sydämen ikävän..
Olin aikaa sitten sellaisessa hyvin tuskallisessa elämäntilanteessa, jolloin sitä oli tavallista haavoittuvampi. Olin kokenut vaikeita asioita ja olin nousemassa pikkuhiljaa tuosta "särkyneisyyden tilastani." Ja töitä oli kovasti päivittäin tehtävä. No.. Silloin tuli hän ja alkoi osoittaa huolenpitoaan ja syvää ystävällisyyttään minua kohtaan. Se tuntui kuin balsamilta, vaikka olin lähes hajoamassa. (Taitaa kuulostaa tämä tällainen naiivilta, mutta totta ja elettyä elämääni se kuitenkin oli.)Olisin halunnut todella tutustua syvemmin tähän työkaveriini, mutta kaikki voimani menivät omiin kamppailuihin ja arkisten työrutiinien hoitamiseen.
Nyt olen vahvempi ja aika on ihan toinen. Mutta mikä minun on? Sydämeni potee ikuista ikävää, sillä välitän hänestä yhä ... Mutta hän ei osoita muuta kuin välinpitämättömyyttä minua kohtaan. Elämä satuttaa jälleen.
Olin aikaa sitten sellaisessa hyvin tuskallisessa elämäntilanteessa, jolloin sitä oli tavallista haavoittuvampi. Olin kokenut vaikeita asioita ja olin nousemassa pikkuhiljaa tuosta "särkyneisyyden tilastani." Ja töitä oli kovasti päivittäin tehtävä. No.. Silloin tuli hän ja alkoi osoittaa huolenpitoaan ja syvää ystävällisyyttään minua kohtaan. Se tuntui kuin balsamilta, vaikka olin lähes hajoamassa. (Taitaa kuulostaa tämä tällainen naiivilta, mutta totta ja elettyä elämääni se kuitenkin oli.)Olisin halunnut todella tutustua syvemmin tähän työkaveriini, mutta kaikki voimani menivät omiin kamppailuihin ja arkisten työrutiinien hoitamiseen.
Nyt olen vahvempi ja aika on ihan toinen. Mutta mikä minun on? Sydämeni potee ikuista ikävää, sillä välitän hänestä yhä ... Mutta hän ei osoita muuta kuin välinpitämättömyyttä minua kohtaan. Elämä satuttaa jälleen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
omasta kokemuksesta, että sellainen ihminen joka käyttäytyy esim kohteliaasti ns hädässä, aiheuttaa tunteita. itekin koen tunteita työkaveria(naispuolista) kohtaan, vaikkei meillä ole ollut koskaan mitään syvempää kuin katseiden vaihtoa ja juttelukavereita ollaan oltu. Tämä nainen on kuitenkin minulla tärkeä, vieläkin, muistan vieläkin heikot ajat, jolloin hän oli seurassa ja minun oli ihan hyvä olla. Itsekin kuvittelin tilannetta joskus vakavammaksi mutta vihdoin ymmärsin, ettei tämä ole minusta kiinnostunut vaan halusi ystävällisyyttään ehkä tukea ja minä ehkä hieman heikkona, ymmärsin tuon avun hieman syvemmäksikin.
Toisen ihmisen syvällisten tarkoitusperien selvillesaaminen on joskus todella vaikeaa ja siksi nää tunneasiat tätä maailmaa niin kovasti kieputtaa.Totta on myöskin, että toiset ihmiset ovat peusluonteeltaan ystävällisiä ja ulospäinsuuntautuneita, siis kaikkia kohtaan mukavia. Tuollaisia ihmisiä todellakin on olemassa, jokin synnynnäinen piirre se on, mutta aika havinaisia. Kuitenkin monesti juuri heitä sitten tulkitaan tuon luonteenpiirteensä takia väärin. Tietysti myös ystävällinen saattaa olla enempi kiinnostunut jostain määrätystä henkilöstä kuin jostain toisesta. Mistä ihastumisen sitten eottaa? Reilusti ja rohkeasti lähestymällä!
Hei, en malta nyt olla kommentoimatta sinulle omasta kokemuksestani, että entäpä jos hän todella pitää sinusta, enemmänkin kuin on sopivaa? Silloin kun tykkää toisesta TOSI paljon ja näkee toisen olevan heikoilla haluaa tukea ja lohduttaa. Haluaa näyttää välittämisensä tai se vain paljastuu,koska näkee toisen ihmisen pahan olon. Sitten kun toinen jaksaa paremmin on pakko hakea etäisyyttä selvitäkseen omista kielletyistä tunteista.
