Olemme puolessa välissä kolmeakymppiä ja olleet avopari jo yhdeksän vuotta. Kummallekin alusta saakka on ollut selvää, että jossain vaiheessa mennään naimisiin ennen kuin laitetaan lapsia tilaukseen tai rakennetaan yhteistä taloa. Tämä kuuluu molempien periaatteisiin. Jos ei voi sitoutua avioon, ei sitten taloonkaan, lapsista puhumattakaan. Kuitenkaan kosintaa ei vain kuulu. Miehelleni olen aikoja sitten tehnyt selväksi tässä asiassa periaatteeni, että mies on se, joka kosii - tästäkin olemme olleet samaa mieltä.
Mitään ei kuitenkaan tapahdu.
Talokuume miehellä on ollut jo pitkään ja lapsetkin olisivat kuulemma tervetulleita. Hänen mukaansa minä olen se joka hangoittelen vastaan, kun vetoan siihen ettei näitä asioita tule tapahtumaan ennen sitä sovittua liittoa. Häiden järjestäminen kuulemma olisi helpompaa, kun olisi se se ja tämä ja tuo asia ensin kunnossa, mutta minä olisin valmis jopa maistraattivihkimiseen. Toki kirkkohäät olisivat ihanat, mutta minulle tärkein on se mitä avioliitto symboloi: lopullista sitoutumista ja ne kirkkohäät voisi pitää sitten myöhemmin, jos haluaa.
Pidän lapsista ja tuttujen lapsiperheiden luona tunnen tuskaa: miksi meillä tilanne ei etene?!?
Tilanne raastaa minua ja olen jo alkanut miettiä kaikenlaisia syitä hänen käytökselleen. Olen alkanut epäillä olenko vain hätävara. Hänen työpaikallaan on paljon hieman nuorempia naisia, joista yksi on osoittanut selvää kiinnostusta ja häneen liittyen mies jäi kiinni salailusta. Asia selvitettiin: mies kertoi ettei ole itse kiinnostunut. Mies epäili etten uskoisi häntä ja siksi peitteli tapausta, mutta asiasta jäi mieleeni epäilys, koska yhteen aikaan puhelin oli aina äänettömällä ja viestejä tuli yömyöhällä. Mies oli usein ärtyisä ja meillä on ollut pitkiäkin seksitaukoja. Halusin kuitenkin uskoa mieheeni ja päätin olla olematta epätoivoinen kyylä ja uskoin häntä.
Olen yrittänyt keskustella asiasta ja kertonut etten halua painostaa, mutta toivoisin asioiden etenevän jo. Ja että kun näin ei vuosikausien jälkeenkään ole tapahtunut, vaikka siitä on puhuttu, asia vaivaa ja ihmetyttää minua todella paljon. Mies tähän välillä lupailee “ehkä lähiaikoina tapahtuu“, välillä taas vaatii minua muuttumaan, “jotta tekisi mieli ajatella naimisiin menoa“. Tätä on jatkunut jo monta vuotta. Eikö nyt jo pian kymmenessä vuodessa tunne toista ja tiedä, haluaako naimisiin vai ei?!? Mies on sanonut, että hän menee naimisiin vain kerran. Ehkä minä en sitten ole “se ainoa oikea”?
Päässäni pyörii jo vaikka mitä ajatuksia. Mies on aina ollut mielestäni normaalia homofobisempi. Kaupungilla hän aina huomaa "homppelit" ja osoittelee heitä minulle. Itse en edes moiseen älyä kiinnittää huomiota eivätkä minua homot tai lesbot sen enempää kiinnosta. Kesällä mies vastasi kaverinsa herjalla heittämään kysymykseen: Haluaisitko "tuupata" minua? -Kyllä. Jotenkin vastauksesta kuulosti, ettei se ollut enää täysin herjaa. Lähipiirissäni on ollut monta tapausta, että jopa raskaana oleva nainen on hylätty, toisen miehen vuoksi! Nyt olen miettinyt että olenko pelkkä kulissi hänelle? Ehkä sitten kun talo ja lapset on hankittu, hän voikin alkaa toteuttaa itseään? En tiedä haaveileeko mies jostain minua paremmasta, miehestä tai naisesta, vai mikä on? Olen joskus sanonut hänelle, kun olen maininnut näistä miehen vuoksi jätetyistä vaimoista, että parempi sitten selvittää se asia etukäteen mikä kiinnostaa, koska sellaista tekoa en tulisi naimisiin menon jälkeen antamaan anteeksi. Että parempi on sitten ajoissa lähteä, on kyseessä mies tai nainen. Olisin odottanut vastausta tyyliin: ei huolta kultaseni, rakastan vain sinua, mutta hän totesikin vain jotain ympäripyöreää.
