...ei ole ulkonäössä. Se voi olla vain luonteessa.
Ulkonäkö voi tehdä kenestä tahansa mieluusti katsottavan, sellaisen jossa silmä lepää. Mutta ei lopulta sen enempää. Saahan jo pelkästään sillä varmasti ehdottelijoita ja pinnallisen suhteen etsijöitä, mutta se lienee myös kauneuden ansa: nätti ihminen ei vissiin luonnostaan helposti opi itse aktiiviseksi saati muuten kuin teoriatasolla tajua että syvällisemmin tutustuvaan pyrkivät jopa edellyttävät sitä vastavuoroisuutta. Sitä että minuutensa joutuu laittamaan likoon voidakseen olla muuta kuin nätti kuori.
Olin lukiossa ihastunut mm. erääseen opettajaani. Vähän alle kolmekymppinen nainen, joka oli ryhdikäs, rohkea, suoraan puhuva, ankara ja fiksu. Kasvoiltaan ihan tavanomainen, ei nyt ruma muttei nättikään. Hoikanpuoleinen mutta muuten kai ihan tavallisen naisen muotoinen. Jakkupukuja käytti niin en osaa sanoa tarkemmin. Ääni vähän nasaali, tavallinen. Ja toki minua sen reilut 10v vanhempi vaikka tavallisesti katsoin sillä silmällä vain ikätovereitani tai vähän nuorempia.
Jos hän vain istuisi jossain kirjastossa lukemassa, ei kukaan kiinnittäisi häneen mitään huomiota. Mutta kun hän puhutteli luokkaa tai parhaimmilaan minua yksilöitynä, niin arkailemattomuus, katseen käyttö, pään asennot, ryhti ja äänen käyttö (hallitun vähäinen sävelkulku, melkein monotoninen) vangitsivat täysin. Opettajana siis luonnollisesti erinomainen. Mitään kurinpidollisia ongelmia ei hänellä ollut, säteilihän hän luonteen vahvuutta. Silti hän oli myös nöyrä, hiljeni kuunnellakseen ja vastasi juuri siihen mitä kysyttiin, mutta jotenkin koko ajan oli sellainen olo että hänelle pehmoisten puhuminen kyllä kostautuisi heti. Saati sitten mikään epäkunnioittavampi.
Lukiosta valmistumisestani alkaa olla jo kauan aikaa, mutta yhä muistan hänet elävästi. Kun näen tyttöjä jotka muuten sulautuisivat ympäristöön mutta joilla on samoja kasvonpiirteitä kuin tuolla opettajalla, kohdistan heihin välillä auttamatta pitkiä katseita. Sitten he kääntävät katseensa pois ja alas, ja tajuan taas että ei heissä varmaan muuta yhteistä olekaan. Ah, jos joku tuossa tilanteessa häpeilyn sijaan vastaukseksi katseeseeni kurtistaisi hiukan kulmiaan, olisin niin myyty, joskin kenties heti seuraava ele taas saisi minut pettymään. Ei kuitenkaan siksi että etsisin lukiounelmani korviketta tai että en suvaitsisi ujoutta (ja jopa toisinaan pitäisi sitä söpönä), vaan koska joutuisin muistamaan että en ole nähnyt opettajaani vuosikausiin. Jonkinmoinen ensirakkaus vissiin, vaikken sitä sillon todellakaan edes tajunnut.
Vaikka kieltämättä on sääli että yhtä itsevarmoja ja luonteikkaita mutta kuitenkin nöyriä ihmisiä on niin harvassa. Saati nuoria...
Ulkonäkö voi tehdä kenestä tahansa mieluusti katsottavan, sellaisen jossa silmä lepää. Mutta ei lopulta sen enempää. Saahan jo pelkästään sillä varmasti ehdottelijoita ja pinnallisen suhteen etsijöitä, mutta se lienee myös kauneuden ansa: nätti ihminen ei vissiin luonnostaan helposti opi itse aktiiviseksi saati muuten kuin teoriatasolla tajua että syvällisemmin tutustuvaan pyrkivät jopa edellyttävät sitä vastavuoroisuutta. Sitä että minuutensa joutuu laittamaan likoon voidakseen olla muuta kuin nätti kuori.