Sen enempää tilanteestasi en tiedä, mutta otan osaa jos toinen ihminen on kylmäkiskoiseksi muuttunut. Jos tosissaan toisesta tykkää, ei kuitenkaan sellainen tarvitse olla.
Tilanne jotenkin alkoi kuin varkain pienestä spontaanista flirtistä, johon hän vastasi. Tiedän, että hänelläkin oli ja tuli raskaita aikoja elämässä, joista hän vähän mainitsi. En tiedä oliko minulla asiaan miten vaikutusta, mutta muutaman kuukauden aikana hän sai aikaiseksi elämässään muutamia muutoksia, joiden myötä hänen elämänsä helpottui ja sitä myöten hänestä kehkeytyi aika viehättävä pakkaus. Meidän välillä on jokin käsittämätön yhteys ja vieläkin tunnen lämpimiä väreitä hänen läheisyydessään...hänen todellisia tuntemuksiaan en tiedä, tosin haluaisin hänen ne joskus kertovan, olivatpa ne mitä tahansa.
Kun teillä oli ja on tuo syvä keskinäinen yhteys, niin eikö tuo nainen milloinkaan ottanut omia tunteitaan/ajatuksiaan puheeksi kanssasi? Entä yrititkö sinä jollain tavalla ilmaista hänelle, miten työkaverisi koet.
olevansa mielestäni viehättävä. Olen tulkinnut hänen käytöksensä niin, että hän pitää minusta hyvinkin paljon, mutta hän ei ole uskaltanut myöntää asiaa joko itselleen ja/tai minulle. Tarkoitan tällä syvällä keskinäisellä yhteydellä sitä, että olemme molemmat herkkiä ja vaistoamme asioita ilman, että kaikkea tarvitisi sanoa ääneen.
asianomainen, joka on syvästi ihastunut työkaveriinsa ei voi kuin ehkä hetkittäin peittää omia tunteitaan. Kyllä se paistaa läpi toiselle. No, Etkö ole häntä mitenkään yrittänyt rohkaista vai onko se teidän välillä riittävää, se sanaton tunneyhteys ja aaltopituus? Noin voi jatkua loputtomiin. Itsellä on juuri tästä kokemusta ja se on jatkunut tosi pitkään. Kerran yritin tuoda jotain esille, mutta voisi sanoa, että vaikeammaksi kaikki taisi muuttua. Oletteko te muuten sitten hyviä juttukavereita keskenänne?
Näitä tässä sinulta kyselen kun samalla peilaan omia tilanteitani siellä töissä. Ei varmaan se toisesta syvästi tykkääminen lopu milloinkaan. Olen sen jo hyväksynytkin.
Kuten tekstistäni ehkä huomaa, olen itsekin nainen eli tilanne on hieman haasteellisempi.
Itse halusin saada jotain selvyyttä ja sanoin hänelle pitäväni naisista...näin hän itse voi päättää miten minuun suhtautuu (siis ei huonosti kuitenkaan, mutta voi viedä aikaa). Olisi ollut väärin kaikkia kohtaan, jos en olisi asiaa sanonut. Emme näe päivittäin, mutta kahdenkesken kyllä juttelemme niitä näitä.
samanlainen tilanne itselläkin.. Yks kaks kesken arjen harmauden huomasin, että taisin viimeinkin olla löytänyt sen ns. elämäni rakkauden.. Aika alkoi kulkea kuin siivillä, ja tuntui että tästä se oikea elämä vois vaikka pikku hiljaa alkaa. Hänen tunteistaan minua kohtaan en oikein osaa sanoa vieläkään mitään, ne taisivat jäädä ikuiseksi arvoitukseksi.. toisinaan kuvittelin, että syviä tunteita olisi voinut ollakin, ja sitten taas toisinaan, että niitä ei todellakaan ole. Olisi kiva kun voisi tietää totuuden, luultavasti en olisi hänelle kuitenkaan riittänyt.
