syytetään toista omista teoistaan. Kun toinen on niin hankala, pihtari, ruma, arkinen jne. Näitä täältä saa lukea. Syy on hyvin usein jossain muualla. Kovinkaan moni ei kerro, että yritin kyllä saada elämämme kuntoon, ehdotin keinoja, tein kaiken mihin pystyin omalta osaltani. Ei, vaan sitä yht äkkiä huomataan ihastuneena toiseen, että kotona oleva onkin niin kovin arkinen ja tylsä. Pahimmillaan vielä hankala ihminen.
Petettyä ei voi enää pahemmin lyödä, paitsi kertomalla, että tämä kaikki oli sinusta itsestäsi johtuvaa. Herätkää jo ihmiset tajuamaan miten te elätte elämäänne. Kysykää itseltänne, miten kannatte vastuuta omasta elämästänne ja omista teoistanne.
Inhimillisyys on ilmaista, myös silloin kun on itse pettänyt. Tai ollut se pahamainenen kakkonen. Virheitä voi jokainen tehdä, mutta että jättää kantamatta vastuunsa omista virheistään, on jo alhaista. "Lyö lyötyä jotta itse kestät tekosi ja saat oman mielihyväsi." Sellaisia ihmisiä valitettavasti on.
Entäpä jos tuon kaiken on tehnyt, puhunut, yrittänyt saada elämän kuntoon ja tehnyt kaiken , jotta suhde voisi hyvin ja olisi tyydyttävä molemmille? Entäpä jos se toinen ei halua parushdeterapiaan koska kaikki hänen mielestän on hyvin ja vakavien keskustelujen jälkeen muutaman "hyvän viikon jälkeen" taas palataan entiseen? Eroa ei halua kun kaikki on hänen mielestä hyvin ja jos otan eron hän tekee kaikkensa ettei saa tavata lapsia ja hän vaatii kaiken mahdollisen itselleen?
Niinpä. Me olemme kaikki ihmisiä, myös pettäjätkin. Ihan yhtälailla voisi kysyä onko murhaaja ihminen? Molempia asioita on tehty kautta ihmiskunnan. Ennen asioista vaan vaiettiin ja kärsittiin suhteessa mielummin kuin koettiin eron häpeää.
En puolustele pettäjiä, mutta oma mielipiteeni on, että nykyään mennään yhteen mitä ihmeellisimmistä syistä. Seurusteluvaiheessa on jo ongelmia, muuta silti mennään yhteen ja sitten voivotellaan ja itketään kun ei se suhde toiminutkaan tai toinen petti. Pettämisen syy on yleensä,ei aina mutta yleensä, seksin puute suhteessa. Kyllä minä kehottasin sitä petettyä katsomaan sinne peiliin, että miksi? Jos puolisolleen aina kääntää selkänsä ja sanoo ettei jaksa tai pääätä särkee niin...
Vastaamalla toisen tarpeisiin, vaikka ei aina itsellä mieli tekisikään, voimme estää pettämisen hyvin pitkälle. Monen mielestä likaa vaadittu, mutta näille esitän kysymyksen, miksi olette sellasen kanssa suhteessa jonka tekee mieli seksiä sinua enemmän? Seksi ei ole koko suhde mutta suuri osa sitä kuitenkin. Ja jos suhde ei ole teille yhtäkuin seksi, niin miksi huudatte jos toinen käy tyydyttämässä tarpeensa muualla? Olisitte tyytyväisä kun suhde toimii ja kumpikin saa mitä haluaa.
Varmaan joku älähtää tästä, mutta pointtini on se, että myös sen petetyn pitäisi miettiä missä meni väärin. Ja onko suhde todella=seksi? Minusta hyvä parisuhde on paljon muutakin ja sen eteen kannattaa taistella. Pettämisestä vois myös selvitä. Tunnen joutakin 40-50v naimisissa olevia pariskuntia ja kaikkia heitä yhdistää yksi tekijä. Kaikissa pariskunnissa toinen on antanut toiselle periksi. On ns. vahva osapuoli ja heikompi, joka on elänyt vahvemman ehdoilla. Nyt he ovat onnellisia vanhuksia, joita ihaillaan kun ovat niin kauan olleet yhdessä, mutta onko se ollut sen arvoista? Heikompaa jututtaessa selviää, että he olisivat halunneet elää erilailla, mutta oma alistuva luonne ei pystynyt siihen. Niinpä. Tätäkö me ihailemme, että toisen pitää vaan alistua toisen edessä, jotta saisimme lisää kauan yhdessä olevia pariskuntia?
