En oikein tiedä, mihin voisin sydäntäni purkaa. Mieheni kuoli 31.8.09 ja yhteinen poikamme syntyi tasan 12h siittä seuraavana aamuna. Eihän kellekkään voi käydä näin, eihän? Kaikki alkoi: Olin viimisillään raskaana kun jouduin viemään yöllä mieheni sairaalaan kovien vatsakipujen vuoksi. Hän joutui jäämään sinne tarkkailtavaksi ja tulin nuoremman pojan luokse kotiin, seuraavana aamuna menin pojan kanssa sairaalaan hätntä katsomaan ja kivut olivat vain koventuneet, mikään ei kipuihin auttanut, 3vrk jälkeen hänet siirrettiin isompaan sairaalaan toiselle paikkakunnalle ja teholle suoraan, kivut vain jatkuvat ja arvot seilailevat miten sattuu.. minä ajoin melkein joka päivä 200km matkan katsomassa häntä. vaikka vain puolen tunninkin takia, tuntui ettei hän selviä koskaan. Lopulta hän pääsi tehoseurantaan teholla ja siitä normaalille osastolle. ja taas romahdus tapahtui. Sairaalasta soitettin Minulle että miehesi on jouduttu siirtämään takaisin teholle. Ajelin ja ajelin häntä katsomassa. kun hän oli ollut 1,5vk sairaala hoidossa, hän soitti minulle, :"tulethan rakas hakemaan minut henkilö kohtaisesti kotiin jos minulle jotain sattuu!?" Johon vastasin että miksi sinä nuin sanot, sinulla kulta ei ole siellä mitään hätää ja tulet elävänä sieltä kotiin hoitamaan yhteistä lastamme. hän vain jatkoi samaa.. kyyneleet valuivat poskilleni kun säikähdin. kyselin että mikä on hätänä. ja pyysin hoitajan puhelimeen. hoitaja kertoi vain että miestäni jännitti tuleva operaatio missä yrittäisivät helpottaa mieheni oloa. Ja kaikki oli ihan ok. arvot ym niinkuin pitikin. Siittä 2pv jälkeenpäin laskettu aikani oli mennyt jo 4päivällä yli. ja mieheni oli kieltänyt ajamasta meidän välimatkaamme koska pelkäsi että synnytys alkaisi matkalla. Viimeisenä aamuna, tuli olo että nyt minä lähden katsomaan mikä sairaalassa on tilanne, vein pojan hoitoon ja lähdin ajamaan. Hän oli paljon parempi, niin lämpimät kädet, jaksoi puhua, vatsa turvotus oli laskenut. Kaikki oli niin hyvin! Viivyin siellä reilu 30min. lähdin ja sanoin että rakastan sinua. mieheni käski ajaa varovasti kotiin ja pysähtyi katsomaan minua ja sanoi :- "Elä tule enää tänne". naurahdin ja sanoin että tulen kunhan olen vatsastani eroon päässyt. Ajelin kotiin. matkalla äitini soitti että hänellä on syöpä levinnyt. Voitte kuvitella olotilani siinä vaiheessa, itkin kotiin asti. Kotona rauhotuin ja päivä meni ihan hyvin iltaan asti kunnes soitto tuli sairaalasta... Miehesi on menehtynyt. koitimme tehdä kaiken mahdollisen hänen pelastamiseksi. Olin shokissa. muistan sen illan kuin eilisen. Hän selitti tilnteen ja mitä oli tapahtunut, veritulppa keuhkoissa. ja mitään ei ollut tehtävissä. Mieheni kuolinaika on klo22.04. Seuraavana aamuna minulla supistelut alkoi noin klo 6 aamulla, 8maissa lähdin paikalliseen sairaalaan ja synnytin meille pienen suloisen pojan. pojan syntymä aika oli klo10.04. Sattumaa?? tasan 12h välillä. Ensimmäisen pojan olen yksin joutunut kasvattamaan ja pelko siittä että toisenkin kanssa kävisi niin toteutui. (pojilla erit isät) Olenko tehnyt tässä elämässä jotain niin pahaa jotta minua näin rangaistaan, mies oli elämäni rakkaus, enkä voi todeksi uskoa tätä vieläkään, kihlat ja tulevaisuus oli suunniteltu. huoh.. tänään kävin hänen haudallaan viemässä kynttilän ja juttelemassa. koko elämäni on sekaisin. raha asiat menivät sekaisin, jaksamiseni on siinä ja siinä. apua tarjotaan kovasti, mutta en mielelläni ota mitään vastaan, haluaisin lähteä pois, mutta olen miettinyt poikieni tulevaisuutta.. mihin he sitten joutuisivat jne. Tietääkö kukaan kelle olisi samalla tavalla käynyt...? Nyt ukot seisovat suunnilleen jonossa oveni takana, haluamassa suhteita ym.. haluaisin jatkaa elämääni ja unohtaa, mutta kuitenkaan en halua unohtaa ja jatkaa.. Kärsin!
Mieheni kuoli ja poika syntyi. surullista!
Niin Yksin!
101463
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Nyt sinulla on kaksi täsin vain sinusta riippuvaa pientä ihmistä. Keskittäydy heihin. Kuinka maailmassa sinä voit edes huomata "ukot seisovat suunnilleen jonossa oveni takana, haluamassa suhteita ym.." mitään noin typerää!