Pää hajoaa! Mitä ihmettä teen?
Mitään ei kuitenkaan tapahdu.
Talokuume miehellä on ollut jo pitkään ja lapsetkin olisivat kuulemma tervetulleita. Hänen mukaansa minä olen se joka hangoittelen vastaan, kun vetoan siihen ettei näitä asioita tule tapahtumaan ennen sitä sovittua liittoa. Häiden järjestäminen kuulemma olisi helpompaa, kun olisi se se ja tämä ja tuo asia ensin kunnossa, mutta minä olisin valmis jopa maistraattivihkimiseen. Toki kirkkohäät olisivat ihanat, mutta minulle tärkein on se mitä avioliitto symboloi: lopullista sitoutumista ja ne kirkkohäät voisi pitää sitten myöhemmin, jos haluaa.
Pidän lapsista ja tuttujen lapsiperheiden luona tunnen tuskaa: miksi meillä tilanne ei etene?!?
Tilanne raastaa minua ja olen jo alkanut miettiä kaikenlaisia syitä hänen käytökselleen. Olen alkanut epäillä olenko vain hätävara. Hänen työpaikallaan on paljon hieman nuorempia naisia, joista yksi on osoittanut selvää kiinnostusta ja häneen liittyen mies jäi kiinni salailusta. Asia selvitettiin: mies kertoi ettei ole itse kiinnostunut. Mies epäili etten uskoisi häntä ja siksi peitteli tapausta, mutta asiasta jäi mieleeni epäilys, koska yhteen aikaan puhelin oli aina äänettömällä ja viestejä tuli yömyöhällä. Mies oli usein ärtyisä ja meillä on ollut pitkiäkin seksitaukoja. Halusin kuitenkin uskoa mieheeni ja päätin olla olematta epätoivoinen kyylä ja uskoin häntä.
Olen yrittänyt keskustella asiasta ja kertonut etten halua painostaa, mutta toivoisin asioiden etenevän jo. Ja että kun näin ei vuosikausien jälkeenkään ole tapahtunut, vaikka siitä on puhuttu, asia vaivaa ja ihmetyttää minua todella paljon. Mies tähän välillä lupailee “ehkä lähiaikoina tapahtuu“, välillä taas vaatii minua muuttumaan, “jotta tekisi mieli ajatella naimisiin menoa“. Tätä on jatkunut jo monta vuotta. Eikö nyt jo pian kymmenessä vuodessa tunne toista ja tiedä, haluaako naimisiin vai ei?!? Mies on sanonut, että hän menee naimisiin vain kerran. Ehkä minä en sitten ole “se ainoa oikea”?
Päässäni pyörii jo vaikka mitä ajatuksia. Mies on aina ollut mielestäni normaalia homofobisempi. Kaupungilla hän aina huomaa "homppelit" ja osoittelee heitä minulle. Itse en edes moiseen älyä kiinnittää huomiota eivätkä minua homot tai lesbot sen enempää kiinnosta. Kesällä mies vastasi kaverinsa herjalla heittämään kysymykseen: Haluaisitko "tuupata" minua? -Kyllä. Jotenkin vastauksesta kuulosti, ettei se ollut enää täysin herjaa. Lähipiirissäni on ollut monta tapausta, että jopa raskaana oleva nainen on hylätty, toisen miehen vuoksi! Nyt olen miettinyt että olenko pelkkä kulissi hänelle? Ehkä sitten kun talo ja lapset on hankittu, hän voikin alkaa toteuttaa itseään? En tiedä haaveileeko mies jostain minua paremmasta, miehestä tai naisesta, vai mikä on? Olen joskus sanonut hänelle, kun olen maininnut näistä miehen vuoksi jätetyistä vaimoista, että parempi sitten selvittää se asia etukäteen mikä kiinnostaa, koska sellaista tekoa en tulisi naimisiin menon jälkeen antamaan anteeksi. Että parempi on sitten ajoissa lähteä, on kyseessä mies tai nainen. Olisin odottanut vastausta tyyliin: ei huolta kultaseni, rakastan vain sinua, mutta hän totesikin vain jotain ympäripyöreää.
