Tai miten mies saadaan mustasukkaiseksi?
Eli taustaa: minulla oli erittäin monimutkainen säätö, noin kuukauden pituinen juttu erään parikymppisen miehenalun kanssa. Hänen kiinnostus kuitenkin lopahti (taisin olla aika tylsä, muun elämän stressi oli aika kova siihen aikaan) ja minäkin sitten luovutin helpolla. En alkanut jankaamaan että yritetään vielä jne, sillä se on minusta säälittävää. En halunnut, että mies pitää minua säälittävänä roikkujana. Itsekään en halua sitä myöntää että joku ei ole minusta kiinnostunut... Törkeää näin sanoa, mutta olen valitettavasti tottunut siihen viime aikoina että miehet, joista en itse ole kiinnostunut, ovat hyvin kiinnostuneita minusta. Ennenkin on tosin käynyt niin, että ne joista todella olisin kiinnostunut (pahispojat tietysti, huoh) alkuinnostuksen jälkeen jättävät ottamatta yhteyttä.
Eli kysymys, en halua miestä takaisin, koska juttuumme liittyi monia ongelmallisia kohtia. Haluan kuitenkin, että hän tajuaa että on tehnyt virheen kun "jätti" minut. En nyt halua kuulla kommentteja siitä, kuinka olen hirveä ihminen ja itsekäs, sillä tiedän sen itsekin. Kaipaan neuvoja. KIITOS!
Miten saadaan mies kaipaamaan naista?
13
5854
Vastaukset
- jepujeejeejee9
en usko että miehiä voi saada mustasukkaiseksi tms. kun vain silloin jos he ovat ihastuneita tai kiinnostuneita sinusta, jos ton miehen kiinnostus on jo lopahtanu ni ei sitä enää kiinnosta. piste. Tottakai voit yrittää näyttää toooosi hyvältä ja unelmien naiselta, mutta niitä on kuule tuolla satoja kauniita , sexyjä, ihania naisia, että en usko että saat häntä nyt enää ajattelemaan sinusta tollee, paitsi tietenkin jos hän on yhä kiinnostunut. Edes vähän.
- Apple-Elppa
.. nimittäin minäkin ihastun juuri sellaisiin "pahispoikiin", mutta nämä juuri eivät ole kiinnostuneet minusta, olisiko syynä ujouteni, ulkonäköni vai mikä, mutta tyypit haluavat olla vain kavereita. Olen normaalipainoinen, mutta en ihan tavallisen näköinen suomalainen nainen, ja hemmetin ujo! Ujous vaikeuttaa mun elämää tosi paljon, haluaisin niin kovasti alkaa seurustelemaan, sitä että olisi joku joka tykkää musta todella ja haluaa viettää aikaa kanssani; koti-iltoja, leffassa käyntiä ja kaikkea sellasta kivaa ja söpöä. Olen tutustunut sellasiin vähän tavallisempiin (ujoihin) jätkiin, mutta näittenkään kanssa en ole edennyt kaveruutta pidemmälle, koska en ole mitenkään vahvasti ihastunut, hieman epävarma että oliskohan tuo oikea mies minulle.
Olin tosi ihastunut yhteen "pahispoikaan" ja tuntui että meidän välillä oli kemiaa, mutta tyyppi sanoi että on kiinnostunut olemaan vain kaveri. Aluksi tuntui helpottavalta, olin ajatellut että ehkä olemme liian erilaisia, ja tietysti helpotti että sai kuulla mitä mieltä hän minusta on, kun olin monta kuukautta pähkäillyt asiaa. Mutta nyt tunnen oikeasti harmia että tyyppi ei ole kiinnostunut minusta, tämä olisi niin täydellinen mies, tosi mukava hellyyttävä ja hyvännäköinenkin, ja vaikka mitä josta en nyt kirjoita ettei viesti mene ihan kauhean pitkäksi, tämä on jo muutenkin epäselvä viesti.. Haluaisin jotenkin osoittaa tälle tyypille että hän ehkä teki virheen kun kertoi haluavansa olevan vain kaveri, että me oikeasti voitas sopia yhteen.. Miten se onnistuisi parhaiten, olen kiltti ihminen enkä voisi kuvitella tekeväni sellaista esim. alkamalla seurustelemaan jonkun toisen kanssa josta en ole oikeasti kiinnostunut. Enkä kyllä voi mennä sitä suoraankaan sanomaan, eiei..
