Pakolaispolitiikkaa.

Mies härmästä.

Suomessa on tällähetkellä liian väljä ote pakolaiskysymykseen. Kun muualla jo jarrutetaan "pakolaisten" tuloa maahan, Suomi sen kun lisää sitä.
Kysymys onkin siitä, onko maahan tulevat pakolaiset sittenkään pakolaisia sanan varsinaisessa merkityksessä. Aikoinaan Somaliasta tulleet pakolaiset olivat sisällissotaa pakenevia nuoria miehiä, eivät mitään vanhuksia lapsia tai muita samankaltaisia ihmisiä.
Ei tarvitse olla rasisti, kun ajattelee miten hyysätään niitä, jotka lähtevät leveämmän leivän ääreen tänne kaukaiseen Suomeen. Suomi antaa heille koulutusta tai sitten pääsevät nälkäpalkalla riistokapitalistisen työnantajan leipiin. Tulee mieleen, että näitä maahantulevia otetaan tänne täyttämään ne lovet, joita esiintyy työvoiman kohdalla suomessa. Näitä ovat ns.pienpalkka alat, juuri näissähän ulkomaalaiset useastikin toimivat.
Kun ajatellaan sitä, minkälaisista maista näitä pakolaisia saapuu Suomeen. Niitä ovat lähinnä sisällissotaa käyvät maat. Miksi otetaan muutamia miljoonista, miksi ei oteta heitä kaikkia. Siis mikä on se seula, joilla näitä tänne valitaan.
En väitä, etteikö joukossa ole todellisia pakolaisia, mutta miten ne erottaa muista, kun tulian elämänvaiheita ei tunneta. Myöskin jo nyt, on esiintynyt kantaväen ja pakolaisten välillä suurtakin kismaa.
Sitä ei voi välttää.
Hyväksyn sen, että autetaan jos voidaan. Myös kulttuurivaihdot ovat suositeltavia, eli vaihdetaan maiden välillä opiskelevia vaihto oppilaita.
Suomi on monen kulttuurin maa jo itsessään. Kun katsellaan ympärillemme, havaitsemme monia erilaisia ihmisiä. Esim. Pohjanmaa, Häme, Savo, Lappi, Karjala. Tässä muutamia ryhmiä, joilla on hyvin erilaiset tavat ja tottumukset. Myös uskonolliset erot ovat niin suomessa kuin muuallakin poikkeavat. Suurin ero tietysti on Luterilaiset ja Muslimit. Muslimeista puheenollen, he jopa haluavat alistaa muut valtansa alle. Ovathan he julistaneet oppejaan jolla mm:ssa itsemurha kandinaatit on saatu heidän asialleen.

"Moninaiset ovat Herran tiet". Sopikaamme edes me, -suomalaiset keskenämme. Meillähän on kuitenkin sama valtakunta ja samat tavoitteet. Olemme sitten Helsinkiläisiä narreja tai pohjanmaalaisa juntteja, on se ja sama, kunhan keskenämme emme riitele. Toivoo Mies härmästä.

21

317

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • toinen kuppe

      sinne härmän perukoille täältä Suomen pääkaupungista.Sinulla kun on myönteinen käsitys
      suomalaisesta pakolaispolitiikasta ja vaikutat mieheltä jolla ei voi olla kielteisiä ajatuksia,saanen
      ehdotta asinulle,että yhdessä voisimme kehoittaa Lieksalaisia ottamaan vastaan RUNSAASTI maahan-muuttajia.
      Siitä kun Helsingin asemalta nouset Simonkentälle päin ja tulet Annankadulle lahde siitä rantaanpäin.
      Siinä jää vasemmalle ruttopuisto,sitten tulee "bulevaadi",oikealle jää merimieskirkko,seuraava poikkikatu on Uudenmaankatu käänny oikealle ja ota vasemmanpuoleinen jalkakäytävä,tulet ison vaalean talon kohtaan joka on entinen "Martta-hotelli" nykyinen pakolaiskeskus.
      Sieltä voit valita mieluiset.
      Meillä heitä täällä on jonkin verran.Ei heistä kovin paljon harmia ole ollut,kustannuksia jonkun verran.
      Mutta toisaalta hyvin paljon tänne jääneitä on työelämässä maksamassa veroja.
      Olen vuosikymmenien aikana palkannut monenlaista työntekijää mutta sanon sinulle itse olen
      tehnyt "paskasimmat" työt ja aivan vapaaehtoisesti.Kaikkea työtä pitää arvostaa.
      Suomalainen ei ns."paskahommia"ota vastaan on liian ylipiä.
      Pahoittelen jos on virheitä.(en tällähetkellä erota kunnolla kirjaimia)

      • mikkelit

        http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Maahanmuuttajat yliedustettuina Helsingin väkivaltarikoksissa/1135233936906

        Kaupugin on ostettava kaikille naisille seksiturvavyö estää raiskaukset ne jotka ei siitä välitä ei tartte käyttää.
        On se kumma kun virkamiehet ja valtuusto kävelee kansan yli mennen tullen,olis äänestyksen paikka.
        olen varma että jokainen myönteinen hyötyy rahallisesti tavalla tai toisella.

