Tapasin 1,5 kk sitten hurmaavan naisen. Keskustelimme koko illan ja yön. Olemme olleet yhteydessä liki päivittäin ja useimmiten tunteja kerrallaan niin puhelimessa kuin livenäkin. Seksiä meillä ei ole ollut. Alusta asti hän kertoi että on valmis suhteeseen vaikka viime suhteestaan on mennyt vasta 6 kk - tuota suhdetta kesti 2 vuotta.
Viikko sitten itkunsekainen puhelinsoitto minulle että olen ollut oikeassa sanoessani, että hän on vielä kiinni menneessään ja siksi mm. seksi ei houkuttele. Hänellä on paljon ystäviä joille purkaa tunteitaan mutta hän on kertonut niitä eniten minulle. Alussa halimme ja minun aloitteestani pari pusuakin vaihdettu mutta ei mitään sen enempää ja nyt hänen toivomus onkin että en edes halisi häntä koska kokee sen ahdistavana. Ei kuulemma pidä silti epämiellyttävänä läsnäoloani. Kehuu, että ei ole koskaan hyväsydämisempää ja arvoiltaan parempaa miestä tavannut kuin olen. Haluaisi olla ystäväni sen aikaa kun saa asiansa kuntoon ja katsoa sitten mitä tulee meidän välillemme... nyt kuulemma kipinää ei ole.
Ymmärtää tuskani ja ehdotti, että yrittäisi olla pitämättä minuun yhteyttä mutta samaan hengenvetoon totesi että tuskin pystyy siihen. Koska roolikseni on jäänyt tällainen "tosi tärkeä ystävä" jonka tehtävänä on auttaa toista pääsemään kriisinsä yli niin tilannehan on minulle suorastaan helvetillinen.
Hän on nainen, jonka puolesta olen valmis antamaan kaikkeni ja paljon päälle. Olen kertonut että haluan enemmän kuin vain ystävyyttä ja hän ymmärtää sen. Totesi tosin, että tekisi itse samoin minua kohtaan mikäli roolit olisivat toisin päin.
Olen mies, joka elää läheisyydestä, toisen tukemisesta, auttamisesta ja hyvänäpitämisestä. En koe olevani oma itseni tilanteessa jossa joudun tavatessamme muistamaan että "ai niin nyt ei saanut halata" ja kaikki seksiin, rakkauteen tai tilanteeseemme viittaavat asiat pitää pitää visusti sisälläni jotta toinen ei ahdistu. Olen avoin ja kaikki ne asiat on jo puhuttu läpi ja tiedän ettei niiden jauhaminen riemastuta ketään.
Auttakaa minua - mistä saan voimia ja uskoa siihen että kun olen toiselle antanut näin paljon itsestäni niin ettei usko yhteisestä tulevaisuudesta lopu kesken. En saa häneltä voimia muuten kuin pyytäessäni ja se tuntuu raskaalta. Haluaisin niin paljon näyttää hänelle mitä todellinen rakkaus voi parhaimmillaan olla.
Turhaanko odotan?
Viikko sitten itkunsekainen puhelinsoitto minulle että olen ollut oikeassa sanoessani, että hän on vielä kiinni menneessään ja siksi mm. seksi ei houkuttele. Hänellä on paljon ystäviä joille purkaa tunteitaan mutta hän on kertonut niitä eniten minulle. Alussa halimme ja minun aloitteestani pari pusuakin vaihdettu mutta ei mitään sen enempää ja nyt hänen toivomus onkin että en edes halisi häntä koska kokee sen ahdistavana. Ei kuulemma pidä silti epämiellyttävänä läsnäoloani. Kehuu, että ei ole koskaan hyväsydämisempää ja arvoiltaan parempaa miestä tavannut kuin olen. Haluaisi olla ystäväni sen aikaa kun saa asiansa kuntoon ja katsoa sitten mitä tulee meidän välillemme... nyt kuulemma kipinää ei ole.
Ymmärtää tuskani ja ehdotti, että yrittäisi olla pitämättä minuun yhteyttä mutta samaan hengenvetoon totesi että tuskin pystyy siihen. Koska roolikseni on jäänyt tällainen "tosi tärkeä ystävä" jonka tehtävänä on auttaa toista pääsemään kriisinsä yli niin tilannehan on minulle suorastaan helvetillinen.
Hän on nainen, jonka puolesta olen valmis antamaan kaikkeni ja paljon päälle. Olen kertonut että haluan enemmän kuin vain ystävyyttä ja hän ymmärtää sen. Totesi tosin, että tekisi itse samoin minua kohtaan mikäli roolit olisivat toisin päin.
Olen mies, joka elää läheisyydestä, toisen tukemisesta, auttamisesta ja hyvänäpitämisestä. En koe olevani oma itseni tilanteessa jossa joudun tavatessamme muistamaan että "ai niin nyt ei saanut halata" ja kaikki seksiin, rakkauteen tai tilanteeseemme viittaavat asiat pitää pitää visusti sisälläni jotta toinen ei ahdistu. Olen avoin ja kaikki ne asiat on jo puhuttu läpi ja tiedän ettei niiden jauhaminen riemastuta ketään.