Nyt joku sitten sanoo, että ottakaa ero ennenkuin petätte ja tuo on ihan totta. Miksi me selitämme eroamattomuutta pienillä lapsilla, asuntovelalla ja mitä ihmeellisimmmillä syillä? Kaikki me haluamme turvallisuutta ja sitä parisuhde juuri on. On helpompaa pettää kun rikkoa koti ja perhe. Ja näin ympyrä taas sulkeutuu. Kysymme miksi pitää pettää? Vastaan ei pidä, jos kumpikin osapuoli vastaa toisen tarpeisiin.
keskustelunavaukset. Tälläkin kertaa tosi tyhmä keskustelun avaus.
Jotenkin nykyään näkyy se, että vaadimme toisiltamme todella paljon. Mistä on tullut tuo mielikuva, että kun vaadimme toisilta ”laatua”, sitä että on ”valmis”, niin silloin me itse olemme jotenkin myös hyviä (laadukkaita)? Ikään kuin ihminen olisi tuote eikä inhimillinen puutteellinen ja kehittyvä olento.
Senkin puutteen moni hahmottaa syyksi pettämiseen. Kuitenkin se on oire jostakin. Niin kauan kuin tuota syytä seksin lopahtamiseen ei korjata, tilanne vain pahenee. Olen usein miettinyt että ovatko ihmiset todella valmiita jatkamaan liittoa, jossa on seksiä vaikka se onkin pelkkää fyysistä toimintaa. Voiko kukaan harrastaa toisen kanssa seksiä kun tietää että toisella on jostain syystä paha olla?
Me vaadimme sellaisia valmiuksia, taitoja ja kykyjä jotka ovat tietysti perusteltuja, mutta kuitenkin harva niitä omaa ihan syntyjään. Luulen että vasta n. 40 -vuotiaalla alkaa olla sellaista osaamista, että kykenee nuo vaatimukset täyttämään.
Väitän että nekin jotka arvioivat omat vuorovaikutustaitonsa hyviksi, on paljon parantamisen varaa.
Eli jos pettäjällä ei ole niitä, hänet voi surutta vaihtaa toiseen tuotteeseen? Hän ei persoonana ole merkittävä, koska hänhän on vain puoliso. Puoliso on samaa kuin vaikka talo tai auto. Ellei hän tyydytä minun tarpeitani, niin silloin on erottava?
Samoin että jos tuntuu että tuotteelta ei saa seksiä kylliksi, hänet voin näiltä osin vaihtaa toiseen tuotteeseen?
Miksi hyvään parisuhteen ei kuulu yhdessä kasvaminen? Kasvaminen harvoin on kivutonta, ja se vie aikaa. Koetaanko että on niin kiire saavuttaa jotain haavekuvaa hyvästä parisuhteesta, että aikaa siihen ei ole käytettävissä? Vai pyritäänkö välttämään kaikkea kivulloista ja hankalaa, koska haavekuvaan ei sellaista sisälly?
Mistä tuo turvallisuuden tunne koostuu? Mitä konkreettisia puolia tarvitaan, että luotetaan elämään?
Me olemme erilaisia tuon turvallisuushakuisuuden kanssa. On ihmisiä jotka kokevat että ulkoiset puitteet luovat turvallisuutta. Eli he antavat vallan itsensä ulkopuolelle päättää siitä kokevat turvallisuutta vai eivät. Toinen malli on sisäinen turvallisuus, jota ulkopuoliset voivat kyllä heiluttaa mutta eivät murtaa.
Eikö juuri tämä ajattelu tuo aikamoista turvattomuutta, että jos minä olen virheellinen tuote, niin minut voidaan hylätä ja vaihtaa johonkuhun toiseen? En ole ihmisenä kenellekään niin merkittävä, että hän jaksaisi kasvaa rinnallani ja odottaa. Eikä kukaan ole minulle niin merkittävä että kasvaisin hänen rinnallaan ja jaksaisin odottaa.
Onko siis suhde huono, jos päädymme yhdessä siihen että 15 vuotta kiitos oli oikein hienoa, mutta nyt tiemme eroavat?
Onko suhde huono, jos toinen erehtyy ja pettää, mutta oppii siitä jotakin ja suhde jatkuu uudenlaisena?
Onko suhde huono jos välillä eletään vähän etäämpänä henkisesti toista, ja vuosien kuluttua lähennytään jälleen?
