Näkökulmia uhkaavaan työvoimapulaan

Suomessa on tässäkin asiassa taas menty perse edellä puuhun. Parantamalla oman kansan hyötysuhdetta päästäisiin paljon pitemmälle kuin raahaamalla toivotonta porukkaa tänne.
Tässä pari ehdotusta, mihin kotouttamiseen jne. tuhlattavia varoja voitaisiin sijoittaa:
- Perheitten tukeminen. Oikeata kotihoidon jne. apua huostaanottojen sijasta. Terveestä ja hoidetusta perheestä kasvaa paremmin veronmaksaia kuin sijaiskodeista ja laitoksista.
- Toisaalta huostaanotot silloin kun on oikeasti tarpeen. Turha antaa seuraavan sukupolvenkin kasvaa spurgupummimeininkeihin, jos vanhemmilla ei ole haluja ryhdistäytyä.
- Tukitoimet perheitten perustamiseksi. Moni jättää perheenperustamisen kovin myöhään, kun uhkana on kertakaikkinen työuralta putoaminen. Työnantajia pitäisi tukea, jotta he uskaltaisivat palkata lisääntymisikäisiä naisia. Työntekijän raskaus ei saisi olla kohtuuton uhka työnantajalle eikä toisaalta raskaaksi tuleminen työntekijälle. Jos joku nyt heittää, että naiset vaan kotiin, niin siihen voin kommentoida, että kyseessä olisi monessa tapauksessa aivojen tuhlaus. Lisäksi harva nainen uskaltaa nykyään heittäytyä miehen varaan. Myös isyyslomasta tulisi saada kannustettu vaihtoehto.
- Jokin varma pakkoehkäisy päihderiippuvaisille, jotta vältyttäisiin ylimääräisiltä yhteiskunnan eläteiltä.
- Ehdoton minimipalkka, jolla pystyy elämään myös ns. paskaduuneihin, jotta kortistoon meno ei ole liian houkuttelevaa

Jos nämä asiat saataisiin paremmalle tolalle Suomessa, niin uhkaava (kuulemma) työvoimapula voitaisiin ratkaista - uskallan väittää - paljon pienemmin kustannuksin kuin kotouttamis-, elättämis-, ja kulttuurinrikastusmenetelmin.
4136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

NAIRU:n osuus? Täytyyhän senkin olla olemassa :) Tutustu talousteoriaan.

"Miksi Suomessa on joukkotyöttömyyttä, miksi Ruotsissa on joukkotyöttömyyttä, miksi Tanskassa on joukkotyöttömyyttä, miksi Saksassa on joukkotyöttömyyttä (Saksassa yli 5 miljoonaa työtöntä, yhtä paljon kuin asukkaista Suomessa!)?

Kiittäkää siitä amerikkalaisia professoreja Milton Friedmania ja Edmund Phelspsiä. He keksivät 1968 teorian ”luonnollisesta työttömyydestä”. Sitä kutsutaan talouskielellä myös NAIRU-teoriaksi, ”Non inflation-accelerating Rate of Unempoyment”, ’Ei inflaatiota-kiihdyttävä työttömyystaso’...

Työttömyys ei siis ole Friedmanin ja Phelpsin teorian mukaan mikään epäonnistuminen vaan instrumentti, jolla ohjataan inflaatiota. Työttömien tehtävä on kerta kaikkiaan taistella jäljellä olevista vapaista työpaikoista niin raivokkaasti, että palkat pysyvät alhaalla.

Työttömien on siis voitava huonosti. Muuten he eivät kilpaile riittävän epätoivoisesti työpaikoista..."

http://keskustelu.suomi24.fi/node/1530558

"Siksi työttömyys ei saa hävitä...

Työttömyyttä vastaan ”taistelemisen” takana on todellisuus johon
vaan harvalla ja valitulla on sisäänpääsy.
Tässä hiljaisessa maailmassa ovat politiikot, ekonomit ja
ekonomitoimittajat liikuttavan yksimielisiä siitä että työttömyys
ei saa laskea tietyn rajan alle.
Jos näin kuitenkin kävisi on valtion pankilla tehtävänä lisätä
työttömyyttä.
NAIRU (Non Accelerating Inflation Rate of Unemployment) –
systeemi joka on tämän päivän todellisuutta...

