Halusin näin lauantai illan kuluksi kirjoittaa jotain, mikä voisi antaa vaikkapa edes yhdelle ihmiselle toivoa löytää parisuhde, jossa on hyvä olla. Usein olen ihuomannut, että täällä ei ainakaan ylitarjontaa tsemppaavista jutuista. :)
Olen seurustellut puolisoni kanssa kolme vuotta, maistaartissa kävimme vihkiytymässä itseasiassa tasan kolme kuukautta siiten.
Ennen puolisoni tapaamista, oli elämäni (näin jälkikäteen tajunnut) aika hajalla. Ei ollut pysyviä, turvallisia ihmissuhteita ollenkaan. Elämä painottui bilettämiseen ja alitajuisesti etsin vain koko aika ihmistä, kenen kanssa olisi hyvä ja turvallinen olla. Mistään "jutuista" ei tullut koskaan vakavempaa, itse olisin kyllä useastikkin halunnut, mutta toinen ei. Ei ollut muutenkaan ympärillä yhtään ihmistä, joka olisi kiskaissut hihasta ja sanonut "rauhoitu!". Asuin tuolloin isossa kaupungissa, minne olin muuttanut työn perässä, joten ei ollut sukulais- eikä ystäväverkostoa ollenkaan. Kaikki piti rakentaa itse alusta. Ihmiset, ketä tapasin siellä asuessani, eivät olleet kuin hetken elämässäni. Ei rakentunut mitään pysyvää.
Elämäni oli yksinäistä. Tai oli mulla aina ihmisiä ympärillä, mutta suhteet olivat pinnallisia. Ei ollut ihmistä, kenelle voisi soittaa vaikka keskellä yötä, jos jotain pahaa olisi sattunut. Itsetuntoni on myös ollut tuolloin matalalla, senkin tajuan näin jälkikäteen. Ei ollut tulevaisuuden suunnitelmia, mutta halu oli löytää kumppani. Halu tulla löydetyksi ja rakastetuksi oli kova.
Kun muutin tänne lähelle vanhaa kotipaikkakuntaani, tapasin muutaman kuukauden asumisen jälkeen nykyisen kumppanini. Kumppanin, kenen kanssa olen nyt naimisissa.
En ole koskaan elämässäni tuntenut oloani yhtä turvalliseksi ja rakasetetuksi, kuin nyt tunnen. Puolisoni arvostaa ja rakastaa minua täysin pyyteettömästi. Ystävämme ympärillä ovat usein sanoneet, että suhteemme näkyy ja huokuu yhteenkuuluvuutta ja lojaalisuutta. Ja se on aivan totta.
Meidän suhteessa ei ole rasitteena esim. mustasukkaisuutta, luottamusongelmia, tiukkapipoisuutta tms, minkä olen huomannut tulevan taas useissa muiden ihmisten suhteissa onglmiksi. Mustasukkaisuus tuntuu olevan oikeen suomalaisuuden tavaramerkki. ;) Puolisoni on muutenkin rehti ja reipas ihminen, "kunnon miehen" tuntomerkit täyttävä mies. Tiedän että hänestä sitten joskus tulee erittäin hyvä isä, joka pitää perheestään huolta viimeiseen hengenvetoon asti.
Muutaman kerran olen miettinyt, että olenko ansainnut hänen kaltaisen miehen. Olen todella onnellisessa asemassa! Tälläkin hetkellä mieheni on kavereidensa kanssa saunailtaa viettämässä ja lähdössä baariin ja minun ei tarvi hetkeäkään miettiä, että hän esim. pettäisi tai joutuisi muuten hankaluuksiin. Mitään ei tarvi pelätä. Olo on turvallinen ja voin olla levollisin mielin. Tiedän myöskin, että kaikki eivät ole yhtä onnellisessa asemassa tällä hetkellä kuin minä.