Onko suhde huono jos toinen ei välittömästi tyydytä minun tarpeitani?
Niin siis mikä on hyvä suhde? Mistä olette saaneet tuon ihannekuvan?
suhde on sellainen, jossa on yhteistä iloa ja ymmärretään toisen olevan erillinen ihminen kaikkine vikoineen ja puutteineen. Hyväksytään, että kumppani saattaa toimia tavalla, joka on täysin omia periaatteita vastaan. Toisen tekemisiin ei pysty vaikuttamaan. Paitsi välillisesti jonkin verran: olemalla mahdollisimman hyvä toiselle: ottamalla hänen toiveensa ja tarpeensa mahdollisimman hyvin huomioon - unohtamatta silti omia toiveita ja tarpeita. Huomioonottaminen ei tarkoita kuitenkaan, että kaikki kumppanin toiveet toteutetaan - ja vielä vähemmän välittömästi.
Jokainen ihminen on arvokas niin yhdessä kuin erikseenkin. Minusta elämässä tärkeintä on pyyteetön rakkaus, ilman mitään ehtoja (myös itseään pitäisi rakastaa pyyteettömästi !). Mitä enemmän asettaa ehtoja rakkaudelleen - sitä huonommin suhde toimii. Huonosti menee lopulta myös suhteissa, joissa toinen uhraa elämänsä kumppanilleen. Olen pannut merkille, että haastavimmat avioerot kokee pari, jossa petetty on uhrautuja. Uhrautujalla on itsetunto useinkin 100% kateissa.
Mummomuorin tekstit täällä, jos mitkä on viisaita ja antavat aina näkökulmaa jokaiseen puoleen. Hän ei tuomitse ketään ja antaa ajattelemisen aihetta juuri monelta näkökantilta. Uskoo ihmisten kasvamiseen henkisesti ja uskoo, että ihminen voi muuttua ja ottaa opikseen virheistään. Ainakin minua on auttanut suunnattomasti Mummomuorin rakentavat kirjoitukset, hän kun ei koskaan sano, että jätä/älä jätä, vaan laittaa lukijan tarkastelemaan omaa sisimpäänsä syvemmällä tasolla. Juuri tälläisistä kirjoituksista saa älyttömästi voimaa ja apua omaan tilanteeseeen. Rakentavaa palutettava on AINA mukava lukea, itse kun painiskelen uskottomuudesta selviämisen kanssa, niin voin sanoa sen, että mummomuorin teksteistä ei ainakaan saa kylmää vettä niskaan. Hän on ainakin saanut minut tutkimaan sisimpääni positiivisella tavalla, kiitos sinulle Mummomuori!
pirun huono esimerkki. Itsehän on sanonut, että aloitti suhteen nykyiseen mieheen tämän ollessa varattu.
tuon, varmaan myös muistat sen, että kuinka juttu jatkui? Että otettiin rehellisyys peliin ja asiat puhuttiin kolmestaan selväksi. Annoin heille myös aikaa miettiä mitä suhteelleen tekevät.
Ehkä muistat senkin että tiedän miltä tuntuu joutua petetyksi. Kaikki se valehteleminen, manipulointi, huijaaminen oli kokemuksena kamala.
Se että on kokenut tässä elämässä monenmoista, ei tarkoita että niitä asioita ei voisi ajatella ja pohtia. Eikä sitäkään, etteikö voisi olla rehellinen.
Eikö täällä ole kuitenkin tärkeää se, mitä ajattelee kuin se että voi nostaa itsensä jalustalle? Jokaisella on mahdollisuus kasvaa…
Jos palaan alkuperäiseen aiheeseen, niin kuinka tuollainen hyvä suhde voidaan saavuttaa, jos jo seurustelu vaiheessa etsitään ”täydellistä tuotetta”?
Toisella täytyy olla tietyt ominaisuudet jo valmiina – etenkin ne paljon kuulutetut vuorovaikutustaidot. Sen toisen täytyy ”toimia” moitteetta, muutoin hän joutuu kierrätykseen. Hänellä tulee olla ”hyvä itsetunto”, mitä se nyt milloinkin merkitsee. Hänen tulee olla ”kypsä” ja ”aikuinen” vaikka tuo vaihe saavutettaisiinkin todellisuudessa vasta 40 v, ja jokaisella olisikin ikioma määritelmänsä siitä, mitä noilla käsitteillä tarkoitetaan. Jne.