Ottaisin mielellään vastaan neuvoja siitä, kannattaako minun haaveilla enää ko. tyypistä vai keskittyä tutustumaan paremmin johonkin muista jätkistä joihin en ole niin suuresti ihastunut kuin tähän yhteen? Joskushan rakkaus syntyy kavereitten keskelle, että tajuaa yhtäkkiä että tuo on "se oikea".. Vai yritänkö vain unohtaa ihastukseni näihin kaikkiin ja tutustua johonkin ihan uuteen ihmiseen?- m 30+v
"haluaisin niin kovasti alkaa seurustelemaan, sitä että olisi joku joka tykkää musta todella ja haluaa viettää aikaa kanssani; koti-iltoja, leffassa käyntiä ja kaikkea sellasta kivaa ja söpöä."
Pahispojat eivät halua tällaista elämää. Suuntaa katseesi muualle.
Olet vielä tosi nuori etkä sen takia taida nähdä ihmisissä nyansseja. Vain räiskyvimmät tyypit avautuvat sulle helposti. Mutta tosiasiassa sillä pihan lapsista, joka huutaa koviten, ei yleensä ole eniten sanottavaa. Koeta päästä ennakkoluuloistasi ylitse.
- blaaahhh
onko sulla noin huono itsetunto vai oletko vaan yksinkertaisesti toivottoman itserakas? luuletko ihan tosiaan, että sulla on oikeus saada kaikki mitä haluat? ei kukaan muukaan saa.
jos itte oot torjunu miehen omalla käytökselläs, niin eihän se nyt sen vika ole. ihan turhaa haudot mitään kostoa sille. - Brüno
Tiedoksi vaan, että pahispojat haluavat pelkästään pimperoa. Se on fakta, niin haluavat muutkin mutteivat pimperoa pelkästään. Haluat vaan aiheuttaa miehelle pahan mielen ja korottaa itsetuntoasia. Se ei tosiaankaan ollut mikään virhe, että jätti sinut.
- dovovodod
Varsin rehellinen, mutta pässi viesti. Jos et halua miestä takaisin, miksi haluat hänen ajattelevan, että on tehnyt "virheen"? Hoitele oma pääkoppasi niin, että hän ei ole sinulle enää olemassakaan kuin korkeintaan tuttuna, joka ei aiheuta mitään tunteita.
Et vain ollut tarpeeksi kiinnostava, jonka totesit itsekin. Paras "kosto" näissä tilanteissa on kehittyä kiinnostavammaksi ja hankkia parempitasoinen mies (tai nainen, jos on itse mies). - Krusader*
Puhun päivittäin kymmenien eri ihmisten kanssa. Olen varmasti tutustunut niin moneen ihmiseen että sinä et niin moneen tutustu elinaikanasi.
Toivottavasti tyhmyytesi iskee sinuun takaisin ja jätät tuon karmean elämäsi. - separikymppinenmies
Tiedän tehneeni virheen. Rakastin todella lyhyitä shortsejasi viimekesänä, olin pudota penkiltä katsellessani sinua niissä.
MUTTA
Minua raivostuttaa asenteesi! Ottaisit minut takaisin. Sitäpaitsi mieltäni lämmittää ajatella aikoja kun ihastelin sinua. Kaipaan sinua mutta en jaksa rassata omaa päätäni jatkuvasti sinulla. Ne pahispojat ovat aivan luusereita kun vertaat niitä minuun. Sitäpaitsi hädintuskin tunnet minua. Senkin paskiainen! - frustratedddd
olet hirveä akka. häpeäkseni minun pitää tunnustaa olevani samanlaisessa tilanteessa...
lisäksi olen tässä tilanteessani ihmetellyt että mikä teitä kakslahkeisia vaivaa,kun ette voi sanoa suoraan kun ei kiinnosta? tämäkin on jouduttu kokemaan moneen otteeseen vuosien varrella.. eikö ole pokkaa sanoa vai eikö sen toisen ajatukset kiinnosta sen vertaa ettei edes tekstarilla viitsi ilmoittaa, ettei siitä mitään tule?- sosdpofp
Voihan se vähän ajan päästä alkaa kiinnostamaan. Jos sanoo suoraan, niin sieltä takamatkalta on paljon vaikeampi päästä ns. maalintekotilanteeseen.
