Taustaa: olemme olleet yhdessä 5 vuotta. Vaikeita aikoja on ollut, mutta niistä on selvitty. Nyt ollaan sitten asuttu erillämme jonkun aikaa, mutta mies majailee silti aika tiiviisti minun luonani. Hän on sanonut rakastavansa minua, mutta että hänen oma elämänsä on aika sekaisin juuri nyt (ei ole saanut alansa töitä; opiskeli toisaalla 1,5 vuotta, viikonloput toki oli kotona eli jonkin sortin etäilyä oli toi aika). Ollaan puhuttu hyvinkin asioista nyt viime aikoina. Tiedän omat virheeni tässä suhteessa, samoin mies omansa, pettämistä ei ole ollut kummankaan puolelta.
Hän ei vaan osaa sanoa, haluaako suhdetta enää mun kanssani vai ei. Kumminkin sanoo rakastavansa minua "enemmän kuin itseään" ja ottaa yhteyttä, käy kylässä.. Toisinaan sit taas vetäytyy, mutta kumminkin ollaan päivittäin oltu tekemisissä. Seksiä en ole "antanut", vaikka se puoli on ollut yks todella hyvä meidän suhteessamme ja sitä on ollut aina paljon. Nyt vaan en halua sotkea sillä mahdollisia muita tunteita, vaikka kyllähän mullakin mieli tekis.. En kiellä sitä. Toissayönä nukuttiin viimeks sylikkäin, hän kaappas mut kainaloonsa ja piti lähellä. Mutta että seksiin en aio suostua, ellei tilanne muutu parempaan päin. Se vain hankaloittaa asioita. Luulisin.
Mies kertoi vastikään, että on aika onneton. Että "oishan tää elämä paremminkin voinut mennä, enkä tarkoita nyt sinua ollenkaan". Hän on aika kova ottamaan asioita henkilökohtaisesti ja suhteellisen rankasti (mm. äitinsä yrityksen, jossa on aiemmin ollut töissä suurin piirtein pikku pojasta ja näin pienellä paikkakunnalla hän ottaa kaiken äitiinsä ja äidin yritykseen kohdistuvan kritiikin erittäin raskaasti; on kuin yritys ois osin hänenkin vastuullaan..)
Miten minä voisin auttaa enää, vai pitääkö mun vaan perääntyä ja antaa miehen olla? Kummatkin sanottin viimeks toissapäivänä, että rakastetaan toisiamme todella paljon ja sen suuntaisia viestejäkin mies laittelee tasaisesti.
Aika inhottava tilanne mullekin.. Ehkä mun pitää mennä haukkaamaan raitista ilmaa ja keskityttävä vaihteeksi ihan muihin juttuihin.
Hän ei vaan osaa sanoa, haluaako suhdetta enää mun kanssani vai ei. Kumminkin sanoo rakastavansa minua "enemmän kuin itseään" ja ottaa yhteyttä, käy kylässä.. Toisinaan sit taas vetäytyy, mutta kumminkin ollaan päivittäin oltu tekemisissä. Seksiä en ole "antanut", vaikka se puoli on ollut yks todella hyvä meidän suhteessamme ja sitä on ollut aina paljon. Nyt vaan en halua sotkea sillä mahdollisia muita tunteita, vaikka kyllähän mullakin mieli tekis.. En kiellä sitä. Toissayönä nukuttiin viimeks sylikkäin, hän kaappas mut kainaloonsa ja piti lähellä. Mutta että seksiin en aio suostua, ellei tilanne muutu parempaan päin. Se vain hankaloittaa asioita. Luulisin.
Mies kertoi vastikään, että on aika onneton. Että "oishan tää elämä paremminkin voinut mennä, enkä tarkoita nyt sinua ollenkaan". Hän on aika kova ottamaan asioita henkilökohtaisesti ja suhteellisen rankasti (mm. äitinsä yrityksen, jossa on aiemmin ollut töissä suurin piirtein pikku pojasta ja näin pienellä paikkakunnalla hän ottaa kaiken äitiinsä ja äidin yritykseen kohdistuvan kritiikin erittäin raskaasti; on kuin yritys ois osin hänenkin vastuullaan..)
Miten minä voisin auttaa enää, vai pitääkö mun vaan perääntyä ja antaa miehen olla? Kummatkin sanottin viimeks toissapäivänä, että rakastetaan toisiamme todella paljon ja sen suuntaisia viestejäkin mies laittelee tasaisesti.
Aika inhottava tilanne mullekin.. Ehkä mun pitää mennä haukkaamaan raitista ilmaa ja keskityttävä vaihteeksi ihan muihin juttuihin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
No elämä on epävarmaa. Ihmiset on kuin lastuja laineilla, puhutaan "elämänhallinnasta" mutta se antaa väärän kuvan elämästä. Elämää voi "hallita" pyrkimällä hyviin asioihin, hyviin ratkaisuihin, säästämällä sukanvarteen jne, mutta silti ei voi tietää, jos jostain iskee jokin paha asia, työttömyys, onnettomuus, sairaus jne. Pääasia on kuitenkin koittaa ratkaista ongelmia eikä jäädä ns tuleen makaamaan.
Mun mielestä rakkaus on suuri voimavara elämässä. Jos on löytänyt jonkun, jota rakastaa ja joka vastaa rakkauteen niin siitä kannattaa pitää kiinni. Yksipuolisesta tai vääristyneestä, tuhoavasta rakkaudesta pitää luopua. Mielestäni teidän tilanne tuon perusteella on se, että rakastatte toisianne, mutta olette eksyneet kurssilta mikä pitäisi teidät yhdessä ja vahvistaisi rakkauttanne?
Mun ratkaisu olisi tämä: Kertoisin miehelle avoimesti ihan naamatusten, että tunteeni eivät ole muuttuneet. Rakastan häntä ja haluan, että löydämme yhdessä ratkaisut joilla saamme elämän taas toimivaksi. Avaisin sylini ja rakastelisin jos molemmlla tekee mieli. Lopettaisin käytöksen joka etäännyttää ja luo muureja ja hiljaisuutta ja pyrkisin lisäämään läheisyyttä, luottamusta ja rakkautta suhteeseen. Yhteen ei ole tarvis muuttaa, jollei siltä ala molemmista tuntumaan. Sen ehtii sitten kyllä kun siltä tuntuu. Pääasia vain, että jos kerta molemmat rakastavat on saada takaisin se yhteys ja läheisyys mikä kuuluu rakkaussuhteeseen. Sen jälkeen asioita voidaan tarkastella rakkaussuhteen ehdoilla. Ystävyys ja välittämissuhteen ehdot kun on ihan toiset ja jos niillä eletään niin väittäisin, että elämä vie teidät edelleen erilleen ja rakkaus kuolee, mutta kaipaus jää.
Kiitos, asiallinen ja hyvä vastaus.