Homma kuitenkin lopulta tyssäsi kuin seinään, sillä hetkellä tuntui, että aivan kaikki romahtaa. Jos jotain hyvää, niin hän ainakin sai tietää ajatuksistani. Nyt kun aikaa on kulunut jo jonkin verran, niin ei ne tunteet häntä kohtaan ole mihinkään kadonneet.. väittäisin, että eivät ne katoa koskaan. Jäjelle jäi melkoinen kaipaus, liuta avoimia kysymyksiä, ja mitättömän pieni toivo tulevasta, että tilanne joskus muuttuisi, tuskin muuttuu, mutta siihen on vaan nyt jaksettava uskoa.
Näin se meni minullakin, järjellä on pakko ajatella asiaa.. vaikka yhä vieläkin aamulla ensimmäisenä hän mielessä... Käsittämätöntä, eihän siinä muu voi olla syynä kuin että olen tollo!?!
Kovia kokenut luulee rakastavansa "henkistä pelastajaansa". Tunne ei ole aito, ja siitä pääsee yli. Ne hetket, jolloin tämä toinen tuntuu erityisen tärkeältä, ovat vain ohimeneviä, eivätkä riitä yhteiseen arkeen tai tulevaisuuden rakentamiseen. On siis aivan turha elätellä minkäänlaisia toiveita - nämä pelastajanne välittävät pelastettavistaan vain sen hetken, kun saavat itse kokea itsensä tarpeellisiksi. Kriisit on semmosia... Älkää loukkaantuko sanoistani - hyvällä minä vain. Joskus (teoriassa ehkä vain) voi nimittäin käydä niin, että pelastaja rakastuu pelastettavaan, kun tuntee itsekin olevansa uppoamassa... Tai kumpi nyt itse asiassa sitten olikaan pelastaja... tai pelastettava... hukkusivat kumminkin...
Tuo viesti olisi hyvin voinut olla minulle. Välitin eräästä miehestä todella paljon jo vuosia. Hänen elämässään tapahtui suuria asioita ja yritin tukea häntä, oma sydämeni kärsien, koska tiesin etten milloinkaan tule saamaan häntä omakseni. Mitä väliä oman sydämen tilasta kunhan toinen pääsee jaloilleen...
Hän pääsikin jaloilleen ja meni jonkin aikaa, kunnes hän alkoi osoittaa minulle välittämisen merkkejä. Minulla vain meni aikaa tajuta asia, menihän meillä yhdessä muutenkin niin hyvin etten huomannut, että ystävyys muuttuikin välittämiseksi hänenkin puoleltaan. Se mitä välillämme olikaan ei koskaan tullut esille muuten kuin katsein ja elein. Sitten tapahtui jotain joka sotki kaikki väliltämme. Elämä jatkuu ja yhä välitän hänestä valtavasti ja uskon hänenkin pitävän minusta, mutta "se" jokin on välissämme. Joka kerran nähdessämmme yritän etsiä hänen silmistään sitä tunnetta joskus sen löydän, toisinaan en. Peilaamme toisiamme täysin ja siten olemme päät pyörällä molemmat, mutta ei voi kuin odottaa uskallammeko koskaan enää heittäytyä sen tunteen vietäväksi. Hän varmaan kokee, että olen häntä kohtaan kylmä ja kova, mutta se johtuu vain siitä, että rakastan häntä entistä enemmän ja suojelen itseäni turhilta odotuksilta! Joku voi sanoa, että puhukaa asioista, mutta tilanne ei ole niin yksinkertainen enkä ainakaan itse pysty siihen ilman oikeanlaista tilannetta ja tällä hetkellä sellainen tuntuu täysin mahdottomalta.
Eli älkää luopuko toivosta ja miettikäähän myös te "tuetut" oletteko itse antaneet sellaisia selviä merkkejä jotka toisen on helppo lukea ilman, ettei hän kuvittelisi niitä vain kiitoksen osoituksena.
Sinulle "rakkaani" haluan sanoa, että rakastan sinua nyt ja ikuisesti niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä! Ja anteeksi jos kohtelen sinua toisinaan kylmästi, mutta se johtuu juuri rakkaudestani sinuun, ne katseet eivät vain aina riitä, se kaipuu luoksesi on niin valtava, että välillä on pakko hakea etäisyyttä!
Vastaan sen vuoksi omalle nimimerkilleni kun tarkoitan suunnata vastaukseni teille kaikille, jotka kantaa otitte tilanteeseeni.