Oma elämäni on ollut rosoista, olen alkoholisti perheen lapsi, mikä on tuonut omat ongelmansa aikuisikään, mutta ei kuitenkaan niin, että itse ryyppäisin. Lähinnä ikuisia arpia lapsuudesta. Hankaluuksia ollut elää sääntöjen mukaan, kun niitä ei ole oikeastaa aikaisemmin ollut. Monia asioita tuli tehtyä kantapään kautta ennen kuin oppi.
Miksi tämän kaiken kerroin?
Siksi, että tiedän siellä jossain olevan ihmisiä, jotka ovat yksinäisiä, vailla perheen ja ystävien tukea, ihmisiä kenellä on takana rankka menneisyys, ihmisiä jotka ovat hyviä ihmisiä, mutta heitä vain ei ole huomattu, ihmisiä, ketkä vain haluavat tulla arvostetuksi ja rakastetuksi.
Olin itse tuo ihminen ja löysin onneni, olen ehjä nyt! Teilläkin on ihan oikesti mahdollisuudet, älkää luovuttako, ihania ihmisiä on vaikea löytää, mutta ovat etsimisen arvoisia! Älkää vain luovuttako!
Jos minä pystyin löytämään aarteen, pystytte tekin!
Kaikkea hyvää teille!
Olen seurustellut puolisoni kanssa kolme vuotta, maistaartissa kävimme vihkiytymässä itseasiassa tasan kolme kuukautta siiten.
Ennen puolisoni tapaamista, oli elämäni (näin jälkikäteen tajunnut) aika hajalla. Ei ollut pysyviä, turvallisia ihmissuhteita ollenkaan. Elämä painottui bilettämiseen ja alitajuisesti etsin vain koko aika ihmistä, kenen kanssa olisi hyvä ja turvallinen olla. Mistään "jutuista" ei tullut koskaan vakavempaa, itse olisin kyllä useastikkin halunnut, mutta toinen ei. Ei ollut muutenkaan ympärillä yhtään ihmistä, joka olisi kiskaissut hihasta ja sanonut "rauhoitu!". Asuin tuolloin isossa kaupungissa, minne olin muuttanut työn perässä, joten ei ollut sukulais- eikä ystäväverkostoa ollenkaan. Kaikki piti rakentaa itse alusta. Ihmiset, ketä tapasin siellä asuessani, eivät olleet kuin hetken elämässäni. Ei rakentunut mitään pysyvää.
Elämäni oli yksinäistä. Tai oli mulla aina ihmisiä ympärillä, mutta suhteet olivat pinnallisia. Ei ollut ihmistä, kenelle voisi soittaa vaikka keskellä yötä, jos jotain pahaa olisi sattunut. Itsetuntoni on myös ollut tuolloin matalalla, senkin tajuan näin jälkikäteen. Ei ollut tulevaisuuden suunnitelmia, mutta halu oli löytää kumppani. Halu tulla löydetyksi ja rakastetuksi oli kova.
Kun muutin tänne lähelle vanhaa kotipaikkakuntaani, tapasin muutaman kuukauden asumisen jälkeen nykyisen kumppanini. Kumppanin, kenen kanssa olen nyt naimisissa.
En ole koskaan elämässäni tuntenut oloani yhtä turvalliseksi ja rakasetetuksi, kuin nyt tunnen. Puolisoni arvostaa ja rakastaa minua täysin pyyteettömästi. Ystävämme ympärillä ovat usein sanoneet, että suhteemme näkyy ja huokuu yhteenkuuluvuutta ja lojaalisuutta. Ja se on aivan totta.
Meidän suhteessa ei ole rasitteena esim. mustasukkaisuutta, luottamusongelmia, tiukkapipoisuutta tms, minkä olen huomannut tulevan taas useissa muiden ihmisten suhteissa onglmiksi. Mustasukkaisuus tuntuu olevan oikeen suomalaisuuden tavaramerkki. ;) Puolisoni on muutenkin rehti ja reipas ihminen, "kunnon miehen" tuntomerkit täyttävä mies. Tiedän että hänestä sitten joskus tulee erittäin hyvä isä, joka pitää perheestään huolta viimeiseen hengenvetoon asti.