Pää hajoaa! Mitä ihmettä teen?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Te nyt olette seukanneet jo niin pitkään, että mitään mielenkiintoista ja uutta sinussa ei miehelle ole. Seksikin on samaa tylsää puurtamista. Olet tapa ja tottumus. Et muuta. Et ainakaan se OIKEA.
Ja olethan jo kaikkesi antanut, vaikkette naimisissa olekkaan. Seksiä=maitoa on saanut. Miksipä ostaa koko lehmä?
Kohtapuoliin miehesi keksii sen Suuren rakkauden, ja alkaa haihattelemaan peräänsä. Vuoden päästä on jo naimisissa, ja lapsi tulossa. 10 vuoden jälkeen hän on jo eronnut.
Tuhlaatko sinä aikaasi, päätä itse.
Ap:n kannattaisi itse tehdä ratkaisu: selkeä päätös siitä tuhlaako elämänsä ko. miehen kanssa, vai lähteekö kävelemään.
Menimme mieheni kanssa kihloihin viisi vuotta sitten yhteisestä päätöksestä vuoden seurustelun jälkeen. Silloin ei sovittu hääpäivää vaan päätettiin antaa ajan kulua. Olin tuolloin vielä opiskelija ja sovittiin, että naimisiin mennään kun opintoni on suoritettu (jo ihan taloudellisista syistä).
Kun sain tietää tammikuussa 2008, että olen valmistunut koulustani varasin samana päivänä ajan elokuulle maistraattiin (nämähän on aina peruttavissa jos mieli muuttuu). Laitoin miehelleni tekstarin, että meille on varattu maistraatista (ei kuuluta kirkkoon) xx.xx päivänä ja xxxx kellon aikaan. Mieheltä tuli takaisin hymynaama ja ok.
Jos siitä oltaisiin ruvettu puhumaan ja suunnittelemaan asioita, niin avoliitossa varmaan oltaisiin vieläkin. Meillä oli sovittu, että naimisiin mennään kun olen valmistunut, joten oman osuuteni sopimuksesta olin täyttänyt.
Unohda omat periaatteesi ja varaa aika kirkkoon tai maistraattiin.. ne ajat on kyllä peruttavissa. Saatpahan nähdä iskeekö avopuolisosi jarrut päälle vai mitä tapahtuu. Jos iskee jarrut päälle, mutta sanoo haluavansa sinut kuitenkin niin menkää parisuhde terapeutille.. siinä saattaa muutama sinua askarruttanut asiakin aueta. Tuo parisuhde terapeutti tekisi varmaan muutenkin hyvää teille molemmille jos haluatte jatkaa yhdessä ja panostaa toisiinne.
"Pidän lapsista ja tuttujen lapsiperheiden luona tunnen tuskaa: miksi meillä tilanne ei etene?!? "
Otsikossa sanoit miehen haluavan talon ja lapsia, joten?
Aivan rehellisesti ja suoraan kerrot että sinä haluat viettää lopun elämääsi juuri hänen kanssaan , rakentaa kodin ja hankiia lapsia.
"Minä en suostu tekemään äpäriä enkä taloudellisia sotkuja talomarkkinoilla ilman että laillistamme suhteemme. Lokakuun 23 päiväksi olen tehnyt ajanvarauksen maistraattiin jolloin käymme laillistamassa tämä ihanan yhdessäolon ja vaihdamme samalla sormuksia."
Ellei tuo sovi hänelle, on aika etsiä kunnon av-i-omies, ei tuollainen nenästä vetäjä.
Ole aivan varma että hän kyllä heti hakee toisen hoynäytettävän ja petin lämmittäjän, heitä kun riittää pilvin pimein.
"Miehelleni olen aikoja sitten tehnyt selväksi tässä asiassa periaatteeni, että mies on se, joka kosii - " jos kosii.
