kehonrakennuksen aloitus tyhjästä

Olen 21-vuotias nainen, painan 50-52kg ja olen 163cm pitkä. Aiemmin en ole harrastanut säännöllistä liikuntaa, mutta nyt haluaisin aloittaa panostamaan vartalooni. Ongelmani on, että rasvaa on kehossani jonkin verran, jota tarvitsisi polttaa pois, mutta samalla haluaisin saada lihasta tilalle. En kuitenkaan tiedä millaisella treenillä ja ruokavaliolla tämä onnistuu. Alemmat kilokalorimääräthän auttavat pudottamaan rasvaa (lihaksistani se tuskin lähtee, sillä niitä ei juurikaan ole) ja suuremmat kalorimäärät auttaisivat keräämään lihasmassaa. Mikäli joku osaa täällä auttaa, niin voisi kertoa millaisia määriä minun tulisi syödä.
4606
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

grammaa eläinproteiinia päivässä. Lihassa on noin 20% proteiinia. Yhdessä kananmunassa on noin 6 grammaa proteiinia.

Esimerkiksi jos syöt aamupalalla 3 kananmunaa ja lounaalla sekä päivällisellä yhteensä 400 grammaa paistijauhelihaa, niin saat noin 100 grammaa eläinproteiinia. Heitä lihan sekaan voita ja syö vähintään 50 grammaa d-vitamiinia päivässä, niin hyvä tuleee.

Panosta treeneissä maastavetoon, leuanvetoon tai tangossa roikkumiseen, alataljaan, pystypunnerrukseen yhdellä kädellä ja etunojapunnerruksiin.

Äänestä
  • mikrogrammaa, ei grammaa, 101

    Äänestä

  • Kuluta enemmän kuin syöt, se on siinä ja piste....

    Syöt proteinia, kalaa, kananmunia, rahkaa ja valkoista lihaa.
    Hiilihydraattia että jaksat treenata--> hedelmiä, vihanneksia, pastaa, riisiä ja vastaavaa.
    Ei sen kummempaa ja jos et näillä kehity niin vaida lajia!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


nainen_21v kirjoitti:

Olen 21-vuotias nainen, painan 50-52kg ja olen 163cm pitkä. Aiemmin en ole harrastanut säännöllistä liikuntaa, mutta nyt haluaisin aloittaa panostamaan vartalooni. Ongelmani on, että rasvaa on kehossani jonkin verran, jota tarvitsisi polttaa pois, mutta samalla haluaisin saada lihasta tilalle. En kuitenkaan tiedä millaisella treenillä ja ruokavaliolla tämä onnistuu. Alemmat kilokalorimääräthän auttavat pudottamaan rasvaa (lihaksistani se tuskin lähtee, sillä niitä ei juurikaan ole) ja suuremmat kalorimäärät auttaisivat keräämään lihasmassaa. Mikäli joku osaa täällä auttaa, niin voisi kertoa millaisia määriä minun tulisi syödä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu