Onko tämä ollenkaan normaalia?
Olen seurustellut poikaystäväni kanssa yli puolivuotta, eikä meillä ole ollut ollenkaan suuria riitoja. Voiko se johtua vain siitä, että olemme mittatilaustyönä tehtyjä toisillemme vai tuoko yhteiselomme esiin tylsät/harmaat puolemme tulevaisuudessa. Tällä hetkellä suhteessamme kaikki on kohdallaan: keskustelemme avoimesti kaikesta, anamme läheisyyttä toisillemme, rakastelemme todella usein, käymme ulkona yhdessä kahdestaan ja kummankin kavereiden kanssa.
Olen hukassa suurien kysymysten äärellä. Vetoan lähimmäisenrakkauteen ja pyydän apua! Olemmeko hukassa vai matkalla 7. taivaaseen?
Olen seurustellut poikaystäväni kanssa yli puolivuotta, eikä meillä ole ollut ollenkaan suuria riitoja. Voiko se johtua vain siitä, että olemme mittatilaustyönä tehtyjä toisillemme vai tuoko yhteiselomme esiin tylsät/harmaat puolemme tulevaisuudessa. Tällä hetkellä suhteessamme kaikki on kohdallaan: keskustelemme avoimesti kaikesta, anamme läheisyyttä toisillemme, rakastelemme todella usein, käymme ulkona yhdessä kahdestaan ja kummankin kavereiden kanssa.
Olen hukassa suurien kysymysten äärellä. Vetoan lähimmäisenrakkauteen ja pyydän apua! Olemmeko hukassa vai matkalla 7. taivaaseen?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos yhdessäolo on jatkuvaa tappelua niin mitä järkeä siinä on? Se, ettei suhteen alkuvaiheessa kamalasti riidellä on hyvä merkki: sovitte toisillenne ainakin jossain määrin. Ja ole huoleti. Tulee niitä riitojakin vielä.
Mun mielestä se on hyvä juttu ettei oo pahoja riitoja. Me ollaan seurusteltu 5 vuotta, eikä meilläkään oo ollu ku yks paha riita koko aikana. Ollaan onnellisia ja osataan jutella asioista jos joku painaa mieltä.
Eläette honeymoon-vaihetta. Noin vähän yhdessä olleena kuuluukin olla kaikki harmoniaa ja auvoisuutta.
Totuushan on, että ette vielä tiedä toistenne ärsyttäviä piirteitä ja niitä uppiniskaisia ajattelutapoja, joihin ette ole tottuneet omassa päässänne. Ja kun sellaisiin törmää, on helppo vähätellä niitä ja ne eivät tunnu missään, koska on niin korviaan myöten sekaisin toisesta. Kaikki tuntuu täydelliseltä. Tuo on siis normaalia.
Jos keskusteluyhteys pelaa, voi olla hyvät eväät selvittää asioita sitten, kun riitoja tulee. Ja niitä tulee -pahojakin. Huonompi olisi, jollette keskustelisi mistään. Herää vaan kysymys, kuuluisiko tuossa vaiheessa vielä rakastella ja tulla sillä tavalla yhdeksi, kun ei toista oikeasti tunne. Aika ikävää ja repiväähän se sitten on, jos vuoden-puolentoista päästä kun vaaleanpunaiset lasit ovat tippuneet silmiltä, alkaakin niin pahat ongelmat, ettei yhdessä voikaan olla.