Tilanne on tämä: Huonoakin huonommissa olosuhteissa kaksi ihmistä kohtaavat toisensa, ihastuvat, rakastuvat , kokevat jotain täydellistä ja aitoa.
On hyviä hetkiä, täydellisiä hetkiä, huonoja ja vielä huonompiakin.
Suhde on koetuksella monta kertaa , mutta rakkaus voittaa aina: Halu olla osa toisen elämää.
Eräänä päivänä mies lopettaa suhteen. Selitys on: en osaa rakastaa sinua tarpeeksi. En osaa olla sinulle kyllin hyvä. Olet liian hyvä minulle. En pysty antamaan sinulle tarpeeksi.
Nainen toteaa, että mies on hänelle enemmän kuin tarpeeksi. Yrittää sanoa, että hän itse tietää, mikä hänelle on hyväksi. Kertoo,että mies on hänelle kaikki kaikessa, heikkouksineen ja puutteineenkin. Nainen toteaa, että ei ymmärrä miehen selitystä. Pyytää täsmentämään. Eikö mies rakasta häntä?
Mies kuulemma rakastaa. Paljon. Mutta mies kokee suunnattomia paineita siitä,että ei pysty olemaan tarpeeksi hyvä. Sanoo, että ei väkisin pysty esittämään, että häntä kiinnostaa naisen asiat. Tai kuulumiset. Että hän ei pysty huomioimaan naista tarpeeksi. Tunteistaan huolimatta. Mies vetoaa olevansa tunneköyhä. Ja toteaa,että nainen on tunteidensa kanssa eri planeetalta. Että odotukset ja toiveet eivät kohtaa. Kaikesta rakkaudesta huolimatta.
Mitä olette mieltä?
Minulle tulee tuosta sellainen kuva, että mies ei rakasta naista. Yrittää vain pehmentää eron aiheuttamaa iskua selittelemällä kyvyttömyyttään vastata naisen tunteisiin "riittävällä" tavalla.
On hyviä hetkiä, täydellisiä hetkiä, huonoja ja vielä huonompiakin.
Suhde on koetuksella monta kertaa , mutta rakkaus voittaa aina: Halu olla osa toisen elämää.
Eräänä päivänä mies lopettaa suhteen. Selitys on: en osaa rakastaa sinua tarpeeksi. En osaa olla sinulle kyllin hyvä. Olet liian hyvä minulle. En pysty antamaan sinulle tarpeeksi.
Nainen toteaa, että mies on hänelle enemmän kuin tarpeeksi. Yrittää sanoa, että hän itse tietää, mikä hänelle on hyväksi. Kertoo,että mies on hänelle kaikki kaikessa, heikkouksineen ja puutteineenkin. Nainen toteaa, että ei ymmärrä miehen selitystä. Pyytää täsmentämään. Eikö mies rakasta häntä?
Mies kuulemma rakastaa. Paljon. Mutta mies kokee suunnattomia paineita siitä,että ei pysty olemaan tarpeeksi hyvä. Sanoo, että ei väkisin pysty esittämään, että häntä kiinnostaa naisen asiat. Tai kuulumiset. Että hän ei pysty huomioimaan naista tarpeeksi. Tunteistaan huolimatta. Mies vetoaa olevansa tunneköyhä. Ja toteaa,että nainen on tunteidensa kanssa eri planeetalta. Että odotukset ja toiveet eivät kohtaa. Kaikesta rakkaudesta huolimatta.
Mitä olette mieltä?
Minulle tulee tuosta sellainen kuva, että mies ei rakasta naista. Yrittää vain pehmentää eron aiheuttamaa iskua selittelemällä kyvyttömyyttään vastata naisen tunteisiin "riittävällä" tavalla.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mies palaa loppuun ilman omaa aikaa ja tilaa. Yleensä asiat tehdään naisen haluamalla tavalla, piittaamatta miehen mielipiteistä. Se aiheuttaa riittämättömyyden tunteen miehelle, koska hänen mielipiteillään ei ole merkitystä.