      • päättäjä 2
        mikkelit kirjoitti:

        Olet sen verran yksinkertaisen oloinen kaveri ettei sinun milelipidettäsi tarvita.
        Mene pieliselle ongelle.

      • päättäjä 2 kirjoitti:

        Olet sen verran yksinkertaisen oloinen kaveri ettei sinun milelipidettäsi tarvita.
        Mene pieliselle ongelle.

        On todella peleko tapissa ja jossakin muualla moinen hieman lapsellinen kirjoitus joka edustaa niitä vanhakantaista ajatusmaailmaa siveuyvyöstä.Voi herranen aika ennemmin vartioi vakallisen kirppuja kuin oikein läähättävää menijää jokaisen makuualuseksi näin on näreet.MK

      • Mies härmästä.

        Pakolaiskysymyksessä pitää olla ´terve järki sanelemassa mitä ja minne otetaan.
        Kun vertaat helsingin seudun asukkaiden keskiansiota Lieksan tapaiseen köyhään kuntaan, ymmärrät mistä puhutaan.
        Helsinkin kokoinen kaupunki sulattaa helposti sen 20-30 pakolaista, mitä ilmeisesti Lieksan kunta halajaa.
        En sinunkaan, hyvä "toinen kuppi" intoa pakolaisten ottamiseen muuten ymmärrä, kuin siten, että halpaa työvoimaa pitää saada. Kas kun ei köyhäkään elä armopaloilla. Minne olette ajaneet entisen "liekkihotellin" asukkaat? http://blogit.mtv3.fi/kaupunkilainen/2008/04/29/minne-spurgut-menneet-on-2/
        Kävin kyseisessä "hotellissa" -70 luvun lopulla ja voinen todistaa sen, että asumistaso oli, verrattuna pakolaisten asumiseen, täysin ala-arvoista. Heitä ei rakas kaupunginne ehkä auttanut koska heistä ei ole vastaisuudessakaan "paskahommiin" kuten te, ilmeisesti nyt havittelette mustaa työntekijää, eihän heissä paska näy niinkuin valkolaisissa. (Kaikki kunnia tummaihoisille).
        Yhtenä pahana pidän jo muuallakin havaittua ongelmaa. Oman paikkakunnan asukkaat ja pakolaiset ovat ottaneet joissakin paikoin yhteen hyvinkin verisesti. Onhan selvää, jos pakolainen asuu pitkiä aikoja paikassa, jossa hänen kieltään ei puhuta, siitä turhaantuu.
        Kun Lieksan tapaiseen pienen väestökannan omaavaan kuntaan tulee asukkaita, on heitä erittäin vaikea työllistää, kun omiakin työllistettäviä riittää. Lisänä on kielimuuri.
        Jos on 100 pakolaista ja heistä 50 työssä, niin tuskin näiden 50 työssäkäyvän henklön veroilla kustannetaan ne toiset 50 pakolaista. tämähän on laskuopista tuttua matematiikkaa.

      • kuka tekee työt
        Mies härmästä. kirjoitti:

        Nimittäin kantaväestö ja jäädä joskus eläkkeelle. Näin voisi kuvitella, että joskus tarvitaan tietöihin, kadunlakaisijoita, siivoojia, toimistovirkailijoita, keskusneitejä jne... Lisää. Puhutaan vain hoitavista käsistä.

      • 246
        mikkelit kirjoitti:

        http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Maahanmuuttajat yliedustettuina Helsingin väkivaltarikoksissa/1135233936906

        Kaupugin on ostettava kaikille naisille seksiturvavyö estää raiskaukset ne jotka ei siitä välitä ei tartte käyttää.
        On se kumma kun virkamiehet ja valtuusto kävelee kansan yli mennen tullen,olis äänestyksen paikka.
        olen varma että jokainen myönteinen hyötyy rahallisesti tavalla tai toisella.

        täällä Lappeenrannassa raiskattiin opiskelijatyttö ja ainakin kaksi neljästä tekoon osallistuneesta herrasta on ollut tummaihoisia.

