Ostin veneen.

Mie vuan

Nyt syyshintaan kun edullisesti sain. Käväisin viikonloppuna vesillä ensimmäistä kertaa ja havaitsin heti puutteita. En siis veneessä, mutta väylien merkinnöissä. Kuinka on mahdollista, että väylän keskiviivaa ei ole meritty väylälle ollenkaan. Karttaan on kyllä piirretty viiva, mutta ei väylällä mitään viivaa ollut. Tämähän on aivan edesvastuutonta. Mistä voi tietää missä väylä menee kun merkkejäkin on niin harvakseltaan?

12

533

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sulkuviiva

      Huonoon aikaan aloitettu provo. Ei lähtenyt lentoon.

    • ...)...

      Näkyy tyynessä kelissä parhaiten, nimittäin se veteen piirretty viiva

    • keskiviivat

      Mutta nyt on jo syksy niin pitkällä että aallot on kuluttaneet merkinnät pois.

      • Vesialuetta on tänä kesänä uusittu, eikä uusia merkintöjä ole vielä ehditty maalata.


      • syypäitä

        Nimenomaan purjehtijat ajelee tavan takaa niiden viivojen yli ja kuluttaa ne näkymättömiin. Eikä vain sitä keskiviivaa, ajelevat ihan samalla tavalla reunaviivojenkin ulkopuolelle, täysin kuritonta sakkia. Pitäisi korvata ainakin vilkkaammilla osuuksilla maalaukset kunnon kaiteilla.


      • ajakaa
        syypäitä kirjoitti:

        Nimenomaan purjehtijat ajelee tavan takaa niiden viivojen yli ja kuluttaa ne näkymättömiin. Eikä vain sitä keskiviivaa, ajelevat ihan samalla tavalla reunaviivojenkin ulkopuolelle, täysin kuritonta sakkia. Pitäisi korvata ainakin vilkkaammilla osuuksilla maalaukset kunnon kaiteilla.

        Eikös plottereillanne ole kaistaviivat. Ei tarvi katsoa ulos lainkaan


    • wegebebhe

      merenkulkulaitos on tosiaan aivan rempallaan. ovat laiminlyöneet väylien huollon täysin. edes pääväyliä ei viittitä tasoittaa ja jopa helsingin edustalla saa jatkuvasti varoa kuoppia. tilanne on jopa huonompi kuin teillä-

    • Venholla vedelle syk

      Minulle taas kävi niin että väylän reuna antoi periksi ja hörppäsi veneeseen vettä.
      Sai kummasti äyskäröidä. Siinäkään ei ollut reunaviivoja.
      Olen päättänyt että ajelen nyt nin tyynillä säillä jotta nään veteenpiirretytviivat
      ja seuraan niitä. Mutta voihan nekin kuitenkin ohjats liian reunaan väylällä?

    • Ai, että naurattaa

      huumorimiehet taas palstalla.

      • sulkuviiva

        Tulihan tänne lopulta joku tiukkapipoinenkin. Yllättävän kauan kesti nyt kesän jälkeen, mutta kevättalvella lähtee kyllä herkemmin.


    • seadog

      Pöljä, veneilykausi on ohi, ne on kerätty pois.

      • pöljäläisiä....

        Tiedäthän, että Pöljä on kylä Pohjois-Savossa.
        Suunnilleen 35 km Kuopion pohjoispuolella. Siellä on mm. Pöljän koulu aivan 5-tien varrella.
        Pöljäläiset ovat rehellisiä savolaisia.

        Tuo avaaja on varmaan savolainen. Ainakin aksentista päätellen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      58
      741
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      109
      732
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      43
      626
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      199
      518
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      40
      516
    6. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      70
      496
    7. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      484
    8. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      48
      476
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      36
      440
    10. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      77
      418
    Aihe