Tämä palsta on parhaimmillaan hienoa vertaistukea! Sain jokaisesta vastauksesta itselleni paljon ja apuakin. Kun lukee toisten ihmisten näkökulmia, niin oma ymmärryskin laajenee eikä niin katsele omaa asiaansa putken läpi.
Feeniks-lintu tässä juuri vasta melkein heräsi uuteen päivään. Oli kertynyt noita univelkoja melkoisesti.
Sekin on upeaa, että omia menneitä ja nykyisiäkin tunteitaan ei tarvitse kieltää tai jäädyttää. Tunteeni saavat olla omassa tärkeässä arvossaan, niinkuin lahjaa, että kykenen niin syvästi kokemaan. Saan myös rakastaa omalla pienellä sydämelläni...sitä ei kukaan minulta voi viedä eikä myöskään kyseenalaistaa. Kokemushan on omani ainutlaatuisuudessaan!
terveisin,
feeniks-lintu, (nainen)joka tuhkasta on päässyt vähitellen jo siivilleen..kohden taivaan sineä.
"Olisin halunnut todella tutustua syvemmin tähän työkaveriini, mutta kaikki voimani menivät omiin kamppailuihin ja arkisten työrutiinien hoitamiseen..."
Se mies saattoi sitten erehdyksissä tulkita käytöksesi niin ettet ole hänestä oikeasti kiinnostunut?
Mistä mies olisi voinut tietää että olet/olit hänestä kiinnostunut?
Nostitkos sä koskaan sitä kissaa pöydälle?
Mies kun osaa yleensä tulkita sanatonta viestintää kovin huonosti..
Opin sen liian myöhään, että mies ei yleensä todella osaa tulkita sanatonta viestintää. Olin niissä omissa ahdingoissani silloin, niin sumussa, että en parempaan tai selvempään pystynyt.
Sitten myöhemmin kyllä yritin omalla tavalla, jopa sanallisesti tuoda tunnelmiani julki hänelle. Siinä kävi vain melko surullisesti. Hän ei mm. pystynytkään (ei ehkä enää halunnut) ehkä enää kohtaamaan minua kun oli saanut niin paljon torjuntaa taholtani. Hän jollain tavalla kai väsyi. Lopputuloksena välillämme jäi lukuisia väärinkäsityksiä ja tuntuu lähes mahdottomalta nostaa jälkikäteen tilanteita keskustelun tasolle.!
Niin vain asiat menivät, että tänä päivänä emme voi oikein luontevasti olla samassa huoneessa. Tulee vaivautunut ja ristiriitainen olo, ainakin minulle. Vaistoan kyllä ajoittain hänestä jotain, mutta on parasta että en lähde syvemmin vaistojani tulkitsemaan. Elämä on tätä siellä töissä ainakin.
..tilanne on miehen osalta jo muuttunut.
Hän saattaa (tietämättäsi) seurustella jo toisen naisen kanssa, ja siksi on vaivautunut lähelläsi..
itsekin asian ymmärtänyt! Ok. Hän elää omaa elämäänsä ja minä omaani.
..yhä kokeilla kepillä jäätä; miten hän NYT reagoisi, jos..
- hymyilet, katsot pitkään silmiin ja kehut vaikka hänen -uutta paitaansa- / hiustyyliä
- pyydät apua johonkin henk.koht. pulmaasi / ongelmaan
- pyydät hänet kahdestaan lounaalle / kahville
- kysyt häneltä mielipidettä johonkin sinua vaivaavaan asiaan
- kysyt onko hän kenties lähdössä pikkujouluihin?
- mistähän kannattaisi ostaa X - tuote ja millainen sen pitäisi olla , ja samalla hänelle
käykin ilmi että olet *vapaa*
Olen kokenut monta kertaa, että mies jotenkin kovastikin ilahtuu kun on hetken kanssani tekemisissä. Mutta hän on yleensä kaikille hyvin kohtelias, siis ystävällinen luonne. Ei hän minua varmasti mitenkään inhoa, pitää ehkä hetkellisesti paljonkin. Semmoisen voin todeta. Mutta jotain tukalaa on välillämme! Luulen, että tuo mies jotenkin "pelkää" että jään hänestä jälleen jotenkin riippuvaiseksi. Tai jotenkin tukeudun häneen likaa jatkossa, jos alamme olemaan vähän enemmän kavereita.
Nimittäin taustani on rankka. Oliin silloin aikaisemmin niin VALTAVAVAN vaikeassa elämäntilanteessa. En tässä voi sitä asiaa paljastaa. Tuo mies oli tukena, olemalla vain läsnä. Silloin juuri hän myös aivan taatusti myös ihastui minuun. Se ei ollut pelkkää työkaverin tukemista. Luulen, että mies pettyi kun ajatteli, että käytin häntä vain suuressa ahdingossani hyväksi enkä kuitenkaan todellisesti hänestä välittänyt. (siis se minun torjuntani häntä kohtaan oli silloin vahvaa.) Tuo mies halusi minusta silloin muutakin kuin vain olla tukea antava olkapää.
Jostain tällaisesta väärinkäsityksestä kasvoi sitten paksumpi muuri välillemme. Kyse ei ollut puoleltani tuen hakemisesta vaan erittäin syvästä, suorastaan rakastumisen olotilasta! Sellaista kokemusta en ollut kokenut vuosiin.Ja sitä on minussa vieläkin!
Onpa kiva, jos jaksat minua "naisressua" nyt vähän tässä auttaa kirjoittamisen kautta. Olen kyllä aika mukavasti pärjäävä nainen. mys tarvittaessa ihan määrätietoinen ja napakka.
.
miksi olin jo unohtanut tämän.
Löysin tämän ketjun vasta, kun tutkin vanhaa arkistoa. Ketju sisältää paljon viisaita, siis palstalle epätyypillisiä kommentteja, jotka eivät ole mitään pinnallista diiba-daabaa, ja lisäksi se koskee monen lukijan elämää. Siksi.
Mä kans rakastuin työkaveriini sen heikkona hetkenä, sit kun se oli kunnossa niin se löysi ihanan tyttöystävän. Ja nyt kun niillä on ero tulossa niin mun pitäis taas ymmärtää. Menköön ammattiauttajalle
Löysin täältä hyviä kirjoituksia ja yhden tärkeän asian, jota en ollut "omassa tilanteessani" huomioinut tarpeeksi hyvin. Juuri se, miten haavoittunut olin kun Eräs tuli elämääni ja jätti syvän jäljen minuun. Siihen ei tarvittu kuin vähän hymyä, kiinnostunut katse, muutamia sanoja... Olen sen jälkeen ollut täysin myytyä tyttöä. :( Ja se toinen taas... Käyttäytyi luultavasti kuten kuka tahansa hänen tilanteessaan, uudessa ympäristössä, uusien ihmisten kanssa jne.
Tämän keskustelun luettuani mulle aukesi selkeämmin se miksi ihastukseni siis luultavasti on yksipuolista.
Itse voisin ajatella olevani "se toinen". Hän oli vaikeassa tilanteessa toki...ja vielä naimisissa, siksi kaikki tunteet oli pakko tukahduttaa. Tunteita olisi edelleenkin, mutta hänen olisi otettava ratkaiseva askel.
minun kirjoittamani jos ei noita päivämääriä oteta lukuun.. Jotenkin lohduttavaa lukea että muillakin on vastaavia "ongelmia" Ei tunnu olo niin yksinäiseltä.. Välillä olenkin miettinyt että varmaan luulemani tunteet ovat vain sitä nykyisin harvinaista lähimmäisen rakkautta. Siis huomioimisessa ei ole mitään henkilökohtaista. Tämän helposti virheellisesti tulkitsee ihastumiseksi.. näin minulle tais käydä
KIITOS, FEENIKS-LINTU! Liippaa niin läheltä... Olet kultainen ihminen!
Tuntuu hyvälle, että kirjoitukseeni suhtaudutaan näin. Olen se viestin aloittaja eli feeniks-lintu. Satuin lueskelemaan näitä pitkästä aikaa. Olet varmaan nainen, jolla liippaa läheltä tarinani. Lohduttaa, että muillakin on samankaltaisia kokemuksia.
vuotta sitten ilmaantui työpaikalle ja nyt hän lähtee toiseen työpaikkaan. Jossain vaiheessa olin aivan käsittämättömän ihastunut, mutta kun toinen ei reagoinut niin sitten itsekin aloin todistaa itselle ettei turhaan kanata osoittaa ystävällisyyttä likaa ja pikkuhiljaa tunteeni kylmeni. Nyt kun hän lähtee pois niin sydän on taas pakahtua.
tilanteita olla vaikka kuinka paljon. Minäkin olen juuri vaihtamassa työpaikkaa. Tuo mitä kerroit tuntuu kyllä tutulta. Noinhan ne asiat menivät. En kuitenkaan ole hän, se toivomasi nainen. Mutta sen sanon, että minunkin sydän on pakahtumaisillaan. Voimia sinulle.