Euroopan monetääriseen unioniin pääsemisen ehtona oli mm että
inflaatio ei olisi liian korkea. "

http://keskustelu.suomi24.fi/node/1693437#22000000007932866

Lontooksi ja ruotsiksi samasta.

"The NAIRU Debate: Can the US Economy Grow Above 2.5% and Unemployment Fall Below 5% Without Causing an Increase in Inflation"

http://pages.stern.nyu.edu/~nroubini/NAIRU.HTM

"Bakom alla löften om att bekämpa arbetslösheten döljer sig en verklighet till vilken mycket få svenskar har tillträde. I denna tysta värld är politiker, ekonomer och ekonomijournalister överens om att arbetslösheten aldrig mer ska få sjunka under en viss nivå.
Om detta ändå skulle hända har riksbanken i uppdrag att öka arbetslösheten.
Välkommen till NAIRU - den enda verkligheten."

http://josefsson.net/artikelarkiv/61-daerfoer-far-arbetsloesheten-aldrig-foersvinna.html

Äänestä

Somali ovat maailmankansalaisia; kielitaitoisia, korkeastikoulutettuja, sopeutuvia. He ovat vastaus työvoimapulaamme joka on jo nyt huutava. Me tarvitsemme miljoona somalia lisää maahamme ylläpitämään maamme varakkuutta ja hyvinvointia.

Äänestä
  • Ai jaa, mutta juurihan oli julkisuudessa tutkimuksia joiden mukaan nuoremmat maahanmuuttajat lähtevät Suomesta heti kun vain tilaisuus ilmenee. Ei mahda löytyä miljoonaa somalia tänne ainakaan pysyvästi asumaan.
    Eipä ole kuulunut mistään huutoa työvoimapulasta, sen sijaan jokapuolelta valitusta työpaikkapulasta.

    P.S. Ota kaaleppi lääkkeet! Lepakot ovat taas levottomia.

    Äänestä

valtion kassista ja isommat dildot. Sitä tarkoitit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ajattelija......... kirjoitti:

Suomessa on tässäkin asiassa taas menty perse edellä puuhun. Parantamalla oman kansan hyötysuhdetta päästäisiin paljon pitemmälle kuin raahaamalla toivotonta porukkaa tänne.
Tässä pari ehdotusta, mihin kotouttamiseen jne. tuhlattavia varoja voitaisiin sijoittaa:
- Perheitten tukeminen. Oikeata kotihoidon jne. apua huostaanottojen sijasta. Terveestä ja hoidetusta perheestä kasvaa paremmin veronmaksaia kuin sijaiskodeista ja laitoksista.
- Toisaalta huostaanotot silloin kun on oikeasti tarpeen. Turha antaa seuraavan sukupolvenkin kasvaa spurgupummimeininkeihin, jos vanhemmilla ei ole haluja ryhdistäytyä.
- Tukitoimet perheitten perustamiseksi. Moni jättää perheenperustamisen kovin myöhään, kun uhkana on kertakaikkinen työuralta putoaminen. Työnantajia pitäisi tukea, jotta he uskaltaisivat palkata lisääntymisikäisiä naisia. Työntekijän raskaus ei saisi olla kohtuuton uhka työnantajalle eikä toisaalta raskaaksi tuleminen työntekijälle. Jos joku nyt heittää, että naiset vaan kotiin, niin siihen voin kommentoida, että kyseessä olisi monessa tapauksessa aivojen tuhlaus. Lisäksi harva nainen uskaltaa nykyään heittäytyä miehen varaan. Myös isyyslomasta tulisi saada kannustettu vaihtoehto.
- Jokin varma pakkoehkäisy päihderiippuvaisille, jotta vältyttäisiin ylimääräisiltä yhteiskunnan eläteiltä.
- Ehdoton minimipalkka, jolla pystyy elämään myös ns. paskaduuneihin, jotta kortistoon meno ei ole liian houkuttelevaa

Jos nämä asiat saataisiin paremmalle tolalle Suomessa, niin uhkaava (kuulemma) työvoimapula voitaisiin ratkaista - uskallan väittää - paljon pienemmin kustannuksin kuin kotouttamis-, elättämis-, ja kulttuurinrikastusmenetelmin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu