- "Jos vanhemmilla on tottelematon ja uppiniskainen poika, joka kurituksesta huolimatta ei kuuntele heitä, heidän on otettava poika kiinni ja vietävä hänet kaupunkinsa portille ja sanottava kaupungin vanhimmille: 'Tämä meidän poikamme on tottelematon ja uppiniskainen.
Hän ei kuuntele meitä, vaan viettää kevytmielistä ja juopottelevaa elämää.' Silloin kaupungin miesten on joukolla kivitettävä poika hengiltä. Hävittäkää paha keskuudestanne. Kaikkien israelilaisten on saatava kuulla tuomiosta, että he ottaisivat opikseen."
Sukupuuttoonhan tässä olisi ihminen kuollut, jos teistit saisivat asioista liikaa päättää.
5. Mooseksen kirja 21:18-21
5
112
Vastaukset
On raamatun johtavia teemoja. Ison kirjan mukaan sitä ei saa ainoastaan murhasta, vaan myös aviorikoksesta, rienauksesta, sapatin pyhittämättä jättämisestä, väärästä valasta, insestistä, eläimeen sekaantumisesta, noituudesta ja niin edelleen.
Poika voi saada kuolemantuomion niin vanhempiaan vastaan kapinoimisesta kuin juoppoudesta ja ahneudestakin.
Ja useimmin raamatussa mainittava kuolemanrangaistuksen tapa on kivittäminen.
Että tälleen..- suhteellisuus
Jokainen uskovainen joutuu miettimään tuota ja miten säilyttää uskonsa Jumalan hyvyyteen ja raamattuun yhtä aikaa. Itse ole ratkaissut asian siten että muistelen Jeesuksen sanoja aviorikoksen tehneen naisen suhteen. Hän sanoi että joka on teistä synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven. Kukaan ei heittänyt ja ei Jeesuskaan tuominnut. No, kukaan ihminen ei ole mielestäni synnitön ja kenelläkään ei ole oikeutta siten kivittää myöskään uppiniskaista poikaa.
Ratkaisu ei tietenkään kelpaa muille kuin minulle itselleni, ei varsinkaan ateisteille. Vaikeita eettisiä kysymyksiä joka tapauksessa.kysymyksiä tulee uskovaisille eteen, kun tiede, jota he ovat yrittäneet estää menemästä eteenpäin, tekee uusia läpimuroja. En ryhdy luettelemaan niitä tieteen torppaamisen yrityksiä, mainitsen vain Galileon inkvisition eteen joutumisen.
- ..
Nas.se kirjoitti:
Jeesus turhaan? Eikö noin kallisarvoisen veren takia ole syytä tehdä suuria syntejä?
Morsessa eräs pappi luki jotain vanhaa kirjoitusta jostain tyypistä, joka rukoili "anna jumala minulle kärsivällisyyttä ja siveyttä, mutta älä ihan vielä".
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol6062456Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis4131965Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H231830Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641468JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191446- 651339
- 1221194
Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka22980Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16958Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66853