      • 2468
        kuka tekee työt kirjoitti:

        Nimittäin kantaväestö ja jäädä joskus eläkkeelle. Näin voisi kuvitella, että joskus tarvitaan tietöihin, kadunlakaisijoita, siivoojia, toimistovirkailijoita, keskusneitejä jne... Lisää. Puhutaan vain hoitavista käsistä.

        onlisi ihan valtaväestöön kuuluvia henkilöitä vapaana näitä töitä tekemään. Vai onko teillä täystyöllisyys kun ei ole avoimia työpaikkoja kuin 5-6 kappaletta.

      • toinen kuppe
        Mies härmästä. kirjoitti:

        Pakolaiskysymyksessä pitää olla ´terve järki sanelemassa mitä ja minne otetaan.
        Kun vertaat helsingin seudun asukkaiden keskiansiota Lieksan tapaiseen köyhään kuntaan, ymmärrät mistä puhutaan.
        Helsinkin kokoinen kaupunki sulattaa helposti sen 20-30 pakolaista, mitä ilmeisesti Lieksan kunta halajaa.
        En sinunkaan, hyvä "toinen kuppi" intoa pakolaisten ottamiseen muuten ymmärrä, kuin siten, että halpaa työvoimaa pitää saada. Kas kun ei köyhäkään elä armopaloilla. Minne olette ajaneet entisen "liekkihotellin" asukkaat? http://blogit.mtv3.fi/kaupunkilainen/2008/04/29/minne-spurgut-menneet-on-2/
        Kävin kyseisessä "hotellissa" -70 luvun lopulla ja voinen todistaa sen, että asumistaso oli, verrattuna pakolaisten asumiseen, täysin ala-arvoista. Heitä ei rakas kaupunginne ehkä auttanut koska heistä ei ole vastaisuudessakaan "paskahommiin" kuten te, ilmeisesti nyt havittelette mustaa työntekijää, eihän heissä paska näy niinkuin valkolaisissa. (Kaikki kunnia tummaihoisille).
        Yhtenä pahana pidän jo muuallakin havaittua ongelmaa. Oman paikkakunnan asukkaat ja pakolaiset ovat ottaneet joissakin paikoin yhteen hyvinkin verisesti. Onhan selvää, jos pakolainen asuu pitkiä aikoja paikassa, jossa hänen kieltään ei puhuta, siitä turhaantuu.
        Kun Lieksan tapaiseen pienen väestökannan omaavaan kuntaan tulee asukkaita, on heitä erittäin vaikea työllistää, kun omiakin työllistettäviä riittää. Lisänä on kielimuuri.
        Jos on 100 pakolaista ja heistä 50 työssä, niin tuskin näiden 50 työssäkäyvän henklön veroilla kustannetaan ne toiset 50 pakolaista. tämähän on laskuopista tuttua matematiikkaa.

        oli varmaan kokemus käydä liekki-hotellissa.
        Tiesitkö muuten sen,että kun liekkihotelli siirtyi nykyisen länsi-väylän päästä kyläsaareen
        sieltä kävi miehiä töissä mm.raksalla.
        Lepakossakin yöpyi miehiä jotka olivat töissä ja asuivat ns."koijissa" mutta kovat pakkaset ajoi sisälle.
        Tänä päivänä ei sanota,että liekki-hotelli vaan onko se joku "yöpymiskeskus" on herttoniemen teollisuusalueella.En kuule ole kysynyt virallista nimeä,poikkean aina silloin tällöin.
        Jos haluat käytän Sinua katsomassa kun siellä asustaa miehiä osa sieltä sieltä pohjois-karjalasta
        taitaa olla joukossa pari lieksalaistakin..Osa näistä lähimmäisistä on "pakolaisia" on lähdetty nälkää ja työttömyyttä karkuun mutta jossakin klikkasi ja alkoi kierre joka ajoi päihteiden maailmaan.Osa sieltä selviää,osa jää sinne.
        Tullaan kysymykseen lähimmäisenrakkaus,toisen ihmisen huomioon ottaminen ja suvaitsevaisuus.
        Ja lähimmäisen auttaminen.
        Vuosi-kymmeniä Helsingissä kuin muuallakin osan tästä työstä kantaa vapaaehtoisjärjestöt.
        On AA-kerhoja,A-klinikkaa,kristillisiä järjestöjä jne.Meille tänä päivänä lankeaa yhä suurempi taakka,
        yhteiskunnan resurssit ei riitä.Ongelmat päihde rintamalla lisääntyy päivä,päivältä.
        Ongelmia on kotimaassakin mutta niin on muuallakin.
        Minun vapaaehtoistyöntekijänä on vaikeaa ottaa kantaa lähimmäisen hätään negatiivisesti.
        Olen nähnyt lähimmäisen tuskan läpi,käynyt omassa elämässä "maanpäällisen helvetin"läpi
        ja käyn koko loppuelämäni.
        Ymmärrän taloudelliset lähtökohdat,mutta inhimillisellä puolella en oikein jaksa ymmärtää
        miten paljon meillä on suvaitsemattomuutta.
        Asiallisen ja perustellun kriitiikin ymmärrän.

      • 29 ja risana
        toinen kuppe kirjoitti:

        Surin osa pitkäaikaistyöttömistä taitaa olla moniongelmaisia, alkoholisteja, sekakäyttäjiä, mielenterveysongelmaisia tai muuten vain jo eläkekuntoisia. Ovat vaan jääneet työnhakijoiksi työvoimatoimiston tilastoihin. Näistä ei ole työhön. Päinvastoin pitäisi olla työntekijöitä hoitamaan heidät ensiksi eläkkeelle ja sen jälkeen kuntoutukseen, että edes kämpillään pärjäisivät. Mihin nämä kantaväestön edustajat kykenevät? Viisaimmat ovat etelässä ja pohjasakka täällä.

      • Mies härmästä.
        toinen kuppe kirjoitti:

        oli varmaan kokemus käydä liekki-hotellissa.
        Tiesitkö muuten sen,että kun liekkihotelli siirtyi nykyisen länsi-väylän päästä kyläsaareen
        sieltä kävi miehiä töissä mm.raksalla.
        Lepakossakin yöpyi miehiä jotka olivat töissä ja asuivat ns."koijissa" mutta kovat pakkaset ajoi sisälle.
        Tänä päivänä ei sanota,että liekki-hotelli vaan onko se joku "yöpymiskeskus" on herttoniemen teollisuusalueella.En kuule ole kysynyt virallista nimeä,poikkean aina silloin tällöin.
        Jos haluat käytän Sinua katsomassa kun siellä asustaa miehiä osa sieltä sieltä pohjois-karjalasta
        taitaa olla joukossa pari lieksalaistakin..Osa näistä lähimmäisistä on "pakolaisia" on lähdetty nälkää ja työttömyyttä karkuun mutta jossakin klikkasi ja alkoi kierre joka ajoi päihteiden maailmaan.Osa sieltä selviää,osa jää sinne.
        Tullaan kysymykseen lähimmäisenrakkaus,toisen ihmisen huomioon ottaminen ja suvaitsevaisuus.
        Ja lähimmäisen auttaminen.
        Vuosi-kymmeniä Helsingissä kuin muuallakin osan tästä työstä kantaa vapaaehtoisjärjestöt.
        On AA-kerhoja,A-klinikkaa,kristillisiä järjestöjä jne.Meille tänä päivänä lankeaa yhä suurempi taakka,
        yhteiskunnan resurssit ei riitä.Ongelmat päihde rintamalla lisääntyy päivä,päivältä.
        Ongelmia on kotimaassakin mutta niin on muuallakin.
        Minun vapaaehtoistyöntekijänä on vaikeaa ottaa kantaa lähimmäisen hätään negatiivisesti.
        Olen nähnyt lähimmäisen tuskan läpi,käynyt omassa elämässä "maanpäällisen helvetin"läpi
        ja käyn koko loppuelämäni.
        Ymmärrän taloudelliset lähtökohdat,mutta inhimillisellä puolella en oikein jaksa ymmärtää
        miten paljon meillä on suvaitsemattomuutta.
        Asiallisen ja perustellun kriitiikin ymmärrän.

