Kirjoitan ensi kertaa tälle palstalle, en tiedä siis olenko harvinaisuus koska olen mies. Olen siis 24 vuotias mies. Kihlattuni on 21v mukavan oloinen ja ok-näköinen nuori nainen, kaikki ulkoiset seikat pitäisi siis olla kunnossa. Kuitenkin sisäiset seikat tulevat ratkaiseviksi ennen pitkään. Ongelmamme on seuraavanlainen:
Olemme seurustelleet noin 5 vuotta, ja suhteemme on tuntunut omituiselta jo ainakin 2-3 vuotta. Alussa tietysti kyllästyttäväkin ihminen tuntuu ihanalta ja rakastettavalta, mutta aikaa myöten samaa rutiinia ei jaksa. Olen kuitenkin yrittänyt tehdä aina niin kuin on kihlattuni edun mukaista. Joskus vain totuudet kuulostavat niin ikäviltä, ettei niitä haluaisi sanoa edes itselleen.
Koko seurusteluaikanamme olen muodostanut tietyn kuvan kumppanistani. Ongelma on siis se, että kumppanini ei ole yllätyksellinen millään tavalla. Hän ei koskaan tee missään asiassa aloitetta, vaan on passiivinen. Myös pelko uusia asioita kohtaan on suuri.
Kun vieraita tulee kylään, aina minä joudun toimimaan tarjoilijana ja kahvipöydän alullelaittajana, toki hän tulee kyllä sitten kuin magneetti perässä auttamaan minua.
Taas kun menemme kaupungille kauppoja kiertämään, jostain syystä hän jää aina hieman taakseni, ja seuraten minua. Kuljemme monesti jonkin liikkeen ohi, kunnes hän sanoo että miksei me tuohon liikeeseen menty. Kun sanon että päätä sinä suunta, niin hetken päästä huomaan kuitenkin olevani taas vetokoirana.
Lisäksi hän ei tee mitään muitakaan asioita, mitä en ole hänen erikseen pyytänyt tehdä. Esim syntymäpäivälahjaakaan hän ei "osaa" ostaa itse, vaan minun pitää olla valitsemassa, ettei vaan tule vääränlaista lahjaa. Tämä ei tietysti ole kovin yllätyksellistä minulle.
Joudun menemään myös hänen tukenaan pankkiin, kauppaan, joogaan, ties mihin. Tämä ehkä osaltaan johtuu siitä ettei hänellä ole kavereita, mutta liikkuvathan monet ihmiset yksinään pankeissa ja muissa paikoissa. Moni nainen ei edes halua miestään mukaan vaateostoksille hoputtajaksi.
Toimiva parisuhde tarvitsee myös toimivan seksin. Toki seksi toimii, mutta se on ollut alusta alkaen saman kaavan mukaan kulkemista. Jos haluan jotain uutta seksiin, on minun tehtävä aloite. Uudet jutut kyllä toimii, mutta siinäkään ei ole minulle mitään yllätyksellistä, kun sen on itse keksinyt.
Monet miehet pitävät jos nainen tulee yhtäkkiä taakse ja antaa suudelman esimerkiksi niskaan. Toki monesti riittää myös tavallinen yhtäkkinen pusu. Tällaisia tilanteita ei ole kuitenkaan tullut kihlattuni toimesta. Tai on, mutta olen itse ehdottanut että kokeilepa suudella minua "yhtäkkiä", no olipas jännittävää. Itse olen mielestäni antanut hellyyttä todella paljon, joku vain tuntuu mättävän, ehkä itse päättämisen pelko. Tämä itse päättämisen pelko kuvastuu lähes kaikissa arkipäivän asioissa, kuten aiemmat esimerkitkin osoittavat.
Lisäksi voisin vielä mainita, että jutellessamme huomaan että keskustelumme eivät monestikaan osu samalle aaltopituudelle. En tiedä, johtuuko naisen logiikasta vaiko koulumenestyksestä. Hänellä on ollut melkoisesti vaikeuksia yläasteelta lähtien päästä läpi kursseja. En häntä nyt tyhmäksi haluaisi sanoa, mutta yleistieto on melko hataraa. Esimerkiksi kotiseudun opitut asiat ovat suunnilleen tiedossa, mutta hän ei tietäisi mihin päin pitäisi lähteä jos haluaisi matkustaa helsinkiin. Lisäksi hän ei tietäisi miten toimia, jos pitäisi matkustaa bussilla johonkin. Myös pankissa toimimisen minun piti hänelle opettaa perin pohjaisesti, pankkiautomaattia hän ei uskalla käyttää vieläkään, koska hän pelkää että mokaa jotain. Myös muiden teknisten ja muistamista vaativien laitteden käyttö on vastenmielistä hänelle.
Seurustelu ei ole uutta hänelle. Kokemuksesta ei siis mikään johdu, sillä hänellä on ollut 2 seurustelukumppania ennen tapaamistamme. Ainoa suuri teko jonka hän on tehnyt aloittavana osapuolena, oli suhteemme alussa, jolloin hän sanoi rakastavansa minua.
Minulle ei kuitenkaan riitä pelkästään sana rakkaus. Toki ei ketään voi opettaa olemaan aloitekykyinen, tällöin omaperäisyys katoaisi pois ja kaikki olisi opittua. En kuitenkaan halua jättää kihlattuani tämän ongelman takia. Onhan minulla tietysti vakaa suhde jossa ei tarvitse pelätä pettämistä. Vai tarvitseeko? Olenko tässä pelissä lopulta itse se heikoin lenkki jota vain jekutetaan ja tehdään hulluksi?
Olemme seurustelleet noin 5 vuotta, ja suhteemme on tuntunut omituiselta jo ainakin 2-3 vuotta. Alussa tietysti kyllästyttäväkin ihminen tuntuu ihanalta ja rakastettavalta, mutta aikaa myöten samaa rutiinia ei jaksa. Olen kuitenkin yrittänyt tehdä aina niin kuin on kihlattuni edun mukaista. Joskus vain totuudet kuulostavat niin ikäviltä, ettei niitä haluaisi sanoa edes itselleen.
Koko seurusteluaikanamme olen muodostanut tietyn kuvan kumppanistani. Ongelma on siis se, että kumppanini ei ole yllätyksellinen millään tavalla. Hän ei koskaan tee missään asiassa aloitetta, vaan on passiivinen. Myös pelko uusia asioita kohtaan on suuri.
Kun vieraita tulee kylään, aina minä joudun toimimaan tarjoilijana ja kahvipöydän alullelaittajana, toki hän tulee kyllä sitten kuin magneetti perässä auttamaan minua.
Taas kun menemme kaupungille kauppoja kiertämään, jostain syystä hän jää aina hieman taakseni, ja seuraten minua. Kuljemme monesti jonkin liikkeen ohi, kunnes hän sanoo että miksei me tuohon liikeeseen menty. Kun sanon että päätä sinä suunta, niin hetken päästä huomaan kuitenkin olevani taas vetokoirana.
Lisäksi hän ei tee mitään muitakaan asioita, mitä en ole hänen erikseen pyytänyt tehdä. Esim syntymäpäivälahjaakaan hän ei "osaa" ostaa itse, vaan minun pitää olla valitsemassa, ettei vaan tule vääränlaista lahjaa. Tämä ei tietysti ole kovin yllätyksellistä minulle.
Joudun menemään myös hänen tukenaan pankkiin, kauppaan, joogaan, ties mihin. Tämä ehkä osaltaan johtuu siitä ettei hänellä ole kavereita, mutta liikkuvathan monet ihmiset yksinään pankeissa ja muissa paikoissa. Moni nainen ei edes halua miestään mukaan vaateostoksille hoputtajaksi.
Toimiva parisuhde tarvitsee myös toimivan seksin. Toki seksi toimii, mutta se on ollut alusta alkaen saman kaavan mukaan kulkemista. Jos haluan jotain uutta seksiin, on minun tehtävä aloite. Uudet jutut kyllä toimii, mutta siinäkään ei ole minulle mitään yllätyksellistä, kun sen on itse keksinyt.
Monet miehet pitävät jos nainen tulee yhtäkkiä taakse ja antaa suudelman esimerkiksi niskaan. Toki monesti riittää myös tavallinen yhtäkkinen pusu. Tällaisia tilanteita ei ole kuitenkaan tullut kihlattuni toimesta. Tai on, mutta olen itse ehdottanut että kokeilepa suudella minua "yhtäkkiä", no olipas jännittävää. Itse olen mielestäni antanut hellyyttä todella paljon, joku vain tuntuu mättävän, ehkä itse päättämisen pelko. Tämä itse päättämisen pelko kuvastuu lähes kaikissa arkipäivän asioissa, kuten aiemmat esimerkitkin osoittavat.
Lisäksi voisin vielä mainita, että jutellessamme huomaan että keskustelumme eivät monestikaan osu samalle aaltopituudelle. En tiedä, johtuuko naisen logiikasta vaiko koulumenestyksestä. Hänellä on ollut melkoisesti vaikeuksia yläasteelta lähtien päästä läpi kursseja. En häntä nyt tyhmäksi haluaisi sanoa, mutta yleistieto on melko hataraa. Esimerkiksi kotiseudun opitut asiat ovat suunnilleen tiedossa, mutta hän ei tietäisi mihin päin pitäisi lähteä jos haluaisi matkustaa helsinkiin. Lisäksi hän ei tietäisi miten toimia, jos pitäisi matkustaa bussilla johonkin. Myös pankissa toimimisen minun piti hänelle opettaa perin pohjaisesti, pankkiautomaattia hän ei uskalla käyttää vieläkään, koska hän pelkää että mokaa jotain. Myös muiden teknisten ja muistamista vaativien laitteden käyttö on vastenmielistä hänelle.
Seurustelu ei ole uutta hänelle. Kokemuksesta ei siis mikään johdu, sillä hänellä on ollut 2 seurustelukumppania ennen tapaamistamme. Ainoa suuri teko jonka hän on tehnyt aloittavana osapuolena, oli suhteemme alussa, jolloin hän sanoi rakastavansa minua.
Minulle ei kuitenkaan riitä pelkästään sana rakkaus. Toki ei ketään voi opettaa olemaan aloitekykyinen, tällöin omaperäisyys katoaisi pois ja kaikki olisi opittua. En kuitenkaan halua jättää kihlattuani tämän ongelman takia. Onhan minulla tietysti vakaa suhde jossa ei tarvitse pelätä pettämistä. Vai tarvitseeko? Olenko tässä pelissä lopulta itse se heikoin lenkki jota vain jekutetaan ja tehdään hulluksi?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sä ansaitset parempaa! Tsemppiä eli "tsemiä" niinku nuoret sanoo, sulle.
Kihlattusi kuulostaa erittäin ahdistuneelta perfektionistilta. Onko hän koskaan käynyt esim. psykologilla? Moni noista tyttöystäväsi tekemisistä on sellaisia, joita itsekin erittäin paniikkisena tein. Minun kohdallani ne eivät kertoneet kyllä tyhmyydestä vaan äärimmäisen suuresta epäonnistumisen- ja pettymyksentuottamispelosta. Minut usutettiin terapiaan ja oli kyllä elämälleni paras asia.
Jotenkin mulle tuli pelottava olo kun luin tekstisi. Olen itse seurustellut avopuolisoni kanssa kohta jo seitsemän vuotta ja jotenkin tunnen olevani samalla aaltopituudella kanssasi. Ainoa ero on se että olen nainen. Ja se että kihlattuni ei ole ahdistunut eikä todellakaan perfektionisti.
Tuntuu ettei tältä suhteelta ole enää odotettavissa paljoakaan. Rakastan häntä mutta onko se vaan sitä turvallisuudentunnetta kumminkin. En oikein osaa auttaa sua kun en itseänikään osaa. Tuntuu vaan jollakin tavalla lohduttavalta että muilla on samoja ongelmia. Täytyy vaan yrittää selvittää omia ajatuksiaan, koska itse se elämä on elettävä
miltä sinusta tuntuu. jos nämä asiat eivät miksikään muutu keskusteluista ja piristysyrityksistä huolimatta, ja tunnet, ettei nykyinen tilanne ole sinulle mitenkään tyydyttävä, sinun on jatkettava eteenpäin. jos sen sijaan voit elää onnellisena ja tyytyväisenä, jää. mutta teidän on yritettävä keskustelua tyttöystäväsi mahdollisista ongelmista, jos ne vaivaavat. sinun on loppujen lopuksi kuunneltava itseäsi ja sitä sisäistä pientä ääntä, joka jossain vaiheessa muodostuu niin varmaksi, että ymmärrät itse, mitä sinun on tehtävä. asiat kyllä varmistuvat ajan myötä josseivät muuten. ja muista, että tämä on tunnejuttu, ei jotain, jossa voit vuosia järjellisesti uskotella itsellesi oikeanlaisen toiminnan!
Tuo mitä kirjoitit sopii aika hyvin tyttöystävään joka kanssa seurustelin vuosikaudet kauan sitten. Kaikki oli sinänsä OK, mitään ei ollut koskaan erityisesti pielessä, ja hän oli monella tavalla ihana ihminen - mutta henkisellä tasolla homma ei vaan synkannut. Elämä hänen kanssaan oli tasapaksua, tylsää ja yllätyksetöntä. Kyllästyin siihen totaalisesti.
Sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta tapasin ja ihastuin naiseen joka oli em. tyttöystävän täydellinen vastakohta. Jännittävä, huippuälykäs ja räiskyvä persoona. Vaihdoin naista lennosta, menimme pian naimisiin. Ex. tyttöystävä loukkantui tästä niin, ettemme ole ikinä enää sen koomin tavanneet.
Seuravan naisen kanssa elämä olikin sitten melkoisen erilaista pari vuotta, mutta muutaman vuoden yhdessäolon jälkeen tulivat huonot puoletkin esiin: jos ei hän ollut suorastaan maanis-depressiivinen, niin ainakin vakavasti luonnevikainen, täydellisen epästabiili luonne, riitelimme paljon ja raivokkaasti. Lopulta en kestänyt sitäkään enää ja jätin hänetkin ja pistin eropaperit menemään. En ole häntäkään sen koomin nähnyt.
Pian tämän jälkeen tapasin nykyisen vaimoni. Seurustelimme vuosikaudet, saimme pari lasta ja lopulta menimme vieläpä naimisiin. Nykyinen vaimoni on pykälää helpompi tapaus kuin edellinen, mutta eipä häntäkään tylsäksi tai helpoksi voi mainita. Vaikeaa on tämäkin parisuhde pitää kasassa, enkä tiedä onnistuuko tämä pidemmän päälle. Lasten vuoksi tulee kuitenkin yritettyä sitkeämmin.
Kaikista parisuhteista olen kuitenkin aina oppinut jotakin, enkä kadu mitään. Mutta koskaan en kyllä oikeasti haluaisi palata parisuhteeseen sellaisen naisen kanssa kuin tuo ensinmainittu tyttöystävä.
Mulla on sama juttu. Kihlattuni on seksi elämässä ja muutenkin käytännön asioissa oma-aloitteeton.
Esim hänelle on todella vaikea paikka Sanoa että "pitäiskö meidän lähteä" kun ollaan vierailla. Sama tarjoilija homma on meilläkin.
