Mikä meni aikaisemmissa suhteissasi pieleen? Minä nyt en ole edes oikeutettu kirjoittamaan tänne, koska elän suomi-suomi-suhteessa, mutta kun täällä muutenkin puhutaan asian vierestä niin kai tämäkin menee...
Ekat kaksi suhdetta suomalaiseen meni pieleen, koska mies oli mustasukkainen juopottelija. Toinen 2 kk tuntemisen jälkeen puhui kihloista ja toinen jo puolen vuoden kuluttua tutustumista sanoi, että haluaa sion perheen ja naimisiin. Mustasukkaisuus ja juopotellu ei olleet plussaa kummankaan kohdalla. Eli uusiin kuvioihin...
Aasialainen (puhui suomea ja hyvä koulutus) opetti ihanat Kama Sutran salat, mutta ei oikein napannut pitemmän päälle. Mutta vieläkin ollaan ystäviä.
Britti oli kiva, mutta olut maistui liikaa.
Afrikkalainen olikin sitten haaste. Kivasti meni ja hetken jo luulin, että tämä on se oikea. Mutta sitten tuli esiin asioita joiden kanssa suomalainen lintukodossa elänyt ei osaa suhtautua. Miehen mielessä sisällissodan asioita joista ei päässyt koskaan irti; unettomuutta ja potemista sukulaisten teloituksista. Yritin elää mukana, mutta en jaksanut. Hän ei halunnut elää Suomessa ja muutto olisi ollut eteläiseen Afrikkaan. Minä en halunnut muuttaa. Eli ei ollut se oikea rakkaus tämäkään. Olen nössö ja luovutin.
Tässä vaiheessa ajattelin, että mikäpä siinä; elän hyvää elämää sinkkuna ja se on siinä. Tässä vaiheessa elämääni tupsahti suomalainen mies ja mies isolla M-kirjaimella. Olen ikionnellinen, että tapasin tämän hienon ja fiksun miehen. En voi sanoin ylistää kuinka upea ihminen hän on! Ei mustasukkaisuutta, ei juopottelua, ei kyttäämistä tai traumoja entisestä elämästä. Nyt elän elämäni parasta aikaa. Elämä onkin aika kivaa.

Vastaukset 13
Vanhimmat
ei täällä saa kehua suomalaista miestä. marttakerho repii pian pelihousunsa.
tää on taas yks näitä sepityksiä, tarkoitettu mukamas estämään ulkkissuhteen. Kukahan näidenkin juttujen sepittäjä lienee? Varmaan joku skitsofreenikko.
Miten niin estämään ulkkissuhteen? Eikös ton tapauksen kaks miestä olleet juoppoja ja mustiksia suomalaisia, häh?
Mikä ihme sinua oikein vaivaa?
suhdehan on jo alun perin riskialtis-siis naiselle.Iso rypäs kulttuurinrikastajahurmureita on vain ja ainoastaan oleskeluluvan perässä.
Mulla meni pieleen pari aikaisempaa suhdetta suomiukkoon sen takia koska ukot tykkäs liikaa juopottelusta ja muusta lusmuilusta. Sitten tuli kohdalle nykyinen saksalainen mies ja ei ole ollut valittamista.
Minullakin pari edellistä suhdetta kaatui kumppanin liiallisen juopottelun ja yleisen laiskuuden takia. Nykyinen irlantilainen on kuin aarre heidän rinnallaan. Erona se, että olen mies ja nuo juopot naisia.
Suominakkihan puuhaa lähinnä oman tyydytyksensä kanssa ilman esileikkejä , hellyyttä ja läheisyyttä.
Mutta pornofilmeistä ja lehdistä kyllä osaa vaatia omaksi hyväkseen asentoja ja pyllyreikäpanoja jne.
Ei siis juurikaan kiinnosta.
Eikös sakemannit vedä kaljaa kuin sienet oktoberfestissä ja ime makkaraa päälle?
Tirolihattu päässä heiluvat kännissä kuin pienet possut ja henkselit paukkuu.tuopitkin litran kokoisia.
Ai, mutta taisitkin vain jauhaa paskaa ei sulla saksalaista miestä ole, kunhan halusit vain osallistua jotenkin pilkkaamalla suomalaista miestä.
Läski.
Siis sinun mielestäsi kaikki sakaslaiset miehet juovat olutta, koska on Oktoberfestit ja Saksa on olutmaa? No voi voi kun oletkin väärässä. Oletkohan koskaan edes käynyt Saksassa? Mutta pidä vaan omat suppeat ja rajoittuneet käsityksesi maailmasta, ei ole minulta tai mieheltäni pois.
jospa matkustaisit maailmalla ja palaisit vasta sitten arvioimaan eri kansallisuuksia. Luulosairautesi aiheuttamat mielikuvat ja aistiharhat ovat virheellisiä.
Kyllähän tällä palstalla haukutaan kaikkia suomalaisia miehiäkin umpijuopoiksi, vaimonhakkaajiksi yms. Onko yleistäminen siis sallittu vain kun kyseessä on suomalainen mies?
Kaksi suhdetta on kaatunut uskottomuuteen, toinen pettäjä oli suomalainen ja toinen kanadalainen. Kaksi suhdetta kaatui erilaisiin elämäntilanteisiin ja suunnitelmiin, molemmat suomalaisia miehiä. Yksi suhde kaatui siihen ettei mies pystynyt/halunnut käsitellä mitään asioita, hän oli suomalainen. Yksi suhde kaatui siihen että mies ei kyennyt sitoutumaan, hän oli puolalainen. Ja yksi siihen että tuli paluu arkeen, eli niin kaukosuhde ei olisi toiminut, mies oli australialainen.