Olin lukiossa ihastunut mm. erääseen opettajaani. Vähän alle kolmekymppinen nainen, joka oli ryhdikäs, rohkea, suoraan puhuva, ankara ja fiksu. Kasvoiltaan ihan tavanomainen, ei nyt ruma muttei nättikään. Hoikanpuoleinen mutta muuten kai ihan tavallisen naisen muotoinen. Jakkupukuja käytti niin en osaa sanoa tarkemmin. Ääni vähän nasaali, tavallinen. Ja toki minua sen reilut 10v vanhempi vaikka tavallisesti katsoin sillä silmällä vain ikätovereitani tai vähän nuorempia.
Jos hän vain istuisi jossain kirjastossa lukemassa, ei kukaan kiinnittäisi häneen mitään huomiota. Mutta kun hän puhutteli luokkaa tai parhaimmilaan minua yksilöitynä, niin arkailemattomuus, katseen käyttö, pään asennot, ryhti ja äänen käyttö (hallitun vähäinen sävelkulku, melkein monotoninen) vangitsivat täysin. Opettajana siis luonnollisesti erinomainen. Mitään kurinpidollisia ongelmia ei hänellä ollut, säteilihän hän luonteen vahvuutta. Silti hän oli myös nöyrä, hiljeni kuunnellakseen ja vastasi juuri siihen mitä kysyttiin, mutta jotenkin koko ajan oli sellainen olo että hänelle pehmoisten puhuminen kyllä kostautuisi heti. Saati sitten mikään epäkunnioittavampi.
Lukiosta valmistumisestani alkaa olla jo kauan aikaa, mutta yhä muistan hänet elävästi. Kun näen tyttöjä jotka muuten sulautuisivat ympäristöön mutta joilla on samoja kasvonpiirteitä kuin tuolla opettajalla, kohdistan heihin välillä auttamatta pitkiä katseita. Sitten he kääntävät katseensa pois ja alas, ja tajuan taas että ei heissä varmaan muuta yhteistä olekaan. Ah, jos joku tuossa tilanteessa häpeilyn sijaan vastaukseksi katseeseeni kurtistaisi hiukan kulmiaan, olisin niin myyty, joskin kenties heti seuraava ele taas saisi minut pettymään. Ei kuitenkaan siksi että etsisin lukiounelmani korviketta tai että en suvaitsisi ujoutta (ja jopa toisinaan pitäisi sitä söpönä), vaan koska joutuisin muistamaan että en ole nähnyt opettajaani vuosikausiin. Jonkinmoinen ensirakkaus vissiin, vaikken sitä sillon todellakaan edes tajunnut.
Vaikka kieltämättä on sääli että yhtä itsevarmoja ja luonteikkaita mutta kuitenkin nöyriä ihmisiä on niin harvassa. Saati nuoria...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Opella on rooli. Niin myös monissa muissa ammateissa toimivilla. Antakaa niiden olla.
Ihan hienosti kirjoitettu, mutta...
Et ole ensimmäinen tai viimeinen pojannulikka ja fantasioi opettajasta, lekurista, nunnasta... ylipäätään jostain auktoriteettihahmosta. Koita päästä tuon yli. Sanotaan, että kun löytää kaltaisensa, niin ei tarvitse olla nöyrä. Kyllä se siitä.
Muistui taas mieleen miten sopiva nimi tällä saitilla on. Vastauksenne on niin tyypillisen suomalaisella tavalla lyttääviä että!
> Antakaa niiden olla
säästäisitpä tämmöset jotain kassaneitejä ahdisteleville...
Rooleista ym
Toki opettaja on tyypillinen auktoriteettifiguuri ja hänellä on käytettävissään tietty rooli, mutta ette kai nyt väitä ettekö te (ja kuka tahansa koululainen) pidemmän päälle saanut varsin hyvää käsitystä siitä mikä kullakin opella oli roolia ja mikä omaa persoonallisuutta. Sekin miten sen open roolin omaksuu heijastaa persoonaa sen aseman takaa.
Nöyryydellä tarkoitin sellaista nöyryyttä jota kaikilla sopisi olla. En nöyristelyä, vaan jotain sen suuntaista että kaikessa viisaudessaan ja korkeammassa asemassaankin muistaa sen että itse on lopulta vain yksi ihminen ja muut ovat myös itselleen yhtä tärkeitä kuin sinä itsellesi. Se ei poissulje itsetuntoa, mutta pöhöttynyt "itsetunto" joskus poissulkee sen nöyryyden.
> Sanotaan, että kun löytää kaltaisensa, niin ei tarvitse olla nöyrä.
En tiedä tuommoista sanontaa enkä äkkiseltään ymmärrä miten kaltaisensa löytäminen nöyryydestä eroonpääsyyn liittyisi...
