Mun pitäs saada äkkiä tanssi ohjeita discoon kun en tiiä mitäään!!!!!!
Vastaukset 2
- vko49
Paras ohje on ettet tarvitse mitään ohjeita. Diskotanssiin ei ole mitään seinätauluun painettuja ohjeita toisin kuin paritanssiin ehkä. Ei se muita haittaa tai ole heiltä pois miten siellä menet. Pääasia että nautit musiikista ja tanssista. Toki joidenkin mielestä touhusta saa enemmän irti jos osaa tanssia edes rytmiin.
Muuten olen sitä mieltä ettei nykynuoriso osaa enää irrotella kunnolla diskossakaan. Tanssiminen, jos sellaista esiintyy on vain paikallaan huojumista. Stagella on melkein pelkästään tyttöjä tai nuoria naisia. Miespuoliset diskoilijat loistavat poissaolollaan. Tällä en tarkoita tietenkään etteikö hyviä tanssijoita ole nuorten keskuudessa ja vieläpä poikien joukossa. Esmerkiksi meidän nuoruudessa ei sellaista kuin hip hop ym katutansseja tunnettu eikä sellaista taituruutta oltu nähtykään kuin nykyään. Valitettavasti nämä ovat vain pienten piirien harrastusta.
Vaan mitä tuosta. Uudenvuoden aatoksi on luvassa tänäkin vuonna Eckerö-linen Nordlandialla K-50 risteily. Aivan oikein, sinne ei alle 50 vuotialla ole mitään asiaa. Paperit tarkastetaan jo laivaan noustessa. Koko laiva on "nuorisovapaata" vyöhykkeettä. Meno laivan yökerhon tanssilattialla aivan katossa kun (entiset ja nykyisetkitn) "diskohileet" ja "travoltat" irrottelevat 50-, 60-, 70-, ja 80-90 lukujen parhaan musiikin tahtiin. Unohtamatta viimeisimpiäkään kuumia hittejä. Eikä tarvitse yhtään ujostella nuorempiaan. Sen rinnalla nuorten aikuisten suosimat ravintoloiden yökerhot ym vaikuttavat yhtä vilkkailta kuin terveysasemien odotushuoneet.
Sinnepä tänäkin vuonna, jos tapahtuma vaan järjestetään. Näkyi olevan jo Eckerön kotisivuilla.- Kill me...
Ensinnäkin, on ihan hienoa että vanhemmille on vielä sellainen paikka minne pääsee ilman että tarvitsee haukkua nuoria kakaroiksi. Ja parempikin on ettei laiteta vanhempaa väkeä ja nuorisoa sekaisin, sillä sitä musiikin sillisalaattia ei kestä kuin kolmen promillen humalassa. Ja lisäksi, kun se valtaväestön suosima nuorten musiikki on aivan hirveätä kuraa. Kaikki "yökerhot" soittaa samaa radio-aivopesu-sontaa, jonka käyttötarkoitus ei ole olla kuunneltavaa musiikkia, vaan koukuttavaa. Suuret levy-yhtiöt kerää pelkästään rahaa näillä uusilla hiteillä ja se kuulostaa ja myös näyttää siltä. Ja sitähän me juntit sitten tanssitaan ja hehkutetaan. Ja sitten tähän keinumiseen tanssilattialla on vain yksi selitys. Tanssilattia ei ole tanssilattia, vaan isku paikka. Kun tietty kynnys on ylitetty niin sinne mennään kähmimään tuntemattomia. Itse vihaan sitä koska haluan tanssia ihan oikeasti.
Ja muuten, menkää joku kerta 50 kemuihin selvin päin ja ihan siihen juomatiskin tai DJ:n viereen, niin huomaatte että mikään muu ikäryhmä, edes yläasteen oppilaat eivät käyttäydy niin huonosti kuin 50 ikäiset.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791742
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109913En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58745Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo107734Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207664- 133628
- 51585
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51562Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä19558- 37546