Auttakaa minua - mistä saan voimia ja uskoa siihen että kun olen toiselle antanut näin paljon itsestäni niin ettei usko yhteisestä tulevaisuudesta lopu kesken. En saa häneltä voimia muuten kuin pyytäessäni ja se tuntuu raskaalta. Haluaisin niin paljon näyttää hänelle mitä todellinen rakkaus voi parhaimmillaan olla.
Turhaanko odotan?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Moi.
Kuten itsekin tekstisi mukaan olet päätellyt, ei nainen ole päässyt yli edellisestä suhteesta.
Olen itse ollut kahdesti vastaavassa tilanteessa. En suosittele sinulle jatkamista tuollaisessa "laastarisuhteessa".
Naisen päästessä yli edellisestä suhteesta on iso riski, että sinua ei enää tarvita.
Minulle kävi noin molemmilla kerroilla. Onpa sitten tosia surkeat fiilikset, kun olet itse ollut täysillä mukana ja antanut kaikkesi toisen eteen.
Laitanpa vielä lainauksen suomi24 kirjoituksista :
kilttiä miestä ei kehtaa kusettaa,6.10.2009 11:05
eikä näin ollen ole pokkaa alkaa vedättämään miestä, joka ei sellaiseen itse ryhdy. Kun nainen tajuaa, että oma kiltteys jää huomattavasti miehen luonteesta, ei ole enää varma miten toimia. Sensijaan, jos mies on pelkkä peluri, kusettaja, on naisen helpompi jatkaa perinteisessä kyllä-minä-hänet-rakkaudellani-muutan- rooliaan. Siinä sitä sitten vierähtää jokunen vuosi, pari tenavaa ja paljon kyyneliä.
Kiltti mies kelpaa kyynelten pyyhkijäksi, hänen hihaansa voi ryystää itsesäälin räät, hänelle voi antaa märäksi niistetyt nenäliinat, olkapäähän sutata meikit silmistä. Kun kiltti mies on kuunnellut, kohentanut itsetuntoa, ja valanut luottamusta, voi taas keskittyä uuden kusipään etsintään. Jos naiselta kysyy, miksi ei kiltti mies kelpaa vastaus on se, että kun miehessä pitää olla särmää. Särmää, johon satuttaa itseään. Sen voi tehdä, kun tietää, että taustalta löytyy aina joku mies, joka ei satuta.
VASTAA
Kerro kaverille
Olen täsmälleen samoilla linjoilla tuon edellisen vastaajan kanssa. Olet ns. laastari-ystävä, kaveripoika, yksi tytöistä. Sinua voidaan pitää hyvänä tyyppinä, ystävällisen'ä ja mukavana, mutta tuskin teillä tulee koskaan mitään oikeaa suhdetta olemaan. Olet juuttunut kaveripoikakastiin, eikä sieltä pääse kovin helposti pois.
Jos luulet että alatte seukkaamaan kunhan nainen pääsee edellisestä suhteestaan yli, niin väärässä taidat olla. Jos sitä kipinää ei nyt ole, niin ei sitä sittenkään jostain tyhjästä ilmesty. Luultavasti hän vähitellen vähentää yhteydenpitoa ja kiinnittää mielenkiintonsa muihin, mielenkiintoisempiin miehiin. Lopulta ystävyyskin lässähttää ja loppuu, kun hän ei enää tarvitse kaverimiestä jolle tilittää murheitaan.
Jos taas roikut mukana pelkän kaverin roolissa, niin päädyt luultavasti sellaiseksi kaveriolkapääksi, jota vasten nainen tulee itkemään aina kun on pettynyt niihin jännempiin, menevämpiin ja villimpiin pelimiehiin, joihin naiset aina ihastunvat, vaikka sanovatkin etsivänsä ihan eri tyyppisiä miehiä. Itkee taas pari viikkoa surkeuttaan olkapäätäsi vasten ja sitten ihastuu seuraavaan komeaan, lirkuttelevaan mutta petolliseen pelimieheen, kun heidän välillään on sitä "kipinää".
No toisaalta: Ei pelkässä ystävydessäkään mitään pahaa ole, kunhan et odota sen enempää. Sen lisäksi ystävyyden pitäisi antaa jotain molemmille. Ei siis sellaista yksipuolista ystävyyttä, jossa sinä aina vaan lohdutat ja ymmärrät naista, mutta sinun murheillesi tai jutuillesi naisella ei ole aikaa eikä mielenkiintoa. Tuollainen "ystävyys" on ihan yhtä tyhjän kanssa, eikä sellaista kannata hyvää hyvyyttään pitää yllä.
...tehtiin päätös, että ei olla yhteydessä toisiimme ennenkuin hänellä on jotain todella painavaa kerrottavaa esim. on saanut asiansa kuntoon tai ei halua enää pitää minuun yhteyttä tai haluaakin ryhtyä seurustelemaan...
Odottavan aika taitaa silti olla pitkä mutta kyllä tämä näin on helpompaa kuin jokapäiväinen yhteydenpito ja taas rupeaisi ajatukset lentämään.
Niin ja kiitos vielä paljon asiallisista ja auttavista kommenteistanne :)