Kyllä yhdeksässä vuodessa on tullut hetki, jos toinenkin milloin hän olisi voinut kosia JOS olisi halunnut. Vaan eipä ole kosinut. Kannattaisikohan sinun luopua tuosta periaatteestasi ja keskustella miehen kanssa naimisiinmenosta, eikä vain odotella kiltisti että mies tekee päätöksiä (päättämättä jättäminen (kosimattomuus) on myös päätös). Naimisiinmeno on niin suuri juttu suhteessa, että itse ainakin säikähtäisin todella jos mies yllättäen kosisi, ilman että asiasta oltaisiin keskusteltu aijemmin yhdessä. Meillä esimerkiksi ei virallista kosinstaa koskaan ole tullut, yhdessä sovimme että naimisiin mennään ja päätettiin päivä, jolloin sormukset vaihdetaan. Toki romanttinen kosinta olisi ollut kiva, mutta me mennään naimisiin vaikka sitä ei tapahtunutkaan. Ja todennäköisemmin uskon että kosinta kestää avioon, kun asiasta on yhdessä keskusteltu ja suunniteltu. Yllätyskosinnassa saattaa myöntävä vastaus tulla liian nopeaan ja harkitsemattomasti.
Mies pitää sinua löysässä hirressä, hätävarana. Ainakin kirjoittamasi mukaan. Hänellä selkeästi on muitakn juttuja, salattavaa ym. mutta silti hän vähän väliä lupailee sinulle kosintaa. Ja sinä kiltisti odotat. Kymmenessä vuodessa todellakin pitää jo tietää, onko toinen aviopuolisoksi kelpaava vai ei. Itse asiassa se pitäisi kyllä tietää jo paljon aijemminkin.
Jos haluat "edetä" elämässä, niin voithan tehdä lapset ja rakentaa talon avoliitossa, tosin lähes 100% varmasti et tule naimisiin siinä tapauksessa pääsemään. Miksi mies naimisiin haluaisikaan, jos saa kaiken muutenkin? Minusta tuo ajatus, ensin sitoudutaan toisiin ja sitten muihin (lapset, asuntolaina), on todella hyvä ja itse ainakin pitäisin siitä kiinni tuollaisessa tilanteessa. Ja kyllä olet antanut miehelle jo niin paljon aikaa, että ala painostamaan vastaus ulos miehestä, menettekö naimisiin vai ette.
Niin aloittajan mies ei taida pitääkään kiinni periaatteesta. Muistelen omaa tapaustani kun mieheni sanoi, että ensin naimisiin, sitten talo ja lapset. Hän kosi vuoden seurustelun jälkeen. Toki tiesin kosintaa odottaa, koska olin kertonut omat periaatteeni, että en sitoudu asuntovelkaan enkä yhteisiin lapsiin, jos suhteemme on epävarmalla pohjalla. Suhde ei ollut missään vaiheessa epävarmalla pohjalla eikä ole vieläkään, sillä olemme yhä onnellisesti avioliitossa. Mies teki sen, mikä oli hänen periaatteensa, eli ensin avioliitto ja sitten kaikki muu. Hänkään ei halua kokea oloansa epävarmaksi, en minäkään. Olemme molemmat olleet tyytyväisiä tähän.
Aloittajan tapauksessa lienee aika selvää, että mies pitää takaporttia auki ja haluaa taloa ja lapsia jonkun toisen naisen kanssa. Jos hän olisi periaatteen mies, hän olisi kosinut aikoja sitten ja kyllä 10 vuodessa olisi ehtinyt jo aloittaa talon ja asuakin siinä jo joitakin vuosia.
tilanteestasi. Mitä kauemmin olette ilman lapsia ja avioliittoa sen kaummin suhteenne kestää. Nauti vielä kun voit ja muista että ei ihmistä ole tarkoitettu yksiavioiseksi.
Noin ei toimi oikea mies, mitään selittelyitä tai lisäymmärryksen yrityksiä asia ei kaipaa.
Ahdistaa. Välillä mies on ihana ja lupailee, että ehkä kohta tapahtuu. Toisaalta kun mainitsen tästä asiasta hän vetoaa menneisiin ja muistelee kokemiaan vääryyksiä suhteessa. Ikään kuin hän olisi puhdas pulmunen, joka ei ole toiminut koskaan väärin. Nykyisin otan aiheen (avioliitto) ja toiveeni saada lapsia useammin puheeksi, koska asia ei tunnu "uppoavan" ja se ärsyttää itseänikin, koska se tuntuu painostamiselta ja nalkuttamiselta. Mutta miten voi toisessa lauseessa sanoa rakastavansa ja seuraavassa sitten vedota menneisiin huonoihin aikoihin ja etteivät ne anna aihetta kosintaan. Erota hän ei halua. Voi wattu!