        Tämänpäivän yhteiskunta on mätä. Olen itse kokenut muutamalta taholta, miten hanakasti ihmistä petetään, kun siihen on vähänkin mahdollista.
        Työskentelin -60, -70 vaiheilla Helsingin seudulla moninaisessa työssä. Tienestit olivat luokkaa, erinomainen.
        Sinne pääkaupunki seudullehan niitä Lieksalaisiakin tuli, pilvin pimein. Itsekin hankin eräälle Ahmovaaralaiselle nuorelle miehelle töitä silloisesta Åminneforsin tehtaalta Pohjankunnasta. Tämäkin kaveri vuosien saatossa alkoholisoitui ja tällähetkellä en tiedä, miten hänen on käynyt. Olihan se iso harppaus nuorelle päästä köyhyydestä rahansyrjään kiinni. Tuttavuutemme alkoi jo aikoja sitten, kun nuorin siskoni toi koulusta kotiin lapun, jossa oli tämän pojan perheen nimi. Avustimme heitä useampia vuosia, lähinnä vaatteiden muodossa.
        Olimme vaimoni kanssa n. 10v. lomakotina Helsingin kaupungin sosiaaliviraston kautta nuorille lapsille. Annoimme heille kodin maalta ns. omakustannushintaan, eli korvaus oli silloin n. 58 mk/päivä. joten mistään bisneksestä ei kyse ollut. Näissä nuorissa pisti eniten silmään omatoimisuus. Joka puolestaan kertoi tarinan näiden lasten taistelusta olemassaolostaan.
        Mutta eipä enempää omakehua.
        Ymmärrän, jos henkilö kotimaassaan joutuu vaaran-alaiseksi mielipiteittensä takia, kuten aikoinaan Chilessä tapahtui. Nykyisin kun on tapana tulla pakolaisena myöskin sellaiset henkilöt, jotka havittelevat hyvää suomalaista sosiaalikanavia. En usko, että suomalaiset itse saavat vastaavaa kohtelua hädässään.
        Siitä liekkihotellista. Kävi nimittäin niin, että olin tulossa ulkomailta ja valitettavasti jatkoyhteyttä ei Vihdin Nummelaan enään sinä yönä ollut, joten vietin aikaani miten parhaakseni näin. Päätin poiketa ko. "hotelliin" jospa saisin nukkua muutaman tunnin jossain nurkassa, mutta toisin kävi. Kun astuin ovesta kämpän hämäryyteen, niin minua tuijotettiin kuin ulkomaan elävää. Olinhan siistissä asussa. Petin löysin, mutta en sinne jäänyt. Tiesin, että nukahtaessani olisi vähintään lompakko löytynyt paremmasta taskusta. Hieman kyllä harmitti, sillä unta kaipasin. tulihan aamu ja pääsin jatkamaan matkaani sinne minne halusin.
        Sellaista tämä elämä on, ei pidä valittaa. Minua maailma on kuitenkin hellinyt, antanut työtä ja toimeentuloa. Sehän tässä elämässä on tärkeintä.

        kun 60-70 luvun taitteessa ruvettiin muokkaamaan Helsinkiä,Vantaata ja Espoota nykymuotoon
        unohdettiin se kuka konkreettisesti rakensi pääkaupunkiseudun.
        Täälä oli satoja ja taas satoja miehiä Pohjois-Karjalasta,Savosta aina Pohjois-Lappia myöten.
        Miehiä joille annettiin työvoimatoimistosta lappu kouraan lähde töihin etelään,toinen vaihtoehto kaikki työttömyys korvaukset ja tuet pois.
        Tuli TYÖTTÖMYYS PAKOLAISIA.
        Miehiä joiden perheet ja koti jäi sinne jonnekin.
        Asuntona oli parakkikyliä esim Kivenlahti,Malminkartano tai purettavia taloja.Alkuavustus oli muistini mukaan n.380 mk.
        Yleensä linja-autot kuljetti parakkikylistä työmaalle ja takaisin.
        Kävi niin ettei tuo alkuavustus riittänyt,alkoi kierre jossa otettiin ruokaa velaksi työpaikka ruokalasta ja tiedän tapauksia joissa emäntä lainasi rahaa.Tilistä jäi muutama kymppi ja sillä ostettiin viinaa.
        Elämä oli monellakin tapaa noidankehä.
        Muutos oli liian kova ja monien "polla" ei kestänyt.Alkoi syöksy kierre.
        Monelta läksi muija,juotiin työ ja asunto alkoi harmaa vaellus Helsingin katuja pitkin.
        Tapeltiin työvoimaviranomaisten ja firmojen kanssa voimakkaasti inhimillisten olojen saamiseksi.
        Aina joku putosi välistä.
        Siihen aikaan melkein kaikki suurten rakennus firmojen pääluottamusmiehet oli Pohjois-karjalasta ja ei siinä kaikki työvoimaministerinä Valde Nevalainen sieltä Hänkin.
        No Häntä ei voi syyttää monestakaan asiasta.
        Oli vain näin Suomi läksi liian nopeasti nousemaan hyvinvointivaltioksi,ihmiset ja päättäjät ei kerinneet mukaan.
        Ettet ihmettele miksi puhun näin,tunnen asian, toimin siihen aikaan erään suuren työmaan päätoimisena pääluottamusmiehenä ja päivittäin jouduin näiden asioiden kanssa tekemisiin.
        Tuosta voimakkaasta rakennemuutoksesta Helsinki sai ensimmäiset pakolaiset ja ne oli TYÖTTÖMYYSPAKOLAISIA.
        Niitä tulee tänäkin päivänä.Nostan korkealle hattua jotka silloin aikanaan selvisi"ehjin nahoin"sinne koti-torppaan ja tänä päivänä kunnialla selviävät muutoksesta.
        Liian monta hyvää miestä on tiensä käynyt päätökseen arveluttavalla tavalla.
        Toivoa sopii oli pakolainen koti tai ulkomailta ei samaa joudu läpi käymään.

      • toinen kuppe kirjoitti:

        Muistanko oikein että tästä aiheesta tulisi kirja? Minäkin muistan elävästi sen kun petäjäskosken voimalaitosta rakennettiin pohjoissessa isäni ja sukulaismiehet asuivat korsussa jokitörmällä ja niihin aikoihin tuli yleislakko ja isä ei tietysti ollut edes ammattiliitossa joten se toimeentulo oli siinä maatilkussa ja akan ja kakaroiden varassa,nyt löysin kirjeen jäämistöstä mitä liittyi niihin aikoihin ei ollut helppoa jos ei nytkään kaikilla sotavammat tuntuivat vielä ukolla kaikkea ei oltu vielä merkattu papereihin joita oli tuolla kovalla urheilijalla aikanaan painissa.
        Mutta muistan myöskin tuon kilpailun ,etelässä ja hiekka-autojen kujanjuoksun oliko sitten silloinkin kartellia olemassa mutta taisi nolo nokassa tulla kotiin autonsa kanssa sekkuni.muistanet varmaan edellinen kirjoittaja ne ajat.MK

      • lisätä pitäisi?
        markkukorpinen kirjoitti:

        Suomessa on tällähetkellä liian väljä ote pakolaiskysymykseen. Kun muualla jo jarrutetaan "pakolaisten" tuloa maahan, Suomi sen kun lisää sitä. Mielestäni paineita tuodaan EU-tasolta. EUn maiden keskinäisessä vertailussa Suomeen tuodaan vielä liian vähän pakolaisia. Paineita on lisätä.
        Nyt olisi koko EUn mietittävä pakolaisasiat uudelleen. Ihmisiä on autettava heidän omaan maahansa, eikä raijata maapallon toiselle puolen.

      • suvaitsevaisuutta ke
        lisätä pitäisi? kirjoitti:

        Suomessa on tällähetkellä liian väljä ote pakolaiskysymykseen. Kun muualla jo jarrutetaan "pakolaisten" tuloa maahan, Suomi sen kun lisää sitä. Mielestäni paineita tuodaan EU-tasolta. EUn maiden keskinäisessä vertailussa Suomeen tuodaan vielä liian vähän pakolaisia. Paineita on lisätä.
        Nyt olisi koko EUn mietittävä pakolaisasiat uudelleen. Ihmisiä on autettava heidän omaan maahansa, eikä raijata maapallon toiselle puolen.

        Suomi on sitoutunut kansainvälisin sopimuksin ottamaan pakolaisia maahan. Ei yhden äkin voida linjaa muuttaa. Tänne on tulossa tänä vuonna tuhansia uusia pakolaisia eikä valtio voi heille omaa reservaattia perustaa. Ihan oikeesti heitä tulee ottaa kuntiin. Valtiovalta lyö todennäkäisesti kunnille pakon päälle. Meillä lieksalaisilla olisi nyt tuhanne taalan paikka saada uusia kuntalaisia. Siis miksi olemme karvat pystyssä ja keksimme jos jonkinlaista syytä miksi emme heitä tänne tarvitse. Uudet tulokkaat ovat todella fiksua väkeä. Näin ovat kertoneet ne henkilöt,jotka heitä päivittäin kohtaavat.

      • se kuppe
        markkukorpinen kirjoitti:

        Muistanko oikein että tästä aiheesta tulisi kirja? Minäkin muistan elävästi sen kun petäjäskosken voimalaitosta rakennettiin pohjoissessa isäni ja sukulaismiehet asuivat korsussa jokitörmällä ja niihin aikoihin tuli yleislakko ja isä ei tietysti ollut edes ammattiliitossa joten se toimeentulo oli siinä maatilkussa ja akan ja kakaroiden varassa,nyt löysin kirjeen jäämistöstä mitä liittyi niihin aikoihin ei ollut helppoa jos ei nytkään kaikilla sotavammat tuntuivat vielä ukolla kaikkea ei oltu vielä merkattu papereihin joita oli tuolla kovalla urheilijalla aikanaan painissa.
        Mutta muistan myöskin tuon kilpailun ,etelässä ja hiekka-autojen kujanjuoksun oliko sitten silloinkin kartellia olemassa mutta taisi nolo nokassa tulla kotiin autonsa kanssa sekkuni.muistanet varmaan edellinen kirjoittaja ne ajat.MK

        kyllä siellä aihetta olisi
        mitä noihin autoihin tulee ehkä vastaus löytyisi tuolya tuusulan metsistä
        sieltä se soraralli parhaimillaan kulki
        en osaa sanoa kartellista mutta ehkä tuohon aikaan oli vaikea päästä sisään ajorinkiin
        kovasti tehtiin teitä,katuja ja rakennuksia ja soraa ja betonia kulki
        oli kiire,että ihmisille tulisi kiire
        niin kuin tänä päivänä ei ole aikaa pysähtyä ja katsoa ympärille
        olen joskus nauranut itselleni olen kuin pikkupoika
        asun 14 km päässä helsingin rautatieasemalta ja tulee harvoin poikettua keskustassa ja
        joka kerta se on hieno kokemus
        laittaa toisaaltaan miettimään sitä mikä on se isiemme,iso isiemme ja meidänkin ikäpolven osuus
        suomalaisen hyvin-voinnin rakentamisessa ja mikä on se inhimillinen hinta mikä siitä on maksettu
        tavallaan tuo steissi on ollut niin kotimaisten kuin ulkomaisten pakolaisten kosketus keskus tänne
        ennen kotimaiset pakolaiset tiesivät helsingistä työpaikan osoitteen,rautatieaseman,asunnon osoitteen ja viinakaupan
        joskus jututimme malminkartanon asuntola-alueella asuvia ja em.asiat tulivat esille
        tänä päivänä kun asemalle menee ihonväri on tummentunut ja hallissa puhutaan useita eri kieliä
        missä ennen näki suomalaisia siirto työläisiä paljon
        nyt näkee ulkoa tulleita pakolaisia
        en tiedä miten teillä lieksassa tulevaisuudessa
        tuossa n 20-30 km päässä on käsitykseni mukaan lieksalaisia töissä
        olleet kait jo muutamia vuosia (tämä tuli äkikseltään mieleen)

      • Mies härmästä.
        se kuppe kirjoitti:

        Siirtotyöläisistä on tehty elokuva. Nämä siirtot. olivat muualta Helsinkiin tulleita työttömiä, joita asustettiin parakeihin. Yleensä tämä porukka lähti viikonloppusin kototantereilleen, mutta jotkut jäivät parakeihin ja silloin saattoi viina virrata. Kovaa elämää.
        "Hyrylän hävittäjiksi" kutsuttiin näitä hiekka-autoja, jotka ihmisten kauhuksi painelivat tuhatta ja sataa pitkin Hyrylän raitteja.
        Viimeisin "sorakuningas" on ilmeisesti Tauno Valo. (Olin valamassa talkootyönä Valon kesämökin sokkelia Vuotinaisissa (Sijaitsee Karkkilan ja Forssan kaupungin rajamaill). nyt ei enään näitä Hyrylän hävittäjiä ole olemassa.
        Helsingin ympäristöön, Vantaalle ja Espooseen syntyi silloisena aikana lähiöitä, joista pahimpana oli Kontula. Sekin on kait nyt jo rauhoittunut.
        Käyn usein Espoon Tapiolassa, (vaimon veli asuu siellä) Ja täytyy sanoa, että Tapiolan keskus on erittäin kaunis. Tapiolahan rakennettiin aikoinaan "vihreäksi" Espoon kaupunginosaksi.

        Mitä tulee pakolaisongelmaan Suomessa, niin hyvin harva työllistyy ja kun katsoo Lieksan tilannetta, niin ei hyvältä näytä. Jos heidät sijoittaa keskelle suomalaisten vuokralaisten keskuuteen, on konflikti valmiina. Miten paljon Lieksa hyötyy tai tekee tappiota pakolaisten asuttamisesta, on syytä kysellä päättäjiltä. Heidän se pitäisi tietää parhaiten. Pitäisi myös omaväki työllistää, miten siinä sitten työllistät vieraita kieliä puhuvat muunmaalaiset. Suomihan on mainittu hyvänä "oppilaana" EU:ssa. Tekee kaiken ja vähän enemmänkin kuin pitäisi. Muuten, olisiko pakolaisista oikomaan niitä kurkkuja, jotka suomalaisessa pellossa kasvatettuna tulee vääriä? 89*ja joita EU ei hyväksy myyntiin. Tällaista se suomalainen elämä on.