Nykymaailma toimii naisten ehdoilla, joihin kaikki "luolamiehet" eivät pysty sopeutumaan. Ilman omaa tilaa ja aikaa kodista muodostuu helvetin esikartano monelle miehelle. Naiset ovat geneettisesti paremmin varautuneet jatkuvaan sosiaaliseen kanssakäymiseen, joten he ovat kykenemättömiä näkemään asiassa ongelmaa.
maailmassa on MIEHIÄ ja sitten näitä "miehiä".
Mä olen samaa mieltä, ei se mies rakasta. Se vaan koittaa lopettaa suhteen mahdollisimman kauniisti. Ottaa ns. syyn niskoilleen.
Tai sitten se on just tämmönen "luolamies" eli ei ees MIES alkuunkaan, joka haluaa naisen olevan läsnä häntä varten silloin kun hän itse niin haluaa, mutta ei halua antaa itsestään mitään. Tai alkaa heti paineet kasvaa. Onhan se hurjaa jos pitäisi pystyä jotain itsestään antamaan ja toista huomioimaan.
Nämä piehet on ikuisia pikkupoikia, jotka tavoittelevat ihmisisuhteissa vain omaa etuaan ja jättävät jälkeensä vain särkyneitä sydämiä.
Heidän rinnallaan viihtyy nainen, jolla ei olo itsekunnioitusta ja jotka suostuvat ns. viihdyttäjän rooliin ihmisisuhteessaan. Nainen, joka on valmis sopeutumaan ja vaikenemaan omista tarpeistaan.
"Tai sitten se on just tämmönen "luolamies" eli ei ees MIES alkuunkaan, joka haluaa naisen olevan läsnä häntä varten silloin kun hän itse niin haluaa, mutta ei halua antaa itsestään mitään. Tai alkaa heti paineet kasvaa. Onhan se hurjaa jos pitäisi pystyä jotain itsestään antamaan ja toista huomioimaan.
"
Joko käsitit viestini täysin väärin, tai sitten et vain halua nähdä sellaista vaihtoehtoa, että jotkin miehet tarvitsevat omaa aikaa ja tilaa. Aivan sama ilmiö on myös joillakin naisillakin, mutta miehillä se on huomattavasti yleisempi.
Jos haluat jatkuvia huomionosoituksia, niin ota kumppaniksesi pelimies, joka kyllä liehittelee sinua aikansa. Aito tunne ja rakkaus eivät ole kermaisia sanoja ja ostettuja hyödykkeitä.
http://www.youtube.com/watch?v=p5Rj2Y0rFUo
Pelimies on erimies. Totta, mutta selkeästikään et ymmärtänyt minun kirjoitustani. Yritin vastata aloittajan kirjoitukseen. Mielestäni mies yrittää pehmentää eron aiheuttamaa iskua toteamalla, että EI OSAA rakastaa tarpeeksi. Toinen vaihtoehto olisi sanoa, että EN rakasta tarpeeksi. Se olisi selvää ja suoraa kommunikaatiota. Tällainen selittely "osaamattomuudesta" on mielestäni turhaa. Sitä joko rakastaa tai ei. Ja ap:n kirjoituksesta käy ilmi, että hän on ollut tyytyväinen siihen rakkauteen mitä mies on hänelle osoittanut? Miksi ja mistä mies siis on keksinyt ,että hän ei ole tarpeeksi?
Toisen huomioiminen on juurikin jotain ihan muuta kuin kermaisia sanoja tai ostettuja hyödykkeitä. Siitä olen kanssasi samaa mieltä. Mutta jos mies on todennut, että häntä ei kiinnosta naisen asiat lainkaan, niin vaikuttaa vahvasti siltä, että rakkautta ei ole ilmassa. Luettuani uudelleen ap:n kirjoituksen, en kyllä huomannut tekstissä edelleenkään toiveita liehittelystä? Tai että ap olisi kokenut olonsa huonoksi suhteessa.
Pidän tuosta linkittämästäsi kappaleesta paljon. Siinä on sanomaa. Etenkin näille "selittelijöille". Juurikin tuosta rakkaudessa on kyse. Se ei vaadi tuhansia sanoja. Mikä sai sinut linkittämään juuri tuon kappaleen?
Kappale on minulle henkilökohtainen siinä mielessä, että osaan vaijeta sujuvasti molemmilla kotimaisilla kielillä, mutta se ei tarkoita sitä, että olisin tunteeton ihminen.
Kehoni kertoo siis enemmän kuin ne sanomattomat sanani :)
Kaipa minä olen sitten luolanainen. Minä olen huono puhumaan tunteistani. Mutta kehoni totisesti puhuu puolestaan:)
Minäkin tarvitsen omaa aikaa ja tilaa. En kaipaa kenenkään liehittelyä, en jatkuvaa läsnäoloa. En kermaisia sanoja tai lahjoja.
Rehellisyyttä sen sijaan kaipaan. Kaikissa ihmissuhteissani. Ja pystyn sitä itse olemaan. Ja vastuun kantamaan. Ja koen, että ap. kirjoittaja ei ole tainnut saada ihan rehellistä palautetta tai vastausta suhteen loppumiselle.
Joten ehkäpä ap.n kuvaama mies ei olekaan luolamies. Vaan sitten se "pikkupoika". Tai selittelijä.
Kirjoitat aivan totta.
Minut jätti eilen kylmästi puhelimitse tuollainen mies. Mies, joka ei vuoden seurustelunkaan jälkeen vielä "tiennyt mitä halusi". Koskaan ei sanonut rakastavansa, tykkäävänsä kyllä tosi paljon. Oli vastaeronnut tavatessamme. Vaimo oli kuulemma jättänyt eikä mies tiennyt oikeita syitä vaimon erohaluun! Silloin kyllä hälytyskellot soivat päässäni, koska olen pari kertaa ennenkin tavannut (=aloittanut seurustelun) miehen, joka sanoo aivan samoin. Eli osoittaa sen, että avioliittonsa on ollut täynnä puhumattomuutta, salailua, kaukana toimivasta suhteesta.
Rakastuin häneen tosissani, ensimmäistä kertaa elämässäni olin valmis rakentamaan hyvän ja kestävän vaikka loppuelämän suhteen. Mies tietenkään juuri eronneena ei ollut samalla mielellä liikkeellä vaan olin kai sitten se laastarisuhde. Meillä oli hienoa yhdessä, mutta sanaharkkaa tuli juuri näistä suhteen perusasioista. Hän pakeni, vältteli puhumasta niistä ja ahdistui. Tietenkin olisin voinut antaa hänelle "aikaa selvittää asioitaan" vaikka vuosikausia, mutta koska itse haen oikeasti pysyvää parisuhdetta, tämä vuosikin oli pitkä "uhraus" ihmiselle, joka ei jakanut haaveita yhteisestä tulevaisuudesta.
Eli rakkautta ei ollut. Jos rakkautta on molemminpuolin,kaikki esteet ovat voitettavissa ja molemmat TAHTOVAT yhteistä elämää. Niin yksinkertaista se on.
Eron tuskassa kärvistelen. JA ikävä raastaa. Enemmän ehkä raastaa kuitenkin juurikin tämä epätietoisuus siitä, mikä meni pieleen. Kerrottakoon vielä, että elimme etäsuhteessa. Tapasimme noin pari kertaa viikossa. Luulisi, että miehellä olisi ollut yllinkyllin sitä omaa tilaa ja aikaa.
Kohtalon ivaako? Minä linkitin exälleni juurikin tuon biisin "pieni ja hento ote" viimeisenä viestinäni. Kertoakseni, että en vaadi kuuta taivaalta.