Voi kun olisikin niin helppoa laittaa se mies pellolle ja lennosta vaihtaa niin kuin täällä ehdotellaan... Mutta kun rakastan häntä enkä osaa kuvitella muita miehiä. Jotenkin tuntuu, että vaikeuksista huolimatta hän on "se", koska hän tuntee minut kaikista maailman ihmisistä parhaiten. Kun vain saisin hänet keskustelemaan avoimesti, mutta se on niin vaikeaa.
En ole aina helppo ihminen ja jos suhde on hänestä päättymässä tai ettei sillä ole hänen mielestään pitkäaikaista tulevaisuutta, olisi paljon helpompi elää, kun tietäisi mikä tilanne on. Nyt vain ihmettelen! Ja todella, ehkäisystä mies ei halua edes puhua, koska kuulemma sitä emme tarvitse. Mutta kosintaa vain ei kuulu. Olen miettinyt sitäkin, että aiheuttaako kosinta ja häät miehelleni paineita? Luulen, että hän haluaisi komeat häät ja sormukset sun muut, mutta kun rahatilanteemme ei niihin nyt riitä, niin ehkä se ahdistaa häntä? Tai sitten, jos olen ollut todella hölmö näkemättä hänen lävitseen kunnolla, hän petaa uutta suhdetta valmiiksi, jotta voi sitten lähteä helposti?
Niin kuin jossain viestissä mainittiin, niin avokkisi pitänee "takaporttia" auki.
Eli ei se välttämättä ole työpaikan nuori tyttö, se voi olla myös "työpaikan nuori tyttö".
Tuo korostettu "homofobia" vähän viitannee siihen suuntaan.
Ikävä kyllä.
... pitäisi enää kiinni ehdottomasti avioliittoperiaatteestasi, sillä te olette olleet parisuhteessa jo 10v joten teidän suhteenne on sinä aikana takuulla arkistunut, kuten se olisi arkistunut avioliitossa ollessakin.
Tällöin sitä jo rupeaa helposti miettimään onkohan vastapeluri kuitenkaan se "oikea" kun alkuajan huuma tuntuu kadonneen, tällöin avioliitto alkaa helposti tuntua miehestä liian suurelta kynnykseltä ylittää.
Mikäli päättäisit todellakin vaihtaa miestä kun kosintaa ei kuulu, saattaa sinulla mennä aikaa vuosia ennen kuin löydät sellaisen, jolta kosintaa haluaisit ja mies olisi siihen myös valmis, eli aikaa perheen perustamiseen on vain osa ihmiselämän kestosta, eikä se ihmiselämä ole oikeastaan pitenkään pitkä.
Eli sinuna sinuna menisin elämässä eteenpäin ja hankkisin nykyisen miehesi kanssa talon ja lapsia ilman avioliittoa, sillä ne sitoo parit paljon lujemmin yhteen kuin pelkkä avioliitto. Myöskin talon ja lapsien hankkimisen jälkeen avioliitto ei tunnu enää niin suurelta kynnyskysymykseltä, vaan pelkältä muodollisuudeta miehen mielestä, eli se toivomasi avioliitto saattaisi toteutua lopulta kuitenkin.
Älä anna elämäsi kulua hukkaan sivuraiteella kosintaa odotellessa, vaan laittakaa talo- ja lapsiasiat etenemään.
Ymmärrän kyllä miksi ap ei halua tehdä lapsia ja ostaa taloa miehen kanssa, joka ei halua häntä (ts.naimisiin hänen kanssaan). Avioituminen on (monelle, ei kaikille) merkki siitä pari sitoutuu TOISIINSA virallisesti. Lapset ja asuntolaina sitovat ihmisen... no lapsiin ja asuntolainaan, ei niinkään lasten toiseen vanhempaan tai lainan toiseen osapuoleen. Vaikeina aikoina tuollaisessa tilanteessa (mies ei halua naimisiin) voi tulla todella helposti mieleen että ollaanko yhdessä vain lasten tai asuntolainan takia, naimisissa ollessa voi muistella aina niinä pahimpina aikoina sitä lupausta, jonka teki rakkaalleen. Myötä- ja etenkin vastoinkäymisissä. Ainakin minusta on AIVAN eri asia olla avioliitossa kuin vaan asustella saman katon alla (avoliitto) ja uskon että jos antaisin periksi itselle noin tärkeässä asiassa, saattaisin katkeroitua lopulta. Miksi mies ylipäätään haluaisi naimisiin, jos saisi kaiken muutenkin?!