Tuin erästä naishenkilöä. Vaistosin hänen jotenkin surullisessa olemuksessa turvattomuuden tunnetta. Aina hänen läsnäollessaan tunsin myös jotain uskomattoman positiivista, lämmintä kahden ihmisen välistä keskinäistä tunnetta, joka henki välillämme. Ihastuin häneen tahtomattani, jopa rakastuin. Nyt vasta olen pääsemässä siitä irti, koska tämä suhde ei ole mahdollista toteutua. Aina kun näen hänet, ajatuksissani on vain lämmin toivomus siitä, että hänellä on kaikki hyvin. Ja mielessä yhä, mutta jo hiipuva unelma rakastumisen ihmeestä. Nuo kauniit, hieman surulliset silmät vetoavat minuun valitettavasti yhä.
samanlaista olen kokenut. Elämäni vaikeimmalla hetkellä toivoin ja hain häneltä lohtua ja sain häneltä tukea, mutta minä onneton menin ja ihastuin/rakastuin. Ehkä hänelläkin oli jotain tunteita tai sitten hän vain leikki kanssani. Päätin "paeta" mahdotonta, mutta mitä tapahtuikaan sitä ennen. Hän loukkasi minua niin pahoin ja kuten sanoit, elämä jatkoi satuttamistaan. Valehtelisin, jos väittäisin päässeeni jaloilleni, mutta yritän...ehkä joskus taas voin sanoa olevani ehjä. Ikävöin kuitenkin edelleen.
tapahtunut samantyylistä... Tosi surullista :(
Olit lähellä kun eniten kaipasin,selkääni silitit juuri kun eniten sitä tarvitsin.Olit ystäväni ja lohduttajani vaikka emme paljoa tilanteestani puhuneet näit ja äänestäni kuulit kun sinua tarvitsin.
Voisinpa olla joskus sinulle yhtä hyvä.Voisinpa joskus puhaltaa pilvet sinun taivaaltasi ja lämmittää mieltäsi auringon säteenä...
Nyt kun elämäni on tasaisempaa emme juuri puhu henkilökohtaisista asioista,tapaamme harvemmin.
Silti aina toisinaan kosketat minua ohimennen tai katsot pitkään mutta muuten...olet välillä niin tyly ja kylmä että juuri kun ajattelen ryhdistäytyä ja pyytää sinua vaikka kahville en enää uskokaan että tunnet minua kohtaan mitään...
Ei muutu koskaan kun kohdekin pysyy aitona. Ulkoinen kylmyys on kuin kylmät kädet, vain valheellinen esirippu, mutta kerran aidosti rakastunut sydän on oleva aina täynnänsä lämpimiä tunteita. Voi hyvin tähtisilmäni:)
Olen kanssasi täysin samaa mieltä! Toimin itse juuri noin tällä hetkellä, olen rakasta ihmistä kohtaan kylmä ja tylykin, vaikka sisimmässäni välitän hänestä edelleen todella paljon. Sinä vain valitsit toisen ja minun on se kestettävä, vaikka ikävöin ja rakastan sinua niin paljon! Annathan anteeksi kylmyyteni!
Mitään anteeksiannettavaa. Ymmärrän ja rakastan sinua enemmän kuin osaat kuvitellakaan. Tulen aina olemaan tukenasi, jos sitä satut vain tarvitsemaan. Niin rakastettava ihminen kuin mitä sinä olet, on ansainnut onnensa monin verroin.
Mene hyvillä mielin. Hymyillään kun tavataan ja jutellaan niinkuin ennenkin. Haluan vielä nähdä monta kertaa kauniiden tähtisilmiesi taas välkehtivän onnesta, rakkaudesta ja ilosta. Niiden syvällinen katse riittää minulle antamaan hyvän mielen ja siihen olen oleva tyytymään.
"Hyväksy ne asiat, joihin kohtalo sitoo sinut, ja rakasta niitä ihmisiä, jotka kohtalo tuo polullesi, ja tee tämä koko sydämestäsi."
Marcus Aurelius
http://www.youtube.com/watch?v=SUiCGR5JHqA&feature=related
kirjoitat. Tuntuu oudolta, että aidosti rakastunut sydän pystyy hyväksymään kohtalon noin mukisematta. Vai onko aika tehnyt tehtävänsä sinun kohdalla? Pystyt juttelemaan kuten ennenkin, ja haluat nähdä tähtisilmien välkehtivän rakkaudesta (ehkä johonkin toiseen ihmiseen)? Täytyy todeta, että huh, huh!
sinun Tähtisilmäsi. Voi miten ihanaa se olisikin, mutta en enää kykene hymyilemään hänelle ja epäilen, ettei hän ihan pian tule näkemään silmissäni iloa, onnea ja varsinkaan rakkautta! Hänet nähdessäni muistan ensimmäisenä etten kelvannutkaan ja löysit toisen. Vaikka elämä kantaa taas ja valoa on näkyvissä, tunnen yhä olevani loukattu! Aika tekee tehtävänsä ja hiljalleen hyväksyn asian, on pakko, enhän muutakaan voi, mutta tunteitani en pääse pakoon ja tällä hetkellä tulen niiden kanssa toimeen (mitä sitten jos rakastankin sinua?), ei se mitään en enää edes yritä paeta niitä, ne ovat osa minua... Ehkä olen taas hieman vahvempi ihmisenä...
Kirjoitit menneisyydenvanki niin sydäntäsärkevän kauniisti, ja koska kaikki sopii myös minun elämääni. Tapasin töiden merkeissä noin puolitoista vuotta sitten henkilön, jota en koskaan uhohda. Itselläni oli erittäin raskas elämäntilenne menossa, ja kuitenkin hän luotti minuun ja otti töihin.
En tiedä kuinka olisin jaksanut, jos olisin vaan kotona murehtinut elämääni. Hän oli enkelini.
Vaikutti siltä, että hän piti minusta jo alusta alkaen, oli hyvin ystävällinen ja auttoi kun en osannut kaikkea. Tunsin että joku, miltei vieras ihminen, kohteli minua kuin kukkaa kämmenellä, kuitenkin luontevasti. En ollut tottunut sellaiseen raskaassa liitossani, ja joskus jopa itkin ilosta, kun minulla oli niin hyvä ja rauhallinen olo työssä, varsinkin hänen seurassaan.
Alussa en ollut ihastunut, mutta sitten yllättäin se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tajusin vaan olevani häneen ihastunut, ja myöhemmin minun oli myönnettävä itselleni, että olin korviani myöten rakastunut häneen. Meidän välillämme oli uskomaton vetovoima, odotin jokaista työpäivää kuin kuuta nousevaa.
Joskus hän oli viileä, vältteli,jolloin tietysti ajattelin ettei hän välitäkään. Luulen kuitenkin, että hänellä oli omia huolia, ehkä hänkin kamppaili tunteidensa kanssa.
Välillämme ei koskaan ollut mitään fyysistä, koskaan emme puhuneet tunteistamme. Mutta voiko katseet, äänensävy, käytös, elekieli, valehdella? Uskon että hänkin välitti minusta, olin aika naurettavakin välillä, vaikka koetin käyttäytyä neutraalisti, olin kai kuin teini välillä, minä viisikymppinen.
Mutta sitten kun mikään ei edennyt, itkin usein iltaisin, sydämessäni oli taas haava. Nyt siitä syystä, että aavistin ettei juttumme etene koskaan, olethan varattu. Siitäkään en olisi välittänyt, rakkaus sokaisi minut täysin. Nyt en enää juuri häntä näe, enhän ole enää siellä töissäkään. Olen tehnyt surutyötä joka vaan jatkuu.
Pari neutraalia sähköpostiviestiä olemme vaihtaneet, ne tekivät minut niin iloiseksi.Hänen lähettämänsä joulutervehdys sai minut hehkumaan, tuli sisälläni roihusi, taas, ja hän oli taas usein ajatuksissani ja unissani. Olen hänelle kiitollinen kaikesta huomiosta mitä sain, rakastuin ja petyin, muttei se ole hänen syynsä, se on elämän, kohtalon vika. Mutten ole silti menettänyt toivoani, ehkä tiemme vielä joskus yhtyvät taas.