> Ihan hienosti kirjoitettu
tästä kuitenkin ihan rehellinen kiitos
Olen ihan samaa mieltä, että kauneus ei ole verrattavissa ihmisen hurmaavuuteen! Ja siitä, että nätti ihminen ei VÄLTTÄMÄTTÄ ole itse niin aktiivinen seuranhaussa.. Itse en pidä itseäni mitenkään erikoisen näköisenä, mutta olen saanut melko paljon huomiota ulkonäöstäni.. En muista, koska minä olisin itse baarissa tms. itse ennättänyt mennä juttelemaan jollekkin mielenkiintoisen oloiselle miehelle, kun hän tai joku muu on jo tullut juttelemaan minulle. Joskus se on vähän rasittavaakin, kun ei saa olla rauhassa. Ja epäilempä että kun vähän aremmat miehet näkevät että mun kimpussa häärii miehiä, niin he eivät uskalla tulla jutteleen mulle, mikä on sääli.. Olen huomannut että miehet, jotka ovat tulleet kehumaan (ja mielistelemään) minua, ovat melko pinnallisen oloisia, mikä ei nyt ole yllätys sinänsä enkä toisaalta sano tätä yleispätevänä faktanakaan! Voi siis olla että olen tehnyt virhearvionteja, mutta ihmiset nyt tekee erilaisia päätelmiä kanssaihmisistä. Nykyään kiinnostun ehdottomasti enemmän hiljaisemman oloisesta, vähän arastikin pälyilevästä, rennon oloisesta miehestä, joka ei vaikuta naistenmieheltä. Haluan älykkään miehen, en miestä joka nostattaa statustaan pukeutumalla vaatteisiin, joista uskoo naisten tykkäävän eli toisin sanoen ei kulje massan mukana eikä yritä miellyttää muita. Älykkyyttäkin on monenlaista, mutta itse arvostan sitä, että kykenee katsomaan maailmaa ja ihmisiä vähän laaja-alaisemmin, on miettinyt yhteiskunnallisiakin asioita ja on yleensäkin pohtivainen tyyppi yms. Pointtini kuitenkin oli, että olen saanut todellakin osakseni ehdotteluja ja niitä pinnallisen suhteen etsijöitä, mutta älykkäät miehet ilmeisesti karttaa mua ja kieltämättä itsekin olen vähän arka tekemään aloitetta. "Sitä että minuutensa joutuu laittamaan likoon voidakseen olla muuta kuin nätti kuori." -> Tuo tekisi mulle varmasti hyvää! Voi myös olla, että itse olen pinnallisen näköinen, ettei älykkäät ja rennon oloiset (ei siis mitkään bisnesmiestyyliset/machoilijat) miehet kiinnostu minusta!
Mies24v., älä välitä nuiden muiden lannistamisyrityksistä! Aina sellaisia mahtuu joukkoon.. Toivottavasti löydät kuvailemasi oloisen naisen, ja eihän se varmaan ihan mahdotonta ole vaikka sen opettajasikin tapaisit! ;)
ehkäpä fantasioivat auktoriteetista, tiukasta kurista.
Oli etuoikeus saada lukea sinun ajatuksistasi, mies24v. Niin harvoin näillä palstoilla rohkenevat miehet kirjoittaa paria riviä pidemmin omista ajatuksistaan, ihanteistaan jne. Ihmettelen usein miksi niin on, vaikka nimettömänä luulisi nimen omaan olevan helpompi kirjoittaa vaikka kuinka syvällisemmistäkin ajatuksistaan...
On hienoa, että sinulla on ihanteita ja että ne perustuvat noin järkiperäisiin seikkoihin, olipa valintasi sitten käytännössä mitä hyvänsä. Ulkoisestikin nätillä ihmisellä voi olla kultainen sydän, sekin on hyvä muistaa.
Ihmisten kohtaaminen aina avoimin mielin tuottaa yleensä mukavia yllätyksiä.
Kaikkea hyvää!
Tjaa,oma luonnepuoleni on vahvin miinukseni,sen ohella että olen jo kohta 30vee nainen eikä ketään kiinnosta rupsahtamaisillaan oleva.Olen laiskuuteen taipuvainen enkä keksi hirveästi tekemistä etenkään kotona jossa mieluiten löhöilen.Monet ovat minua paljon aktiivisempia ja oma-aloitteisia harrasteiden suhteen,mutta inhoan patistusta johonkin.Varma syy miksi tulen jäämään yksin.