Toisaalta en myöskään ole osannut sanoa. Olen sanonut liian loukkaavasti, jonka hokasin vasta jälkeenpäin, tai sitten jotenkin muuten hölmöillyt. Jos sanoo jotain liian ikävää, siitä todennäköisesti vaahdotaan myöhemmin. - fdfsdfsdfsfsd
sosdpofp kirjoitti:
Voihan se vähän ajan päästä alkaa kiinnostamaan. Jos sanoo suoraan, niin sieltä takamatkalta on paljon vaikeampi päästä ns. maalintekotilanteeseen.
Toisaalta en myöskään ole osannut sanoa. Olen sanonut liian loukkaavasti, jonka hokasin vasta jälkeenpäin, tai sitten jotenkin muuten hölmöillyt. Jos sanoo jotain liian ikävää, siitä todennäköisesti vaahdotaan myöhemmin.No onko sitten parempi jättää toinen miettimään, mitä hän on tehnyt väärää vai olisiko kuitenkin ehkä parempi sanoa suoraan? Ei suoraan sanominen tarkoita sitä, että toinen täytyisi haukkua maan tasalle ja vähän alapuolellekin, vaan voi ihan yhtä hyvin syyttää omaa elämäntilannettaan jne. Kunhan ei vain jätä ottamatta yhteyttä.
- kaijakooheihaloo
fdfsdfsdfsfsd kirjoitti:
No onko sitten parempi jättää toinen miettimään, mitä hän on tehnyt väärää vai olisiko kuitenkin ehkä parempi sanoa suoraan? Ei suoraan sanominen tarkoita sitä, että toinen täytyisi haukkua maan tasalle ja vähän alapuolellekin, vaan voi ihan yhtä hyvin syyttää omaa elämäntilannettaan jne. Kunhan ei vain jätä ottamatta yhteyttä.
No niinpä!
Miksei miehet sano suoraan syytä? Sitten ne ovat aina kärttämässä syytä miksi naista ei kiinnosta.. MIEHET ovat vaikeita. - varjo vain
kaijakooheihaloo kirjoitti:
No niinpä!
Miksei miehet sano suoraan syytä? Sitten ne ovat aina kärttämässä syytä miksi naista ei kiinnosta.. MIEHET ovat vaikeita.tartte sanoo syytä, kunhan sanoisi suoraan ettei kiinnosta, niin voisi jatkaa (yrittää edes) eteenpäin. Mutta nää saatanan pirunsikiöt ei tosiaan vaivaudu vastaamaan edes suoraan kysymykseen!
Että mä alan olla niin kypsynyt miehiin ja niiden juttuihin....huh. Tää yksikin luulee kai olevansa niin v..erinomainen että voi ihan miten vaan kohdella ihmisiä, ja nyt en tarkoita sitä että on paska kun ei huolinu mua vaan sitä että miksi ei voi perkele sanoo kun kysytään? ja vielä mä onneton kerroin miten tärkeää olisi saada tietää asian oikea laita. Mutta eihän tää sankari sano. Luoja miten itserakas ja kuvottava olento. Näissäkin asioissa reiluus on mun mielestä ihan kohtuullinen vaatimus, on tosi rasittavaa kun vaan toinen tietää miten asiat on. Itse olen aina pyrkinyt sanomaan jos ei kiinnosta tai jos kiinnostaa, ei se voi olla niin vaikeaa jos tälläinen imbesilli blondi pystyy siihin. Miten ei sitten joku joka kehtaa nimittää itseään mieheksi? Säälittävää, mutta siihin meidän on tytöt tyydyttävä noiden otusten jotka ovat muka miehiä taholta.
Tsemppiä kaikille meille epätietoisille, meitähän on täällä aikamoinen lauma....Tarttis varmaan tehrä jotain...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663342Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433147Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1182546- 432528
- 311943
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271840- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851455- 391320
- 821179