      • sekuppe

        on kaunis kaupunki niin myös Tapiola vaan sekin muuttuu
        rakennetaan
        meitä on tässä suht pienellä alueella toista miljoonaa (onko se n.1,3 milj) ja lisänä tulee
        tulee pakolaisia kotimaasta
        tulee pakolaisia muualtakin ja en usko,että se tähän jää
        tieto kulkee mantereelta toiselle,sukulaiselta sukulaiselle ja se tieto on pohjoismaissa on
        rauhallista ja siellä on hyvinvointi
        lisäksi länsimaat kaivavat hautaa jalkojensa alle katastrofit,nälkä,sodat
        näiden uhreja pitäisi auttaa siellä missä tarve on
        vaan kun siitä ei ole taloudellista hyötyä,mennään ainoastaan sinne missä on pääomaa öljyä,kultaa jne
        Tämä pakolaispolitiikka Eu:m alueella rakentuu väärälle pohjalle siinä mielessä,että sitä omaa pahaa oloa yritetään korjata tarjoamalle pienelle vähemmistölle turva-paikka.
        En puhu maahanmuuttajista,jotka ovat tulleet töihin
        Se on vähän silleen kun tulee paha olo ostetaan uusi paita tai joku muu ja saadaan hetkeksi hyvä olo
        Vielä tuohon siirtotyöläiseen oli joitakin perheellisä jotka viikonloppuna menivät kotiin
        mutta ei paljon
        Kyllä ne parakit täysiä oli viikonloppuisin Malminkartanossakin ja kaksi poliisia yötä päivää paikalla
        näin sen ei pitäisi olla
        Mutta sitten se toinen ja inhimillinen puoli miten me vastaanotamme lähimmäisen kun turvapaikanhakija on maahan tullut siinä meillä on miettimistä ja sanon oppimista
        Luulenpa,että ne päätökset on jo tehty jossakin muualla ja demokraattinen diktatuuri kävelee omia polkujaan etiäpäin

      • se vaan on niin
        sekuppe kirjoitti:

        POäätökset on tehty pakolaisasioista jo kansallisella tasolla. Turhaa päänvaivaa veivata ja pullikoida vastaan kuntatasolla. Valtion tarjoamiin porkkanoihin kannattaa tarttua. Bosnian pakolaiserästä on jäljellä Lieksassa vain muutama. Mutta monta mielenkiintoista kohtaamista. Lieksa antoi hyvät eväät tulijoille ja suurin osa heistä on nyt hyödyttämässä monin tasoin kansakuntaamme. Kyllä veli valtio pitää huolta pakolaisista samoin kuin kunnista. Me kaikki kuntalaiset nautimme myös valtion tukia monissa muodoissa. Tämä kannattaa pakolaisten avustuksia kadehtivien muistaa.

      • laiskat
        se vaan on niin kirjoitti:

        Vaan juuri nämä itse tukia saavat. Voi, voi. Pakolaiset saavat saman suuruisen rahan kuin nämä paikalliset laiskat makaajat. Omalla kohdalla valitetaan, ettei tällä rahalla pärjää ja samanaikaisesti siunaillaan kuinka paljon ulkomaalaisille syydetään rahaa. 90 % vuokratalojen asukkaista saa valtion asumistukea. Valtio on siis tänäkin päivänä suurin maksaja vuokrataloille.

        Laiskat jaksaa valittaa.

      • Mies härmästä.
        laiskat kirjoitti:

        Nimim. "laiskat" Valtio on sama kuin me, me ne pakolaiset elätämme silloin kun heillä ei ole työtä. En sitäkään väitä, etteikö suomessa ole laiskoja ihmisiä ja osa heistä jopa työssä käyviä.
        Kun väitetään, että ettei sosiaaliluukun kautta elantonsa saava pärjää, niin en sitäkään kiellä, etteikö näin olisi.
        Esim. Lehdistössä aikoinaan oli maininta, että Helsingissä asuvan henkilön pitää saada palkkaa väh. 3000egee, jotta pärjäisi ja luukultahan sitä summaa ei lähimainkan saa.
        Mutta pakolaisongelmaan, tässä historiaa.
        http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/syrjinta/pakolaiset_ja_turvapaikanhakijat

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      401
      1158
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1096
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      842
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      60
      779
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      99
      698
    6. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      15
      670
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      71
      664
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      661
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      26
      653
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      58
      623
    Aihe