Muutaman kerran olen miettinyt, että olenko ansainnut hänen kaltaisen miehen. Olen todella onnellisessa asemassa! Tälläkin hetkellä mieheni on kavereidensa kanssa saunailtaa viettämässä ja lähdössä baariin ja minun ei tarvi hetkeäkään miettiä, että hän esim. pettäisi tai joutuisi muuten hankaluuksiin. Mitään ei tarvi pelätä. Olo on turvallinen ja voin olla levollisin mielin. Tiedän myöskin, että kaikki eivät ole yhtä onnellisessa asemassa tällä hetkellä kuin minä.
Oma elämäni on ollut rosoista, olen alkoholisti perheen lapsi, mikä on tuonut omat ongelmansa aikuisikään, mutta ei kuitenkaan niin, että itse ryyppäisin. Lähinnä ikuisia arpia lapsuudesta. Hankaluuksia ollut elää sääntöjen mukaan, kun niitä ei ole oikeastaa aikaisemmin ollut. Monia asioita tuli tehtyä kantapään kautta ennen kuin oppi.
Miksi tämän kaiken kerroin?
Siksi, että tiedän siellä jossain olevan ihmisiä, jotka ovat yksinäisiä, vailla perheen ja ystävien tukea, ihmisiä kenellä on takana rankka menneisyys, ihmisiä jotka ovat hyviä ihmisiä, mutta heitä vain ei ole huomattu, ihmisiä, ketkä vain haluavat tulla arvostetuksi ja rakastetuksi.
Olin itse tuo ihminen ja löysin onneni, olen ehjä nyt! Teilläkin on ihan oikesti mahdollisuudet, älkää luovuttako, ihania ihmisiä on vaikea löytää, mutta ovat etsimisen arvoisia! Älkää vain luovuttako!
Jos minä pystyin löytämään aarteen, pystytte tekin!
Kaikkea hyvää teille!
Vastaukset 5
Vanhimmat
mutta olet nainen.
Kaunis bilettäjänainen sai mukavan kumppanin. Jopas onkin uskomatonta.
Kirjoituksella VOISI olla jotain arvoa jos sen olisi kirjoittanut ATM tai jokin muu pohjasakkaan kuuluva ihmishylkiö jonka ainut rakkautta sisältävä suhde on äitinsä kanssa. Muille hän on liian huono.
Emme tarvitse säälipalojasi. Olet luuseri ja haiset paskalta.
..mutta ei kai elämää saisi rakentaa toisen ihmisen varaan? Rakkauden huumaa on aina alkuun, mutta entä pidemmän päälle, kun kuvaan tulevat elämän realiteetit ja vaikeudet? Paljon näkee tapahtuvan, että kun vaikkapa työttömyys ja sen perässä köyhyys astuu ovesta sisään, niin rakkaus lentääkin ikkunasta ulos. Siinä saa sitten taas ihan yksin tai ehkä lasten kanssa miettiä, että mikä olikaan elämässä tärkeintä? Itseensä voi jotakuinkin luottaa ja kissoihin sekä koiriin, mutta mitä ihmisiin tulee, on kaikki sattumasta kiinni. Rakkaudesta voi kyllä nauttia - niin kauan kuin sitä kestää.
Mistä päättelit, että olen rakentanut elämäni toisen varaan? Aika nopeita johtopäätöksiä rakensit pienestä kirjoitelmasta. En voisi kuvitellakkaan elämääni toisen varassa. Me eletään yhdessä, rakennetaan yhdessä tulevaisuutta, mutta emme elä ns. vain toista varten vaan meillä on myös omat elämämme. Että jos tästä nyt ero tulisi yhtäkkiä, niin en kyllä millään muotoa jäisi tyhjän päälle elämäni kanssa.
Ja mitä rakkauteen ja sen kestämiseen tulee...mitään ei voi saada, jos ei ole edes valmis edes yrittämään.