Merkittävää on että nykyään liian harva pari oikeasti on keskustellut mm. siitä millaisessa arvomaailmassa elää itse ja toivoo toisenkin elävän. Nämä aiheet jotka koskettavat kovasti sitä arkipäivää, ohitetaan ”itsestään selvyyksinä”.
Tuota marttyyri asiaa pohdin aikoinaan paljonkin. Se on vanha opetettu malli ja sillä on vankka pohja kun ajattelee avioliiton kestävyyttä. Mietin sitä, missä on se raja kun uhrautuvuus alkaa tuhota itseä? Kuinka pitkälle on luovuttava itsestä että se ei ole liikaa tai on kylliksi. Kuinka pitkämielinen, anteeksi antava ja kärsivällinen on oltava?
Tässä ajattelen suhdetta pitkällä juoksulla. Olen tavannut aika monta vanhempaa ihmistä, joilla avioliiton alkuajat eivät ole sujuneet kovin auvoisasti, mutta vuosien saatossa se onkin lopulta parantunut. Esimerkkeinä esim. pari, jossa mies juoksi vieraissa minkä ehti, asuttiin jopa erillään, mutta viimein mies rauhoittui. Nyt heillä on lämmin rakastava suhde, avioliittoa takana 35 v. Omat vanhempani eivät vieneet elää riitelemättä ja olivat välillä hyvin katkeria, mutta loppuvuodet heidän välillään oli uskomaton keskinäinen rakkaus. Tähän tarvittiin aikaa 50 vuotta!
Nyt kun arvona on parisuhteen laatu, tuo malli ei kerta kaikkiaan toimi sellaisenaan. Mutta jotain siitä olisi ehkä hyvä ottaa malliksi, nimittäin se että aina joutuu ”uhrautumaan” jonkin verran, jos mielii tässä yhteiskunnassa elää muiden kanssa sovussa.
Me niin herkästi vaadimme, ”olemme sen arvoisia” (tämä lause on kamala, sillä se tulee mainonnan kielestä), olemme ”ansainneet” paremman ihmissuhteen – ikään kuin rakkaus olisi jotain mikä ansaitaan? Olemmeko arvottomia jos elämme vaillinaisen ihmisen kanssa ja meillä onko alhainen ”itsetunto”, jos jäämme yhdessä elämään sitä elämänkoulua?
Onko näin että tämä parisuhde on yksi kilpailun muoto, jossa kilpaillaan Omasta paremmuudesta sillä, minkälainen kumppani ”saadaan”?
Kuinka moneen on vaikuttanut mm. elokuvien ja etenkin ammerikkaisten sarjojen luomat mielikuvat "hyvästä suhteesta"? Ne kuvaavat vain heidän arvomaailmaa ja heidän ihanteitaan. Miksi niitä ei voi kyseenalaistaa?
Ihmisen elämässä on rajoja, joita ei ilman vakavia seurauksia voi eikä kannata ylittää. On olemassa oikein ja väärin. Hyvää ja pahaa. On tabuja. Kaikkea ei voi tehdä. Kaikkea ei kannata kokeilla. Kaikkea ei voi saada. Täytyy tehdä valintoja, koska teoilla on aina seurauksensa, jotka johtavat hyvin pitkällekin tulevaisuuteen ja laajalla säteellä nykyhetken ihmissuhdeverkostoon.
Koska ihmisellä on vastuu yksilönä. Syyn ja seurauksen laki ihmissuhteissa edellyttää harkintaa ja arvostelukykyä, jota voi ja jota kannattaa kehittää.
Uskottomuus on paha asia, koska siitä seuraa pahoja asioita. Omaan elämään ja monien muidenkin elämään.
Kenenkään elämä ei ole vain hänen omansa.
juuri toisinpäin: ennen liitot olivat hyötysuhteita paljon enemmän kuin nyt. Naimisiin mentiin, koska siitä - parhimmassa tapauksessa hyötyivät kaikki. Nainen sai turvaa ja toimeentuloa. Mies palveluita. Tämä riitti ja sen pitikin riittää.
Nykyisin on muotia sanoa, että liitto solmitaan rakkaudesta - kukaan vain ei tiedä mitä se tarkoittaa - edes hänen itsensä kohdalla. Naimisissa ollaankin usein oman haavekuvan kanssa - joka murtuu ennemmin tai myöhemmin. Kumppania ei käsitetä omaksi erilliseksi itsekseen vaan olioksi, joka tuottaa rakkautta
Hyvin sanottu!