Kahden pienen lapsen kanssa sinulla ei seuraavaan 18 vuoteen tule olemaan aikaa "vieraille ukoille". Mutta mihin sinulla ON aikaa on hoitaa pienokaisesi, jakaa heidän ilot. Nauttia huomatessasi heidän kasvavan ja kehittyvän sinun ohjauksella ja esimerkillisellä terveellä elämän tavalla.
Saat voimaa pienokaisistasi. Te kolmestaan pärjäätte varsin hyvin. Muista aina että sinä ja vain sinä luot heille turvallisen ja kauniin elämän.
Vaikka en sinua tunne silti voin sanoa lämmin osan ottoni.
Tiedän mitä suru on, olen itse kokenut hiljattain todella ison menetyksen. Toivon voimia sinulle. Sinä jaksat lapsien vuoksi. He antavat sinulle paljon aitoa rakkautta ja voimaa mennä eteenpäin. Aikanaan, kun aika on, tapaat jonkun johon voit sitten kiintyä. Elämäsi on juuri nyt todella raskasta , tiedän.
Elämä jatkuu kumminkin. Paljon jaksamista sinulle. Toivoo eräs äiti.
Eihän nyt kukaan tosissaan voi vaatia, että seuraavat 20 vuotta nuoren naisen täytyisi olla yksin ilman aikuista suhdetta?? On aivan totta, että suru on hirmuinen ja lohtua on vielä tässä kohtaa turha hakea muista miehistä. Aikaa kuluu varmasti pitkään, ennenkuin olet henkisesti niin toipunut hirvittävästä tragediasta, että olet valmis rakastumaan toiseen aikuiseen. Kuitenkin se päivä koittaa varmasti, että pystyt solmimaan aikuisen ihmissuhteen. Nyt ei ole sen aika, älä vaadi itseltäsi sellaista, mihin et ole valmis. Keskity lapsiisi ja hae itsellesi kaikki mahdollinen saatavilla oleva tuki!! Sinun hyvinvointisi on nyt kaikkein tärkeintä, jotta jaksat luotsata pienet ihmiset näiden karikkojen ohitse! Voimia sinulle niin paljon kuin näppiksen välityksellä voin lähettää! Jokin vertaistukiryhmä voi olla kaikkein antoisin avun lähde, sillä kysymyksessä on niin suuri menetys, ettei kipuasi monikaan varmasti pysty ymmärtämään!
sinun tekstisi. Nämä tulivat mieleen.
"Jumala antoi meille elämänä, jotta eläisimme sen, ei jotta ymmärtäisimme".
"Ei ole suurempaa rakkauden valaa
kuin lapsesi, joka sinua halaa.
Ja siinä pienessä sydämessä juuri
sinulle paikka on valtavan suuri."
Purskahdin itkuun tekstisi lukiessani.
Rakastit varmasti paljon miestäsi..
Olen sanaton..
*pitkä halaus*
se "sinun ukkosi" varmasti tietää siellä ylhäällä että selviät. Hän luottaa sinuun jotta hoidat poikaanne.
Nuori ihminen - taistele, älä vaadi itseltäsi nyt liikoja. Voimat palaavat pikkuhiljaa. Rakkaus ja voima elää sinussa ja sinun pitää elää myös!!
En osaa sanoa mitään sopivaa sinulle ystävä kallis voin lähetää enkelin rakkautta sinulle ja pienille pojille.
Voimia sinulle
Miehesi on sinulla sydämessä
siellä on rakkaus ja valo
miehesi on osana lapsissa
Itke kun ikävöit ja yritä tuntea miten hän on luonasi .
Tee kaikki rakkaudella
Älä mieti mitä sinulla ei ole enään...vaan mitä sinulla on...Kaikella on tarkoitus
Kaikesta surusta löytyy voimaa ja vahvuutta sinulle...
On ehkä vaikea uskoa nyt, mutta sinä vahvistut surun kautta ja kypsyt ihmisenä
Valoa voimaa rakkautta
ja lämpimät Enkelin siivet suojaamaan sinua ja poikia
Ja kun olet valmis kohtaamaan uuden rakkauden...se tulee...ajasta ja paikasta huolimatta!
tunnen näin syvää sympatiaa ketään kohtaan. Voi että...hirmuisesti voimia sinulle, jotta jaksaisit läpi tämän koettelemuksen. Ole vahva lastesi tähden. Miehesi tulee aina elämään pojassaan.
elämästä täytyy vain ottaa kiinni. Olen myös leskiäiti. Jos haluat tukea liity mukaan sivustolla nuoretlesket.fi hakeudu paikkakuntasi ryhmään. Me jaksetaan ja pärjätään kaikki yhdessä. *halaus*
Osanottoni! Onneksi sinulla on lapset ja voit keskittyä heihin, etkä joudu olemaan aivan yksin.
Rakastit selvästi miestäsi, sen huomaa kun ajoit katsomaan häntä vaikka lapsesi olisi voinut syntyä hetkellä millä hyvänsä. Oli niin koskettavaa, että kyynelet alkoivat valua silmistä.
Voimia!