" Avioliittolain mukaan puolisot ovat keskenään yhdenvertaiset. Lain perusperiaatteen mukaan puolisoiden tulee avioliitossa osoittaa keskinäistä luottamusta ja yhteisesti toimia perheen hyväksi. Kummallakin puolisolla on oikeus itse päättää osallistumisestaan ansiotyöhön sekä yhteiskunnalliseen ja muuhun toimintaan perheen ulkopuolella." Tämä oli suora lainaus oikeusministeriön julkaisemasta "Tietoa avioliittolaista" -lehtisestä. Eli näin laki sanoo, miten laki toteutuu käytännössä teillä? Eli toista ei saa estää osallistumasta työelämään tai harrastustoimintaa...etc. Kuinka moni teistä antaa polkea oikeuksianne?
Puolisoiden oikeudet ja velvollisuudet avioliitossa
Lex the Law
3530
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Puolisolla useita yhteiskunnallisia luottamustehtäviä, sekä mukana myös erilaisissa harrastusjärjestöissä johtotehtävissä ym. Minua pyydettiin keväällä johtokuntaan ammattiin liittyvässä järjestössä, jonka toiminnassa olen ollut kiinnostuneesti vapaaehtoisena, mutta en ole kertonut johtokunta-asiasta miehelleni. Eilen illalla kokoukseen lähtiessäni mainitsin tulleeni valituksi, niin alkoi mieletön kuulustelu, miten olen "pimittänyt" puolisolta tiedon johtokuntaan liittymisestäni, miksi en luota häneen, miksi en ole halunnut asiaa kertoa, kuinka asioiden piilottelu on minun ikiaikainen tapani jne. Vastasin, että tämä luottamustehtävä on yksin minun asiani, ja että Hänen kannattaa miettiä itsekseen, miksi kenties en ole halunnut siitä kertoa, ja että osasin odottaa samanlaista purkausta, olisinpa kertonut milloin hyvänsä. Ja että lukemattomat kerrat minäkään en ole kuullut Hänen asioistaan ajallaan, eikä Hän välttämättä muista kuulleensa, vaikka asioita olisin kertonutkin.
Meillä on yhteinen yritys, jonka hoidosta puoliso on päiviä poissa luottamustehtävien vuoksi jopa viikottain. Minun luottamustehtäväni tarkoittaa noin kolmea iltaa vuodessa, ehkä muutama koko päivän vievä kokous kauempana tai tapahtumapäivä pari kertaa vuodessa.
Samoin lavatanssiharrastukseni on saanut koko ajan kasvavaa vastustusta osakseen, yhä mustemmin äänenpainoin. Seuran viikottaisiin harjoituksiin en ehdi edes, ja varsinaisissa tansseissa olen käynyt kaksi parin tunnin jaksoa naispuolisen ystävän kanssa koko vuonna. Jos olemme yhdessä tilaisuudessa, jossa on tanssia, puoliso ei tanssiin suostu, ja hyvin harva muukaan hakee, kun vieressä on mustanpuhuva iso mies, joka olemuksellaan tuo selkeästi ilmi, ettei puolisoa ole syytä lähestyä. Omille parhaille ystävillemme ei ilkeä tuoda inhoaan ilmi, joten onneksi edes tanssihaluni tietävät ystävät joskus tanssiin hakevat.
Tehdä kirjanen ja antaa jokaiselle avioituvalle parille.
23 vuotta yhdessä ilman avioliittolakia ihmettelee. Perhe monille on kuin joku lakiyritys jossa turvataan oma hyvinvointi jos kumppani häipyy. Lapsista riidellään ja se joka saa lapset saa aineellisenkin hyvinvoinnin toisen tyydyttyä maksajan rooliin.