Loukkasi sinua?
Joskus sitä käyttäytyy todella typerästi, kun tajuaa, ettei tästä tule mitään, tai että ei uskalla yrittää. Sitä vain puolustautuu itsekkäällä käyttäytymisellä, jolloin toinen on vain pelkkää ilmaa.
Kaikkea hyvää Sinulle.
Ylevä kuin katala, vaikka ylevyys sanana (subliimi) olisikin oikea ilmaistu sana tapauksesta.
Ei sitten tarvitse sanoa jossain vaiheessa huh-huh, vaan voi poistua näyttämöltä puhtaalla omallatunnolla ketään petollisesti loukkaamatta.
Se miten hän loukkasi oli suurimmaksi osaksi se, että hän "löysi" toisen, enempää en halua tässä paljastaa.
On totta, että toisinaan käyttäytyy todella typerästi uskaltamatta enää yrittää kun tuntuu ettei siitä mitään tule sitä, vaan suojelee itseään ja käyttäytyy typerästi ja tunteettomasti toista kohtaan, tahtomattaankin.
Niin särkyvää kirjoittaa tuossa, että "Olen hänelle kiitollinen kaikesta huomiosta mitä sain, rakastuin ja petyin, muttei se ole hänen syynsä, se on elämän, kohtalon vika." Osuvasti sanottu ja voin yhtyä tuohon täysin! Elämä vain on joskus niin kovaa.
Kaikkea hyvää Sinullekin olet varmasti ihana, lämmin ihminen ja toivon sydämestäni, että saat Tähtisilmäsi!
Hei,
Olet täysin oikeassa siinä, kun kirjoitat seuraavaa:"On totta, että toisinaan käyttäytyy todella typerästi uskaltamatta enää yrittää kun tuntuu ettei siitä mitään tule sitä, vaan suojelee itseään ja käyttäytyy typerästi ja tunteettomasti toista kohtaan, tahtomattaankin."
Se ei ole kenenkään vika, jos ihastuu johonkin ihmiseen. Seuraukset pitää vain pystyä kantamaan. Itse olen sen verran "ylevä", että kykenen toivottamaan toiselle onnea elämässä, en jää mielipahan vallassa toivottamaan kaikkea pahaa hänelle-päinvastoin. Tämä ihminenhän on merkinnyt minulle paljon. Ja toisekseen, ystävyyskin on suuri asia, jos sen vain kykenee rakentamaan kaiken jälkeen, ja miksi ei.
Kaikkea Hyvää myös Sinulle! Löydät varmasti oman onnesi, olethan sielultasi rakastettava ihminen. Kaltaisesi ihminen on aina saava rakkautta elämäänsä:)
Hyvää Talvenjatkoa!
Totta, seurauksetkin pitää pystyä kantamaan! Sisimmässsäni minäkin toivon hänelle onnea elämässä, mutta vielä tällä hetkellä en pysty hänelle sitä näyttämään tai sanomaan, sattuu vielä liikaa, omat tunteeni olivat kuitenkin niin "vahvat" ja toisinaan niin pinnalla vieläkin. Pahaa en hänelle todellakaan tahdo niin paha en onneksi ole, vaikka toisinaan itsestäni siltä tuntuukin!
Ystävyys on todellakin suuri asia ja uskon ja toivon, että siihen vielä joskus kykenen (kunhan pääsen näistä suurista tunteistani häntä kohtaan)!
Ihanaa vuoden jatkoa sinulle!
Hei,
Ymmärrän tämän hetken tunteitasi täysin. Vaikka itse kirjoitan ystävyydestä, se on vain pakonomaista kieltämistä tapahtuneelle taikka toissijaista ratkaisua kaikelle. Tiedän, miltä tuntuu elää, kun toinen on koko ajan ajatuksissa, ja tuo kaikki pitää vain kieltää.
Matka ystävyyteen on pitkä, mutta siihen aion itse pyrkiä, ainakin yritän. Silti tiedän, että tulen aina rakastamaan häntä.
Ihanaa vuoden jatkoa myös sinulle!
nyt? Tammikuu 2010. Mikä on sinun elämäntilanteesi nyt, pari kuukautta aloituksen jälkeen? Oletko noussut kuin Feenix-lintu tuhkasta?