Mikä on mielestänne sopiva aika eron jälkeen olla yksin ennen uutta suhdetta? Mistä tietää että eroa on tarpeeksi käsitellyt? Kertokaa kokemuksianne, please! Onko jollekin käynyt niin, että uusi suhde on tullut kuvioihin liian pian? Miten siinä kävi? Mitä mielestänne tarkoittaa laastarisuhde?
eron jälkeen uuteen suhteeseen??
ooneronnu
91725
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Toisilla voi mennä vuosiakin, kuten hyvällä ystävälläni, ennen kuin uskalsi antaa itselleen luvan rakastua uudelleen. Hänelle ero tuli likimain kuin salama kirkkaalta taivaalta, mies löysi uuden.
Itse työstin eroa vuoden päivät pikkuhiljaa exän kanssa puhuen, ja kun ero tuli voimaan harkinta-ajan jälkeen, tunsin melkein saman tien olevani henkisesti vapaa ja valmis uuteen suhteeseen. Mistäkö tiesin..? No siltä vaan alkoi tuntua ; vanhat asiat oli murehdittu loppuun ja ajatuksiin nousi vain neutraaleja ajatuksia exästä. Virallisesta erosta oli vajaa puoli vuotta, kun tapasin nykyisen kumppanini. Likimain rakkautta ensisilmäyksellä, kestänyt nyt kolmisen vuotta... Ehkä jonkun mielestä turhan nopeasti, mutta omasta mielestäni juuri oikeaan aikaan :-)
ole mitään aikoja olemassa.
Ystäväni rakastui jo naimisissa ollessaan toiseen mieheen, ja alkoi tämän kanssa samantien suhteeseen kun muuttivat exän kanssa eri osoitteisiin.
Sanoi tosin myöhemmin, että olisi ollut fiksua vähän aikaa olla yksikseen, koska on nyt joutunut käsittelemään eroa tuossa uudessa suhteessa ollessaan. Ja se tuonut jotain ongelmia. Ei kuitenkaan niin pahoja, etteivätkö olisi yhä yhdessä ja onnellisia.
Mutta lie tuollakin merkitystä, onko ollut jätetty vai jättäjä. Vaiko yhteinen eropäätös..?
mutta olen sitä mieltä että jos "se oikea" sattuu kohdalle, niin ei siinä kysellä että onkohan nyt varmasti erosta jo tarpeeksi aikaa...:)
Itsekin melko juuri eronneena mietin tuota samaa asiaa. Olen tullut siihen tulokseen, että itse olen valmis uuteen suhteeseen, kun pystyn kohtaamaan exäni ilman, että tarvii päälle käydä :) Eli kun tuo lapset, sanon "moi" ja silleen. Sen kummempia en itseltäni vaadi, mutta tuokin voi olla jollekin todella vaikeaa.
Yksilöitä ollaan. Minut exä jätti ja melko pian ajattelin, että mitäpä minä itkemään sellaisen ukon perään, joka hylkäsi minut (naimisissa 15v.), mutta kenties se kertoo jo menneen liiton tilasta loppuvaiheessa. Virallinen ero ei ole vielä astunut voimaan, mutta voisin hyvinkin jo TUTUSTUA uuteen mieheen. Eiköhän se ajan kuluessa selviä, kestääkö uusi suhde vai ei.
Eli eipä tule mieleen mitään aikaa. Kannattaa kuulostella itseään ja voimavarojaan. Ja voihan se olla, että uusi suhde kaatuu siihen, että ero on liian lähellä. Se on elämää!
Jos siis oikein ymmärsin, olette sitä mieltä että uuteen suhteeseen vaan jos siltä tuntuu...aika sen näyttää kestääkö se. Noh...kerronpa omasta tilanteestani. Avioliittoa takana kahdeksan vuotta, viimeiset pari vuotta aika tunteettomia. Mielenterveysongelmia, uskottomuutta, parisuhdeterapiaa...uskonto esteenä erolle. Erilleen muutto 2kk sitten...Kuukausi sitten tutustuin mieheen, jonka kanssa puhun aivan kaikesta. Uusi tuttavuuteni tietää eromme tuoreudesta, ja olemme puhuneet siitäkin paljon. Varovaisia ollaan kumpikin...minä olisin valmis vakavampaankin suhteeseen, mutta mietin kuitenkin onko tämä liian aikaista. Olen ajatellut että eron käsittely alkoi jo kauan sitten...henkisesti emme ole olleet yhtä moneen vuoteen. Vain lupaus avioliiton pysyvyydestä on pitänyt meitä yhdessä. Usko vei meitä eteenpäin, mutta nyt se uskokin on kadonnut.
olen myös juuri eronnut noin kaksi kuukautta sitte ja minulle käveli mies suoraan syliin tansseissa viikko sen jälkeen kun olin muuttanut
ollaan oltu minun luona pari kertaa ja kuitenkin nähty tosi vähän nytkin on viisiviikkoa siitä
kun viimeksi nähtiin viestejä kyllä päivittäin
tänään pitäisi tulla käymään jotenkin on sellainen olo että liian paljon ja liian äkkiä toisaalta tulee sellainen olo että jos sittenkin tässä olisi jotain, jos olisi rohkeutta ja voimia katsoa päivä kerrallaan mies tekee keikka hommia joten sen takia nähdään hyvin harvoin
siinä joitakin ajatuksia yön pimeinä tunteina kun ei koskaan voi tietää;D
kuin oppikirjoissa! Mieti ihan ite omaa elämääsi.
Ihmiset eroaa eri pituisten parisuhteiden jälkeen, toiset jotain oppineena ja toiset kaipaavat vain läheisyyttä luonteensa tai tottumuksen perusteella. Kaikki eivät myöskään tarvitse laastarointia, se on suhde, jossa huonossa tapauksessa vain toinen mieltää sen siksi, "irrottautumisen" välikappaleeksi. Sillä haetaan lohtua tai itsetunnon kohotusta, akuutisti, miettimättä sitä toista osapuolta sen kummemmin.
Jotkut löytävät heti erottuaan uuden, toiset itsensä. Eikä se uuden löytäminen välttämättä poissulje itsetuntemuksen kasvamista, riippuu ihmisestä.
kohti uutta elämää. Kukaan ei voi määritellä milloin on oikea aika rakastua. Itselle kävi niin kun erosta oli melko lyhyt aika. Tämä oikea ihminen vain sattui kohdalle. Eroa olin toki käsitellyt päässäni jo kauemman aikaa, vaimo petti ja jätti pojan minulle. Mutta elämä on vain ihmeellisiä asioita täynnä !!
Minä olin eroilmoituksesta aivan järkyttynyt. Se tuli täysin puun takaa, viikko sen jälkeen kun mieheni oli vielä kertonut minua syvästi rakastavansa. En osannut odottaa sitä ollenkaan. Olin eron jälkeen muutaman kuukauden aivan shokissa. Laitoin noin kuukautta myöhemmin deittipalstalle ilmoituksen, todistaakseni lähinnä itselleni, että kelpaan vielä edes jollekin. Lähdin treffeille ensimmäisen vähänkään mielenkiintoiselta vaikuttaneen tyypin kanssa.
Ensitreffeillä paljastui lukuisia syitä, miksei minun pitäisi häntä enää tavata. Jatkoin silti. Kiihkeää suhdetta kesti muutaman kuukauden, kunnes omat silmäni vihdoin avautuivat, ja tajusin olevani suhteessa, jolla ei ollut mitään tulevaisuutta. Tätä kutsuisin laastarisuhteeksi.
Kun lopetin sen, tajusin, etten tarvitse ketään tai mitään tekemään itseäni onnelliseksi. Ymmärsin olevani ihan hyvä tyyppi ja kelpaisin joskus varmasti jollekin toisellekin. Nyt siihen ei kuitenkaan ollut mitään tarvetta.
Pari kuukautta myöhemmin törmäsin kuitenkin mieheen, jonka kanssa elämänarvot ja ajatukset osuivat täysillä yksiin. En tarvinnut häntä, eikä hän minua ja silti halusin jakaa hänen kanssaan aina vaan enemmän. Suhteemme muuttui vakavaksi jo ennen kuin oma avioeroni oli edes saanut lainvoimaa. Ja silti tiesin, ettei hän tullut elämääni yhtään liian aikaisin. Tiesin, että tämän ihmisen kanssa halusin olla ja jakaa elämäni.
Joku ulkopuolinen on varmasti sitä mieltä, että olin aivan liian hätäinen, ja jotain jäi käsittelemättä eroni osalta. Voin kuitenkin olla nyt vuosien jälkeen asiasta aivan eri mieltä. Ehdin työstää eroani. Osa työstöstä on toki varmasti tapahtunut myös nykyisen suhteen aikana, mutta läpikäymäni asiat eivät ole vaikuttaneet suhteeseemme. Olen rauhassa saanut miettiä asioita, projisoimatta tunteita kuitenkaan uuteen kumppaniini. Ymmärsin myös lopulta oman osuuteni avioeron syntyyn. En enää ole katkera exälleni, puhumattakaan, että tuntisin häntä kohtaan mitään.
Olemme mieheni kanssa jo naimisissa ja arki on jo ajat sitten astunut kuvaan. Mutta silti en kadu mitään. Asiat tapahtuivat juuri oikeaan aikaan. Olen varmasti parempi ihminen kuin ensimmäisessä liitossani. Enkä pidä suhdettani enää itsestään selvänä.
Ei ole mitään aikaa jonka voisi sanoa oleva se oikea tai riittävä.
Kuuntele sydäntäsi ja toimi sen mukaan. Jos huomaat katselevasi uusia ihmisiä, niin ehkäpä olisi aika ainakin kokeilla jos joku mukava kohdalle sattuu.
Älä ainakaan kenenkään moralisoinnin vuoksi jätä kokematta asioita.
Vanhan loppu on uuden alku - joten iloisesti vain eteenpäin!
Kaikkea hyvää ja iloa uuteen elämänvaiheeseen.