Seksissä hän ei 5v aikana ole kertaakaan tehnyt kunnon aloitetta!!
Syynsä sillekkin on eli seksuaalinen väkivalta joka on tapahtunut 7v sitten. rakastelemme n.
2-4krt/vuosi
Silti odotan että menis edes hoitoon trauman takia mut ei niin ei.
jotain mun pitäis tehä...
Jos haluut "jutella" niin laita mailia
[email protected]
Eikö kihlattusi ole käynyt puhumassa kenellekkään ammattilaiselle seksuaalisesta väkivallasta? Mars mars apua hakemaan, ei sellaisesta selviä ilman ulkopuolista apua!
"Lisäksi voisin vielä mainita, että jutellessamme huomaan että keskustelumme eivät monestikaan osu samalle aaltopituudelle. En tiedä, johtuuko naisen logiikasta vaiko koulumenestyksestä. Hänellä on ollut melkoisesti vaikeuksia yläasteelta lähtien päästä läpi kursseja. En häntä nyt tyhmäksi haluaisi sanoa, mutta yleistieto on melko hataraa. Esimerkiksi kotiseudun opitut asiat ovat suunnilleen tiedossa, mutta hän ei tietäisi mihin päin pitäisi lähteä jos haluaisi matkustaa helsinkiin. Lisäksi hän ei tietäisi miten toimia, jos pitäisi matkustaa bussilla johonkin. Myös pankissa toimimisen minun piti hänelle opettaa perin pohjaisesti, pankkiautomaattia hän ei uskalla käyttää vieläkään, koska hän pelkää että mokaa jotain. Myös muiden teknisten ja muistamista vaativien laitteden käyttö on vastenmielistä hänelle."
(Viitaten yllä olevaan tekstiin). Mieti kuitenkin tarkasti minkä takia aikoinasi aloit seurustelemaan ko. naisen kanssa? Teitkö aikoinasi äkkinäisen päätöksen ja miten sinua ei aikaisemmin ole ruvennut vaivaamaan mainitsemasi asiat? Mihin aikoinasi ihastuit naisessasi? ja mieti onko seuraavat asiat, mitä edellä kirjoitit, tarpeeksi päteviä syitä esim. jättää kihlattusi vai voiko asialle tehdä jotain? Voisitko ns. prepata häntä yleisissä käytännön asioissa ja mm. yleistiedossa? Kiinnostaako häntä edes oppia uutta????!!! Muista, kukaan ei ole läheskään täydellisen, olemme ihmisenä monessa mielessä "vajaavaisia". Kompensoiko hänen hyvät puolensa (onko niitä edes??) nuo mainitsemasi negatiiviset asiat?
Mistähän tämä hänen aloitekyvyttömyytensä johtuu? Onko hän vain oppinut suhteessanne tällaisen mallin? Oletko omalla käytökselläsi edesauttanut tätä aloitekyvyttömyyttä olemalla se ns. veturi??
Miksi sinä tarjouduit AINA vieraita passaamaan? Jospa kylmästi jätät vaan sen vieraiden passaamisen ja kihlattusi pelastamisen joka paikasta. Nimittäin kyllä se häntäkin vaivaa ja hävettää, jos kahvit ei nyt ilmestynytkään pöytään vieraille? Sano kihlatullesi, että KOKEILEE JA YRITTÄÄ asioita ITSE! Jos ei hyvällä, niin pahalla sitten!
Suosittelisin tuo sinun kirjoituksesi näyttämistä kihlatullesi; hänen pitää olla tietoinen näistä asioista. Jos se ei häneen vaikuta millään lailla, siis kasvattavasti, eikä ota onkeensa näitä asioita, eikä itse yritä tehdä mitään suhteen parantamiseksi....niin voithan harkita sitä eroa.....olet ainakin yrittänyt sitten kaikkesi!!!
Tsemppiä!!
olen täsmälleen samanlaisessa tilanteessa.