Ap. sinuna en kauheasti painostaisi miestä ja jatkuvasti jankkaisi avioitumisesta tai lapsista. Et varmasti halua jälkeen päin miettiä, kosiko hän sinua vain miellyttääkseen ja siksi että lopettaisit tuon jankkaamisen. Tee miehelle selväksi (ei mitään vihjailuja vaan sanot sen aivan yksiselitteisesti) että Sinä haluat mennä naimisiin ja sitoutua mieheen ENNEN muita sitoumuksia, lapsia ja yhteistä asuntolainaa. Samalla voit jatkaa keskustelua siitä että mikä miestä naimisiinmenossa ahdistaa. Jos oikeasti kyse on niinkin pienestä jutusta että hän ei uskalla kosia, niin sopikaa sitten avioitumisesta yhdessä ilman mitään kosintaa! Molemmat johtavat kyllä samaan lopputulokseen.
"..ja seuraavassa sitten vedota menneisiin huonoihin aikoihin ja etteivät ne anna aihetta kosintaan."
Tämä kyllä minusta (jos hän on suoraan sanonut näin) tarkoittaa ettei hän halua kosia sinua, eikä halua naimisiin kanssasi. Ihan jokaisessa suhteessa on huonoja aikoja, mutta kun ne on ohi, ne pitäisi jättää taakse, eikä jahkailla niitä tulevaisuudessa uudestaan ja uudestaan! Jos mies ei halua myöskään erota, olet todennäköisesti toistaiseksi paras vaihtoehto, koska parempaa ei ole vielä löytynyt. Itse en tekisi lapsia tai ostaisi taloa miehen kanssa, joka epäilee suhteemme kestävyyttä. Niin monta kertaa on täältäkin saanut lukea, kuinka pikkulapsen iskä on löytänyt Sen Oikean. Siinä jää niin lapsi, kuin entinen avokki, kun rakkaus sokaisee miehen. Ja muutenkin, jos hänellä on jo nyt hankaluuksia kestää huonoja aikoja, niin vauva-aika vasta koettelemus suhteelle tulee olemaan!
Mikäli mies ei ala tehdä valintaa, sinun on tehtävä se itse. 10 vuodessa tietää, haluaako toisen vai ei. Joten jos mies ei halua kanssasi naimisiin (mutta ei myös erota) minusta sinun kannattaa tehdä päätökset itse ja alkaa etsiä uutta miestä. Rakkaus ei aina riitä, eikä aina käy niin onnellisesti että itse on "Sille Oikealle" "Se Oikea". Ja kuten aloitusviestissä epäilit miehesi suuntautumista, voi hyvinkin olla että hän on enemmän kiinnostunut miehistä, kuin naisista. Maailmassa on niin paljon kaappihomoja, jotka pitävät suhdetta vastakkaiseen sukupuoleen yllä, vain kulissimielessä.
Minä olin mieheni kanssa muutaman vuoden avoliitossa ja menimme hyvin yksinkertaisen kaavan mukaan naimiisin kun tulin raskaaksi. Ei arki muuttunut mitenkään avioliiton myötä...kyllä se arki muuttui eniten lapsen syntymän myötä. Meillä tietty vaikutti tieto, että en naisena välttämättä koskaan kykene saamaan lasta tai hoitoja olisi käytävä läpi ennenkuin onnistaa (Minulla PCO eli monirakkulaiset munasarjat) ja mieheni halusi lapsia ehdottomasti...joko minun kanssani tai jonkun toisen naisen kanssa. Miksi olisimme avioituneet ja eronneet muutaman vuoden kuluttua jos en olisi koskaan kyennytkään saamaan lapsia? Voi kuulostaa ehkä tylyltä joidenkin mielestä...mutta parempi olla rehellinen näissäkin asioissa niin itselleen kuin kumppanilleen.
... meilläkin oli vastaava ehto lapsien saamisen suhteen, mutta toisin päin eli vaimon asettamana. No ongelma oli vaimon puolella, eikä kotikonstein lapsen saanti olisi onnistunut. Onnistui kuitenkin lopulta vuosien yrittämisen jälkeen.
Itse en pitänyt lapsia mitenkään tärkeänä, ennen lapsen saantia, mutta isänä näin jälkeenpäin voin sanoa, että mikäli olisimme jääneet lapsitta olisi elämän tärkein vaihe jäänyt elämättä.