kertominen työkaverille tuottaakin IKUISEN lukkotilanteen. Tältä minusta ainakin nyt vaikuttaa. Menin pitkän harkinnan jälkeen avautumaan miehelle, joka oli antanut pitkään ymmärtää, että pitää minusta hyvin paljon. Kun sitten lopulta rohkaistuin avautumaan minäkin, niin.... Huh, miten asiat saivatkin karun käänteen! Emme ole juuri vuoteen puhuneet juuri mitään toisillemme. Lukkotilanne!! Ja samassa työpaikassa on vaan jatkettava.
Molempia tuollainen jollain tavalla näyttää häiritsevän, mutta loppua ei näy. Lukkotilanne jatkuu. Joka kerran kun joudun harvakseen hänet näkemään, minussa jokin vihlaisee ja sattuu. Se siis sattuu ja muistuttaa, kun hän kohtasi minun avoimuuteni niin kolkolla ja lähes kylmällä asenteellaan.
No, oppirahat on tästäkin maksettu. Ei tässä minulla ole mitään hätää. Kunhan vaan puran tänne noita menneitä.
Molempia tuollainen jollain tavalla näyttää häiritsevän, mutta loppua ei näy. Lukkotilanne jatkuu. Joka kerran kun joudun harvakseen hänet näkemään, minussa jokin vihlaisee ja sattuu. Se siis sattuu ja muistuttaa, kun hän kohtasi minun avoimuuteni niin kolkolla ja lähes kylmällä asenteellaan.
No, oppirahat on tästäkin maksettu. Ei tässä minulla ole mitään hätää. Kunhan vaan puran tänne noita menneitä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ihmiset ovat tunne-elämältään niin taidottomia ja kykenemättömiä vai sanotaanko karskisti suoraan että miehet ovat. Kamalaa, että sinulle tapahtui noin. Itse olen harkinnut jo pitkään, että keskustelisin asiasta vastapuolen kanssa, mutta harkintaa täytyy jatkaa. Uskomatonta miten törkeästi ihmiset suhtautuvat toisiinsa, sellaiseen joka välittää. Tuollainenhan se pahin pelko on. Hyväuskoisena olen välillä ajatellut, ettei hän voi minua loukata, mutta tunteiden sanottaminen puhdistaisi ilman kävi miten kävi.
Hei,
Puhuminen helpottaa. Pitää kuitenkin harkita ensin ja oppia tuntemaan vastapuoli ennenkuin uskaltaa sanoa sanottavansa. Tsemppiä!
Jossain sopivassa saumassa, kun olette aivan kahdestaan, sanot sille työpaikkasi miehelle:
"Anteeksi kun ihastuin/rakastuin sinuun silloin, lupaan etten enää tee sitä toista kertaa, olen pahoillani, saanko sinulta anteeksi"
-- jolloin luulisi että mieskin siitä heltyy inhimilliselle tasolle --
Se hetki silloin noin vuosi sitten, tuli minulle todella yllättäen, enkä siis näköjään osannut käyttäytyä tilanteen vaatimalla tavalla, vaan koit minun käytökseni kolkoksi ja kylmäksi. Omasta näkövinkkelistäni, kun huomasin tilasi, yritin saada sinulle/meille rauhaa ja yksityisyyttä, laittamalla huoneeni oven kiinni. Olisin niin halunnut ottaa sinut lohduttavaan syleilyyn, mutta kun rohkeus ei riittänyt ja jäädyin kuuntelemaan ja hölmönä änkyttämään,,. No sitten kokosit itsesi ja poistuit omiin töihisi. Että mä oon tökerö.
Tämä vuosi on ollut todella piinaava. Aina kun näen sinut yritän vähintäänkin moikata ja saada katsekontaktin. Jos olet yksin moikkaatkin ja vaihdat ehkä sanasenkin, mutta muiden seurassa ollessasi et oikeen noteeraa minua. Mitähän tämäkin oikeen tarkottaa?
Tapahtumat ovat menneitä mutta tunteet ovat edelleen olemassa. Törmätään ja hoidetaan asiamme kuntoon.
on ollut joskus itsellänikin. Haluaisin jutella sun kanssa normaalisti, mutta jotenkin se on vain kuin sanaton sopimus, että muiden läsnäollessa olemme toisillemme kuin ilmaa. Mihinkä niitä tunteitaan voisi piilottaa, itse olen tehnyt osani nyt on sun vuoro.
aivan saman olen minäkin kokenut (nainen), tulin tunnustaneeksi työkaverille jotakin kun luulin ettemme enää tapaa. Loukkaannuin jo silloin, kun en saanut mitään vastausta. En odottanut välttämättä mitään tunnustuksia hänen puoleltaan, mutta olisi voinut edes kiittää kohteliaisuudesta. Olen miettinyt jälkeen päin, että erehdyin vain luulemaan ystävällisyyttä joksikin muuksi. Mutta kyllä se tästä, aika haalistaa tämänkin (nolon) muiston.
Odotan, että aika auttaa minua tässä asiassa. Ilmeisesti menee pitkään "parantua" koska tunteet häntä kohtaan olivat (on) niin aidot. Jäi sellainen tunne, että tuo mies tahtoi vain leikkiä minun tunteillani, kun reagoin niin syvästi hänen ystävällisyyteensä ym lähestymiseen. Tänä päivänä vielä sattuu aina kun hänet näen, mutta ei maailmani tähän lopu. Kokemus on opettanut...
PAKKO avata keskustelu samassa tilanteessa. Ehkä tilanne ja hetki ei ollut sopivin ja se meni huonosti. Nolotti kyllä jälkeenpäin tosi paljon. Kannattaa mennä juttelemaan tilanteesta tai lähetä vaikka sähköpostia...ehkä pystytte suhtautumaan toisiinne sen jälkeen paremmin. Ehkä hänelle tilanne tuli täysin puun takaa?
että kohdallani on parempi ratkaisu, että etsin tässä kaikessa rauhassa uuden työpaikan. Onko se sitten omien tunteitteni pakoa, luovuttamista tai jotain muuta... inhimillistä on se, mitä tietää kestävänsä.? Tiedän, että pääsen uuteen alkuun vaihtamalla työpaikkaa. Menen sitten jonain päivänä uuteen työhön hiukan haavoitettuna, kipeät muistot sisälläni. Kuitenkin ympäristön vaihdos on hyvä. Ehkä vielä sekin vaikuttaa, että joudun katselemaan kun tuo mies viihtyy hyvin läheisesti toisen työkaverini kanssa. Siinä he sitten ihan silmieni edessä halailevat. Koska en ole päässyt vielä yli tuskastani, niin toki tuollainen näky sattuu kovasti. Kuitenkin olen ihan elämänhalua täynnä monissa asioissa ja haluan katsoa eteenpäin enkä hautaudu enää tarkoituksella menneisiin!
Vaikuttaa että mies on jotenkin kypsymätön. Itse ainakin välttäisin flirttailua tms. etten pahoittaisi hänen mieltään, joka ehkä minusta pitää...